Niin ja näin

Vatsatautia odotellessa. Tässä taudissa on kyllä jotain vikaa: se ei alkanut yöllä vaan aamulla juuri kun muutenkin heräiltiin. Eikä kuopuksen ensimmäinen satsi tullut sänkyyn vaan paljaalle lattialle. Muita uhreja ei toistaiseksi ole, mutta turha kuvitella ettei tulisi.

Tunnelma on syvällä maan alla. Paljon syvemmässä kuopassa kuin itse jaksaisin kaivaa. Ei ole haluja edes avautua kenellekään. Tietenkään asiat eivät - onneksi - ole niin pyllyllään kuin minusta tuntuu, mutta juuri nyt on vaikea ajatella asiaa siltä kannalta.

Ensi alkuun kyselin - sosiaalitoimiston toimeksiannosta - Pelastakaa Lapset ry:ltä mitä tukiperhehakemuksellemme kuuluu. Se on jäissä, koska meillä on lomaperhe. Kysyin, sulkevatko nämä kaksi toisensa pois. Eivät kuulemma sulje, mutta tukiperhettä ei kuitenkaan nyt meille haeta kun meillä on lomaperhe. Se ei olisi lasten edun mukaista. Ilmoitin Pelan rouvalle ja myöhemmin myös sosiaalityöntekijälle, ettei minun roolini ole toimia tulkkina ja sanansaattajana heidän instanssiensa välillä. Kehotin heitä puhumaan keskenään, kunhan sosiaalitoimi edes pääsee ensin selville siitä, onko se tässä mukana vai ei. Tuntuu olevan kovin vaikeasti selvitettävä asia. Lue: raha.

Puoliso tapasi kuopuksen eskariopettajan koulun pihalla. Opettaja kertoi, että kuopuksen itsetunto on kovin matalalla ja hän väittää ettei osaa mitään. Täsmälleen siis kuten keskimmäinenkin. Puoliso kertoi että keskimmäinen odottaa psykologin testeihin pääsyä ja piti päästä jo joulukuussa, mutta mitään ei ole kuulunut. Opettaja kysyi että mitä jos hän tekisi koulun puolelta lastensuojeluilmoituksen, se yleensä vauhdittaa avun saantia. Puolison mielestä ajatus oli hyvä. Kun perjantai-iltana kuulin tästä, minustakin ajatus oli hyvä.

Maanantaina sain kesken oppitunnin sosiaalitoimesta viestin: pitää tavata, koululta on tullut lastensuojeluilmoitus. Minä, joka en tietenkään muistanut perjantaina käytyä keskustelua lainkaan, menin aivan kuralle, paniikkiin, totaalisen kauhun valtaan, mitä nyt on tapahtunut. Mitä nyt taas? Sain perhetyöntekijän puhelimitse kiinni ja hän luki ilmoituksen minulle. Vasta silloin käsitin että niin joo, juurihan tästä oli perjantaina puhe. 

Ja toden totta - auttoipa ilmoitus tai ei - keskimmäinen sai kolme psykologiaikaa tälle ja ensi viikolle. Eilen samalla kun lapsi meni psykologille, menimme puolison kanssa sosiaalitoimeen keskustelemaan opettajan tekemästä ilmoituksesta. Mutta kas, se ei ollutkaan ainoa! Opettaja on soittanut sossuun jo lokakuussa  huolestuneena, koska kuopuksen perushoito on vähän niin ja näin. Lisäksi lasta ei ollut yhtenä päivänä haettu iltapäivähoidosta sovittuun aikaan. Äiti haki vasta kolme varttia myöhemmin eikä ollut yhtään huolestunut. Tämä puhelu siis lokakuussa ja meille kerrottiin vasta nyt. Sosiaalityöntekijä on odottanut opettajalta kirjallista ilmoitusta, muttei ole saanut.

