Kuopassa

Kolmas maanantai peräjälkeen selkä krampissa. Alkoi aamuyöllä kuten edellisetkin. Ei auttanut hieronta, jumppa, tennispallo, ovenkarmi, kipugeeli eikä itku. Lopulta otin sirdaludin, parasetamolin, ibuprofeenin ja unilääkkeen. Sittenkin vielä piti kitua aivan liian kauan ennen kuin taju lähti.

Eli ei tietenkään töihin maanantaina, taaskaan. Päämajasta aletaan varmaan pian kysellä. Kyselkööt. Työterveyslääkärin  mielestä tämä on käypä hoito. Heti kun iltapäivällä heräsin, varasin ajan paikalliselle hierojalle. Jos alituisessa valmiustilassa olevan fasettilukon saisi hieronnalla pois. Nyt pitäisi saada selville mikä on viikonloppujeni tai sunnuntaipäivieni yhdistävä tekijä. Puutarhahommia en ole tehnyt enkä paljon muutakaan viime viikonloppuna. Luulen että syyllinen on sauna. Se, etten osaa pukeutua riittävän tuhdisti saunan jälkeen. En millään meinaa tajuta olevani mummoiässä. Tikkitakkia päälle ja villashaalia niskaan.

Huomaan että selkäongelma käy voimille myös henkisesti. Mielialakäyrä valuu alaspäin. Viikkokausia jatkuva kylmä viima, harmaus ja räntäsade painavat vielä vähän lisää. En ehkä ole vielä rotkossa, mutta sen verran syvässä kuopassa että vähän joutuu työtä tekemään ylös päästäkseen. Ei jaksa kiinnostaa. Mikään.

Sunnuntaina tuli myös ensimmäinen kunnon railo sokerilakkoon. Kun virpojat loppuivat, pistelin loput palkat poskeeni yhdessä perheen kanssa. Ja päälle kolme palaa uunituoretta omenapiirakkaa.

Koulukuvat tulivat nettiin katsottaviksi. Eipä niissä oikein ollut mistä valita. Kauniit, valokuvaukselliset, nauravaiset lapseni ovat muuttuneet murjottaviksi möröiksi. Esiteini murjotti yhdessä kuvassa hieman vähemmän, mutta tokaluokkalaisen kuvat olivat järkiään kauheita. Ruksasin roskakoriin kaikki muotokuvat, otin vain ryhmäkuvan ja magneetin. Pakko se on ottaa, koska haluan täyden sarjan pakastimen oveen.

Fasettilukko oireilee muutaman rauhallisen tunnin jälkeen uudestaan sen verran että pakko on kai ottaa toinen sirdalud. Jos otan sen nyt, iltakuudelta, tokenen aamuksi. Enkä ehkä joudu valvomaan toista kauhujen yötä perään. Puoliso on hoitanut huushollin, lapset ja eläimet koko päivän, jaksaa ehkä hoitaa vielä illankin.

Kerjäläinen ja koira

Kurvasin kotipihaan työpäivän jälkeen. Vieras mies tuli samaan aikaan vastakkaisesta suunnasta ja kysyi saako tehdä gallupkyselyn. Raivasin hänelle koirien ja lasten ohi tien keittiön pöydän ääreen. Kyselyyn olisi ollut helppo näpäytellä itse vastaukset pädillä, jos Mr. Gallup olisi hetkenkin pitänyt suunsa kiinni. Hän tunsi kuitenkin tarvetta höpöttää puolet sanasta nielevällä puhetyylillä kysymykset minulle äänen. En saanut puheesta selvää mutten sen aikana myöskään pystynyt keskittymään lukemiseen. EU:n turvallisuudesta ja sen uhkista kyseltiin. Mitkä ovat kolme tärkeintä turvallisuusuhkaa? Venäjä, muslimit ja ilmastonmuutos. Ne nyt ensimmäisinä tulivat mieleen. Kai niitä muitakin on? Tai ei, en halua tietää. Enkä haluaisi tietää noistakaan kolmesta.

