keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kyljenkääntövappu

Vappuaatto. Jäätävä sää. Koira kuralla mutta kuumeeton. Joko kerroin että keskimmäinen saa Pikin syömään ruokansa silloinkin kun kukaan muu ei? Se on nyt tärkeää kun lääke annetaan ruuassa. Annoin lapsen hoitaa lääkkeen annostelunkin ja hienosti se sujui. Anoppi ja puoliso ovat toisistaan tietämättä arvelleet että keskimmäisestä tulisi hyvä eläinlääkäri.

Muuten oli hyväntuulinen päivä, mutta lasten kanssa pinna kiristyi piukalle kuin viulun kieli. Esimerkiksi kirkonkylälle asti kuuluva parku terassilta kesken pannacottaprojektin. Siellä tapeltiin taaperomoposta joka on ollut pihan perällä parkissa varmaan ainakin kaksi vuotta eikä ole kiinnostanut ketään. Tai hillitön hulinointi ympärillä kun yritin keskittyä tekemään kakun pintakerroksen. Tai maailmanlopun raivari kun lapsi ei oppinut kengännauhojen sitomista ensimmäisellä yrittämällä. Toinenkin vapuksi varaamani piilosuklaa piti kiskaista naamariin jo tänään. Iltatoimien aikaan anoppi näki miten otsasuoneni pullistuivat ja otti kivireen vetääkseen. Puoliso hitsasi uusilla värkeillään suuren innostuksen vallassa koko illan, kukaan ei halunnut häiritä häntä. Innostuksen tuloksena saattaa syntyä roskakatos. Ellei sitten, katos, roskaa.

Joissakin kuvissani on kasvien tieteellisiä nimiä, toisissa ei edes suomenkielisiä. Riippuu siitä tiedänkö, muistanko ja jaksanko. Salaa oikein vähän harrastan tieteellisiä nimiä. Ensimmäiset mukavan rytmikkäät nimet tarttuivat korvaan kauan kauan sitten kun olin töissä kasvinjalostajanoikeustoimistossa. (Kyllä, sellainenkin paikka maailmassa on.) Jo lapsena opin joitakin eläinten nimiä kuten Canis lupus ja Felix domestica. Molemmat ovat sittemmin muuttuneet. Lutra lutra on ehdoton suosikkini.

Nuorena  ylioppilaana vappuisin oli aina käsittämättömän kylmä. Ja koko ajan pissahätä. Siinä suhteessa elämä on paljon helpottunut. Piknikit Ullanlinnanmäellä olivat ihan jees ja tanssit Vanhalla ylioppilastalolla juhlalliset. Jos ei paleltu Helsingin keväisessä merituulessa niin sitten jonkun kesälavan avajaisissa. Tosin siellä ei ehtinyt pitkään olla kylmä, kohta oli jo hiki. Oi voi. 

Lapsilla ei ole vappupalloja eikä mölyrekvisiittaa tänä vuonna. Puoliso ei ole sellaisia koskaan hommannut ja nyt kun minä en hommaile mitään, ei tullut niitäkään. Toistaiseksi siitä asiasta ei ole paruttu. Unohdin laittaa ostoslistaan munkinpaistorasvan mutta naapuri toi kaupasta kotiovelle asti. Ikkunaan puhalsin muutaman kaapista löytyneen tavallisen ilmapallon ja simaahan meillä on. Eiköhän tässä ole vappua kyllin. Huomenna muut menevät naapuriin nyyttäreille, minä nautin hiljaisuudesta, oikaisen sängyn päälle ja luen uutta puutarhalehteä. Tai nukun.

Tänään metsässä mietin tanssin opetusta ja oppimista. Monet sanovat päättäväisesti etteivät opi tanssimaan. Minusta se on hassu väite sellaiselta joka on oppinut kävelemään. Pitää vain muistaa sama kuin kävellessä: vartalo lähtee liikkeelle ensin, jalat tulevat vasta perässä. Kokeile päinvastaista järjestystä kävellessä niin huomaat. Tanssissa naisen pitää antaa kaikki valta miehelle ja kuunnella häntä. Miehen pitää viestiä ennakoivasti, selkeästi ja päättäväisesti mutta ilman voimankäyttöä. Viestiä vartalolla, ei käsillä. Kannattaa muistaa myös se, että kiertää ympyrää. Niinpä turhalla kiirehtimisellä ei pääse yhtään aikaisemmin maaliin.

 Anemone nemorosa



tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ongelma on olkapäässä

Kela pyysi lisätietoja kun sairauslomatodistuksesta ei selvinnyt miksi olen työkyvytön. B-todistus tarvitaan tai sairauskertomuskin riittää jos syy ilmenee siitä. No lähetin kertomuksesta kopion, en tiedä selviääkö heille siitä mitään. Tietyn arvauksen voisin esittää.

Veimme Pikin lääkärille. Meille osui oikein ihana, selkeä, asiat perusteellisesti ja ymmärrettävästi selvittävä ihmis- ja eläinystävällinen lääkäri. Hän väänteli koiran kinttua niin että minun teki mieli purra. Koira ei sanonut mitään. Vamma löytyi olkapäästä. Koira rauhoitettiin ja lääkäri tutki jalan vielä rentona uudestaan. Koisaavasta koirasta otettiin röntgenkuvat, joista näkyi että luut ovat ehjät. Diagnoosi olkapään venähdys. Hoito viikon tulehduskipulääkekuuri ja liikuntakielto. Vain lyhyessä hihnassa ulos enintään 20 minuutiksi kerrallaan. Irti ei saa päästää ollenkaan muuten kuin sisällä ettei pääse riehumaan eikä juoksemaan. Koira oli kovasti hiljainen, apea ja väsynyt reissun jälkeen, mutta ruoka maittoi pitkästä aikaa. Ruokahalun puute on johtunut luultavimmin kuumeesta, jota sillä tänäänkin oli. Lämpöä pitää nyt viikon ajan mittailla.

Piki oli puolisen tuntia kanttuvei röntgenissä. Kävimme sillä välin nurkan takana kirppiksellä. Ostin eurolla iskemättömän näköisiä paitoja perheenjäsenille. Itselleni bongasin pari muumimukia vähän isommalla rahalla ja salakuljetin ne tiskikoneeseen. Anopilla on kyllä niin timanttinen muisti että kärähdän välittömästi. Hänen mielestään niin arvokkaita astioita ei saisi käyttää ollenkaan, säilyttää vitriinissä vaan.

Koirahuoli huojentui, ehkä mielikin kevenee siltä osin. Levossa pitäminen on kova homma. Moneen kertaan painotin lapsille säännöt, mutta vaikeahan heidän(kään) niitä on muistaa. Reissun hinta oli lähes 200 euroa. Mukavaa että meillä on Pikille vakuutus jos eläinlääkärille joutuu toistekin. Tämä keikka menee onneksi muuhun piikkiin.

Lapsia ei saanut päivälliselle millään kun oli pihaleikit kesken. Seitsemän jälkeen viimein nakkasivat lasagnetet nassuun. Puoliso korjasi nokkakärryn että pääsemme siirtelemään kiviä. Minä ulkoilutin uhmakkaasti taimiani vaikka tuuli oli jäätävä. Muut näyttävät selviytyneen hyvin, pari jalapenoa murjottaa. Aamulla näen kuinka kävi. Naapurilta sain ison säkillisen ruukkuja. Porakoneella tein reiät muutaman jugurttiämpärin pohjaan. Kunhan sää lämpenee voin ruukuttaa loput maitopurkeissa asuvat taimet leveämpään elämään. Huomenna tulee (minulle luultavasti täytenä yllätyksenä) kevään ensimmäinen perennanhakija.

Keskimmäinen halusi mukaan iltapissatukselle. Hän on taitava koiran hoitaja, on saanut Pikin syömään silloinkin kun minä en. Hänkin on kuulemma joskus ontunut. Ei kuitenkaan koskaan sen takia että olkapää on kipeä. Metsänreunassa lapsi alkoi jarruttaa. Mennään jo kotiin. Metsässä on karhuja ja susia. Kumma ettei niitä päivällä ole.

Sen verran koville tämä päivä otti että nyt haen jemmasta suklaalevyn. Puoliso kävi eläinlääkärin vaa'assa, minä en uskaltanut.


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Puheluja ja pöpövettä

Aamupäivän vuoroin ripustelin pyykkejä narulle, vuoroin roikuin puhelimessa. Jätin eläinlääkärille soittopyynnön. Jätin terveysasemalle soittopyynnön. Eläinlääkäri soitti ja suositteli röntgenkuvausta. Varasin kaupungin eläinlääkäriasemalta huomiseksi röntgenajan, vastapuoli lupasi maksaa oman koiransa vastuuvakuutuksesta. Psykiatrinen sairaanhoitaja soitti ja antoi minulle ensimmäisen tapaamisajan 13. toukokuuta. Ei tarvitsekaan ajaa kaupunkiin, hän ottaa tiistaisin vastaan omassa kunnassa. Terveysasema vastasi soittopyyntöön ja kertoi anopin tämän viikon marevan-annokset ja kehotti varaamaan hänelle perjantaiksi labra-ajan. Ensi maanantaina kerrotaan ensi viikon annokset. Onpa aikamoista. Koetin motivoida anoppia että onhan tämä ihan miellyttävä vaihtoehto halvaantumiselle kuitenkin. 

