Mies sairastui sunnuntaina, muu perhe maanantai-iltana. Vateja ja ämpäreitä, syömättä jääviä ruokia, puolitajuttomia lapsia sohvilla, lattioilla ja koiranpedissä ja parissa vuorokaudessa kaatopaikaksi muuttunut koti. Perjantaina pääsin jaloilleni ja siitä lähtien olen pyykännyt. Aloin lorautella etikkaa huuhteluainelokeroon ja vaikuttaa siltä, että olen viimein löytänyt keinon päästä eroon tunkkaisista pyykeistä. Sopivasti etikoitu pyykki ei tuoksahda etikalta, ainoastaan puhtaalta. Huuhteluaineita meillä ei ole käytetty koskaan eikä käytetä vastedeskään.
Ympärivuorokautinen nukkuminen, ravinnon tai raikkaan ilman puute, lääkkeettömyys vai mikä lie nosti unennäköni aivan uudelle tasolle. Jos olisi voinut asentaa piuhan nukkujan päästä tallennusvälineeseen, pino bestsellereitä olisi valmiina. Jännitystä ja seikkailua monenkirjavalla porukalla vaihtelevissa ympäristöissä. Taisin siinä viikolla kiinteistövälittäjää odotellessa myydä yhden talonkin. Joka ei ollut omani.
Siihen aikaan kun isä telkan osti. Kaikki alkoi siitä, kun puoliso päätti sijoittaa veronpalautuksensa kauan haaveiltuun ilmalämpöpumppuun. Pumpun paikka maalattiin ja samalla tuli maalattua koko ikkunaseinä ja liisteröityä varastossa odotellut maisematapetti viereiseen seinään. Pumppu pörähti seinälle tammikuun toisella viikolla. Totesin, ettei sen eteen enää viherkasveja voi sijoittaa, sama vaikka laittaisi siihen telkkarin. Miehen mielestä ajatus oli hyvä. Telkkaria meillä ei ole ollut sen koommin kun anoppi muutti pois. Ja silloinkin se oli mummolassa, ei olohuoneessa.
Puoliso ojensi rullamitan ja sanoi että näytäpä tuosta minkä kokoinen se telkka olisi hyvä olla. Vedin mitan 120 senttiin, arvelin että tuommoisen näkee keittiöstäkin. Olin tyytyväinen, että mies hoitaa laitteiden vertailut sun muut. Tuumin, että saahan sen sopivan etsiä valmiiksi ja ostaa sitten joskus kun on säästetty rahat. Tai jos tärppäisi vaikka vähän käytettynä. Seuraavana päivänä mies raahasi ovesta sisään tolkuttoman pahvilaatikon. Miten lie mahtunut hänen autoonsakaan.
Mies porasi reikiä seinään, purki kynnyksiä, veti piuhoja, nakutteli ja jupisi. Minä makasin selälläni sohvalla ja mietin taas kerran miten pärjäävät ne kotitaloudet, joissa ei ole omaa sähkömiestä, mikrotukihenkilöä, puuseppää ja kiinteistönhoitajaa niin kuin meillä. Eipä aikaakaan kun noin Uudenmaan kokoinen näköradio nostettiin koivikkoseinälle telineeseensä ja siihen saatiin kuvakin. Koko perhe kerääntyi ihmettelemään aivan samaan tapaan kuin isän ostamaa öljylamppua tunnetussa Juhani Ahon lastussa. Ajatella, nyt me voidaan istua tässä sohvalla katsomassa telkkaa, hämmästeli teinikin. Seuraavana päivänä kahdeksanvuotias esitteli miten kännykän näytöllä tapahtuvat asiat saa näkymään telkassa. Ja mitähän vielä, voi hyvän tähen.
Posti toi taas yhden lääkärintodistuksen, kolmena kappaleena. Yksi meille, yksi kouluterveydenhoitajalle ja yksi Kelaan vammaistukihakemuksen liitteeksi. Sosiaalitoimesta kaikki paperit tulevat nykyään neljänä kappaleena ja kunhan keskimmäinenkin täyttää 12, viitenä. Kaiken perheeseemme jo kohdistetun tuen lisäksi tarvitsemme arkistonhoitajan.