Kävin työterveyslääkärillä hakemassa lääkitystä selkään ja korviin. Tapasin ohimennen myös työterveyshoitajan, joka ensinäkemältä tervehti kuten asiakasta tervehditään. Hetken kelattuaan hän tunnisti minut ja tuli kyselemään kuulumisia: miten jakselet, mihin posket ovat kadonneet, miten töissä menee, onko siellä mitään tekemistä, onko puolisolla työpaikka, ovatko lapset yhtä mahdottomia kuin ennenkin ja mitä koirille kuuluu. Hyvä muisti ihmisellä.

Kaupunkireissulla näin oletettavasti romanialaisen kerjäläisen polvillaan kävelykadulla anelemassa kolikoita. Kerjäläisen taustalla, noin kymmenen metrin päässä, näin seinän vieressä istumassa koiran, joka oli kytketty odottelemaan asioilla olevaa omistajaansa. Näin surullisen paljon yhteistä näiden kahden välillä. Oli eroakin. Koira vaikutti onnelliselta.

Kyselin psykoterapeutilta miksen saa inhottavia ajatuksia pois päästäni vaikka tietoisesti yritän ajatella muuta. Piinaavat ajatukset, niin kuin vaikka rasismi-, mielisairas- ja rikollissyytökset tunkeutuvat yhä vain sinnikkäästi otsalohkooni. Ovatko ne pakkoajatuksia? Ei, sanoi terapeutti. Ne ovat tunteensiirtoa. Terapeutti sanoi että otan kantaakseni sen toisen, sen minua moittivan ihmisen tunteet. Kannattaa jatkossa säästää itseään ja jättää väittelemättä, olla välittämättä, muistuttaa itseään ettei kannata tämän ihmisen kanssa, viestini ei tule menemään perille vaikka kuinka yrittäisin. Kannattaa vain lyhyesti todeta että toinen ymmärtää minut väärin ja lopettaa keskustelu siihen. Nettisurffailulla en löytänyt täysin itseeni ja päähäni takertuviin ajatuksiin sopivaa määritelmää tunteensiirrosta. Löysin vain linkkejä, joissa kerrotaan miten potilas kohdistaa esimerkiksi isäänsä liittyvät tunteet terapeuttiinsa.

Kerroin saavani lyhyitä takaumia siitä millaista oli oikein masentuneena ja kysyin onko masennus tulossa takaisin. Terapeutti sanoi että kaikilla meillä on joku mörkö. Masennus on minun mörköni. Se asuu rotkon toisella puolella, minä toisella puolella. Olen vuosikausia vetänyt köyttä masennuksen kanssa. Nyt kun olen lopettanut ja päästänyt köydestä irti, möröllä on hirveän tylsää. Se tulee aina välillä rotkon reunalle huutelemaan että heeeei, tule takaisin, meillä oli niin kivaa, olet paras köydenvetäjä ikinä. Saatan kilttinä ihmisenä jopa tarttua köyteen, kunnes yhtäkkiä muistan ettei tarvitsekaan. Masennus pysyy omalla puolellaan, menee ajoittain kauemmas ja palaa taas huutelemaan, mutta siellä se pysyy ja minä voin elää omaa elämääni rotkon toisella puolen. Kirjoittamanani vertaus vaikuttaa hieman dorkalta, mutta terapeutin perusteellisempi, elehditty versio oli ihan järkeenkäypä.

Virkistävää vaihtelua koulukiusaajien pään silittelyyn psykologi Vesa Nevalaiselta: Koulukiusaaja on ilkeä paskiainen, jonka sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa. Hänen sydämessään on vikaa. Jotkut vain ovat pahoja, eikä tausta selitä sitä. - - Kiusatuksi joutuminen ei unohdu koskaan. Että terveisiä vaan Sepolle: haista jätkä pitkä paska.

En suosi rumien sanojen käyttöä mutta Nevalaisen tapauksessa alatyylinen sana on ihan paikallaan. (Seuraava sukupolvi sietää vielä vähemmän: ei saa sanoa hevonkakka, minkä takia meillä kotona opeteltiin hiljattain käsite hevosen ekskrementti.)

