Saappaanjälkiä

Tuli naapurin kanssa puheeksi selkäjumit ja nyt meillä on hänen hieromaistuimensa kokeiltavana. Olemme puolison kanssa täysin yksimielisiä: sellainen tässä huushollissa tarvitaan. Se hieroo hartiatkin! Ja on kärsivällisempi kuin lapset, joiden "selän päällä kävely" on melko ponnahduslaudanomaista.

Vaihdoin taas muutamaan huonekasviin mullat ja koulin keijunmekot. Itäneitä mekkoja on enemmän kuin luulinkaan, osa vain on ihan vastasyntyneitä, juuri ja juuri paljain silmin nähtäviä. Raahasin lisää pöytätilaa kasvivalojen tuntumaan, vaikka kuulemma maaliskuun alusta alkaa luonnonvalo riittää. Jos päivät ovat yhtä harmaita kuin tänään, jatkan kyllä lisävaloilla vielä tovin. 

 Tuulitukka

Ulkona päivä näyttää onneksi vähemmän harmaalta kuin sisältä katsottuna. Ja metsässä on lunta ja sulaa maata, ei jäätiköitä, kuraa eikä viiltävää tuulta. Rakastan metsää. Jälkipolvi, sitten kun en enää kulje omin jaloin tai kun en ymmärrä mistään mitään, viekää minut metsään. Edes joskus. Ja järjestäkää makuusija josta näen edes yhden puun latvan. Lehtipuun.

Jollain metsässä kulkijalla on mielikuvitusta kiehtova kuvio saappaansa pohjassa. Tai kaiketi talvikenkänsä. Monotkin ovat nykyään hiihtokenkiä.

Haikea marakatti synttärijuhlissa

Kerroin joitakin kymmeniä kertoja lapselle miksi minun luottokortillani ei enää tehdä ostoksia, ei niitä pienimpiäkään. Lapsi lupasi täyttää ja tyhjentää tiskikoneen maailman tappiin asti ja mennä ulos käskemättä eikä kuulemma ikinä enää pyydä mitään jos nyt vain saisi sen neljän euron nettiostoksensa. Miten ne osaavatkin tekeytyä niin anelevan, kiltin, suloisen ja lohduttoman näköisiksi ja suurisilmäisiksi. Pysyin lujana.

Metsän poika

Kuuntelimme esikoisen uusimpia sävellyksiä. Hän hehkui ylpeydestä eikä aivan malttanut antaa kuunnella kokonaisuuksia vaan selosti ja pätki teoksiaan. Olen yhä vain yhtä ällistynyt siitä miten taitavasti itseoppinut lapsi käyttää hyvin monimutkaisen näköistä studio-ohjelmaa. Ja miten viehättäviä sävelkulkuja ja sinfonisiakin tunnelmia hän sillä luo.

Puoliso valmistuu huomenna. Kyseessä on hänen yhdeksäs ammattitutkintonsa. Olisi kovin suotavaa että kaiken opiskelun lomassa välillä pääsisi töihinkin. Palkallisiin töihin. Se olisi niin iso helpotus etten osaa kuvitellakaan miltä se tuntuisi.

Ovela arpinaamainen intiaanipäällikkö

Hyvän mielen päivä

Aamulenkin ja suihkun jälkeen kävin terapeutilla joka ensi töikseen ihmetteli "kauniisti leikattua" tukkaani - jonka on leikannut ja osin koneella ajellut puolisoni, joka ei ole hiusalan ammattilainen. Terapeutin mielestä puolison pitäisi sellaiseksi ryhtyä. Huomasin pursuavani iloisia ja valoisia uutisia. Terapeutti sanoi jutelleensa ja olevansa samaa mieltä lääkärini kanssa: olen siinä kunnossa että hoitosuhde voidaan kesällä purkaa. Essitalopram-lääkitystä minun kannattaa jatkaa vaikka tuntisin itseni täysin terveeksi. Masennukseni on toistuvaa tyyppiä ja essitalopram toimii estolääkityksenä. Monelle on käynyt niin että on lopettanut lääkityksen toivuttuaan mutta vaipunut parissa kuukaudessa takaisin pohjalle. Kaikki on pitänyt aloittaa alusta. Minulle essitalopramin säilyttäminen päiväohjelmassa sopii paremmin kuin hyvin.

