Selkenevää

Maailman paras työterveyshuolto, saanko mainostaa? Mainostan silti. Aava. Ainakin se toimipiste ja se työterveyslääkäri, joiden potilas minä olen.

Menin maanantaiaamuna vastaanotolle perheohjaaja-tukihenkilöni kanssa. Lääkäri oli saanut viikon aikana työterveyshoitajalta varsin ansiokkaan yhteenvedon tilanteestani ja ilmoitti oitis, että hänen mielestään minun ei kannata palata nykyiseen työpaikkaani edes kokeilumielessä. Hän esitteli suunnitelman, jonka mukaan jään pitkälle sairauslomalle, joka aloitetaan lyhyemmissä kahden kuukauden pätkissä "Kelan vuoksi". Sairausloman aikana hakeudun (perheohjaajan tukemana) hyvälle terapeutille pitkäkestoiseen terapiaan. Aikanaan, kun stressitekijät ovat vähentyneet ja vointini on jo hyvä, edetään työkokeiluun puutarha-alalle. Yritykseen, joka sitoutuu palkkaamaan minut töihin, mikäli kokeilu sujuu hyvin. 

Jääkauden aikainen siirtolohkare vierähti sydämeltäni.

Lääkäri muistutti vielä, että kun työsuhteeni alkaa lokakuun alussa, työterveyspalvelut ovat käytettävissäni muissakin asioissa aina siihen asti kun työnantajani päättää työsuhteen. Työnantajalla on siihen kuulemma oikeus, en sen tarkemmin käynyt selvittämään millä aikataululla ja millaisen lausunnon perusteella. Jo heti ensimmäiseen sairauslomatodistukseen tuli suostumuksellani lausunto työssäjatkamismahdollisuuksista: "Hoito ja kuntoutus kesken, ei palaa näillä näkymin nykyiseen työhönsä".

BDI-testin tulos livahti jälleen vaikean masennuksen puolelle. Sain lokakuun alkuun ajan työterveyspsykiatrille, joka voi sitten tarkentaa diagnoosia. Myös fibromyalgia merkittiin lääkärintodistukseen.

Vastaanottokäynnin jälkeen olo oli kuin keväisellä peipposella, mutta tämä oli vasta alkua. Torstai-iltana meille rantautui perheohjaajien kolmikko, joista uusin, pitkä ja kovaääninen mies, valloitti lapset saman tien. Jumppasi ja pelasi Unoa heidän kanssaan, ihaili trampoliinitemppuja, lupasi viedä retkille ja uimahalliin ja kokata lasten kanssa pizzaa meille kaikille. Toinen, jo pitkältä ajalta tuttu ohjaaja jatkaa keskusteluja vanhempien kanssa ja kolmas tulee kerran viikossa aamuisin auttamaan lasten kouluun lähettämisessä. Sosiaalitoimen päätöksellä tällä poppoolla jatketaan ainakin tammikuun puoliväliin asti. Kiitos, veronmaksajat.

Clematis 'Ville de Lyon' pilvikirsikan oksistossa

Jatkan terassilla nukkumista jääpussi nilkan ympärillä, kuorsaava kissa pinon päällimmäisenä. Viime yönä oli kahdeksan astetta lämmintä ja minun tuli kuuma, piti heittää peittoa välillä sivuun. Hankin terassille Clas Ohlsonin alesta aurinkokennolla toimivan kauniin valoketjun. Myös lahdenpoukaman joutsenet jatkavat yhä kesänviettoa huudellen ja loiskien. 

Pelargonit ovat vielä ulkona ja ahkeraliisan pistokkaat ottamatta. Neljäkymmentä perennan ja puun tainta odottaa istuttajaansa. Kaksi istutusaluetta pitäisi uusia, kolmas, keskeneräinen, saattaa valmiiksi. Paljon olisi poistettavaa perennaa mutten viitsi enää kylän väelle vastineetta jakaa eikä ostajia löydy. Postittamalla löytyisi, mutta siihen ei ole voimavaroja.