Tyhjensin pitkin viikkoa vaatehuonetta ja -kaappeja. Kuulin Viroon piakkoin lähtevästä avustuskuljetuksesta ja kokosin puolen keittiön kokoisen kuorman sinne lähetettäväksi. Nyt saivat kyytiä kaikki ne kengät, vaatteet, pyyhkeet, lakanat ja pöytäliinat jotka täyttävät kaappeja eivätkä koskaan pääse meillä käyttöön. 

Toimistoviikon lopuksi tyhjensin myös työhuoneeni. Vain tietokone ja kalusteet jäivät. Maanantaina osa niistä vaihtuu ja loputkin vaihtavat paikkaa. Perjantain työpäivän tein jo tutuksi tulleeseen tapaan kotona kirkuvanpunainen fleecepuku päällä ja rähjääntyneet villasukat jalassa.
 

 

Turpa, selkä ja kädet

Turpiin tuli ja lujaa. Ei saa olla sitä mieltä että maahanmuuttoa olisi rajoitettava. Ei saa olla sitä mieltä että nykymenolla Suomesta tulee muslimimaa. Eikä varsinkaan saa olla samaa mieltä puolisonsa kanssa. Se on merkki siitä ettei ajattele itse!

Minun otsalohkoni tuntien menee viikkoja ellei kuukausia ennen kuin saan tämän ryöpytyksen pyörimästä päästäni. Ennen kuin saan haavani nuoltua. Onkohan nyt niin, että terveydentilani vuoksi, otsalohkoni suojaamiseksi, minun täytyy elää loppuikäni esittämättä mielipiteitä? Jaella vain söpöjä kissanpentukuvia? Tai varustaa mielipiteeni kyltillä: ole kiltti, älä ole eri mieltä tai sairastun. Tuntuu että toipumisen tiellä tuli asteltua useampi kilometri taaksepäin. Muistui mieleen anopilta kuultu viisaus: älä koske paskaan, se alkaa haista. EN tarkoita tällä maahanmuuttajia vaan sitä että tyhmyyksissäni lähdin alkuunkaan vastaamaan saamaani kritiikkiin.

Muistui mieleen toinenkin anopilta opittu vanhan kansan viisaus: kissan sylki on hyvästä, koiran pahasta. Jos sinulla on haava, anna kissan nuolla, paranee. Anna koiran nuolla, tulehtuu pahan kerran. No, en ensisijaisesti suosittelisi kokeilemaan noista kumpaakaan. Sen sijaan mustelman ja potentiaalisen kuhmun voiteleminen voilla toimii, olen kokeillut. Viikonloppuna tuli kokeiltua myös julmetun kynsivallintulehduksen hautomista kamferitipoilla. Toimii. Kun puoliso jätti sormensa sirkkeliin, nekin sormenriekaleet kasvoivat entistä ehommaksi sormeksi kamferin voimalla. Minä olisin kyllä halunnut tikit siihen sormeen, mutta potilas itse tiesi paremmin. Ei voi kuin ihmetellä.

Leikkasin kuusiaitaa viikonloppuna. Koko ajan samalla kädellä. Arvelin että kämmenen ja kyynärvarren lihakset saattavat tulla kipeiksi. Eivät ne tulleet. Maanantain vastaisena yönä heräsin julmettuun selkäkipuun. Lapaluun seudulla todennäköisesti fasettilukko. Kramppi levisi ympäröiviin selkälihaksiin ja vatsalihaksiin. Kokonaisvaltainen huono olo. Ääneen piti voihkia. Hieroin kipukohtaa ovenkarmiin, ei auttanut. Puoliso hieroi, laittoi lämpötyynyä, tarjosi Sirdaludia... ja aina vain sattui yhtä lujaa. Viiden aikaan aamulla otin nukahtamislääkkeen ja kanttuvei. Totesin ettei tainnut tulla maanantaista työpäivä.

Aamupäivällä heräsin jossain vaiheessa hetkeksi ja otin uuden sirdaludin. Nukuin koko maanantaipäivän ja vielä yön päälle. Tiistaina suoriuduin töihin vaikka kramppi yhä muistutteli itsestään. Tiistai ja keskiviikko menivät kokousten ja tapaamisten merkeissä. Kokouksissa nojailin tennispalloon. Toimi.