Lupaan ettei tämä kuitenkaan tarkoita sitä että jatkan bloggaamista maailman tappiin asti. Eilenhän juuri suunnittelin kirjoittavani kunnes lääkitys lopetetaan. 

Sain itse päättää kuinka pitkän ajan kuluttua tapaan terapeutin seuraavan kerran. Sovimme uuden ajan vasta neljän viikon päähän.

Vein ruokaostokset kotiin ja lähdin koiraystävän kanssa hurvittelemaan. Plantagenista ostin yhden kappaleen jokaista pelargonia ja verenpisaraa joita siellä pistokkaina myytiin. Olin aivan hurmiossa! Vasta tänä keväänä opin että moisia edes myydään muualla kuin netissä. Kävimme parissa muussakin alan liikkeessä ja lopuksi valtavalla tavaratalon oloisella kirpparilla, josta ostin lasten sänkyihin uudet (todellakin uudet!) Vallilan päiväpeitteet kahdeksalla eurolla ja itselleni muutamia kivoja vaatteita. Olimme reissussa kuutisen tuntia ja hauskaa oli. Juuri niin hauskaa kuin etukäteen olin kuvitellut. Olin jopa hoksannut ottaa eväät mukaan, joten verensokeri ja voimavarat pysyivät tasaisen hyvällä tasolla.

351.

Huomasin juuri että on tullut kirjoitettua 350 tekstiä tähän blogiin! Tämä on nro 351. Olen miettinyt blogin lopettamista: eihän tässä masennuksesta ole asiaa enää siteeksikään. Päädyin kuitenkin siihen, että kirjoitan kunnes lopetan lääkkeiden käytön.

His master's voice. Tai toiveissa makupala.

Ihana aamulenkki, aurinko paistoi pitkästä aikaa. Pakkasin fleksit selkäreppuun jotta sain kädet vapaaksi kuvaamista varten. Linnut lauloivat. Liverrys ja viserrys on syyskuussa syntyneelle Savulle jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Ja ihmeelliseltä se tuntui minustakin.

Kaunis puolivuotias honkkeli murmelini

Piki teki taas varmaan kymmenen kertaa pitemmän lenkin kuin Savu ja minä. Se juoksee formulan nopeudella ja hyppii kuin peura. Ihan huippua asua paikassa, jossa voi ulkoiluttaa koiria vapaana. Tehdä luomulenkkejä.

Perhe tuli ulko-ovella vastaan. Sain käydä rauhassa suihkussa, syödä välipalan, siivota, hoidella pyykit ja laittaa ruuan. Tyypillinen perheenäidin "lomapäivä". Lounaan jälkeen vaihdoin muutamalle kukalle mullat ja koulin chilit ja paprikat. En voi kauankaan puuhata taimihommissa kun yläselkä kipeytyy pahanpäiväisesti. Keijunmekot ja värinokkoset oli pakko jättää tuonnemmaksi. Jauhiaisista ei ole tältä päivältä havaintoja vaikka olen vahtinut taimipöydän yllä kuin haukka.

Koirapartio tarkastuskierroksella

Puoliso kävi sahalla ja etsi sitä varten kuormaliinoja auton peräkontista. Ja löysi hukkaamani kirjaston kirjan littanaksi laskettavan takapenkin alta. Sahalta kulkeutui kotiin valtava lautakuorma. Varastoprojekti lähtee ehkä taas edistymään.

Esikoinen hoiti koirien päivälenkin ja puoliso iltalenkin. Suunnittelin koiraystävän kanssa kaupunkiretkeä huomiseksi, kahteen puutarhaliikkeeseen ja yhdelle kivalle kirpparille, kunhan olen ensin käynyt psykoterapeutilla. Jo pelkkä suunnittelu sai hyvälle mielelle. Sain annoksen ovensuuvertaistukea kun tuttu äiti kävi noutamassa kylässä olleen lapsensa. Neolife-guruni kyseli kuulumisia. Tiedän, että huolenpito ja kannustaminen kuuluvat hänen konseptiinsa mutta mukavalta se tuntuu silti.