Arvostan soittopyynnön jättömahdollisuutta. Ennen vanhaan piti vain roikkua jonossa ja kuunnella karmaisevaa "musiikkia". Jos vaikka terveenä soitit terveysasemalle, ennätit kyllä sairastua siitä musiikista ennen kuin sinulle vastattiin. 

Työpaikalta kyseltiin mihin vaiheeseen eräs homma minulta jäi ja yritin muistaa edes jotain. Tuli surullinen ja ahdistunut olo kun muistin millaista töissä oli ennen sairauslomaa ja tiedän että pian olen siellä taas.

Pikin mielestä tuivio on pihan paras kasvi

Kärräsin vähän lisää multaa, ruukutin muutaman jalapenon, kannoin petunia-amppelit ulkoilemaan ja ihastelin uusia pihakukkia: esikot ja pitkäpalot ja ensimmäiset narsissit aloittelevat kukintaa. Iltapäivällä menin hetkeksi pitkäkseni ja nukuin luultavasti ainakin kaksi tuntia. Lapset leikkivät vesiletkun kanssa, näyttivät juovankin kaivovettä ennen kuin ehdin hätiin. Kuopus hajotti yhden ison saviruukun ja vieritteli muutkin pitkin pihaa.


Puoliso kertoi saaneensa koko päivän vapaaksi työharjoittelusta koiran röntgenreissua varten. Huojentavaa että hän on mukana, jos vaikka koira rauhoitetaan ja se täytyy kantaa autoon. Henkinen tukikaan ei ole pahitteeksi kun nyt olen tällainen haavanlehti. 

Illalla kävimme koiran kanssa metsässä koko perhe. Lapset jatkoivat keskenään rantaan ja puoliso hetken päästä pyörällä perässä. Kuivina tulivat kotiin. Joskus on ollut toisinkin.

Microbiota decussata & Canis lupus familiaris
 
Tänään olen kiitollinen terveydestä. Omasta, perheenjäsenten, ystävien ja lemmikkieläinten terveydestä. Olen kiitollinen siitä että saan levätä. Olen kiitollinen siitä, että anopin ja puolison ihmeellinen muisti ja omaksumiskyky näkyy periytyneen ainakin yhdelle lapsista. Olen kiitollinen puolisoon iskeneestä inspiraatiosta. Olen kiitollinen ja pian toivottavasti myös innoissani kesäkuisesta taimenvaihtopäivästä, jota varten on jo aloitettu keskusteluketju. Olen helpottunut siitä että huomenna todennäköisesti tiedämme Pikin tilanteesta enemmän.

Ramseksen suosikki on alppiruusu

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pizzapäivä

Hyväntuulinen, lämmin ja aurinkoinen sunnuntaipäivä alkoi riisipuurolla ja lasten keskinäisellä suunsoitolla aamiaispöydässä. Syömme usein viikonloppuisin aamiaisen nelistään. Puoliso nukkuu yötyön jäljiltä kun kerrankin voi ja anoppi "on kirkossa", katsoo jumalanpalvelusta telkkarista. Minä yritän hillitä pöytäseurueen äänenvoimakkuutta, usein huonolla menestyksellä.

Esikoinen vei Pikin kävelylle ja minä pääsin pullottamaan simaa. Yhtenä vappuna iso pahvilaatikollinen simapulloja oli niin hyvässä tallessa ettei löytynyt ollenkaan. Tällä kertaa tiesin hyvin missä pullojemma on. Suurikokoinen teksti laatikon kyljestä näkyy vaatekaapin päältä sänkyyni. 

Ehdin kärrätä muutaman kuorman multaa istutusojaan ennen kuin puoliso tuli komentamaan terassintyhjennystalkoisiin. Hän puhalsi kompressorilla terassin puhtaaksi ja öljysi sen. Hirveä homma, koko päivän työ, mutta mitä useammin öljyää, sitä harvemmin joutuu kaivamaan tikkuja pienistä jalkapohjista.

Kukaan ei valittanut lounaasta. Söimme kuuteen pekkaan viisi kaupan pakastepizzaa runsaalla valkosipulilla terästettynä. Huugo. Lounaan jälkeen yritin saada kuopusta nukahtamaan hetkeksi. Minä nukahdin, lapsi ei. 

Jatkoin mullankärräystä ja kävin välillä pihakierroksella naapurin puolella. Puutarhaharrastuksen suola on se kun saa samanhenkisen ystävän kanssa töllistellä milloin minkäkin puskan juurella, vaihtaa ideoita ja toisinaan myös jakopaloja. Tällä kertaa sain kotiin tuomisiksi hyvän annoksen suosikkiperennaani jalopähkämöä.

Tieto siitä, etten osallistu vappunyyttäreihin, yllätti, vaikka olen kertonut naapureille tilanteestani. Miten niin, mehän ollaan kaikki tuttuja. Tuttuja kyllä ja kerrassaan ihania kaiken lisäksi. Mutta ei se auta. Väkeä on minulle liikaa heti kun paikalla on enemmän kuin kolme ihmistä ja noissa bileissä on liki 20. En pelkää ihmisiä vaan seuraavaa päivää. Sosiaaliset tilanteet kuormittavat nuppiani niin että seuraavana päivänä jaksan tuskin nousta sängystä. Voihan olla ettei niin kävisi joka kerta, mutta juuri nyt en halua ottaa riskiä. Viime dagen efter oli niin kauhea.

Piki näki ensimmäiset peuransa. Kaksi isoa peuraa lähti valkoiset hännänaluset vilkkuen naapurin pihasta kun olimme iltakävelyllä. Seisahtuivat metsänreunaan katselemaan meitä kunnes Piki avasi sanaisen arkkunsa. Taisi olla aika jännä kokemus koiranpoikaselle, kun haukku ei meinannut loppua ollenkaan. Saunan jälkeen vein Pikin vielä metsään. Saimme taas kuunnella ihanaa konserttia. Joillakin tirpoilla on jo poikasetkin puussa, huhtikuussa!

Posliinihyasintti, Puschkinia scilloides

Siemenestä kukaksi

Lapset heräävät vapaapäivinä käsittämättömän aikaisin. Lahjoin esikoisen viemään Pikin ulos lupaamalla antaa huostaanotetun kännykän takaisin. Yksi kännykkä riittää hiljentämään kolme lasta. Sain vielä hetkeksi torkahtaa. Iltapäivällä kaksi pienempää lähti koiran kanssa lenkille. Vähän hirvitti, mutta hyvin pärjäsivät.

Pystytimme lopunkin aidan ja kiinnitimme 13-metrisen juoksulangan räystääseen. Hyvin tuntuu toimivan. Edes kissa ei ole vielä hypännyt aidan yli, katseli vain hölmistyneenä verkon takaa. Koira jäkitti samoilla sijoillaan kuistin kupeessa eikä ymmärtänyt pääsevänsä pihan toiselle laidalle asti. 

Felis catus Ressi

Kello viiden teen jälkeen nukahdin pienokaisen viereen. Heräsin muutaman kerran mutten jaksanut liikahtaakaan kunnes seitsemän jälkeen pinnistin takaisin pihalle. Uppopumppu laskettiin kaivoon ja kasteluvesitynnyri täytettiin. Kaivoin pää punaisena savea ja sain aronia-aidan istutusojan valmiiksi. Kottikärryn rengas tyhjeni juuri kun olin lastannut kukkuraisen savikuorman. Onneksi on mies ja miehellä kompressori. Mullan kärräys ja istutus jäivät huomiseksi.

Kaikkien aikojen ensimmäinen siemenestä kasvattamani pelargoni on alkanut kukkia. Kyllä se vaan on kaiken vaivannäön arvoinen ihme, jonka äärelle ihan hiljentyy.

Sima jäi pullottamatta. Jospa aamuun mennessä olisi kertynyt sen verran virtaa että pullottaisi muutakin kuin silmät.

Pelargoni Inspire white F1

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Aitailta

Samanlainen väsynyt aamu kuin eilen. Kaivelin vähän istutusojaa. Loikoilin pihakeinussa.  Kaivelin vähän lisää kunnes tuntui että nukahdan seisaalleni. Olo oli kaikin puolin huono. Nukuin iltapäivällä tunnin päiväunet, minkä jälkeen olo oli entistä huonompi. Laitoin päivälliseksi juustoisen lihamakaronilaatikon, jonka esikoinen tavoilleen uskollisena kauhunsekaisella falsetilla haukkui ennen kuin oli maistanutkaan. Aivan kuin lautasella olisi torakoita ja silmämunia. Keskimmäinen juoksi pois pöydästä ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän toi minulle kuulosuojaimet. Esikoinen totesi myöhemmin (huomattavasti hiljaisemmalla äänellä) että oli se ruoka sittenkin ihan hyvää.