Tuona myöhästymispäivänä puoliso muisti työvuoronsa väärin ja meni vahingossa aamuvuoroon. Teki sitten luonnollisesti sen iltavuoronsakin siihen perään, muttei muistanut ilmoittaa minulle. Sellaista sattuu. Joitakin kertoja hän on mennyt vahingossa töihin myös vapaapäivänään. Minulla oli etäviikko, olin kotona ja huomasin kyllä, ettei isää ja lasta kuulunut kotiin tavanomaiseen aikaan. Osapuolet tuntien arvelin että he ovat jääneet koulun pihan leikkivälineisiin tai poikenneet lähikauppaan. Vasta julmetut puoli tuntia myöhemmin soitin puolisolle: missä te olette? Silloin puoliso tajusi ettei ole ilmoittanut minulle, että minun pitäisi hakea lapsi hoidosta. Ryntäsin tietysti hakemaan ja selitin iltapäivähoitajalle mitä oli sattunut. Mutten ymmärtänyt että minun olisi pitänyt olla myös huolissani. Olen käynyt pari vuotta terapiassa ja syönyt kolme vuotta kaksin käsin lääkkeitä, jotta en olisi koko ajan niin huolestunut kaikesta. Ei ei ei, kyllä pitäisi ymmärtää olla huolestunut.

Ja tuo perushoito. Niin ja näin. Siis mitä? Opettaja tarkoittanee sitä, että lapsi kaipaa aikuista seuraa, hänellä on aikuisen nälkä. Tietenkin. Äiti on 2/3 viikoista poissa, isällä on työpäivän jälkeen kaksi muutakin yhtä paljon - ja pahoina päivinä enemmän - huomiota vaativaa lasta käsissään. Kuitenkin epämääräisestä ilmaisusta perushoito niin ja näin minulle syntyy lähinnä kuva että lapsi käy eskarissa likaisena, unisena ja nälissään, silloin kun nyt sattuu käymään. 

Niin työlästä ja ajoittain liki mahdotonta kuin se onkin, lapsemme ruokitaan ja laitetaan ajoissa nukkumaan. Hampaat pestään aamuin illoin tai vahditaan että pesevät itse. Kännykät isä panee talteen yöksi. Puhtailla lapsilla on puhtaat, ehjät vaatteet. Isä painii ja tekee jättikutihirviöhyökkäyksiä. Pienintä pidetään sylissä ja isompia halataan, jos se heille sopii. Joka päivä kysytään jokaiselta, mitä kuuluu ja kuunnellaan vastaus myös. Joka päivä syödään päivällinen yhdessä ja yritetään myös huolehtia läksyistä. Lapsille luetaan iltasatu ja lauletaan iltalaulu joka ilta. Eilen illalla laitoin kurkunviipaleet jokaisen silmille.

Ensi keskiviikkona puoliso tapaa koululla oppilashuoltoryhmän: opettajan, kuraattorin, rehtorin, erityisopettajan ja sosiaalityöntekijät. Minä en onneksi pääse paikalle. Toivon että puoliso muistaa pyytää tarkennusta niin ja näihin ja kysyä mistä minun olisi pitänyt olla huolestunut.

Kilpirauhasarvot ovat P-T4-V 13.5 ja P-TSH 0.30 ja samalla lääkityksellä jatketaan. Huhtikuussa seuraava kontrolli. Sen sijaan v*tutuslääkkeen annostusta olisi kai syytä nostaa.

Mummo

Vuosikurssimme on jaettu erikoistumisryhmiin. Minä valitsin puutarhatuotannon. Ensi töiksemme me tuotannon opiskelijat koulimme pikkuruisia tomaatintaimia sekä kylvimme paprikaa ja yrttejä. Kotona pelargoneista puolet on jo itänyt, myös se ainokainen siemen, jonka viime syksynä sain itse kasvattamastani pelakuusta. Minusta on siis tullut mummo!

Opintojen henkilökohtaistamishaastatteluja varten kaivelin tänään esille koulu- ja työtodistukseni. Voi hyvän tähen sitä kiitettävien arvosanojen määrää. Saksan kielestäkin monena vuonna ysiä ja parina viimeisenä kymppi. Jonkun erityisen atk-koulutuksenkin olen käynyt kauppiksessa ja saanut kiitettäviä arvosanoja. Arvaa osaanko saksaa tai ymmärränkö jotain atk:sta. Juu, en. Saati että kauppiksen käyneenä osaisin tehdä liiketoimintasuunnitelman, mikä myös kuuluu puutarhuriopintoihin. Mutta onhan se hienoa paperista lukea että joskus on ollut taitava ja osaava.