Sain pienemmätkin lapset vielä toisen kerran ulos. Riittää kun olette viisitoista minuuttia, lupasin. Eivät huomanneet tulla kyselemään varttinsa perään ja ulkoilivat pari tuntia. Kun pienin piipiäinen tuli sisään, hän juoksi kipin kapin lastenhuoneeseen, kiertyi kippuralle ja nukahti. Nukkuu kaiketi taas aamuun asti.

Yllätysperintö

Taimieni kimppuun on hyökännyt ansarijauhiainen. Koiraystävä (ja koira) kävi kesäkukka-asioissa kyläilemässä ja teki lajinmäärityksen. Herra jauhiainen ei olekaan niin harmiton ötökkä kuin olen luullut. Kerran jo myrkytin, mutta tuossa heitä yhä lentelee sankoin joukoin. Veteen upotusta, suihkutusta, myrkytystä, kaikki keinot käyttöön. En halua jauhiaisparvia uusien pistokkaitteni kimppuun.

Matin päivä on ensi tiistaina. Silloin on perimätiedon mukaan otollinen aika ottaa pelargoneista pistokkaita. Ja muutenkin näinä päivinä, yläkuulla. Aion ottaa pistokkaita paitsi pelargoneista, myös verenpisaroista, murattimikaniasta ja hopeaputouksesta. Kunhan pikkuruiset kissan tallomat keijunmekon taimet lähtevät kasvuun, niitäkin saa lisättyä pistokkaista. Toivoa on niin kauan kuin on vihreää. Tämän kevään oppeja on se, että pistokkaat on helppo juurruttaa tässä kissanhiekassa.

Lapsella oli koululääkärintarkastus. Molemmat vanhemmat ja terveydenhoitaja olivat mukana. Kaksitoistavuotiaan oloinen lääkäri esitti paljon kysymyksiä eikä oikeastaan muuta sanonutkaan. Oletan että olisi sanonut jos jotain olisi huonosti. Terveydenhoitaja huomasi hoikistumiseni. Hän myös pitäytyi tällä kertaa meidän perheemme asioissa. Puoliso on tiettävästi kehottanut häntä olemaan puimatta muiden ongelmia meidän neuvola-ajallamme ja varsinkaan minun kanssani. Bueno.

Minulla on ehkä alkavalla viikolla psykoterapeutin tapaaminen. En muista, en löydä muistilappua enkä kalenterimerkintää. Laitoin terapeutille sähköpostia ja toivon ettei tapaaminen ole ainakaan heti maanantaiaamuna.

Kävimme taas pikkuihmisten synttäreillä synnyinkaupungissani. Pidin siis jälleen päivän tauon sokerilakossa. Juhlissa tapasin pitkästä aikaa serkkuni. Hän järjesti minulle ison yllätyksen. En ole koskaan puhunut yhdellekään sukulaiselle isoäidin seinällä roikkuneesta vanhasta taulusta jota olen pikkutytöstä asti ihaillut. En ole kertonut myöskään siitä että 20 vuotta sitten toivoin saavani sen muistoksi mummusta. Perinnönjaossa taulu meni hänen tyttärelleen, minun sittemmin edesmenneelle tädilleni. Nyt serkkuni kysyi äkkiarvaamatta haluaisinko sen. Kysyi, koska minä olin tullut hänen mieleensä kun hän katsoi taulua. Ihmeellistä. Haimme taulun saman tien. Sain myös kaksi isoisäni lyijykynäpiirrosta. Lapsillekin poikkeaminen tätini talossa oli ihmeellinen. He ihastuivat johonkin kauniiseen pikkuesineeseen (joita tädillä oli paljon) ja sitä mukaa serkku kyseli haluaisitko sen, ota vain, ole hyvä.

Tokaluokkalainen sai kotitehtäväksi kirjoittaa runon. Hän repi epätoivoisena hiuksiaan ja vajosi pöydän alle, joten autoin häntä hiukkasen. Koulussa runoja lukiessa ilmeni että muutkin vanhemmat olivat auttaneet. Joku oppilaista keksi että annetaan vanhemmille kotitehtävä: Isien ja äitien pitää kirjoittaa runo. Suunnilleen tällainen syntyi tässä kodissa:

Isä tekee korismaaleja,

äiti kerää mariskooleja.

Äiti luki Kalevalan,

isä onki valekalan.