Lattaritunnin jälkeen selkä oli pari päivää paremmalla tavalla kipeä, maitohapoilla. Samoin kyljet, vatsalihakset ja takapuoli. Jalat ovat kai vanhaa perua niin vankat ettei tunnu missään. Tanssivuosina en koskaan oppinut luontevia käsiä. Meillä oli miespuolinen lattarivalmentaja, joka käsistä kysyessäni vastasi vain että käsien liike tulee kyllä luonnostaan kun vartalon saa ensin liikkumaan. Ei tullut. Mutta nyt, vain muutaman naisvetoisen lattaritunnin jälkeen olen tajunnut jujun. Ihmeen pitkälle pääsimme kilpatanssilattareissakin vaikka kädet olivatkin tönköt.

Hella hajosi. Puolisolla oli taas käsittämätön oravakätkö valmiina. Hän osti meille induktiolieden jossa on kiertoilmamonitoimiuuni, vaikka mitä toimintoja, kasvikuivurikin. Vain pakki puuttuu. Samana päivänä miekkonen siivosi koko talon lattiasta kattoon - ja istui kaksi tuntia kahvilla työpaikkahaastattelussa. Pyydän lukijaa vakaumuksensa mukaan muistamaan rukouksessa, pitämään peukkuja tai vaikka tanssimaan toteemipaalun ympärillä jotta puoliso saisi kyseisen piilotyöpaikan. Kuukauden sisään selviää.

On ollut revontulia ja tähdenlentoja. En nähnyt vaikka koetin tuijotella taivaalle. Tänään katselin puolison kanssa hitsauslasin läpi auringonpimennystä. Maan päällä vallinnut himmennetty valo ja hiljaisuus olivat vaikuttavia. Rannassa on tullut käytyä monta kertaa ihmettelemässä jään pauketta, pulpahtelua ja alkukantaista murinaa.

Ja kuitenkin tämä on luonnonilmiöistä vaikuttavin: maan tuoksu!  Haistoin sen tällä viikolla ensimmäistä kertaa.

 Mene rantaan, kuuntele jäätä!

Päivänselvyyksiä

Taivaslaulu. En voi varmaksi sanoa (koska en muista muita) että olisi paras lukemani kirja mutta viiden parhaan joukossa varmasti. Poikkeuksellisen kaunista kieltä, mukanaelettäviä tunnelmakuvia, aidon tuntuisia, kirjailijan syvällisesti tuntemia kertojia.. En minä osaa kirjoja arvostella, pilkkoa osiin, selittää tyhjiin. Suomen kielen opintonikin kaatuivat aikoinaan kirjallisuuden tulkintaan. Sanonpahan vaan että Taivaslaulusta tykkään. Paljon. Pari seuraavaa kirjaa on jo yöpöydällä odottamassa. Nykyään jaksan taas lukea. Jos vain ehtisin. Kevät tulee niin kovaa vauhtia että ihan kohta alkaa se noin puolen vuoden jakso jolloin kaikki vapaa-aika menee pihalla.

Pihalla olen työaikanakin. Työtehtävät eivät maistu, niihin tarttuminen on kertakaikkisen ylivoimaista. Ajelehdin vain, odottelen että kello tulisi neljä. Päivät ovat pitkiä. Aivan kuin kärsisin vankilatuomiota. Osin omaa vikaa: en ole käyttänyt esimiehen minulle myöntämiä ylimääräisiä ulkoilupuolituntisia kuin silloin tällöin. En tiedä miksi. Ei vaan saa lähdetyksi.

Töissä on muuteltu huoneesta toiseen. Uuden työntekijän tulo ja minun virallinen muuttoni peräkammariin aiheuttivat ketjureaktion, jonka seurauksena on kärrätty paljon tavaraa varastoon ja vielä enemmän roskiin. On pidetty valehtelijoiden klubia ja ihmetelty milloin mitäkin vuosikymmenten takaista toimistotarviketta tai uudempaa piuhahässäkkää. Nyt pitäisin jo mielelläni pari vähän rauhallisempaa omaan kammioon piiloutumispäivää.