Erityisherkkyyteen tutustuminen on selittänyt paljon: Miksi en halua osallistua juhliin ja väenkokouksiin, miksen nuorenakaan käynyt baarissa tai kartsalla, miksi en käytä koruja, jakkuja tai paitapuseroita, miksi olin lapsena "nirso" syömään, miksi en halua katsoa kauhu- tai väkivaltaelokuvia, miksi mokat ja epäoikeudenmukainen kohtelu jää vuosikausiksi mieleeni pyörimään, miksi olen itseltäni kohtuuttomia vaativa perfektionisti, miksi noudatan pilkuntarkasti sääntöjä, miksi lapseni ei suostu yöpymään kesäleirillä, käyttämään alusvaatteita (eikä paljon päällysvaatteitakaan), opettelemaan uusia asioita, osallistumaan ryhmätöihin, syömään ruokaa joka on sekoittunut toiseen ruokaan ja niin edelleen.

Etäviikko alkamassa. Erikoistumisopintojen kasviluetteloja voisin hieman vilkaista. On mielettömän ihanaa saada olla kotona yksin! Kunpa lasten koulupäivät olisivat pitempiä! Lomaperheen äiti laittoi viestiä että heille sopii helmikuussa mikä viikonloppu vain. Kunpa viikonloput olisivat pitempiä!

Auringosta virtapiikki

Loppiaisaatto, pakkasta 20 astetta. Lunta ja havuja aivan liian vähän. Keväällä on kukkapenkeissä hiljaista. Hiljaista on myös sosiaalitoimistossa. Ja koululla: tämän vuoden etäviikoista ei ole tullut tietoa vieläkään. Lukujärjestyksenkin olemme saaneet vain ensi viikoksi. Jospa ihmiset tulisivat työpaikoilleen loppiaisen jälkeen.

Ryntäsin hammasharja suussa terassille kuvaamaan auringonnousua. Ruokin kissat ja piipahdin koirien kanssa metsässä. Sulatin pakastimen. Poistin keittiön ikkunoista joulukoristeet, pesin sisäpinnat ja vaihdoin esikoisen avulla verhot. Pyykkäsin korin tyhjäksi. Kävin varastossa tarkistamassa lämpötilan (+5) ja seurustelemassa pelargonieni kanssa. Täytin lintulaudan auringonkukan ja kauran siemenillä ja pähkinärouheella. Luin kuopukselle kirjan päivästä ja yöstä, auringosta, maasta ja kuusta. Näytin taivaalta haloilmiön. Ilahduin, kun posti toi vuoden 2015 valokuva-albumimme. Laitoin kolmannen joulukinkun likoamaan. (Ostin kun halvalla sain. Paistamme ja paloittelemme pakastimeen.) Kuskasin lasi-, metalli-, pahvi- ja paperijätteet auton perään ja kylvömullan sisälle lämpiämään. Valokuvasin "pieneksi" jääneitä lastentarvikkeita nettiin myyntiin. Laitoin takkaan tulen.

Leivoin elämäni (muistaakseni) ensimmäisen lihapiirakan, josta tuli hyvä mutta hiukan kuivakka verrattuna siihen mitä ex-anoppini tarjoili lauantaisin saunan jälkeen. 4/5 perheestä tykkäsi, viidennen mielestä oli roskaa, kuten miltei kaikki muukin ruoka nykyään. Nyt kun viimein olen päässyt lihapiirakkahomman alkuun, jatkan etsintöjä. Ensi kerralla teen sellaisen, johon tulee rahkaa. Koetan vähin äänin vaihtaa pullaperinteen lihisperinteeseen. 

Vetäydyin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja lukemaan kirjastosta lainaamaani Elaine N. Aronin Erityisherkkää lasta. Kirjan perusteella perheessämme on kolme erityisherkkää. Minä olen yksi heistä. Pieni papupata tuli viekkuun ja teki lukemisen mahdottomaksi. Nukahdin kahdeksi tunniksi ja näin erityisen herkkää unta 20 vuoden takaa.

Hartaasti odottamani lasten lomaperhevierailu siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Esikoinen oli liian räkäinen lähetettäväksi kylään eivätkä pienet suostuneet lähtemään ilman häntä. Höyryhengityksellä on onneksi ollut tehoa ja lapsi on nyt paljon paremmassa kunnossa. Samoilla höyryillä saatiin mustapäät murkun nenänpäästä pois. 

Puoliso vei tenavat tänäänkin luistelemaan. Mistä lie siperiasta geenit heillä, ei ollut kuulemma yhtään kylmä. Hyvin oli kentällä tilaa.