Äiti ajoi ojaan, oli paha kurvi,

isän verkkoon tarttui 

kuhaparvi.

Opettajan mukaan seuraava koulupäivä oli huikea. Runoja luettiin. Riemuittiin ja naurettiin, opettaja välillä jopa vähän kyynelehti liikutuksesta. Oppilaat olivat ylpeitä vanhemmistaan. Taas joku oppilaista keksi idean: tehdään luokan oma runokirja! Laitetaan kunkin oppilaan ja hänen huoltajiensa runo vierekkäin ja kuvaamataidon tunneilla kirja kuvitetaan. Opettaja ei voinut muuta kuin suostua ja alkaa kerätä huoltajilta lupia julkaisemiseen. Tällaisesta koulunkäynnistä minä pidän!

Otto Liimatainen 1938

Kuumeinen viikonloppu

Tapasin viikolla kaksi pariskuntaa. Toinen pari erosi hiljattain, toinen on naimisissa. Eronneet tulivat hyvin juttuun keskenään, juttelivat iloisesti kuin yhdestä suusta. Aviopuolisot sen sijaan käyttäytyivät toisiaan kohtaan lapsellisesti, suorastaan ilkeästi. Yhtään ystävällistä tai edes neutraalia puolisolle kohdistettua lausahdusta en huomannut. Teki mieli ravistella: huomaatteko miten puhutte toisillenne. Arvostakaa toisianne ja itseänne. Kunnioittakaa. Kohtaamisesta jäi tosi huono olo. Jäin miettimään miksi ihmiset niin usein lyttäävät, dissaavat puolisonsa. Pohdinnat eivät ole vielä saaneet selkeää muotoa. Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin. 

Lauantaina pitkä aamulenkki metsäpoluilla. Piki kulkee yleensä aina ensimmäisenä ja ajoittain vetää. Ei usko puhetta ja minulta menee hermo. Nyt keksin laittaa Pikin kulkemaan perässäni. Polut olivat kapeita ja hanki syvä. Kun koira yritti ohitusta hangen kautta, ennätin astua jalkani sen eteen. Yllättävän nopeasti se tyytyi kulkemaan perässä. 

Kun tulin metsästä lapset olivat vasta aamupalalla. Käyttäytyivät huonosti ja väsyttivät minut niin että halusin palata metsään koko loppupäiväksi. Lasten junttipäisyyden kohdalla jaksamiseni on vähimmillään. Lähdimme synttäreille. Pidin juhlien mittaisen tauon sokerilakossa. Uskalsin! Koirat pääsivät reissun ajaksi naapuriin kylään. 

Aikoinaan oli mahdoton vauvakuume. Sitten talokuume. Puutarhaan liittyy monenmoisia kuumeita. Vuosi sitten oli koirakuume. Yhtäkkiä pamahti päälle Super Shaggy -kuume ja aika pian sen jälkeen oli pakko saada Vernaa. Viikonloppuna sain äkillisen pelargonikohtauksen ja tilasin Ruotsista joitakin vanhoja suomalaisia lajikkeita. Parisen viime viikkoa olen kärsinyt myös autokuumeesta. On ollut virkistävää tutkia automalleja: niistä ymmärränkin jotain toisin kuin kaiken maailman aipädeistä sun muista podeista. Olen selaillut tila-autoja ja päätynyt siihen, että pitää saada Sharan. Käytetty tietenkin. Puoliso kannattaa ajatusta. Nyt tarvitaan enää työpaikka tai lottovoitto.

Toissaviikkoinen vieras lähetti nettiosoitteen jossa voimme katsoa hänen ottamansa kuvat. Ihmeellisen valoisia ja tarkkoja otoksia. Melkein järkyttävän paljon terävämpiä kuin minun automaatilla ottamani. Ja niin aitoja, kaukaa huomaamatta napattuja. Kunpa minustakin olisi järjestelmä(kamera)lliseksi.

Sunnuntaina ulkoiltiin metsässä ja aurinkoisella hankikannolla kolmisen tuntia koko perhe. Kitinää kuului lähinnä alussa, muuten oli oikein hyväntuulinen retki. Pihalla laitettiin varjostuksia ja tuulensuojaa tuijille ja valkokartiokuuselle. Ihmeen äkkiä olemme päässeet tähän kohtaan vuotta.