Kuopus sai tänään vuorollaan hoitaa isänsä puhelimessa asuvaa Pouta. Voi näitä nykyajan käpylehmiä. Jonkin ajan kuluttua lapsi tuli kertomaan, että akku oli loppunut mutta hän oli laittanut puhelimen lataukseen. Mikään ei jää tuolta kakaralta tekemättä, sanoo anoppi ja muistelee ääni väristen kuinka neljä ja puoli vuotta sitten sai syliinsä kaksikiloisen miniatyyrivauvan.

Illansuussa pakottauduin pihalle ja elämä voitti. Pystytimme puolison kanssa noin puolet 60-senttisestä aidasta, jonka on tarkoitus estää koiraa sotkeutumasta fleksinsä kanssa istutuksiin. Piki on kyllä jo nyt likipitäen yhtä korkea kuin aita, mutta kunnes toisin todistetaan, uskon ettei se rupea hyppimään yli. Suljin myös käynnin terassilta puutarhaan kuopusta varten nikkaroidulla lapsiportilla ja voilà, meillä on koira-aitaus. Kunhan sää lämpenee, eläimillä (kärpäset mukaanlukien) on vapaa kulku ulos ja sisään.

Iltapalalla nostin jugurtin jääkaapista ja pudotin sen lattialle. Oliko se kahden desin purkki? Ei. Oliko litran pänikkä? No ei. Se oli kolmen litran ämpärillinen mustikkajugurttia. Kannesta ei näköjään kannata nostaa, varsinkaan jos se ei ole kunnolla kiinni.

Laitoin siman muhimaan. Kaikki lapset halusivat puristaa ja maistaa sitruunaa ja kilpailivat kuka osaa näyttää happaminta naamaa. Myös piirtämisestä oli innostuttu iltamyöhällä eikä millään olisi haluttu jättää puuhaa kesken. Esikoinen on innostunut vertailemaan tyylejä ja piirtämään mangaa. Hän katsoo netistä ohjeita. Minunkin piti näyttää millä tyylillä piirrän. Nukkumaan rauhoittuminen venähti puoleen yhteentoista.


torstai 24. huhtikuuta 2014

Männikössä kontallaan

Väsytti ja laiskotti. Aamupäivällä vähän kuljeksin pihalla Pikin kanssa, pelastin viiruhelpin valtaaman rantavehnän ja koetin muutenkin lapiota heilutella mutta oikaisin kumminkin lopulta sohvalle lehteä lukemaan. Puoliso tuli varhain töistä ja pian sen jälkeen sain odotetun puhelun: alehavut ovat saapuneet myymälään. Kävimme hakemassa pois. Viiden euron kääpiövuorimännyt ovat pikkuruisia taimia, mutta kasvavathan ne aikanaan, mihinkäs tässä kiire olisi. Mukaan tarttui myös pätkä pensasaitaa.

Automatkalla hiillyin radiotoimittajan järjestysluvusta sadannes. Onneksi on vielä sellaisia suomen kielen linnakkeita kuin Aku Ankka ja Pikku Kakkonen, joista lapsemme oppivat kunnon kieltä. Esikoisen korva on jo liiankin tarkka. Lapsi viilaa pilkkua rasittavuuteen asti.  Aivan kuten äitinsä.

Illalla oli jo puhti päällä. Sain havut, kaihonkukat ja narsissit paikoilleen ja muutaman aitataimenkin. Loput istutin valeeseen, jatkuu sitten kun inspiraatio iskee. 



keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Perheellinen erakko

Pienokainen on nuhainen ja kuumeinen eikä ole ollut pääsiäisen jälkeen päiväkodissa. Sairastaminen ei lapsen vauhtia hiljennä eikä energiaa ja kekseliäisyyttä vähennä. Hirveää sanoa, mutta tuntuu kuin olisi pallo jalassa. Eilinen oli yhtä kiukuttelua ja rähjäämistä, tänään on onneksi ollut sopuisampaa. Väsähdin kahdentoista aikaan kertakaikkisesti kesken Richard Scarryn. Oli pakko päästä hetkeksi nukkumaan. Houkuttelin pienen viekkuuni lupaamalla ettei tarvitse nukkua, tule vain hetkeksi loikoilemaan. Hän veti sikeitä melkein neljä tuntia.

Ruohosipuli

Näin toissayönä hämmentävää unta. Järjestämissäni juhlissa oli iso joukko ystäviäni ja tuttaviani. Juhlien tuoksinassa ystäväni tuli tappaneeksi erään kylänmiehen. Ruumis jäi puutarhaan pressun alle ja unohdin koko jutun. Puolisen vuotta myöhemmin pressuja siirreltiin, ruumis löytyi ja tapaus palautui mieleeni. Ajattelin että täytyyhän tästä poliisille ilmoittaa. Mutta kerronko että tiedän syyllisen? Taisin herätä ennen kuin tein ratkaisun. Hm. Pitäisikö vähän pöyhäistä noita pressuja joilla puutarhamme on somistettu? Pressujen alla pitäisi kyllä olla vain paksuja sanomalehtikerroksia tukahduttamassa rikkaruohoja ja nöyryyttämässä kivikovaa savea.


Saksankirveli

Mietin mahtoivatko koululaiset nähdä samaa unta, kun olivat eilen illalla epätavallisen arkoja. Yöpukuakaan ei uskallettu hakea yksin omasta huoneesta, saati että sinne olisi menty nukkumaan. Ruuhkaa siis sängyssä jälleen.

Mukavahan tässä on olla joutilaana. Tehdä mitä huvittaa. Maleksia kamera kaulassa. Koira pitää elämän rytmissä. Kuormitusta on useimmiten siedettävä määrä, kun tarvitsee huolehtia vain kotiasioista eikä niistäkään kaikista. Silloin tällöin lasten kiittämättömyys, tottelemattomuus ja hangoittelu ylittää siedettävyyden rajan. Päivät ovat illassa yllättävän nopeasti siihen nähden etten tee mitään. Lähes joka päivä saan kuitenkin muutaman tunnin olla omissa oloissani, rauhassa. Aina välillä putkahtaa mieleen vanha tuttu ajatus: olen vapaalla toipuakseni, osaankohan toipua oikein? Teenkö oikeita asioita edistääkseni parantumistani? Pitäisikö funtsia asioita enemmän vai olla kokonaan funtsimatta? Mitä asioita ne olivatkaan? Teen tietoisen läsnäolon harjoituksia, vaikka en joka päivä. Muistan ottaa nuppilääkkeeni samalla kun kaiken muun (kaksi kalaöljykapselia, d-vitamiini, sinkki, verenpainelääke).


Collie 

Kovasti kesken toipuminen vielä on. Sosiaaliset tilanteet, jos väkeä on paljon, kuormittavat ja väsyttävät. Yhtä tai kahta ihmistä kerralla tapaan mielelläni. Kunhan saan olla näissä multaisissa kamppeissani kynnenaluset mustana ja tukka sinne tänne sojottaen eikä tarvitse muistaa mitään. Tänään on partiossa avoimet ovet, kaikki muut menivät mutta minä jäin kotiin. Pian on naapuruston perinteiset lämminhenkiset ja letkeät vappunyyttärit, joihin olemme osallistuneet kaikki ne vuodet kun tässä on asuttu. Tänä vuonna en mene. Musiikkia en kuuntele, en lue kirjoja, en katso telkkaria. Rauha ja hiljaisuus, luonto, tuleen tai horisonttiin tuijottaminen ovat edelleen ne asiat joita kaipaan.

Kun työasiat (melko harvoin) tulevat mieleen, tunnen epätoivoa ja näen seinän edessäni. Hämärästi tajuan, ettei se ole todellinen eivätkä työtehtäväni ole millään lailla ylivoimaisia. Mutta onhan se minulle todellinen niin kauan kuin tämä sairauskin! Pian on kaksi viikkoa kulunut dopamiinilääkkeen aloituksesta ja vaikutukset saattavat alkaa näkyä. Koetan kovasti olla odottamatta liikoja.

Narsissit muuttomatkalla

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Päivän työhön tyytyväinen

Toinen pääsiäispäivä. Lapset olivat koko pääsiäisloman ajan vinkuneet että suklaamunat pitäisi piilottaa jotta he saavat etsiä niitä. Koetin kertoa että se ei ehkä ole hyvä idea. Viimein annoin periksi ja piilotin puutarhaan 12 munaa. Aamiaisen jälkeen sai mennä etsimään. Lapset löysivät 11. Pyysivät että minä kertoisin missä viimeinen on. Ihan kuin minä muistaisin! Joko en osaa laskea kahteentoista tai pihalla jossain on nyt (mahdollisesti auringossa nestemäiseksi muuttunut) suklaamuna. Ellei harakka ole vienyt.


