Yksi viikko ihanaa, tehokasta työssäoppimisjaksoa jäljellä. Koko puutarhurikoulutus pitäisi olla tällaista. Oikeaa, monipuolista työntekoa osaavan ohjaajan tehdessä lähistöllä omia töitään, valmiina näyttämään mallia ja vastaamaan kysymyksiin. Koko syksy on ollut poutainen ja lämmin, olemme saaneet tehdä hommia ulkosalla. Toivottavasti pääsen tekemään tulevatkin top-jaksot tässä samassa paikassa, mieluiten myös tässä samassa porukassa.
Selkä on kiukutellut edelleen. Kun ensimmäinen kiputila hellitti, tilalle tuli toinen, laajempi. Selkälihakset lapaluiden alapuolelta ristiselkään asti särkivät viikkokausia yhtälailla levossa ja työssä. Yötä päivää. Ibuprofeenia en enää uskaltanut ottaa korkeiden verenpainelukemien vuoksi. Itkua väänsin ja arvelin että loppuelämä menee näin. Lääkäri kirjoitti lähetteen fysioterapiaan ja määräsi lisäverenpainelääkkeen sekä tulehduskipulääkettä iholle levitettävänä geelinä. Geelillä ei ollut mainittavaa vaikutusta.
Suolakääreellä särky hellitti hetkeksi.
Tuskanhikeä tiukkuen laahasin luuni fysioterapiaan. Terapeutti totesi, että luut, nikamat ja välilevyt ovat kohdillaan mutta selkälihakset ovat tulehtuneet. Sain uuden ajan viikon päähän. Siinä välissä ehdin pyrkiä uudelleen kovan kivun takia lääkäriin julkiselle puolelle - ajan olisi saanut kahden vuorokauden kuluttua illalla. Menin yksityiselle, ajan sai niin pian kuin vain kerkesin ajaa paikalle. Lääkäri kirjoitti Voltarenia sisäisesti viiden päivän kuurina. Ja ihme tapahtui: kuuri loppui tänään ja huomaan, ettei selkään satu enää. Tai vielä?
Kuurin aikana kävin toisen kerran fysioterapiassa. Terapeutti veti ikään kuin päätä irti ja kipu tuntui ristiselässä. Lyhyen nikamien manipuloinnin jälkeen uusi pään irrotus eikä kipua enää tuntunut. Ihme homma. Lopuksi sain kymmenkunta akupunktioneulaa selkään ja käsiin. Elämäni ensimmäinen akupunktio. Seuraavana päivänä päätä särki, väsytti ja otsa oli painavan tuntuinen. Luokkakaveri sanoi että kuona-aineet ovat lähteneet liikkeelle. Päässäkö minun kaikki kuonani ovat? No, eipä yllätä. Ankaralla juomisella sain pään kuntoon.
Myös puolison kanssa on käyty muutaman kerran terapiassa puhumassa perheestä ja jaksamisesta. Terapeutteja on kaksi ja he ovat samalla taajuudella kanssamme. Olemme kuulemma mukavaa juttuseuraa, vaikka se ei liene terapian päällimmäinen tarkoitus. Heidän mielestään oma terapiani on jäänyt kesken. Itse olen ollut sitä mieltä koko ajan. Lupasin ottaa asian puheeksi jahka pääsen omalääkärin vastaanotolle.
Koen yhä syyllisyyttä, kannan liikaa vastuuta ja vaadin itseltäni liikaa. Puoliso tekee sen verran kuin jaksaa ja kun tuntee ettei jaksa, ei tee. Minä teen. Jos olen kotona aamulla lasten lähteissä kouluun, pidän itsestään selvänä että keitän heille puuron, huolehdin säänmukaisesta vaatetuksesta ja lähden koirien kanssa saattamaan. Puoliso sen sijaan nukkuu ja antaa lasten lähteä syömättä ja paitasillaan jos eivät itse osaa ottaa leipää ja takkia kaapista.
Puutarhatyöt ovat lykkääntyneet selkäkipujen takia. Tai ehkä enemmänkin selkäkivun aiheuttaman lamaantuneen mielialan takia. Nyt olen kuitenkin saanut valtaosan istutettavista maahan. Verenpisarat odottavat hallaharson alla sitä hetkeä kun puoliso jaksaa virittää niille ripustustangon varaston kattoon. Tomaatti kypsyttelee viimeisiään kasvihuoneessa. Loput porkkanat nostetaan huomenna. Omenapuut on tyhjennetty ja puoliso soseuttanut omput pakkaseen. Valkosipulin viljelystä päätin luopua kun satoa ei tullut tänä vuonna lainkaan, mutta top-paikasta sain tällä viikolla pussillisen pikkusipuleita. Ehkä sittenkin jaksan raivata niille penkin, jos maa ei ole jäässä syyslomaan mennessä.
Tamminen viini