Loppuosa tästä päivityksestä sisältää kovia sanoja. Sinua on varoitettu.

Muista kulttuureista tulleet nuoret miehet tekevät paljon rikoksia Suomessa. Aivan erityisesti raiskauksia. En tiedä millä tarkkuudella kulttuuritaustoja on tilastoitu, mutta julkeasti veikkaan että muslimimaista tulleet edustavat aika isoa osaa tästä porukasta.

Ulkomaan kansalaisten osuus kaikista Suomen käräjäoikeuksissa tuomituista oli 9,1 prosenttia vuonna 2009, kun ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on noin neljä prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista rikostilastoista. 

Hys hys! Jos tämän asian ottaa esiin, saa päällensä lähes kivisateen. Ja kivet ovat nimenomaan kantasuomalaisten käsissä. Suomalainen media vaikenee. Minäkin vaikenen, on pakko. Paitsi täällä, anonyymina. Tai tässä kansalaisaloitteessa. Työpaikan kahvipöydässäkin puhuttiin tänään painokkaasti siitä ettei ole pienintäkään syytä nostaa esiin rikoksentekijöiden (tässä tapauksessa Tapanilan raiskaajien) kulttuuritaustaa. On kuulemma jopa syytä toivoa että he olisivat kantasuomalaisia jotta rasistit eivät taas saisi vettä myllyynsä. Minulle on päivänselvää mistä kulttuurista tekijät ovat peräisin eikä minusta ole mitään syytä olla tuomatta asiaa julkisuuteen.

En ole kyvytön ymmärtämään, että osin juuri kantasuomalaisten törppöyden ja rasismin vuoksi monella ulkomaalaistaustaisella on karu lapsuus ja nuoruus, rikkinäinen sielu ja suora tie kohti syrjäytymistä. Ulkomaalaistaustainenkin rikollinen on silti yhtä lailla rikollinen. Päätä ei pidä silittää.  Syrjäytyneimmänkin tulee ymmärtää, että länsimaissa naisrauha koskee myös naisia jotka kulkevat ilman saattajaa eivätkä pukeudu näin.

Ei sen puoleen, Suomen oikeuslaitos tuntuu paijaavan kaikenmaalaisten raiskaajien ja pedofiilien päätä. Tällä viikolla luin lehdestä kuinka naisystävänsä tytärtä kymmenen vuotta - viisivuotiaasta alkaen - hyväksikäyttänyt mies joutuu maksamaan lapselle korvauksia tilapäisestä psyykkisestä haitasta. Tilapäisestä! Samassa lehdessä kerrottiin ettei oikeuslaitos juuri määrää rattijuoppojen autoja valtiolle menetettäviksi vaikka se on ollut mahdollista pitkästi toistakymmentä vuotta. Minusta tämäkin asia on päivänselvä: rikoksentekoväline kuuluu valtiolle. Olipa se autotallissa tai housuissa. Autot myyntiin ja nekin euroset valtion talouden tukemiseen.

Nyt pöyristellään kansanedustajaa joka torppasi paperittomien terveydenhoitolakialoitteen. Tietenkin sairaan tulee saada hoitoa, olipa hän maassa laillisesti tai laittomasti. Mutta on hyvä muistaa sekin, että Suomessa ei yleensä nykyään pääse julkisen terveydenhuollon puolella hoitoon, oli papereita minkä verran hyvänsä. Lastensairaalaan kerätään rahaa kansalta. Vanhukset ovat heitteillä. Omalääkärille pääsee heti kahden kuukauden kuluttua. Vielä yksi päivänselvyys: paperittomien ilmaisesta terveydenhuoltoautomaatista tulisi oikopäätä vetonaula. Kansanedustaja Kari Rajamäki on sankarini.

Pääsääntöisesti kuitenkin edelleen vältän seuraamasta uutisia. Erityisesti politiikkaa. Vielä erityisemmin ulkomaan uutisia. Koetan olla otsalohkolleni armollinen. 