Koko päivä meni taas pihahommissa ja naama on entistä punaisempi. Olen aina naureskellut mainokselle jonka mukaan kärsit ehkä tietämättäsi couperosasta. Alkaa tuntua että minullakin on se. Naama punoittaa nykyään ilman aurinkoakin. Tosin punoitus voi kuulemma johtua myös ahdistuneisuudesta. Kaihoisasti muistelen miten rusketuin ennen vanhaan kauniisti vaikka onkin pisamat ja punatukkaista geeniperimää. 

Paiskelin pari kottikärryllistä hevonkakkaa pitkin pihaa ja multaa päälle. Laitoin vallikivillä jämptiin kuntoon yhden istutusalueen reunuksen, jonka epämääräisyys on häirinnyt silmää viime kesästä saakka. Olen ylenpalttisen tyytyväinen lopputulokseen ja itseeni. Ihailin kaikkien aikojen ensimmäistä valkovuokkoani ja jokaista muuta pientä kukkavauvaa, joka punkesi mullasta esiin. Yllättävän moni on selviytynyt lumettomista pakkasista elossa.

  
Lasten kanssa oli tavallista vähemmän kivireen vetoa, koska naapurin lapsista oli heille seuraa koko päivän. Eivät saaneet keskenäänkään riitoja aikaan. Pieninkin kulkee jo mukavasti porukassa mukana. Pääsiäismunista löytyneet aarteet kirvoittivat pitkiä mielikuvitusleikkejä. Puoliso vei varaston rakentamisen lomassa laumansa katsomaan naapurin nyt jo 11-päiseksi kasvanutta karitsakatrasta. Sanomista tuli vain esikoisen englanninkokeeseen valmistautumisesta - siis siitä ettei ole valmistautunut lainkaan eivätkä edes kirjat ole kotona. En silti jaksanut vetää kovin isoa palkokasvia hengitysteihin sillä enkunkokeista on tullut koko ajan kymppejä. Merkillinen lapseni osaa kieltä jo tokana vuonnaan paremmin kuin minä 12 vuoden opintojen jälkeen. Viime viikolla hän piti minulle esitelmän äidin- ja isänkielensä foneettisista eroista.


Jonkun legot ovat jääneet metikköön.

En ehtinyt tänäänkään murehtia enkä märehtiä. Lehteäkään ei ole tarvinnut lukea pariin päivään, tosin yksi surullinen kotimaan uutinen tavoitti minut silti. Koiraa seurailin huolestuneena mutta olo ei ollut aivan yhtä painostava kuin eilen. Irrottelin Pikin noin sataan kertaan pesäkuusista ja pensasmustikoista joiden ympärille se kietoi fleksinsä mennessään jyräämään helmililjoja ja syömään alppiruusua. Ehkä saamme pian juoksulangan paikalleen ja istutusten eteen aidan. Kävin Pikin kanssa illalla ihan vähän metsässäkin kuuntelemassa moniäänistä sekakuoroa, jonka solisteina esiintyivät kuulas, kirkas mustarastas ja aavemainen sepelkyyhky. Kaikkein hienoin oli öinen pissareissu takapihalle. Tähtitaivas oli kirkas mutta päivän lämpö viipyili vielä ilmassa. Täydellinen hiljaisuus ja rauha. Aivan kuin kesäyö. Saunatakkisillaan tarkeni hyvin.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Joukkue koossa taas

Aamulla puhelu sairaalasta: anoppi pääsee kotiin! Rytmihäiriö oli hoidettu lääkkeellä, sydänfilmiä ja verikokeita otettu joka lähtöön. Kertomuksessa potilaasta käytettiin ilmaisua asiallinen ja orientoitunut. Harvasta meistä voi noin sanoa. Anoppi ilahtui kotiin pääsystä suunnattomasti. Pahinta sairaalassa on ruoka ja nyt hän pelastui siltä, pääsi kotiin lounaalle. Kärsimästään aamiaisesta antoi paukkua suorat sanat. Kyllä on kummasti enemmän puhtia ihmisessä kun sydän pumppaa oikeassa tahdissa.


Sisälle ehdittiin taas vain syömään. Istutusalueeni tuli lähes valmiiksi. Ehdin huseerata muuallakin, kääntää kompostia ja kärrätä sitä vanhemmille alueille ja multaa päälle. Istutin remontin alta pelastettuja sipulikukkia. Kaivoin ystävälle muutamia taimia. Kävin kuopuksen ja Pikin kanssa tervehtimässä naapurin karitsoja, jotka olivat jo päässeet ulos ja pitivät laukkakisoja laitumella. Uusia karitsoja syntyi samaan aikaan ja pihapiirissä pyöri enemmänkin väkeä, melkein kuin kotieläintilalla. Pieni ihminen hehkui onnesta kun naapurintyttö vei hänet laitumelle silittämään karitsaa.


Kello viiden teellä tarjoiltiin erikoisen hyvää kakkua, joka on tehty eriskummallisen tavallisista aineista: keksejä, voita, sokeria, kermaa, maitoa, vaniljaa, mehua, keltuainen, perunajauhoa ja liivatetta. Ihana pääsiäisenkeltainen raikas pläjäys. Yksi lapsi tykkäsi, toinen söi vain alaosan, kolmas ei uskaltanut tytisevää viipalettaan maistaakaan. Puoliso olisi syönyt koko kakun ja anoppi ylisti ettei ole ikinä saanut mitään niin hyvää. Ensi kerralla muistan ehkä käyttää leivinpaperia ja laittaa reunakalvot paikalleen ennen kuin lojautan pannacottan vuokaan.

Murehtia ehdin vasta päivän päätteeksi, kun näin että Piki ontuu taas. Tänään on jo kahdeksas päivä.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Vain ajatuksia

Pitkäperjantaina ei istuskeltu kädet ristissä. Puoliso maalasi varaston sisäseiniä, minä kärräsin multaa ja lapset yrittivät saada toisiaan hengiltä. Välillä syötiin järkyttävän hyvää pataa, jossa oli ainakin piiiiitkään haudutettua karjalanpaistilihaa, herkkusieniä, ananasta, valkosipulia, tomaattipyreetä ja hunajaa. Puuhailin anopin kanssa jotain keittiössä ja koin pienen valaistumisen hetken, oli hyvä olla, tajusin miten hienosti asiat ovat elämässäni juuri nyt, ajattelin että tämän hetken tulen muistamaan. Mutta enhän minä sitä enää muista!

Tänään oli taas uusi, ihana mullankärräyspäivä. Miten voikin tulla niin tyytyväinen olo moisesta raadannasta. Kaivelin narsisseja, tulppaaneja ja maanpeitekasveja mullanlisäyksen alta talteen. Siinä kaivellessa ehti tulla kummallinen, ikävä, ahdistunut, painostava, pahaa enteilevä olo. Kävelin aurinkoisessa puutarhassa mutta tunnelma pääni sisällä oli synkkä. Pääni sisällä kasvoi iso mutta. Jostain sikisi esimerkiksi tunne, että meillä ei enää ole Pikiä. Ikään kuin hereillä nähtyä pahaa unta. Muutamaan kertaan ihmettelin mitä tämä tämmöinen on, asiathan ovat hyvin. Tuossahan koira on, teurastaa reippaana alppiruusuani. Sitten muistin: minähän olen sairas. Ajatteleva mieleni tekee tätä. Nämä ovat vain ajatuksia, eivät todellisuutta. Mutta oloiksi ne kyllä muuttuivat. Kun pääsin taas kärräämään, ajatukset ja olot haihtuivat.

Pikiä täytyy edelleen pitää fleksissä. Vapaaksi päästessään se riehaantuu villiin laukkaan, loikkiin ja äkkikäännöksiin ihan niin kuin koiranpennun kuuluukin. Mutta pentuhepulinsa jälkeen se ontuu taas. Fleksi puolestaan kietoutuu jatkuvasti kaiken ympärille jumiin. Väsähdin lopulta selvittelyyn ja passitin koiraparan sisälle. Juoksulanka on ostettuna mutta jäi tänäänkin asentamatta, sillä ohjelmaan tuli muutos.

Lounaan jälkeen puoliso vei äitinsä terveyskeskuksen päivystykseen huonon olon, matalan verenpaineen ja epäsäännöllisen sykkeen vuoksi. Potilas ei tietenkään olisi millään lähtenyt, tuhahteli kuin vihainen siili. Olimme kuitenkin sitä mieltä että kannattaa mennä nyt eikä sitten kun olo on vielä pahempi ja pyhäpäivien vuoksi pitää ajella päivystykseen paljon kauemmas. Terveyskeskuksessa otettiin sydänkäyrä, joka todisti aavistuslähdön aiheelliseksi. Potilas lähetettiin makuuasennossa sairaalaan.

