keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Surumielisesti hymyilee

Lapsiperheiden kotipalvelun työntekijä hoputtaa ja saattaa runeberginomaisen kuopuksen kouluun kerran viikossa. Kolme perheohjaajaa edistää ja tukee muulla tavoin perheen hyvinvointia kerran viikossa. Myös syyslomalla. (Mies on tietenkin syyslomankin töissä ja minä mietin mistä hakisin turvapaikkaa.) Se hyvä, että henkilöt ovat nyt tovin pysyneet samoina ja ovat taitavia ammattilaisia ja mainioita persoonia. "Oman" ohjaajani kanssa alan seuraavaksi etsiä sopivaa terapeuttia Kelan pitkäkestoista terapiaa varten.

Työterveyden laaja B-lausunto tuli postissa. Sen mukaan olen ollut nykyisellä työnantajalla töissä vuoteen 2000 asti ja minulla on ollut virkasuhteen aikana neljä äitiyslomaa. Ynnä muuta pienempää hutaisua. Kai se seiskan taso sitten riittää lääkärinkin työssä. Pääasia, että hän osaa kohdata potilaan, kuunnella ja päätyy oikeisiin ratkaisuihin hoidon suhteen. Hämmentävin maininta lausunnossa oli "hieman surumielisesti hymyilee ilman selkeää syytä". Kuulostaa enemmän kioskikirjallisuudelta kuin lääkärinlausunnolta. Liitteenä oli työterveyspsykiatrin lausunto, jonka mukaan potilaan mieliala asettuu keskivaikean, toimintakyky vaikean masennuksen puolelle.

Ensi viikonlopuksi lapset menevät lomaperheeseen. Sosiaalityöntekijä muistutti taannoin ties monennenko kerran, että voin itsekin soitella perheeseen ja kysyä milloin voisi tulla. Hetken jo luulin että sossu on kärryillä tilanteestani, mutta ei. Jos pystyisin soittelemaan ympäriinsä ja järjestelemään asioita, voisin saman tien mennä töihin. (Lisäksi hän ei taida vieläkään ymmärtää että perheessä on myös kommunikointikykyinen isä.)


Nilkka ja jalkaterän sisäsyrjä ei vieläkään kestä kävelyä. Puolison ja perheohjaajien ohjastamana varasin ajan omalääkärille, vaikka tiedän ettei sille mitään voi tehdä. Pitkällinen lepo ja ystävän neuvoma tennispallohieronta on auttanut niin, että kotona pystyn kävelemään - mutta autapa armias kun välttämättömyyden pakossa tein lyhyen koiralenkin. Tänään onnutaan taas. Kaiken kukkuraksi yöllä heräsin käsittämättömän voimakkaaseen kipuun polvessa. Jalkaa oli täysin mahdoton vähänkään liikauttaa. Onneksi nukahdin ja aamulla herätessä ei polvessa ollut mitään vikaa. Näitä polviheräämisiä on tapahtunut vuosien mittaan harvakseltaan muutamia. Muistaisinko kysyä niistä samalla?

Eläinlääkäri halusi koiralta virtsanäytteen. Ulkoilutimme puolison kanssa Savua eilen kahdestaan puoli kuuden aikaan aamulla, toisella koira, toisella löylykauha. Koira suhtautui epäilevästi. 40 minuutissa saimme kokoon noin kymmenen millilitran kulta-aarteen. Näytteen jälkeen ell ilmoitti olevansa edelleen kuutamolla ja ohjaa meidät isommalle klinikalle ultraäänitutkimukseen. Koska klinikoilla on tapana vaatia käteismaksua eikä minulla ole rahaa, ell lupasi tälle klinikalle, että maksaa laskuni itse jos minä en maksa. Kohtuullista palvelua. (Konsultaation jälkeen haiman vajaatoiminta palasi epäiltyjen listalle. Se ei välttämättä näy verikokeissa sairauden alkuvaiheessa.) Laihtumisen lisäksi koira pissailee olohuoneen lattialle aivan kainostelematta. Ihanat Supershaggyni ovat mennyttä.

Teimme (käytännössä perheohjaaja aloitti ja puoliso jatkoi) syyskuulta toimeentulotukihakemuksen. Pieleen meni. Sain valmistujaisissa stipendin. Takautuvasti toimeentulotukea ei sitten muuten voi hakea, niin että kannattaa rustata hakemus visusti valmiiksi saman kalenterikuukauden puolella jonka ajalta tukea hakee. Tällä tavoin etukäteen hakiessa taas on hyvä olla kristallipallo, sillä hakemukseen pitäisi ilmoittaa kaikki tuen piiriin kuuluvat laskut.