Kevätkylvöt on kaiken keskellä myös aloitettu: keijunmekkoa, ahkeraliisaa ja viisi pelargoninsiementä. Toivossa on hyvä elää, sanoi suolistobiomi.
Koivikko ennen telkkaa.
Maalainen kaupungissa. Pysäköin auton kauppakeskuksen parkkiin, jossa oli hyvin tilaa. Puhelin oli unohtunut kotiin mutta muutama kolikko onneksi löytyi. Onnuin maksuautomaatille, joka sanoi: näppäile autosi rekisterinumero. Mitä? Siis mi-tä? Oletko ihan tosissasi? Jaaha. En minä muista kuin puolet. Kävin auton luona opettelemassa toisen puolen. Ota lipuke, automaatti sanoi. Niin mistä? maalainen levittelee käsiään. Ei täällä ole mitään lipuketta! Lopulta aivoni rekisteröivät automaatin kaikkien aukkojen seasta pienen, tummanruskealla muovikannella peitetyn kolon, jota kaivelemalla lipuke löytyi.
Olisin katsonut tässä vaiheessa tarkan osoitteen kännykästä, jos se olisi ollut mukana. Koska se ei ollut enkä muistanut työterveysaseman nimeäkään, kävelin sisään ensimmäiseen minkä näin. Ystävällinen henkilö infotiskillä osasi onneksi kertoa, missä tavoittelemani lääkäri (jonka nimen muistin!) on töissä ja neuvoi yksityiskohtaisesti (näytin varmaan siltä että se on tarpeen) mistä sinne pääsee. Kiittelin häntä neuvoista ja itseäni siitä, että olin lähtenyt reissuun ajoissa. Linkutin työterveyslääkärin ovelle juuri kun hän tuli huoneestaan etsimään lisää tuoleja.
Tämä uusin lääkäri, kiitos Luojan, pitäytyi kahden edellisen linjalla. Hän oli lukenut lähettämäni kootut teokset jo aiemmin. Haastateltuaan minua 20 minuuttia hän kutsui sisään esimieheni ja perheohjaajan, joka tuli tukihenkilökseni. Tai muistitikuksi, niin kuin hän itse sanoo. Tai olisi tullut, jos ei olisi eksynyt. Hän tietenkin soitti minulle tarkistaakseen osoitteen, mutta en vastannut, koska kännykkä... Viitisen minuuttia myöhemmin hän syöksyi paikalle. Lyhyen palaverin jälkeen lääkäri totesi: "Aika selvältähän tämä näyttää. Työkokeiluun ei voi lähteä kun toimintakykysi on vielä tällä tasolla. (Enkä pysty kuvittelemaankaan, että etsisin työpaikan edes tuettuna.) Kirjoitan sairauslomaa huhtikuun loppuun asti. Senhän voi keskeyttää, jos toimintakyky olennaisesti kohentuukin. Kela varmaan haluaa erikoislääkärin lausunnon, niin että varaa aika työterveyspsykiatrille mahdollisimman pian. Selvitä Kelasta, paljonko sairauspäivärahaoikeutta on jäljellä ja tule helmikuussa käymään minun vastaanotollani. Varaa tupla-aika."
Ennen palaveria kerroin pari valaisevaa käytännön esimerkkiä harvapäisyydestäni ja kyselin miksi en muista mitään. Lääkäri tuumi voisiko olla kyse käyttäytymismallista. Pakenenko jotakin muistamattomuuden huomaan? Hän jäi pohtimaan tekisikö lähetteen muistitutkimuksiin. Pään kuvaukseen ja verikokeisiin.
Muutamaa tuntia myöhemmin minä pohdin ällistyneenä, onko minulla ADHD. Luin näet jalkafysioterapeutin odotushuoneessa artikkelin, jossa kuvatut oireet ovat aivan samoja kuin minulla lukuun ottamatta yliaktiivisuutta ja huonoa koulumenestystä. Tuumailin eespäin: Niin, jos yliaktiivisuus puuttuu, sehän on ... ADD! Ei muuta kuin diagnosointikriteereitä tavaamaan. Ruksi tuli lähes jokaiseen kohtaan. Seuraavaksi tein testin. 78 pistettä. 95 prosentin todennäköisyys.