Kärräsin hämärän tuloon asti. Kävin koiran kanssa lyhyellä kävelyllä metsässä. Lintujen konsertti oli kuin tropiikista. Saunominen ja nukkumaanmeno jäivät myöhälle. Oi kunpa lapset eivät huomenna kiekuisi aamuseitsemältä kuten tänään.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Haalarihommissa ei aharista

Kun olin hoputtanut huolettomat lapseni koulutielle, vedin haalarit päälle ja kuljin pihalla hyvillä mielin koko ihanan aurinkoisen päivän. Vein mennessäni, toin tullessani, siivoilin, pelastin pensasmustikan pikkutalvion alta, otin loputkin peuraverkot ja muutaman tuulensuojahupun pois, saksin sieltä ja täältä, hoivailin perennakylvöksiäni, ripustin koirankarvoja tarjolle linnunpesän pehmusteiksi, tunsin huonoa omaatuntoa ja kävin aina välillä rapsuttelemassa fleksiin kiinnitettyä toipilasta, konttailin napsimassa kuvia, täytin amppeleita puutarhamullalla ja toin lämpenemään.. En muista mitä muuta tein, mutta sisällä kävin vain pikaisesti syömässä. Ja lähetin puolisolle niin pitkän ostoslistan että puhelin meni jumiin. 

Pihahommissa ei tule koskaan sellaista tilannetta etten tiedä mitä tai miten tekisin tai että en viitsisi tehdä jotain. Tai että tarvitsisin ohjausta. Hommia on joka lähtöön, tartun aina siihen mikä juuri sillä hetkellä huvittaa - ja aina joku huvittaa. Työn mielekkyyttä ei tule pohdittua eikä pipo kiristä. Työn tulokset on helppo nähdä ja helppo on myös olla tyytyväinen itseensä niitä katsellessa. Voisipa ansiotyö sujua samoin.

Päivän hukkaukset: lapsen päällystakki ja koiran rokotuskortti. Toin kortin eilen autosta sisälle turvaan tarkoituksena laittaa se myöhemmin samaan kuoreen koiran muiden papereiden kanssa. Muut paperit olivat puolisolla, joka hommasi tänään vakuutuksen sekä koiralle että itselleen. Jos sattuvat vaikka puremaan naapuria.

 Kevättähti

Illalla nousi kova, kylmä tuuli. Kävelytin silti vielä puolison ympäri puutarhan ja kertasin kohteita joihin tarvitsen hänen apuaan. Oikeammin sanottuna hän toteuttaa ne, minä seison vieressä vinkumassa peukalo keskellä kämmentä. Kohteita on äkkiä laskien kymmenkunta. Lista pääsee harvoin siitä lyhenemään, sillä uutta projektia keksitään koko ajan. 

Ihana edistymisen tunnelma: Matkahuollosta soitettiin että ruuvipaalut tulevat tiistaina. Pergola ja roskakatos perustetaan niille. Myös terassi, kuisti, autotalli ja lasten keinu on rakennettu ruuvipaalujen varaan. Kätevä tapa routivalla savimaalla: ei vaadi tolkutonta kaivamista.


Lapset aloittivat pääsiäisloman riitelemällä ruuasta. Lupaavaa. Pidin heille saarnan, samoin anoppi. Uskon että päähän jää jotain, vaikkei sitä näytetä. Pienin oli ihan mahdottoman kiukkuinen koko illan ja vaati kaiken huomion itselleen. Meillä voidaan nostattaa kattoa kohottava meteli vaikka siitä onko tänään torstai vai ei tai onko päivä vai ilta.

Tänään olen kiitollinen ihanasta työnteon tuomasta väsymyksestä kropassa, siitä että Piki ei enää onnu, hersyvästä puhelusta ystävälle ja siitä että sain kuulla ja nähdä tämän. Yritähän kuunnella liikkumatta paikallasi.

Edessä on kristikunnan suurin juhla. Tai sen pitäisi olla. Meillä tavisluterilaisilla joulu on kirinyt aikamoisen etumatkan. Luultavasti suurin osa ihmisistä ei tule ajatelleeksi kummankaan juhlapyhän kristillistä taustaa. Ja on kai kaikilla juhlapyhillä kristinuskoa vanhempikin tausta - kirkon juhlat on vain sijoiteltu niitä peittämään. Siunattua ja virvoittavaa pääsiäisen aikaa sinulle, ystäväni!

Nelivuotiaan omatekemä pupu




keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lonkanvetoa

En saa huolehtia muiden asioista, mutta tänä aamuna ei kukaan olisi herännyt ajoissa ellen minä olisi herättänyt. Otin Pikin kyytiin, vein kuopuksen päiväkotiin ja puolison töihin jotta auto jäi minulle. Saimme ehdollisen ajan eläinlääkärille, koska hän oli päivystysvuorossa. Menin eläinlääkärin lähellä asuvan ystävän luokse kylään odotellessani vastaanotolle pääsyä. 25 minuuttia ennen sovittua aikaa lääkäri soitti autosta ja perui: hänelle tuli kiire lähtö toiselle puolelle päivystysaluetta. Lupasi jättää kipulääkettä vastaanotolle. Kysyin, onko hän siis tulossa vielä siellä käymään. Kun luurista kuului joo, olin jo matkalla. Olin koiran kanssa vastaanotolla ennemmin kuin lääkäri. Hän ehti sittenkin tunnustella Pikin jalan ja antaa kipupiikin. Koiraa ei päästetä liikuskelemaan sen enempää kuin tarpeilleen ja kipulääkettä annetaan niin kauan kuin ontuu. Jalassa on joko venähdys tai pieni hiusmurtuma, joka tapauksessa niin pieni ettei sille tehdä mitään. Laskua lääkäri ei ehtinyt kirjoittaa, katsotaan nyt laitanko postissa tulemaan.

Ei, ei se ole irtipoikki.

Vedämme nyt siis vain lonkkaa molemmat. Ei tulisi mieleenikään lähteä metsään ilman kaveria. Mietin millaisella astalolla tästedes pitää varautua sen "karkuun" pääsevän karvajustiinan varalta. Neljän kuukauden ikäinen koiralapsemme saattaa myös pitkästyä päiväkausien narun jatkeena ja sisällä oleskeluun ja keksiä yhtä jos toistakin omaa viihdykettä. Tänään on syöty yksi vessapaperirulla (siis papereineen) ja lippis. Lääkekin onneksi maistuu Pikin mielestä hyvältä.


Iltapäivällä oli vetämätön, haluton ja kummallisella tavalla huono olo eikä ollenkaan ruokahalua. Flunssainen en ollut. Ehkä väsähdin aamupäivän ihmisten ilmoilla olosta. Puoliso sai kyydin työkavereiltaan, ei tarvinnutkaan mennä hakemaan. Irrottelin loppuja peuraverkkoja ja konttasin hetken istutusalueilla mutta aika pian vetäydyin peiton alle. Nousin vasta viemään lasta partioon ja hakemaan lähiruokaostoksiani. 

Illansuussa nostettiin valtaisa harmaasta laudasta nikkaroitu pöytä terassilta sisään. Keräsin siellä täällä pöydänkulmilla roikkuneet taimet sen päälle. Seuraavaksi tulee sijoitteluongelmia kun köynnökset alkavat kasvaa. Ne pitäisi saada tarpeeksi kauas toisistaan, jotta eivät muodosta isoa sykkyrää keskenään. Haastetta hommaan antaa se, että valtaosa taimista on köynnöksiä.

Olen kiitollinen eläinlääkärille pääsystä, keväisestä auringonpaisteesta ja siitä että näin Pikin ilmeen kun se huomasi elämänsä ensimmäisen ampiaisen. Enkä muista että mitään olisi ollut hukassa tänään.




tiistai 15. huhtikuuta 2014

Puhaltamalla kuntoon

Maanantai oli apea päivä. Anoppi ja minä flunssassa ja koira ontui edelleen. Lähinnä nukuin, join ja huuhtelin nenää. Poistelin myynnissä olleet vaatteeni facebook-kirppikseltä ja lähetän ne ystävän mukana apua tarvitseville. Koiraystävä kävi tervehtimässä ja luennoimassa siitä miten hyvä eläimellä on olla vakuutus. Juu, tiedetään ja koko ajan on ollut tarkoitus hankkia. Kumma kun se pelkkä aikomus ei riitä. Aikomuksia minulla olisi takataskussa paljon.

Ensin ei toiminut kuvien siirto, sitten en saanut koko konetta virkoamaan. Onneksi meillä näitä löytyy joka tuvasta. Tässä tapauksessa kiva, vaikka eivät varsinaisesti ole mieleiseni sisustuselementti. Illalla puoliso kantoi tajuttoman koneen pihalle ja puhalsi siitä kompressorilla pölyt pois. Taas toimii. Jostain syystä myös kuvansiirto onnistui puhalluksen jälkeen.

Ajattelin sairastaa tänään aurinkoisella pihalla hissukseen Pikin seurassa. Samalla keräsin peuraverkot pois, katkoin niiden sisällä olleet perennanvarret, keräsin talvisuojahavut ja alppiruusulta jo säkkikankaankin pois, leikkasin kanukoista alimmat, maata myöten kasvaneet oksat. Koska niissä oli juuria, ruukutin toistakymmentä pientä pensaanalkua ja leikkasin versoja lyhyemmiksi. Jännä nähdä lähtevätkö kasvuun.