Savu aristi koko sunnuntain silmäänsä, piti sirrillään, lähes kiinni. Koetimme tutkia onko roskaa mutta emme löytäneet. Koiraystävä puolisoineen tutki myös, nostivat muitta mutkitta koiran omalle ruokapöydälleen, pöytäliinan päälle. Ja ilmoittivat että jos silmä on vielä aamulla vialla, voin varata eläinlääkäriltä ajan ja he käyttävät Savun vastaanotolla. Ihmeellisen ihania ihmisiä. 

Tarkoitus oli tänään koulia ahkeraliisoja mutta otin sen sijaan parin tunnin päiväunet. Laskiaispullat korvasin lettu-mansikkahillo-jäätelö-yhdistelmällä. Kukaan ei valittanut.

Uni maittaa metsäretken jälkeen

Lyhennyslomalle

Ajattelin että kirjoitan viikon kuulumiset kerralla. No arvaat varmaan etten muista alkuviikosta enää mitään. Paitsi että sunnuntai-iltana äkillisesti alkanut selkäkramppi lapaluun seudulla kehittyi tiistai-iltaan mennessä niin kipeäksi että kaikki keskivartalon lihakset olivat piukkana ja vatsa sekaisin. Piti ottaa Sirdalud, Deep Relief -voitelu ja kymmenen tunnin unet. Aamulla kipu oli hellittänyt mutta kaikki keskivartalon lihakset yhä jäykät. Ensi kerralla muistan etten ole enää kaksikymppinen ja laitan takin päälle kun vien roskat. Lupaan.

Talven valo kimmeltää puutarhassa

Lapsen normaalihintaisina 250 euron silmälasit lunastin sadallaviidelläkympillä. Kotelo ja vakuutus kuuluivat samaan kauppaan. Lapsi on tyytyväinen kauniisiin laseihinsa, näyttää viisaalta ja ihmettelee hyvää näköään. Samalla reissulla tein viiden euron kaupat hyväkuntoisesta karvalankamatosta lastenhuoneeseen. Myyjä pahoitteli että koirankarvoja saattaa matosta löytyä, heh.

Haimme Osuuspankin tarjoamaa kulutonta lyhennysvapaata vuodeksi. Pankkien tarjousta on moni jo ehtinyt arvostella mutta me näemme sen suurena helpotuksena. Tässä vaiheessa tuntuu näet jo siltä että puoliso on luultavasti työttömänä maailman tappiin asti eikä viulunkielenkireä taloutemme tästä ikinä helpota. Tällä tavoin saamme siitä edes hetken loman eikä vuoden lisä lainanmaksuaikaan siinä valossa tunnu pahalta. Käyttöön vapautuu viisisataa euroa kuussa vuoden ajan. Tuntuu kuin olisin juuri voittanut lotossa.

Samaan aikaan nähtävästi elättelen kuitenkin utopistista toivoa että puoliso saisi työtä: Pyörin Nettiautossa katselemassa tila-auto-vaihtareita.

Töissä olen käynyt ja jotain siellä tehnytkin. Selkäkramppipäivinäkin. Motivaatio on kuitenkin pahan kerran hukassa. Loman lähestymisellä voi olla osuutta asiaan. Pidän viikon loman yhdessä lasten kanssa ja perään toisen ihan itsekseni. Tai no, puolisokin on jälkimmäisellä viikolla juuri valmistuneena kotona ellei taivaasta tipahda työpaikkaa.

Viikonloppuna lähdemme synnyinkaupunkiini pienen sukulaistytön syntymäpäiville. Koirat pääsevät koiraystävän hoiviin. Katselin tänä aamuna ikkunasta heidän hännänheiluisaa kohtaamistaan: kaksi kaunista collieta aidan tällä puolen, kolmas tuolla puolen, ilahdusta oli ilmassa eikä kukaan haukkunut.