On selvää, ettei ADD:tä lähdetä tutkimaan, koska minulla on masennus. Masennuksessa on hyvin samanlaiset oireet. Mietin vain, voiko tämän kääntää toisinpäin. Jos minulla ei olekaan koko aikana ollut masennus vaan ADD? No joo, ehkä se ei puhkea tuolla tavoin lyhyessä ajassa aikuisiällä. Nyt en vain saa tätä ajatusta pois. Kun mieleen itsepintaisesti soimaan jäävä laulu on korvamato, mikä aivomato minulla nyt mahtaa olla?
Jalkafysioterapeutti painoi sormensa syvälle säären etuosan lihakseen ja liu'utti sitä nilkkaa kohti. Siinä lähti niin madot kuin aivotkin. Luultavasti myös asiakkaat odotushuoneesta, sen verran tuskainen rääkäisy suustani pääsi. Nilkan ja jalkaterän vaeltava kipu on kuulemma heijastetta näistä ylemmistä jumahtaneista lihaksista. Kuulin sanat, joita en mitenkään olisi osannut fysioterapeutin suusta odottaa: "Kävele crocseilla."
Katselin ensi viikon kalenteria. Kaupunkiin neljänä päivänä. Psykoterapeutille. Psykiatrille. Lastenpsykiatrian osastolle. Psykologille. Töissä ollessa kalenterini ei ollut koskaan näin täynnä.
Mikä ihana aamu! Sosiaalityöntekijä, kolme perheohjaajaa, puoliso ja minä pitämässä palaveria keittiön pöydän ääressä. Sosiaalityöntekijä kyseli kuulumisia. Perheohjaajat kehuivat meitä ja me perheohjaajia. Ammatillinen tukihenkilö kehui minua sanattomasta yhteistyöstä lapsen mittavassa, arvaamattomassa lukittumistilanteessa sekä arvostavasta suhtautumisesta lasta kohtaan samassa tilanteessa. Jokaista lasta kehuttiin erikseen. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että perheohjaajien työskentely on ollut mitä parhain apu perheellemme. Näin massiivisia tukitoimia ei sosiaalityön kautta tietenkään voi jatkaa loputtomiin. Suunnitelmissa on, että kunnan oma uusi perhetyöntekijä hivuttautuu nykyisten siivellä mukaan työskentelyyn, saa kaiken mahdollisen tiedon ohjaajilta ja näkee miten he toimivat. Ja mikä mieletön tuuri: kunnan oma on nykyisten entinen työkaveri! Naama ja toimintatavat ovat siis tuttuja puolin ja toisin! Nykyisten tuella uusi on luultavasti hyvinkin helppo ujuttaa lasten ja koko perheen elämään. Nykyisellä porukalla jatketaan huhtikuulle, joten saamamme massiivisen tuen jaksosta tulee yli vuoden mittainen. Arvostan kunnan panostusta. Ikävä näitä tyyppejä tulee.
Ammatillinen tukihenkilö esitti toivomuksen, jota me vanhemmat emme olisi ymmärtäneet esittää mutta joka toteutuessaan olisi parasta mitä kuvitella saattaa. Meille tuli näet aivan uutena asiana, mannana taivaasta, että ammatillisen tukihenkilön työn jatkamista on mahdollista hakea terveydenhuollon tukitoimena. Tieto nosti minut pinnalle murheen lämpäreestä, johon olin juuri uppoamassa. Tukihenkilöhän ei ole ollut mukana kuin reilut pari kuukautta, on päässyt vasta vähän alkuun työssään. Tukihenkilöä tarvitaan viemään lapset, varsinkin asperger-lapsi, ulos tästä talosta ja tietotekniikan maailmasta ja olisi kertakaikkinen helpotus, jos tämä työ ei vielä keväällä lopahtaisi. Perheohjaajat osaavat auttaa meitä keräämään kaikki mahdolliset lausunnot hakemuksen tueksi ja selvittämään kuka hakemuksen tekee. Todennäköisesti se on koululääkäri.