Pikin askellus näytti tänään jo ihan normaalilta. Koira hölkötteli kotipihalla, juoksikin, sai pari kunnon pentuhepulia. Ja sitten äkkikäännös pallon perässä, ulvaisu, jalan roikotusta ja entistä pahempi ontuminen. Nyt syyllistän itseäni siitä etten pitänyt päätäni ja soittanut heti maanantaina eläinlääkärille. Aamulla soitan.

Kadotin puhelimeni. Yritin soittaa siihen nettipuhelimesta, joka ei yllättäen toiminut, koska olin itse aiemmin katkaissut nettiyhteyden. Eikä sitten niin yhtään tullut mieleen että puhelin saattaisi tarvita nettiyhteyttä. Etsin kännykkää joka paikasta. Olin seota. Anoppikin etsi, ja jos anoppikaan ei löydä, on tosi kyseessä. Ekaluokkalainen tuli kotiin ja löysi kännykkäni puutarhahaalarien taskusta. Olinhan minä kaikki taskut itsekin tsekannut, tietenkin. Useampaan kertaan.

Kävin laskemassa naapurin lampaat. Lukumäärä oli entisellään. Lisääntymistä on odotettavissa millä hetkellä hyvänsä. Onneksi ei kuitenkaan sillä hetkellä. Olisin varmaan aika kädetön kätilö.


Elämän kevät

Mitä tulee siihen flunssaan, minulla on se kyllä, mutten tunne itseäni sairaaksi. Taustalla on sinkin, d-vitamiinin, valkosipulin ja mustaviinimarjojen yliannostusta, usein toistuvaa nenäkannun käyttöä ja Duact yöksi. Siinä vasta on ihmeellinen lääke. (Tämä ei ole maksettu mainos, ikävä kyllä.) Sitä pitää olla aina lääkekaapissa, vaikken tarvitse kuin enintään kuusi kapselia vuodessa. Ne kapselit pelastavat minut jälkitaudeilta. Suolahuuhtelukin vähentää limakalvojen turvotusta, kuljettaa viruksia viemäriin ja pitää liman juoksevana, jolloin sitä ei tarvitse niistää silmät pullistuen ja hommata poskiontelotulehdusta. 

Illalla tapasin Viljon, pikkuruisen mutta rohkean (ja pöyristyttävän suloisen) koiranpennun. Kooltaan noin puolet vastasyntyneestä karitsasta. Viljo tervehti minua vähän arasti mutta Pikiä se ei pelännyt yhtään.

Pilvikirsikka, Prunus pensylvanica

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kolmas kerta toden sanoi

Ottaa niin päähän. Mitäs pitikään tehdä silloin kun ottaa päähän, ei muistu mieleen. Ehkä hengittää syvään ja kuunnella harjoituksia, joiden nimikään ei muistu mieleen. Argh.

Kylän toisella laidalla asuva nuori labbisnarttu on kaksi kertaa aiemminkin syöksynyt Pikin kimppuun puskista. Ei pure eikä tappele, mutta raskasrakenteisena talloo ja jyrää, kohkaa aivan silmittömästi. Tänään puoliso ja lapset olivat Pikin kanssa metsässä. Labbis hyökkäsi taas ja törmäsi Pikiin niin että Piki ontui etujalkaansa pahan näköisesti koko loppupäivän. Isäntä tuli vasta aikojen päästä perässä. Koira oli kuulemma "karannut" kun oli haistanut Pikin. Irrallaanhan se aina on, äkkiäkös tuollainen kouho siitä karkaa, ei tippaakaan kuuntele isäntänsä komentoa. Kun näin Piki-ressukan ja kuulin mitä oli sattunut, sanoin puolisolle että menetkö selvittämään asian vai menenkö minä. Puoliso tietää jo miten käy jos minut päästää tämän kaltaisissa tilanteissa irti, joten menimme yhdessä ja hän hoiti puhumisen. Labbiksen isäntä suhtautui asiallisesti ja antoi yhteystietonsa siltä varalta että tulee eläinlääkärikuluja. Olin päivällä tietysti jo miltei hautaa kaivamassa. Sain koiran pihalle pissalle ainoastaan namin kanssa houkuttelemalla, mutta illalla näyttää onneksi jo aika hyvältä.

Virpojia kävi kohtuullinen määrä ja omillekin (asiasta sangen huolestuneille) lapsille riitti herkkuja. Teki mieli tentata tietävätkö trullit, kissat, lehmät sun muut hahmot miksi palmusunnuntaita vietetään ja sanoa tietämättömille että tule sitten uudestaan kun olet ottanut selvää, mutta enpäs sentään kysellyt. Ihastelin erityisesti yhden perheen lapsia joilla ei ollut noitavermeitä vaan kaunis virpomaloru jota en ole koskaan ennen kuullut. Jostakin luin tällaisen palmusunnuntain "saarnan" ja minulta pääsi vahingossa hymy:

Odota aasilla ratsastavaa nöyrää vapahtajaa,
Varo Jeesuksella ratsastavia kopeita aaseja.

Muutakin päähän ottamista riittää. Lapset ovat olleet koko päivän (yllätys) todella kovakorvaisia. Kuvanlataus kamerasta tietokoneelle sanoi sopimuksen irti. Flunssa yrittää nyt minuun kiusattuaan aiemmin jo kaikkia muita perheenjäseniä. Vastapainoksi ilonaiheita: Eipähän ainakaan tarvitse hakeutua työterveyteen hakemaan sairauslomaa. Lapset ovat terveitä, puolisokin paranemassa. Uusia kukkia on noussut, paljon krookuksia ja jotain pienenpientä valkoista, voisiko se olla lumikelloa. Toinen, kuolleeksi luulemani sinivuokko pukkaa myös kukkaa. Akileijat näyttävät terhakkailta. Koivujen ja pilvikirsikan silmut vihertävät. Mustarastaat laulavat. Sain koulittua kelloköynnökset ja ananaskirsikat ja kylvettyä kesäleimua. Osasin tällä kertaa kylvää kohtuullisen määrän, en koko Euroopan tarpeisiin. Ensimmäiset petuniat istutin tänään amppeleihin. Ne alkavat jo kukkia. Labbiksen isäntä lähetti tekstiviestin ja kyseli Pikin vointia. Huomenna on maanantai ja saan sairastaa rauhassa. Harvoin olen ollut maanantain tulosta näin iloinen.




lauantai 12. huhtikuuta 2014

Madot kesälaitumille

Kyyditsin aamulenkin jälkeen lapset kouluun ja jatkoin kauppaan, toiseen ja vielä kolmanteenkin ja yhdessä niistä kävin kaksi kertaa. Tulin kotiin vain hetkeä ennen kuin koululaiset. Lauantaiaamu osoittautui hyväksi shoppailuajankohdaksi sellaiselle joka haluaa ostaa elintarvikkeita 30 prosentin alennuksella.

Loppupäivän kärräsin multaa. Pidin pari taukoa, kävin Pikin kanssa lenkillä ja kuopuksen kanssa karitsoja katsomassa. Tein pullataikinankin mutta puoliso hoiti leipomisen jotta sain kärrätä. Kello viiden teellä oli parempaa puolukkapiirakkaa kuin ikinä. Illalla kyselin naapureilta jätepaperia istutusalueen pohjaksi - omat koiran pissaamat sanomalehdet tuli tänään jo kaikki peiteltyä mullan alle rikkaruohostoppariksi.

Jotta saan istutusalueen kuntoon, joudun kaivamaan ylös osan nykyisistä istutuksista. Vähän raastaa sielua kaivaa ylös juuri kasvua aloittelevat tulppaanit, kukassa olevat krookukset ja vielä maan alla piilottelevat kuunliljat. Suloiset kevätkaihonkukat kaivan mielelläni pois ja levitän entistä laajemmalle. Tiedän että ne eivät siitä pahastu. Jännä nähdä huomenna joko saan kaivettua vai onko maa vielä siltä kohtaa jäässä. Talven yli kukkapurkissa kirjahyllyn päällä eläneet kastemadot vapautin tänään multakasaan. Eläväisiltä ne näyttivät.

Vähän ennen iltapalaa lapset löysivät kasvovärit. Jokaisella oli musta silmä ynnä muita kaunistuksia. Olivat melkoinen näky, kun kahdella on hampaatkin juuri nyt vähän harvassa. Hyvä että enimmät meikit lähtivät iltapesulla irti, pienet trullit saattaisivat muuten huomenna pelästyä. En tykkää vieraiden virpomisesta ollenkaan eivätkä omat lapset ole koskaan käyneet kierroksella. Palkkoja on kuitenkin varattuna eteisen kaappiin, kyllä meillä soittajille ovi avataan. Täällä maalla virpojat ovat onneksi miltei kaikki tuttuja.