Maaliskuussa kello 18

Joutsenensiemeniä

Lomanloppumiskriisi alkoi jo perjantaina. Vuosi sitten tässä kohtaa katkesin ja jäin kokonaan sairauslomalle puoleksi vuodeksi. Nyt ei ole ihan sellainen tilanne sentään. Pakkasin reppunikin valmiiksi jo pyhäaamuna. Työhönpaluuahdistusta onneksi lieventää se, että heti ensimmäiseksi pääsen hierojalle. Jännä kuulla missä kunnossa niska ja selkä ovat nyt, loman ja päivittäisen hierontaistuimen käytön jälkeen.

En muista mahdollisista kesken olevista työtehtävistä yhtään mitään, mutta eikö se ole loman tarkoituskin. Toivottavasti olen kirjoitellut jotain muistilappuja itselleni tai jättänyt työt levälleen pöydälle.

Eilinen päivä kahdestaan kuopuksen kanssa oli hyvä. Kävelimme pitkään metsässä, lapsi löysi kuusten alta monta majaa ja kaatuneista puista, isoista kivistä ja kuopista muodostui leikkipuisto. Hienon liukumäenkin hän tiesi - minä en, vaikka olen seitsemän vuotta kävellyt vierestä lähes päivittäin. Mutta lapsi onkin päiväkodin luontoryhmässä. Hän ei vinkunut kertaakaan että mennään jo kotiin eikä äidin tarjoilemassa ruuassakaan ollut valittamista. Nukkumaan pääsi ihan luvan kanssa isän paikalle ja uni tuli hetkessä. Mutta tämä aamu oli toista maata. Vasta partioleiriltä palannut esikoinen sai lapsen liikahtamaan, pukemaan päällensä ja tulemaan hammaspesulle ja aamiaiselle. 

Oli ihana nähdä tyytyväiset leiriltä palaajat. Pienempi suorastaan säteili hyvää tuulta ja innostusta. Olin hyvin yllättynyt koska olin nähnyt myös sen raivon ja marinan joiden saattelemana leirille lähdettiin. Kannatti nähdä se vaiva. Onneksi puoliso jaksaa. Jos homma olisi minun varassani, harrastus olisi loppunut jo ajat sitten.

Olen päässyt Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa puoleenväliin. Se on paljon hienompi kirja kuin kuvittelinkaan. Se on hieno, vaikkei olisi tippaakaan kiinnostunut sen aihepiiristä. Pidän sen muodosta ja rytmistä. Kun iltaisin luen ennen nukkumaanmenoa, kirjan tunnelma läikähtelee mielessä koko seuraavan päivän. Äitinä ja kaikkien viime aikojen lestadiolaiskohujen jälkeen aihepiirikin kiinnostaa.

Sain toisaalla taas yhden kehotuksen ryhtyä kirjailijaksi. Niitä on tullut monelta taholta vuosien ajan. Upeaa kerrontaa joka välittää paljon tunnelmia. Lämmin kiitos. Mutta ei kirjailijaksi niin vain ryhdytä. Ei riitä se, että kirjoittaa ja että pitää kirjoittamisesta. Jos riittäisi, olisin ollut kirjailija jo kolmekymmentä vuotta.

Pulppuilevaa iloa itäneistä kaunopunahatuista! Olin jo aikaa menettänyt toivoni niiden suhteen. Omista kukista kerätyt siemenet ajalta jolloin en edes tiennyt mikä osa siitä moskasta on siemen. Miten voikin aikuinen ihminen innostua parin millin mittaisesta viherryksestä. Sen sijaan kaupasta ostetut White Swanin siemenet eivät ota itääkseen. Täsmälleen samoissa olosuhteissa. Joutsenensiemenet ovat muistaakseni ehtineet olla kissanhiekassa omia pitempään.