Ja sitten: mikä ihana puhelu! Puolison viime syksyisestä työpaikasta soitettiin tulisiko hän töihin, tarvittaisiin leveitä hartioita. Pariksi kuukaudeksi vain, mutta se on paljon enemmän kuin ei mitään. Pian selvinnee loppuvuodesta haetun työpaikan kohtalo. Jos sinne ei pääse, pääsee kuitenkin tuonne. Huojentavaa; asuntolainan lyhennysvapaan päättymisen aiheuttama katastrofi siirtyy näin ainakin parilla kuukaudella. Juuri nyt masentaa aika vähän.

Eläimellistä menoa

Hyvää alkanutta vuotta, mahdollinen (ja mahdoton) lukijani! 

Meillä sairastelu jatkuu. Minä aloitin flunssaputken joulukuun alussa. Välillä melkein paranin, mutta joulunpyhät kiskoin taas jo antibioottia ja yskin niin että kylkiluut olivat murtua. En siis tehnyt mitään niistä asioista joita olin "vapaaviikolleni" kaavaillut. Vasta tänään olin ensimmäisellä kunnon lenkillä, tunti 20 minuuttia ja sen verran vauhtia että lihaksissa edes vähän tuntuu. Kaksi pienintä tenavaa on jo saanut silmätippoja ja antibioottikuurin, teini on sairastanut 11. joulukuuta alkaen ja jatkaa yhä, viimeksi tänään lääkäri katsoi korvat. Puoliso kävi lasten kanssa luistelemassa ja makasi sen jälkeen loppuillan sohvalla untuvatakki päällään ja paleli. Myös hän saa silmät pullistavia yskänkohtauksia. Toivottavasti mummolareissulta ei tullut tuliaisina uutta virusta.

Viikolla tulin yhtäkkiä ajatelleeksi että emme varmaan ole käyneet kuopuksen kanssa kuusivuotisneuvolassa. Samoin muistin että Savu pitää viedä yksivuotisrokotukseen. Yllättäen molemmat onnistuivat saman tien, neuvolakäynti siksi, että pari äitiysneuvolan asiakasta oli lähtenyt synnyttämään ja saimme peruutusajan. Muistin ottaa kummallekin reissulle "neuvolakortin" mukaan. Lapsi sai  MPR-rokotteen (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ja päästi juuri ja juuri kuultavan ähkäisyn. Muistin myös lähettää perhetyöntekijälle tiedon, ettei hänen lupaamansa lahjakortti ole tullut meille asti. Liekö hukka syönyt matkalla. Sen sijaan vasta nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleeni, että koiralle olisi pitänyt antaa matokuuri ennen rokotusta. O-ou. Se on jäänyt antamatta, kun olen odotellut että maa jäätyy.

Olen ihmetellyt koirista tulevaa inhottavaa hajua. Haju tuntuu erityisesti olohuoneen matossa, jonka päällä koirat makoilevat. Jouluna jouduin raahaamaan maton pihalle, en kestänyt enää. Päättelin, ettei haju voi johtua hengityksestä eikä peräpäästä. Sen täytyy tulla ihosta tai turkista, koska se tarttuu mattoon niin hyvin. Juolahti mieleen, että koirien ruokamerkkiä vaihdettiin muutama viikko sitten ja haju ilmestyi sen jälkeen. Eläinlääkäri nuuhki Savua ja sanoi ettei tämä ainakaan sairauden haju ole (kyllä, hän tunnistaa sairaan koiran sen hajusta!). Hän päätyi kanssani samaan lopputulokseen. Ruuassa ovat rasvahapot epätasapainossa, siitä tulee turkkiin eltaantunut haju. Vaihdoin oitis ruuan. Lisäksi lääkäri neuvoi lisäämään ruokaan helokkiöljyä. Tavallinen rypsiöljy ajaa saman asian, mutta sitä pitää lutata runsain määrin.

Piki on ihana koira. Olen pitkään yrittänyt opettaa sille, että heittämäni keppi pitää tuoda minulle käteen eikä pudottaa jalkoihini. Eikä antaa sitä käteeni mutta pitää hampaat irvessä kiinni toisesta päästä. Nyt se oppi! Se haki kepin kerta toisensa jälkeen (taitavasti löysi mättäiköstä), toi minulle ja kun sanoin irti, irrotti otteensa. Joka kerta. Tuntuu suhteettoman hienolta, kun saa yhteistyön koiran kanssa toimimaan. 