Tätä tyttöä on tullut ihmeteltyä pari päivää. Ihmeellinen, käsittämätön, uskomaton lahjakkuus. Laulupätkä tämän haastattelun lopussa on mykistävä.  Ja nämä sitten... huikeaa. Tuota viimeistä ei tosin olisi kannattanut katsoa yhdessä lasten kanssa, arvaat varmaan miksi. Taidan katsoa kaiken mitä hänestä löydän. Luultavasti useampaan kertaan.




perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kaduilla tuulee, asvaltti kiiltää

Tein kuopukselle kasvomaalauksen, joka ei sitten kelvannutkaan ja piti pestä pois. Suoriuduimme päiväkotiin vasta puoli kymmeneksi. Bileet olivat jo täydessä vauhdissa. Hain samalla reissulla dopamiinilääkkeeni ja nappasin ensimmäisen pillerin. Saattaa kuulemma aiheuttaa voimakasta suun kuivumista. Kahdesta neljään viikkoa pitää odotella ennen kuin näkee onko lääkkeellä toivottua vaikutusta.


Kymmenen kuution multakuorma tuli ja kuljettaja kippasi sen ihmeen taitavasti oikealle paikalle. Jos huomenna on yhtään mukavampi sää ja vointi, pitää mennä kaivamaan pari kuusen aitatainta mullan alta esiin. Koululaisilla on koulupäivä huomennakin mutta miten pidän kuopuksen ja koiranpoikasen poissa multakasasta. Kuopusta ei voi laittaa juoksulankaankaan.


Apea, kurja, tyhjä, jaksamaton olo. Sain kuitenkin kylvettyä keittiön pöydällisen kesäköynnöksiä: kahta eri aitoelämänlankaa ja liuskamiinanköynnöstä. Oli pakko, kun siemenet olivat lilluneet jo kaksi vuorokautta vedessä. Ihmettelen miksi haluan joka vuosi kasvattaa aitoelämänlankaa vaikka sen kukkaset loistavat vain aamuisin ja kuihtuvat pois jo iltapäivällä. Ja miksi köynnöksiä pitää joka kevät laittaa niin paljon kasvamaan? Ennen ulos istutusta ne ehtivät kietoutua toisiinsa yhdeksi klimpiksi.


Koko päivän oli aikamoinen koiranilma. Metsässä tuuli ja sade ei haitannut ollenkaan, mutta iltalenkki oli hämärässä pakko kipittää katuja pitkin. Jäätävää. Ulkoilukaan ei saanut mieltä pirteämmäksi ja iltapäivälenkin jälkeen vetäydyin kahden tunnin päiväunille. Herättyä oli vielä pöljempi olo. Ei ole tullut mieleen syödäkään. En ole jaksanut edes vastata ystävän tekstiviesteihin. Keskeneräistä puutarhatyömaatanikin katselin ja ajattelin että ihan sama. Vaikuttavatko ehkä säätilat näin voimakkaasti olooni? Pelottava ajatus. Uusia syksyjä ja pimeitä sydäntalvia on tiettävästi tulossa.





torstai 10. huhtikuuta 2014

Lisää tätä, kiitos

Heräsin hyväntuulisena mukavan, lämminhenkisen unennäön jäljiltä. Terkkuja vaan sinulle, joka olit unessani mukana. Sanoin kesken unen että hetki vaan, käyn laittamassa paprikalle tukikepin. Heräsin, nousin ja kävin laittamassa paprikalle tukikepin. Katsotaan jatkuuko uni ensi yönä. Tätini näki unia siten: jatkoi siitä mihin oli edellisyönä jäänyt.

Helpompi hengittää, osasi masennuksen läpi käynyt ystävä täsmäkuvailla nykyisiä tunnelmiani. Aivan kuin selkä olisi suoristunut ja askel keventynyt, virtaa tullut heti lisää jo pelkästä tiedosta että saan dopamiinilääkityksen ja kuukauden yhtäjaksoisen rauhan. Iltalenkillä tanssin metsätiellä slow foxtrotia, kolmiaskelta ja sulka-askelta. Enkä ole murehtinut koko päivänä.

Tanssi on ollut mielessä muutenkin. Kesälavojen toukokuisten avajaisten tunnelma, mekonhelmat ja nahkapohjakengät, tunteet ja tuoksut, kohtaamiset ja kaihot, mennessä jäässä, tullessa hiessä. Toivottavasti pääni ei mene niin hataraksi että sää- ja valo-olojen ja tuoksujen tuomat tunnelmamuistot katoavat.

Vein yhä yskivät lapset autolla kouluun ja hoitoon samalla kun kävin apteekissa. Odottelin suulaasti vuoroani yhdessä naapurin, tarhantädin ja joulupukin kanssa. Dopamiinilääkettä ei ollut varastossa, saan sen huomenna. Sen sijaan sain saalista kaupasta: 600 grammaa lohisuikaleita ja kaksi isoa säkillistä vaniljarinkeleitä, kaikki parasta joskus ennen ja siksi alessa. Anoppi kiepautti lohesta käsittämättömän hyvän kiusauksen.

Aamupäivä kului auringonpaisteessa ja hyytävässä viimassa pihalla. Ihailin uusia auenneita krookuksia. Tasoitin haravalla hiekkaa tulevan pergolan pohjaksi. Koiran kanssa piti käydä tavanomainen taistelu haravan herruudesta. Tilasin multakuorman ja se luvattiin jo huomiseksi. Piti ruveta raivaamaan klapityömaan jäljiltä olevaa multakasan paikkaa. Pari kuormalavaa ja pressu piti sulattaa kuumalla vedellä irti maasta ja siirrellä sivummalle.

Iltapäivällä virta loppui. Nukuin kuin nuijalla lyötynä siihen asti että piti lähteä hakemaan pieni päiväkodista. Illankin vietin ulkona, tein pitkän lenkin Pikin kanssa pellolla ja metsässä. Tutustuimme Reinoon. Jälkikäteen tajusin ja nauratti: Reinon emännällä oli jalassaankin reinot. Peittelin harsoilla perennakylvöksiä ja ruukkunarsisseja. Kastelin vähän käytetyllä kylpyvedellä alppiruusua, valkokartiokuusta ja tuijia. Odotin että iltahommat tulisivat sisällä sillä välin itsekseen hoidetuiksi.

Kun iltayhdeksältä kysyin koululaisilta läksyistä, ne tulivat heille kummallekin mieleen ensimmäistä kertaa koko päivänä. Siirrä tässä sitten vastuuta lääkärin ohjeen mukaan. Vielä lähempänä kymmentä istuivat keittiön pöydän ääressä kirjojensa parissa.

Tänään olen kiitollinen hyvästä olosta, iloisesta koiraseuralaisesta, rauhallisista juttuhetkistä anopin kanssa ja ihmeellisen hyvästä ystävästä jolta aikoinaan sain näiden juurakon:


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Älä tee eväitä vielä

Ajelin taas kaupunkiin (ostoskori ja -lista jäivät tietenkin kotiin) ja pysäköin maksulliselle paikalle. Hain lipukkeen ja laitoin sen auton kojelaudalle. Tunasin etupenkillä jotain viheliäisen käsilaukkuni kanssa ja kun oikaisin itseni sulkeakseni auton oven, lappu oli kadonnut. Ei löytynyt penkeiltä, ei lattioilta eikä maasta. Toinenkin pysäköijä tuli avukseni etsimään. Kaiketi auto söi sen lapun. Piti maksaa sama pysäköinti uudelleen. En viitsi enää edes hermostua näistä. Naurattaa vain. Lääkitys lienee siltä osin kohdillaan.

Työterveyslääkärillä oli kuukauden sairausloma kirjoitettuna valmiiksi. Siinä ajassa ehditään nähdä tehoaako uusi lääkitys ja minuun ehkä ehditään myös ottaa yhteyttä kunnan mielenterveystoimistosta. Lääkäri kysyi saako liittää psykiatrin kertomuksen mielenterveystoimiston lähetteeseen. Pyysin saada lukea sen ensin ja saada siitä ja SCL-90 -kaaviosta kopion. Alla lainaus kertomuksesta.

Lääkityksen (essitalopraami 10 mg) myötä on huomannut tunnereaktioiden hallinnan parantumista ja aloitekyvyn kohentumista. Edelleen kuitenkin masennus vähintään keskivaikeaa tasoa, BDI 28p, sitä luokkaa ollut viime aikoina. BAI 15p, siinäkin korostuu lähinnä murehtiminen, samoin kuin PSWQ 60p kyselyssä. SCL-90 kokonaispistemäärä 132 eli koholla, oiredimensiosta merkittävin nousu masentuneisuudessa (2.85), lisäksi koholla ovat obsessiivis-kompulsiivisuus (suom. vaativuus) ja sosiaalinen sensitiivisyys. Tunnistaa murehtimista, katastrofiajattelua, omien tulkintojen osuutta mielialassa ja tunnetiloissa (pitäkää tunkkinne). Tapaamisessa potilas on kontaktissa luonteva, vastavuoroinen, ilmeikkyys jkv alentunut. (Mitä! Onko tosiaan? Pitää kysellä mitä mieltä tutut ovat.)