Sosiaalityöntekijä kyseli olemmeko ehtineet miettiä sopeutumisvalmennuskursseja. Juu, mietitty on, haettukin, ja myönteinen päätös saatu. Lapsille on haettu vapautusta koulunkäynnistä, mies on hakenut vapaata töistä, eläimille on hankittu hoitopaikka ja seuraavana listalla on eläinten rokotusten päivittäminen siihen kuntoon, että hoitola ottaa ne vastaan. Oho, sanoi sosiaalityöntekijä. Huomaan, että voimavaranne ovat lisääntyneet. Sen saattoi huomata myös siitä, että ensi kertaa pöydässä oli kahvit ja rivi pieniä saaristolaisjuustovoileipiä.
Torstaiaamuna on työterveysneuvottelu. Työterveys on vuodenvaihteessa siirtynyt uudelle palveluntuottajalle (#¤%&:n kilpailutus) mutta potilastiedot eivät ole! Niinpä minulle soitettiin voisinko tulla 20 minuuttia aiemmin kertomaan asiastani lääkärille kahden kesken. Ei lähe läbi, ajattelin ja kysyin, voisinko sen sijaan laittaa hänelle tiivistelmän sähköpostitse. Se sopi. Tuumasta toimeen. Löysin viimeisimmän b-todistuksen ja neuropsykologin tuoreen lausunnon. KAIKKI muut lääkärintodistukset olen laittanut varmaan talteen. Tosi varmaan. Mitä tärkeämpi paperi, sitä varmemmin kadotan sen. Koko ajan. Poikkeuksetta. Kuka tämmöistä jaksaa?
Etsin lääkärintodistuksia koko päivän. En löytänyt. Sen sijaan löysin kauan etsimäni keijunkukan siemenet ja kylvin ne saman tien. Tänään ajattelin käydä tätä blogia läpi ja poimia tiivistelmään muutaman lausunnonpätkän. Muistelen että täällä niitä olisi.
Eilen kävin hammastarkastuksessa ensimmäisen kerran ehkä sataan vuoteen. Lähtiessä revin auton ovia ja kirosin kun olivat jäätyneet kiinni eikä sisätilanlämmitinkään ole auttanut asiaa. Meni hyvän aikaa ennen kuin tajusin, että ovet ovat lukossa. Järki on jäässä, mutta hampaiden tilanne on parempi kuin pelkäsin. Selattuaan kaluston läpi ja lueteltuaan hoitajalle pitkät pätkät minulle ennestään tuntematonta sanastoa, lääkäri neuvoi varaamaan kaksi paikkausaikaa. Vuosien ajan olen kuullut hoettavan, ettei viisaudenhampaita paikata, mutta kas, tämä lääkäri sanoi, että pienet pintareiät voidaan paikata. Poistetaan hampaat sitten, kun niihin tulee isompia reikiä tai muuta vaivaa. Ällistyksen helpotus.
Kahdesta uunituoreesta lohkeamastani hammaslääkäri totesi, että niitä tuppaa tulemaan, jos puree hampaita kovasti yhteen, esimerkiksi unissaan stressin takia. Jotkut purevat valveillakin. Kehotti tarkkailemaan puremisiani. Tarvittaessa voidaan tehdä kisko, joka estää puremisen. Luulen että puren ja aika lujaakin, koska ohimossa tuntuu toisinaan siltä kuin olisi kovakin lihaskuntotreeni takana.
P.S. Keksin, että kanta.fi:stä varmaan löytyy lääkärinlausunnot. Sinne kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Avainlukulista on lompakossa. Lompakko hukassa. Kaikki piilopaikat kaiveltuani keksin etsiä autosta - paitsi että auton ovet ovat jäätyneet kiinni. Revin niitä pää punaisena hyvän aikaa ennen kuin keksin, että ai niin, nehän ovat lukossa... No lompakko löytyi, lääkärinlausunnot löytyivät ja valmis tiivistelmä lähti uudelle lääkärille.