Mielialani on paljon paljon parempi. Mahdotonta kuitenkaan sanoa, mikä osuus on uudella lääkkeellä ja mikä tulevaisuuden selkenemisellä. Olen nyt nostanut Pregabalinin täyteen annokseen, 2 x 75 mg/vrk. Toimeliaisuuden aste on ennallaan. Päivät kuluvat samaisella terassin sohvalla enimmäkseen. Kun olen keittänyt puuron ja saanut lapset koulutielle, kääriydyn peittoihin ja vedän pienet kolmen-neljän tunnin tirsat. 

Jotta huolet eivät loppuisi, Savulla on jotain ongelmia. Se laihtuu laihtumistaan, on enää vain luuta ja nahkaa - ja karvaa. Ruokahalun kanssa ei ole ongelmaa. Koira on myös melko pirteä. Matokuurin on saanut. Huomenna eläinlääkärille verikokeisiin kolmen vuorokauden kakkanäytteet taskussa. 

 Luikku

Mielenkiintoinen potilas

Uudet tuulet puhaltavat niin että sukat pyörivät jaloissa. Kävin perjantaina julkisella puolella psykiatrilla, siinä tyhjänpäiväisessä heittopussiputiikissa, jota muistaakseni täälläkin olen ankarasti arvostellut. Ja vastassa oli - rumpujen pärinää - paras lääkäri ikinä! Viidessä päivässä en ole löytänyt oikeita sanoja kuvaillakseni häntä. Yritän silti: Eloisa, valoisa, kiinnostunut, kiireetön, kokonaisvaltainen, samalla taajuudella ja samalla tasolla potilaan kanssa, vapaa kaikista ennakko-oletuksista. Tuntuu kuin olisin parantunut vähän pelkästä vastaanotolla käymisestä. No eikä se ollut mikään käyminen, viivyin puolitoista tuntia. En tiedä paljonko aikaa oli varattu mutta koko putiikki oli jo kiinni kun lähdin ja lääkärin piti tulla avaamaan minulle ulko-ovi.

Hän vain katsoi suoraan ja avoimin kasvoin ja odotti, ei kysellyt eikä johdatellut. Vasta kun runosuoneni jo pulppusi pitkin seiniä, hän esitti tarkentavia kysymyksiä. Hän innostui jostain sanomastani ja riensi tietokoneensa ääreen niin vauhdikkaasti että minua nauratti. Hän korjasi tohkeissaan poninhäntäänsä ja selitti, että olen niin mielenkiintoinen potilas. Hän on tavannut tuhansia mielenterveyspotilaita, joiden oireet ovat yleensä varsin samankaltaisia. Mutta minä olen mielenkiintoinen. Meriittihän se kai on tuokin. (Tulee mieleen Heikki Kinnusen sketsihahmo.) Muistiongelmani ovat kuulemma aivan poikkeuksellisia. Niin olen ajatellutkin. Joka kerta kun joku kuittaa että "kuule, samanlaista se minullakin on, aina on avaimet ja lompakko hukassa tai seison jääkaapin ovella miettimässä mitä oikein tulin hakemaan", mietin itsekseni, että ei taatusti ole samanlaista. Ei tällaista toljailua. Lääkärille mennessäkin ajoin muutaman kilometrin ohi risteyksen - ydinkeskustaan asti - ennen kuin aloin miettiä minne olinkaan menossa. En tiedä missä mieleni vaeltaa mutta läsnä se ei tunnu olevan koskaan.

