lauantai 10. syyskuuta 2016

Jossain ihan muualla

Vaikka nykyinen olotilani on "normaali", enimmäkseen suorastaan hilpeä, henkisiä voimattomuuskohtauksia tulee yhä ja keskittymiskyky on käsittämättömän hapero. Ajatus on usein jossain ihan muualla kuin missä sitä tarvittaisiin. Onneksi työssä opitut asiat tuntuvat kuitenkin jäävän kohtalaisen hyvin mieleen.

Tehtävä: Aja valtatietä 12 Rauman suunnasta Tampereen suuntaan ja poikkea matkalla puutarhaystävän luona Sastamalassa. Unohdinko että piti poiketa? Ehei! En unohtanut! Sen sijaan en huomannut koko Sastamalaa. (Kyllä, olen käynyt siellä ennenkin.) Ajoin kahdeksan kilometriä ohi. Palasin, kävin vierailulla ja pois lähteissäni kurvasin tyylikkäästi takaisin tulosuuntaani. Kävin kääntymässä läheisen huoltsikan pihassa ja kun pyrin takaisin tielle, siellä kulki traktori ja sen perässä noin kuudenkymmenen kilometrin jono erilaisia moottoriajoneuvoja ja niiden turhautuneita kuljettajia. Ei ollut kiire minnekään. Enää.

Tämän päivän tehtävä on ajaa rautakaupan, kirpputorin ja kierrätyskeskuksen kautta hakemaan facekirppiksellä varaamiani ilmaisia lastenvaatteita. Viime keväisellä työssäoppimispaikallani ajattelin myös poiketa ostamassa muutaman paljon kehutun kukkasipulin. Lopuksi pitkän listan kanssa ruokakauppaan. Toivota minulle onnea. Kerron sitten mihin päädyin.

Puutarhavarasto-talvetustila pitäisi siivota tänä viikonloppuna. Pelargonien, verenpisaroiden ja sinisarjan on pian aika muuttaa sisätiloihin. Pelargoneja tuli eilisestä kyläpaikasta autokuormallinen lisää. Sain myös läjän perennoja ja niiden siemeniä sekä harjoittelupaikan pomolta eksoottisen näköisen makeakirsikkapuun ja mustaherukkapensaan. Väsyttää. Vettä sataa. Ehkä menenkin koko viikonlopuksi nukkumaan.