Uskomatonta, että siitä siemenmäärästä mikä minun käsissäni pyörii, pystyn muistamaan että jotain puuttuu. Yhden samettikukan siemenet niistä kuudesta lajikkeesta joita minulla on. Kätköpaikkaa en sentään muista. Monia muita asioita kyllä, lupauksia antavasti. Kohta koittaa päivä jolloin puoliso ei enää uskalla lyödä vetoa asioista jotka hän täydellä varmuudella muistaa ja minä muistan muka väärin. Hänen viimeisimmän varmuutensa ansiosta meillä on kukkivia krysanteemeja keittiön pöydällä ja narsisseja portilla.

Ensi yö vähän jännittää. Lomaltapaluuyöt ovat aina olleet vähäunisia. Pitäisikö ottaa nukahtamislääke valmiiksi viereen. Viimeksi kun kierin ja pyörin, en edes muistanut että minulla on sellaisiakin.

Ajattelin että saan hetken kirjoittaa rauhassa kun lapset ovat saunassa. Mitä vielä. Kaikki kolme "saunoivat" muutamassa minuutissa ja tulivat sen jälkeen toimittamaan minulle kuka mitäkin asiaa. Vaatteitakaan he eivät kuulemma löydä vaikka kunkin omat ovat olleet jotakuinkin samoissa paikoissa kaikki nämä vuodet. Iltapalaakin pitäisi saada. En ehdi oikolukea enkä hioa. Enkä miettiä otsikkoa. Raakana tällä kertaa, ole hyvä.

Poikki!

Harmaa viikko. Loputtoman harmaa. Vieläkö mahdetaan olla aurinkoa kiertävällä radalla? Eilen satoi vähän lunta, se hiukan helpotti. Joka päivä olen kylvänyt tai koulinut jotain tai ainakin vaihtanut huonekasveille multia. Selkä on kestänyt paremmin kuin ennen. Ehkä olen osannut jaksottaa työn sopivasti. Myös hierontaistuin taitaa auttaa. Ilmeisesti se auttaa muitakin, koska siihen on iltaisin jonoa. Istuin ostettiin käytettynä yksityiseltä. Hänen talolleen noustiin todella jyrkkää mäkeä. Mäen päällä talon kohdalla odotti yllätys: yhtä jyrkkä mäki alaspäin ja lopussa järvi. On kuulemma hiekoittajia joskus nosteltu järvestä. Helppo uskoa. Rannassakin oli taloja. Minkähänlaisia vuorikiipeilijöitä siellä asuu?

Kolme kuollutta verenpisaraa on ollut viikkokausia pimeässä nurkassa tulostimen päällä odottamassa kompostiin vientiä. Tänään huomasin kahdessa pienenpienenpientä viherrystä! Olen kyllä kuullut että verenpisarat saattavat yllättää ja sen ne totisesti tekivät, niin kuolleen näköisiä risuja ne olivat. Onneksi vitkuttelin pois nakkaamisessa.

Pyysin puolison ja leikkurit mukaan lenkille. Mies keräsi metsästä mukaan viitisen metriä piikkilankaa ja kuljetti metallinkeräykseen. Lanka kulki polun poikki hyvällä kamppauskorkeudella. Miksei mikään direktiivi velvoita maanomistajia keräämään piikkilankoja pois?

Toisenlaisilla leikkureilla työstettiin tänään omenapuita. Aika rajua jälkeä: seitsenvuotiaista puista latvat poikki. Olisi pitänyt katkoa jo pari vuotta sitten vaan kun ei ollut yltäviä leikkureita. Näillä pääsee neljään metriin plus leikkaajan pituus. Ilmoitin heti naapurustolle että tällaiset on hankittu ja niitä saa lainata. Uhkasivat lainata käyttäjineen päivineen. Leikkasimme myös marjapensaista vanhoja oksia. Vadelmapuskan oli jo leikannut joku muu. Maittaakohan se koirille? Luulisi vadelmanvarsien tuntuvan ikävältä suussa.