Masennuksesta toipuminen näyttäisi siis aluksi käynnistyneen, mutta nyt toipumiskehitys pysähtynyt. Päädytään tehostamaan lääkitystä kombinoimalla mukaan Voxra, aluksi kk ajan 150 mg x 1 ja jos vaste hyvä, nosto ad 300 mg x 1. Jatkohoidon osalta myös terapeuttinen työskentely jatkossa perusteltua, työpsykologin käynnit käytetty. Suositellaan jatkolähetettä kotikunnan mtt:oon. Sairaslomaa suositellaan jatkettavan kunnes lääkevastetta näkyvissä ja sen jälkeen paluukokeilu mahdollisuuksien mukaan osasairauspäivärahan kautta.

Dg: F32.1: Keskivaikea masennustila

SCL-90 -kaavio herättää potilaassa hämmennystä. Kaikissa faktoreissa palkkini huojui normiarvopalkkia korkeampana: yllä mainittujen merkittävästi koholla olleiden lisäksi somatisaatio, ahdistuneisuus, ärtyisyys, foobinen ahdistuneisuus, paranoidiset ajatukset, psykoottisuus, koholla joka ikinen. Kuitenkin niin vähän ettei niistä kuulemma kannata välittää. Haha. Hihi. They're coming to take me away.

Psykiatri kysyi eilen pystynkö lukemaan kirjoja. Siinä hetkessä tajusin että en muuten pysty. Luultavasti en heppoisintakaan roskaromaania.

Työterveyslääkäri kehotti varaamaan uuden ajan ennen sairausloman loppumista eli äitienpäivää. Kysyin eikö pitäisi tulla aiemmin, jotta ehditään pitää työterveysneuvottelu ja käydä osapäivärahapaperisota Kelan ja työnantajan kanssa. Lääkäri arveli ettei tarvitse miettiä sitä vielä, on todennäköistä että sairausloma jatkuu sitä seuraavankin kuukauden. Älä tee eväitä vielä.

Eihän siinä mitään. Mieluustihan minä kannon nokassa istuskelen ja peuranpolkuja tallustan niin kauan kuin laina ja laskut tulevat hoidetuiksi ja lapset ruokituiksi. Taitaa vaan tuo palkanmaksu ruveta kohtapuoleen hiipumaan. Taas yksi niistä asioista joiden selvittäminen tuntuu ylivoimaiselta.

Mietin entistäkin kiitollisempana sitä että sain juuri tuon lääkärin. Hän ei ole meidän putiikkimme nimetty työterveyslääkäri. Alkutilanteessa nimetty ei ollut käytettävissä ja työterveyshoitaja tarjosi minulle kahta vaihtoehtoa luonne- ja työtapakuvausten kera. Valitsin oikein. Enkä tarkoita ettei se toinenkin lääkäri saattaisi olla yhtä hyvä. Mutta moni varmasti ei olisi.

Kurvasin työpaikalle viheliäinen käsilaukku avonaisena olalla. Minulla on pikemminkin ladonovi- kuin pullohartiat, mutta laukun hihnaa ne ovat aina hylkineet. Jossain matkan varrella huomasin laukun avonaisuuden - ja avonaisen sivun pystyasennon. Koko omaisuudellani oli ollut tilaisuus hypätä kyydistä matkan varrelle. Kävin tekemässä taas yhden sairauslomahakemuksen ja vein lääkärintodistuksen. Moikkasin pikaisesti paikalla olleita työkavereita. 

Laitoin muka kännykkää taskuun mutta pudotin sen taskun vierestä lattialle. Kotiin tullessa käsilaukun vetoketju repäisi kynsinauhani auki niin että veri tirskahti. Tuli mieleen että ihmeen hyvin pystyn vielä keskittymään liikenteessä vaikka tuntuu että kaikki muu on silkkaa sähläystä. En edes ajanut kertaakaan eiku-suuntaan.

Haluaako joku ostaa käsilaukun? Nyt saisi halavalla.




tiistai 8. huhtikuuta 2014

Psykiatrin vastaanotolla

Puoliso palasi työharjoittelusta jo aamupäivällä ja lähti mukaan psykiatrille. Ovenpielessä luki asiakasystävällisesti nimikkeenä erikoislääkäri. Olimme vastaanotolla tunnin. Lääkäri kyseli ja teki muistiinpanoja, kävi läpi muut paitsi sen pisimmän lomakkeen, joka vaatii enemmän askartelua. BDI:stä näkyi tulevan yksi piste enemmän kuin silloin ihan ensimmäisellä kerralla, keskivaikean masennuksen verran. Muiden lomakkeiden pisteytykseen en ole perehtynyt enkä taida jaksaakaan.

Psykiatri tuntui olevan hyvin kartalla oireitteni suhteen ja osasi sanoittaa niitä virkistävän selkeästi. Tuli vahva tunne siitä etten ole ainoa enkä toivoton tapaus. Opin uusia sanoja, sellaisia kuin katastrofiajattelu ja yliyleistys. Pitäisi pysähtyä huomaamaan että tämä on vain ajatus. Huomaan ajattelevani nyt näin. Ajatukseni ei tarkoita että asiat olisivat todellisuudessa niin. Samaa ovat sanoneet myös työterveyslääkäri ja psykologi. Toisto tuntuu hyvältä ja herättää turvallisuudentunnetta. Nämä tyypit tietävät mistä puhuvat.

Toin esiin takinkääntöni lääkkeiden suhteen. Suhtauduin syksyllä nihkeästi ajatukseen mielialalääkityksestä mutta saatuani siitä avun tunnekuohujen hallintaan olen valmis lisäämään lääkitystä, jos siten voin saada apua myös muihin masennuksen oireisiin. Mulle tänne kaikki heti nyt. Psykiatri kertoi että välittäjäaineita on kolme: serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini. Minulla on serotoniinin takaisinoton estolääkitys essitalopraami, joka kertomani perusteella toimii toivotulla tavalla. Sitä kannattaa jatkaa nykyisellä annostuksella. Rinnalle kannattaa ottaa dopamiinilääkitys, joka lisää aloitekykyä ja jaksamista. Kuukauden verran mennään puolella annoksella ja katsotaan sopiiko lääke, sen jälkeen siirrytään kokonaiseen annokseen (Voxra 300 mg). Jos minulla olisi univaikeuksia, dopamiinilääkitys saattaisi pahentaa niitä. Olen kuitenkin viime aikoina nukkunut kohtuullisen hyvin, niin hyvin kuin lapsi-yötyöläis-kissa-koiranpentuperheessä voi nukkua.

Aamun valoa rannalla

Lääkityksen rinnalle psykiatri suositteli psykoterapiaa. Vaihtoehtoja on kaksi: haemme Kelan kuntoutustuen turvin minulle sopivan yksityisen psykoterapeutin. Kuntoutustuki haetaan vuodeksi kerrallaan ja sitä on mahdollisuus saada kolmeksi vuodeksi. Sitoutuisin käymään terapiassa kerran viikossa ja maksamaan omavastuuosuuden, noin 30 euroa viikko, noin tuhat euroa vuodessa. Toinen vaihtoehto on, että lääkäri tekee lähetteen julkiselle puolelle. Puhahdin että eihän sinne pääse. Monin paikoin ei pääsekään, jonot ovat pitkät, mutta minun kotikunnassani tilanne ei kuulemma ole aivan niin huono. Julkisella puolella terapeutille ei kuitenkaan pääse yhtä taajaan eikä hän välttämättä ole koko ajan sama. Meidän taloudellisessa tilanteessamme tämä jälkimmäinen on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Kysyin eikö terapiassa käynti ole raskasta. On se. Ja jos se ei tunnu raskaalta, siitä ei ole hyötyä.
  Psykiatri antaa työterveyslääkärille ohjeet lähetteen tekemiseksi ja jään odottamaan yhteydenottoa hoitavalta taholta. Psykiatri myös suosittelee mutta työterveyslääkäri kirjoittaa lisää sairauslomaa, jotta nimi paperissa olisi koko ajan sama. Sairausloman jälkeen on hyvä palata työelämään vähitellen Kelan osasairauspäivärahan turvin. Sitä minulla on vielä mahdollisuus saada muistaakseni noin puoleksitoista kuukaudeksi. Työterveyslääkärille sain ajan huomiseksi. Toivottavasti en ole huomenna aivan niin väsynyt kuin viimeksi lääkärireissun jälkeisenä päivänä.

Olisipa aika vekkulia jos noilla mömmöillä saisin elämäni takaisin.

Lääkäriasemalta päästyämme kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja kolusimme menestyksekkäästi pari isoa, hienoa kirpparia. Apteekissa emme käyneet, koska kelakorttini oli - yllätys - hukassa. Illalla onneksi löytyi kotoa.