Kuvaa ja ääntä

Jo vain oli hieno perjantai. Aamulla kävin koirien kanssa lenkillä, värkkäsin vieraille aamupalan odottamaan ja laitoin lakanapyykin pyörimään. Ruokatunnilla sainkin jo ripustaa lakanat ulos auringonpaisteeseen kuivumaan. Puoliso, kuopus ja vieraat tekivät pitkän lenkin kylällä Pikin ja potkukelkan kanssa. Savua en antanut mukaan. Suojalumi kertyi sen housukarvoihin niin valtaviksi paakuiksi että jo lyhyt aamulenkki otti koville. Minullakin, kun nauratti niin kovin. Paakut piti sulatella lämpimässä suihkussa.

Etätyö oli mielekästä ja sujuvaa. Työpäivä meni sutjakkaasti. Sää toi keväisen, toiveikkaan olon. Kävin Savun kanssa treenaamassa sivulla seuraamista. Hienosti meni. Ruokin pikkuväen. Isompi väki oli ostoskeskuksessa hankkimassa kotiinviemisiksi samanlaista Clas Ohlsonin taskulamppua kuin minkä joulupukki toi meille. 

Puhelimeni nollattiin huollossa, joten myös siihen kertynyt Sumuaivon oma sanasto on poistunut keskuudestamme. Masiina korjailee taas puuta heinää. Niinpä lähetin puolisolle tekstiviestin: Osta vaalea seksielämä. Seuraavalla yrityksellä tuli sekametsä. Puoliso ei löytänyt kaupasta kumpaakaan mutta sekaleivän ja 65-senttisen kaulapannan hän toi. Pääsemme viimein sujauttamaan pyöreäksi ommellun nahkapannan pään yli Savunkin kaulaan ja voimme siirtää kauluskarvojen seassa kiinni ja auki äherrettävän lukkopannan kaappiin odottamaan seuraavaa pentua.

Laitoin tulen takkaan ja saunan lämpiämään. Tein kahden litran lettutaikinan ja tarjoilin letut mansikka- ja omenasoseen ynnä jäätelön kera. Isäntä ja vieraat menivät saunaan, minä lähdin lapsen, suksien ja koirien kanssa lenkille. Tapasimme Puskajustiinan, jonka kanssa on alettu tulla toimeen. Rakastan tällaisia talvi-iltoja. Pikkanen pakkanen ja tähtitaivas, pimeää, tyyntä, hiljaista ja puhtaat korkeat nietokset.

Lauantaiaamuna jätin omat ja vieraat riisipuuron ääreen ja tein pitkän koiralenkin ihan uusilla poluilla. Lumikkotiellä on latu, joten emme voineet palata kotiin sitä kautta. Löysin metsästä saappaanjäljet ja lähdimme seuraamaan niitä. Löytyi kiva uusi lenkkipolku. Iltapäivällä jäin kolmistaan päiväunille kissojen kanssa kun kaikki muut lähtivät kodalle makkaranpaistoon. Toinen vieraista osoittautui ammattilaistasoiseksi harrastajakuvaajaksi ja pyysin häntä ottamaan kuvia liikkuvista koirista. Jännä nähdä millaisia hän sai. Omistani tuppaa tulemaan tällaisia:

Toinen vieras puolestaan laulaa mieskvartetissa. Lapset saivat tavallisen iltalaulun asemesta iltakonsertin kitaran säestyksellä. Istuimme pitkään iltaa valkosipuli-suppilovahvero-juusto-uuniruisleipien parissa. Myös valkosipuliset ruissipsit ja Sumuaivon pullat saavuttivat yleisön suosion. Pullareseptini kulkee nyt maailmalla kvartettilaulajan kännykässä. Ja hei, minä en syönyt ainuttakaan! 

Itse en haluaisi kotoani mihinkään lähteä, mutta on tavattoman mukavaa silloin tällöin majoittaa ja ravita vieraita. Sunnuntaiaamuna puoliso oli jo vienyt vieraat junalle kun heräilin juomaan oman hiekkaisen kaakaoaamiaiseni ja viemään koirat metsään. Kylvin muutamia petunioita. Puoliso vei lapset hiihtämään. Kuivatin lisää pyykkiä ulkona kovassa tuulessa ja auringonpaisteessa. Sytytin ensimmäistä kertaa ystävän lähettämän Palo Santo -tikun ja jään odottelemaan sen tuoksun tuomaa puhdistavaa, hyvää energiaa.