Tämän viikon tanssitunti oli yliveto. Olin vetelä ja laiska eikä yhtään huvittanut lähteä. Räntää satoi ja oli pimeää. Torkkupeitto kutsui. Jotenkin sain kuitenkin luuni raahattua salille. Tanssimme pelkästään kuubalaisia tansseja: salsaa, joka on jo viisitoista vuotta ollut lempparini ja reggaetonia, joka on vähän kuin nyrkkeilysäkkiä hakkaisi. Paljon uusia lihaksia löytyi keskivartalosta seuraavana päivänä, vaikkei aivan videon mukaisesti tanssitukaan. Virkisti ja puhdisti myös henkisesti. Reggaetonin liikekieli on rujoa ja raskasta. Siinä ei sirostella. Saa ihan olan takaa räimiä harmitukset menemään.

Väliaikatietoja

Aurinko alkoi juuri melkein paistaa viikkokausien harmauden jälkeen, joten ulos on kova kiire. Haluan kuitenkin ensin kertoa kahden kuukauden painonpudotustulokseni:

Paino -12,8 kg. 
Vyötärö -15 cm. 
Lantio -13 cm. 
Reisi -5 cm. 

Normaaliin painoindeksiin matkaa 16,5 kg, mikä ei tunnu enää mahdottomalta saavuttaa. Sormuksiakin kokeilin jo sormeen mutta ei, ei ihan vielä. Sekin päivä koittaa. Tärkeintä on muistaa syödä riittävän usein ja juoda koko ajan. Siten sokerikäyrä pysyy tasaisena ja aineenvaihdunta toimii.

Eilen illalla syötiin tädiltä vastikään yllätysperityssä padassa valmistettua hapanimelää liha-herkkusieni-porkkana-tomaatti-ananaspataa ja juotiin synttärilahjaksi saatua punaviiniä puolison ammattiin valmistumisen kunniaksi. Hän toimi kokkina ja tarjoilijana. Lapset saivat nakkeja ja ranskalaisia. Kai ne joskus oppivat syömään oikeita ruokiakin. Pienin sentään maistoi lusikallisen.

Suunnittelen koirankoulutustunteja netistä bongaamani eläintenohjaajaopiskelijan kanssa. Piki on älykäs ja omapäinen koira. Se ei siis varsinaisesti tarvitse oppia vaan minä. Miten kasvatan itselleni riittävän auktoriteetin jotta koira katsoo aiheelliseksi tehdä niin kuin käsken. Se tietää varsin hyvin miten kävellään hihnassa vetämättä tien vasenta reunaa. Pitää vain saada se myös tekemään niin. Savu pitää saada lopettamaan päin hyppiminen. Tosin uskon että se lopettaa kunhan tuosta vähän kasvaa. Lopettihan Pikikin. Mutta Savu luultavasti myös alkaa saman poukkoilun kuin Piki nyt, kunhan tulee sukukypsäksi.

Netistä löysin myös täsmälleen samanlaisen hierontaistuimen kuin meillä oli lainassa. Sen normaalihinta kaupassa on 240 euron kieppeillä. Tämän vähän käytetyn yksilön haemme huomenna kotiin kuudellakympillä. Löysin myös 30 neliötä ilmaista laminaattia, joilla ehkä saamme keittiöstä vähän nätimmän. Alkuperäinen kovapuulattia on mennyt tosi rumaksi nesteitä ja tuolinjalkoja kohdatessaan.

Taas selvittiin palkkapäivään. Uskomatonta kituuttamista. Visa, käyttöluotto ja lasten tilit - kaikki tyhjennetty. Lainojen takaisinmaksuun menee ensimmäiset pari lyhennysvapaata. Toisaalta on ollut poikkeuksellisia menojakin, esimerkiksi kahdet silmälasit ja huolettoman emännän pistokasshoppailut.

Nyt oksasakset käteen ja puutarhaan. En ole siellä oikeastaan edes käynyt koko talvena, metsässä vain rymynnyt koirien kanssa. Ensimmäinen mutanenäinen lapsi ja hänen vielä mutaisemmat kuravaatteensa on jo ulkoilun jäljiltä pesty. Toiselle jukuripäiselle annettu pyynnöstä villasukat ja karvavuoriset kumisaappaat. Alunperin hän livahti ulos tavallisissa kumppareissa ja puuvillasukissa. Puoliso roikkuu puussa ripustamassa uutta linnunpönttöä.

 Reippaat verenpisarain pistokkaat