Lääkäri lehahti eteeni ja kysyi saako testata fibromyalgian kipupisteet. Viittoili, että tässä menee rajani, hän ei voi ylittää sitä ilman lupaa. Kyllä, sai testata ja kyllä, niihin sattui. Minulla on fibromyalgia. Se on yhteydessä ahdistukseen ja masennukseen. Se oireilee reumakivun tyyppisenä juilivana kipuna, joka minulla vaeltaa ranteista nilkkoihin ja takaisin. Tällaista kipua minulla on ollut lapsesta lähtien. Välillä se on uinunut vuosikausia (kun harrastin kilpaurheilua) mutta on vanhemmiten palannut takaisin. Reumakokeet on tehty kahdesti eikä reumaa ole löytynyt. Tästä riemastuneena lääkäri määräsi minulle pregabaliinilääkityksen kokeiluun. Ensin kolmen päivän ajan 25 mg, sitten kolmen päivän ajan 50 mg ja siitä edespäin 75 mg/vrk. Ensi maanantaina hän soittaa ja kysyy miten menee. Vasemmalla kädellä hän hommasi minulle erityiskorvattavuuden verenpainelääkkeisiin, joita olen popsinut jo kahdeksan vuotta peruskorvauksella. Määräsi kilpirauhaskokeet ja sydänfilmin. Pyysi toimittamaan potilaskertomuksen työterveydestä. Ja lupasi kirjoittaa b-lausunnon. Odotan sitä kuin Enni Mustosen uusinta teosta. Jännä nähdä miten tämä ihminen kuvailee tilanteeni. Pregabaliinin sivuoireluettelo on mittava mutta itsessäni olen huomannut ainoastaan huoletonta hyväntuulisuutta. En tosin ole varma onko lääkkeellä sen kanssa mitään tekemistä.

Kaksi suurta stressinaiheuttajaa on selätetty. Ensin kävin liiketoimintasuunnitelma-haastattelussa. Vastassa oli kolmihenkinen haastattelijaporukka. Toivoin korvat punaisina että työni menee läpi. Meni se. Sain kiitettävän. Sinisilmäistä sakkia.

Maanantaina kävin työterveyshoitajalla. Perheohjaaja oli mukanani tukemassa. Hoitajan kanta tuli selväksi: ei töihin vaan sairauslomalle ja intensiiviseen, pitkäkestoiseen terapiaan. Hoitaja kirjoittaa yhteenvedon tilanteestani työterveyslääkärille, jonka tapaan ensi maanantaina. Perheohjaaja tulee jälleen mukaan. Hoitaja oli niin vakuuttava, etten jaksa pelätä että lääkäri voisi olla toista mieltä. Vai pitäisikö?

Uusi perheohjaaja kävi meillä tänään tutustumiskäynnillä. Olin yksin kotona. Vuodatin suu vaahdossa perheen tippaleivänomaista tilannetta puolitoista tuntia ja kysyin lopuksi että no, vieläkö ajattelit tulla toiste. Kyllä tulee, ja tulee vielä kolmaskin: lapselle oma ammatillinen tukihenkilö. Tänään tapaamani ohjaaja tulee meille tästedes yhtenä aamuna viikossa tukemaan lasten aamutoimissa ja kouluun saamisessa. Kunta todella panostaa meihin. En voi edes kuvitella mitä tämä kaikki tulee veronmaksajille maksamaan. Ison kaupungin asukkaina emme osaisi edes uneksia kaikesta tästä tuesta.

Jos nyt jostain haluaa valittaa, niin pelargonikokoelmastani on löytynyt lyhyellä aikavälillä neljä bakteeriäkämän vaivaamaa kasvia, jotka täytyy heittää pois. Kolme näistä on niin uusia ja nuoria yksilöitä, etten ole leikellyt niitä koskaan, en puhtailla enkä likaisilla välineillä. Kaikilla on myös ollut oma alustansa. Mutta niinhän se on kaiken elollisen kanssa. Tauteja piisaa. Pitää keskittyä olemaan iloinen niistä noin 150 kasvista, jotka toistaiseksi vaikuttavat terveiltä. Ei sillä, etteikö taudin mahdollisuus ahdistaisi.

Iloa päivääsi, sinä mahdollinen tai mahdoton lukija!