Kamala niska

Joka päivä kiire johonkin töiden jälkeen. Maanantaina vein lapsen puhelimen huoltoon. Ajoin vieraaseen paikkaan, etsiskelin osoitetta ja porhalsin punaisista liikennevaloista läpi. Mutta hei, osumat vain lasketaan, sanoi autokoulunopettaja. Jonotin kännykkähuoltamolla puoli tuntia.

Tiistaina oli kiire hakea naamakirpparilta varaamani tusina Churchill-lautasia. Myyjä asui julmetun lumisen ja kapean tien päässä. Kun ihmeen kaupalla pääsimme perille ja sain kärryn pysäköityä pihaan, arvuuttelin puolisolta kumpikohan meistä todennäköisemmin ajaa täältä ajoissa päiväkodille. Kotoa löytyi Ruotsin matkaltaan kuriirin kyydillä palannut phonepadini. Se toimii!

Lehtikaktuksella on vasta yksi lehti mutta silti haluaa jo kukkia.

Keskiviikkona oli kiire ruokkimaan lapset, aikuiset, kissat ja koirat ennen lähiruokatorille, partioon ja tanssitunnille rientämistä. Yksi partiolainen oli hukassa eikä vastannut puheluihin, joten lähdin toisen kanssa kaksin. Autolla, jotta saan tuotua ruokaostokset. Kapeassa mutkassa väistin vastaan tullutta naapuria sentin verran liikaa ja pössähdin ojaan. Matala oja mutta paljon lunta. Sinne jäi. Lähetin lapsen kävellen partioon. Yksi kyläläinen veti autoa omalla autollaan takaperin samoja jälkiä ylös, toinen soitteli paikallisille traktorikuskeille ja toi hinausköyden ja kolmas riensi puolestani torille, kun annoin hänelle ostoslistan ja rahat. Neljäs, nuori mies, kipaisi potkukelkallaan meille. Puoliso tuli paikalle ja minä pääsin tanssitunnille. Miehet saivat keskenään auton ojasta ylös. Mustelmia tai kolhuja ei tullut muualle kuin kuljettajan itsetuntoon. Kadonnut lapsi palasi kotiin - sopivan myöhään jotta ei voinut joutua enää partioon.

Torstaina on kiire hakemaan lapsen puhelin huollosta ja ruokakauppaan ostamaan vierasvaraa. Ja siivoamaan! Perheemme saa muutamaksi päiväksi isänmaalaisia vieraita. Lapset saavat tuoreen kielikylvyn. Isä puhuu kyllä heille vain omaa kieltään, mutta päivittämätöntä versiota. Perjantaina ei ole kiire mihinkään. Saan herätä etätyöpaikalla. Kuopus viettää vapaapäivää päiväkodista isänsä ja vieraiden seurassa.

Marraskuusta saakka kukkapöytää komistanut bromelia.

Kävin hierojalla. Tai oikeastaan hieroja kävi meillä, työpaikalla. Hän sanoi että selkä on tiukka ja niska ihan kamala. Sosiaalisesti taitava ihminen joka osasi hieroa riittävällä voimalla mutta runnomatta. Hän aloitti kysymällä olenko perusterve. En viitsinyt mainita että nupissa heittää. Hän kertoi ettei halua esimerkiksi syöpäpotilaita hierontapöydälleen, koska hieronta saattaa aiheuttaa syövän leviämistä. Hämmästyttävä ja aivan uusi tieto minulle.

Kävin kehityskeskustelussa. Tai oikeastaan esimies kävi työhuoneessani keskustelemassa. Kieltäydyn oleskelemasta kokoushuoneessa, jossa saan sisäilmaoireita. Sovimme että valtaamastani hyväilmaisesta peräkamarista tulee virallinen työhuoneeni ja voin siirrättää sähköpöytäni sinne. (Sähkötuolista ei vielä ollut puhetta.) Sain tukun etätyönä tehtäväksi soveltuvia hommia ja voin jatkaa perjantaisin etänä ainakin tämän vuoden loppuun.

Hukkasin kaksi kirjaston kirjaa. Muistan laittaneeni ne mustaan kassiin ja kassin autoon. Sen jälkeen ei ole havaintoja sen enempää kassista kuin sen sisällöstäkään. Jep jep.

Kliivia avasi kukkansa juuri vierailun ajaksi