Tänään viimein saatiin odotettu - pelätty - tieto. Puolison työt loppuvat viikon kuluttua. Pomo olisi halunnut pitää kiinni luotettavasta ja osaavasta työntekijästä jolla on asenne kohdillaan, mutta kun firmalla ei ole rahaa, sitä ei ole. Eikä ole kohta meilläkään. Vain kaksi kuukautta lisää niin olisi päässyt edes ansiosidonnaiselle. Pomo oli kysynyt saako lähettää puolison cv:n muutamalle tutulle alan esimiehelle. Oli lähettänyt ja soitellut perään ja kehunut hyvää työntekijää. Nyt voimme vain toivoa että "suhteet" poikisivat töitä.
Lääkkeet tuppaavat olemaan aina eri paikassa kuin minä. Ensin loppui tyroksiini. Olin tietoinen loppumisesta mutta ajattelin rehvakkaasti hakevani opiskelupaikkakunnan apteekista uuden purkin. En vain muistanut ettei se resepti olekaan sähköinen. Nyt on lopussa Voxra. Sitä on kyllä täysi purkillinen opiskelukämpän pöytälaatikossa, mutta reseptillä sitä ei ole jäljellä. Olen ollut viikon ilman. Ehkä vain kuvittelen tai ehkä johtuu säästä tai muusta, mutta alkaa olla vaikea saada mitään aikaan, vaikea edes aloittaa. Melkein toivon ettei se johtuisi lääkkeen puuttumisesta. En haluaisi olla niin riippuvainen. Ensi viikolla menen yksityislääkärilleni. En haluaisi olla riippuvainen hänestäkään.
Vein lapset maalikylille passikuvaan. Kovasti on sekin homma muuttunut viidessä vuodessa. Kuva tulee tietokoneen näytölle ja päälle piirtyvät merkit osoittavat onko se kelvollinen passiin. Jos sekä ohjelma että asiakas hyväksyvät kuvan, se lähtee suoraan lupahallinnon palvelimelle ja asiakas saa mukaansa kuvatunnuksen, jonka merkitsee netissä tehtävään passihakemukseen.
En ole tajunnutkaan miten hyvin kirjoitan kymmensormijärjestelmällä. Opintoihin kuuluu atk:ta ja atk:hon kymmensormijärjestelmän harjoittelu netissä. asdfjklö alkoi aika pian tökkiä, joten hyppäsin suoraan loppukokeeseen. Sain tulokseksi 340 lyöntiä minuutissa. 100 prosenttia lyönneistä oli oikein. Hyväksyttävän saa jos lyöntejä on 50 minuutissa ja niistä 60 prosenttia oikein. Tai jotain sinne päin. Hain koulutusohjaajalta vapautusta sormiharjoituksista. Paluupostissa tuli yllättäen opintorekisterimerkintä, jonka mukaan olen suorittanut koko atk-opinnot kiitettävällä arvosanalla. Yritin piipittää että eikö atk ole vähän muutakin kuin pelkkää näppäimistön hallintaa, mutta siellä se merkintä yhä vain seisoo. Koululla taitaa kyllä seisoa koko koneisto: ensi viikon lukujärjestystä ei ole tullut.
Aamulla, jos jaksan nousta sängystä, menen keräämään suppilovahveroita. Luulin jo ettei niitä tänä kuivakkana syksynä tulekaan, mutta tänään bongasin koiralenkillä muutaman hyvän esiintymän.
Lokakuu. Paljon on koulussa tähän mennessä tehty ja opittu, hiki päässä paiskittu hommia puutarhassa, pellolla ja kasvihuoneissa. Käytetty päältä ajettavaa leikkuria, harjakonetta ja raivaussahaa, enimmäkseen hienossa säässä. Tentitty kukkia, pensaita ja puita elävistä kasvinosista. Onneksi tosi vähän istuttu luokassa huonossa sisäilmassa, mutta talvella sitäkin tietysti on luvassa. Jännittää miten pysyn hereillä. Viime viikolla käytiin EA1-ensiapukurssi ja taidoille tulikin heti käyttöä kun pienokaisen pottuvarvas jäi tuolin jalan alle. Meillähän ei saa keikkua tuoleilla mutta jotenkin se tuoli vain hyökkäsi kimppuun.
Etä- ja
syyslomaviikoilla yritän saada pelargonit ja niiden varmuuskopiot, verenpisarat, enkelinpasuunat, murattimikaniat, ruukkukärhöt, keijunmekot ja lumihiutaleet talviteloille ja viimeiset taimet kotipihassa maahan. Ja suorittaa ensimmäisen näyttökokeen. Niin hurjia
yöpakkasia on, että maa on jäässä pitkälle iltapäivään ja näyttöä jo
kertaalleen siirretty säätilan vuoksi. Puolison betonivalun kohtalokin
jännitti, mutta kyllä se näyttäisi onnistuneen. Etupihan patio tuli
valmiiksi, minä painelin pienillä pyöreillä kivillä reunukseen tekstin
Vaikuttaa siltä että olen yhtäkkiä jonkinlainen mallioppilas. Koulutusohjaaja kysyi saako kopioida työselosteeni toiselle opiskelijalle. Jäi kysymättä miksi juuri minun. Samainen ohjaaja järjesti valokuvauskilpailun, johon lähetin parikymmentä kuvaa. Ne ovat kuulemma kaikki täydellisiä. Minusta tuossa on kyllä vahvaa liioittelun makua. Kuvausaikaa on vielä jäljellä, ehkä ehdin ottaa jonkun oikeasti hyvänkin kuvan.
Tänä aamuna aloin viimein kirjoittaa kuukausitolkulla suunnittelemaani kirjettä anopille. Iltapäivällä posti toi häneltä kirjeen, jossa hän kutsuu lapsenlapsia jouluksi luokseen. Muut ovat tulossa jouluksi Suomeen kuten aina, mutta hän ei jaksa matkustaa. Vastasimme saman tien että tulevat jos mies saa lomaa. Olettaen että hänellä on tuolloin työpaikka.
Kävin aamulla labrassa ja tulokset tulivat parin tunnin kuluttua kännykkään. En ole jaksanut vielä perehtyä. Hemppa näytti olevan 128. Lääkäri vastasi viimein viestiini ja antoi minulle sopimattoman ajan. Täytyy vääntäytyä sellaiselle mutkalle että se sopii.
Vietin päivän kaksin kuopuksen kanssa maalikylillä. Ihan oikeaa laatuaikaa. Lapsi ei kitissyt vaikka reissu kesti monta tuntia. Ei valittanut varvastaan vaikka selvästi varoi sitä. Ei pitkästynyt eikä väsynyt. Piti äidin kädestä kiinni ja pulputti vuolaana virtana havaintojaan elämästä. Pisteli tyytyväisenä poskeensa salaatit, majoneesit ja dippikastikkeet, jotka nähdessään vanhemmat sisarukset olisivat kiivenneet seinille. Kotiin tuomisina hyvä mieli, facekirppistreffeillä lunastettu pikakokki, ruokaa, kolme tuubia vaahtoamatonta hammastahnaa, pari kirpparilöytöä sekä heijastinliivi toisellekin koiralle. Arvelin että Savu saa hepulin kun puen liivin sille, mutta otus yllätti eikä ollut moinaankaan. Minä sen sijaan sain megahepulin kun löysin valtavan kaivannon pilvikirsikan alta paikasta, jossa vielä eilen kasvoi variegata varjorikkoa ja valkoista kuunliljaa.
Ai eikö olis saanu?