Yksikään lemmikeistämme ei piitannut tuon taivaallista uudenvuodentulituksista. Mutta muunlaisesta sirkuksesta saamme toki nauttia ympäri vuoden. Esimerkki tältä aamulta: Ramses-kissa raapi makuuhuoneen ovea herättääkseen minut ja päästäkseen ulos. Kun avasin ulko-oven, kissa pakeni sängyn alle. Huokaisin, suljin oven ja kaivauduin takaisin vällyihin. Kului kaksi minuuttia. Raaps raaps. Haluan ulos. Raaps raaps RAAPS! Nousin taas, avasin oven taas ja kissa sujahti pihalle. Kävelin saman tien avaamaan ulko-oven myös olohuoneesta, jotta koiratkin pääsevät ulos. Koirat luikahtivat ulos ja Ramses samalla oven avauksella takaisin sisään. Huokaisin, annoin kissoille aamupalan (sitä annostellessani nostin kissan kolme kertaa pöydältä lattialle) ja kaivauduin takaisin peiton alle. Kului ehkä viisi minuuttia. Raaps raaps, olen syönyt ja haluan ulos.

 Kiisut ruokintapöydällä

Otimme viimein puoli vuotta sitten hankitun jäätelökoneen käyttöön. Eilen teimme ranskalaista vaniljajäätelöä, tänään banaanijäätelöä. Paremmalta maistuvat kuin kaupan jätskit. Ties mihin kokeiluihin tässä vielä intoonnutaankaan. Tänään leivottiin lasten kanssa pipareita, edelliset ovat kadonneet johonkin.. Tänä jouluna käytimme ensimmäistä kertaa valmistaikinaa äidiltä perityn reseptin sijaan. Kyllä kannatti, ihan jo tämän paketin kyljestä bongaamani ohjeen vuoksi: 

Jos taikina tarttuu pöytään, ripottele vähän jauhoja alle. 

Aloitin uudenvuodenpäivästä taas kerran uuden elämän, sokerilakon ja ainakin kymmeneksi päiväksi NeoLifen, jota minulla onneksi on varastossa monta laatikollista. Sen käyttöhän tyssäsi syksyllä koulun tarjoamiin ilmaisiin aterioihin. Uskon että valon lisääntyessä ja kylvöjen ja pistokashommien alkaessa on helppo innostua myös lenkkeilystä ja pitää pintansa suklaan viettelystä vastaan. Aika näyttää.

Lomaperheessä odotetaan jo tenaviamme kylään. Olen enemmän kuin valmis toimittamaan heidät sinne vaikka koko loppulomaksi, mutta realistisempaa lienee toivoa että pysyvät siellä edes yhden yön yli.

Paras joululahjani, puolison korjaama olohuoneen valaisin.

Koulun ilmatilassa lentäminen kielletty

Jouluvalmisteluja ei paljon ole. Ostin lapsille pienet lahjat ja puolisolle myös. Sellaiset, jotka saa helposti pakattua mukaan mummolan kuusen alle vietäväksi. Joulukalenterina on toistakymmentä vuotta vanha itse ommeltu säkkikangastekele pikku pussukoineen. Tonttu ei voi käydä yöllä niin kuin ennen, koska silloin lapset ramppaisivat vähän väliä katsomassa onko kalenterin taskuun ilmestynyt jotain. Hän käy vasta iltapäivällä lasten ollessa koulussa. Tänään tonttuäidin sydän särkyi kaikkien kolmen lapsen puolesta. Esikoinen tuli ensimmäisenä kotiin ja söi kaikkien kolmen namit. Sitä lohdutonta itkua kun toiset tulivat kotiin eikä pussissa ollut heille mitään! Tonttu ei tuonutkaan heille mitään! Puhuttelimme puolison kanssa namirosvoa pitkään. En nähnyt hänessä katumusta. Olen hirveän surullinen.

Perhe lähtee siis viikoksi mummolaan. Koirat, kissat ja minä jäämme kotiin. Viikon jouluretriitti, ei hullumpaa! Kinkkua, punaviiniä, suklaata, takkatuli, hiljaisuus ja hyvä kirja. Luulen että näillä pärjään. Veronpalautuksella sain maksettua velat lapsille ja Visalle. Se on velaton ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Sosiaalitoimesta soitettiin ja kysyttiin saako meille lähettää 70 euron lahjakortin jouluostoksia varten. Kyllä saa! Saimme moisen myös vuonna 2009 kun meillä oli keskosvauva ja puoliso oli juuri jäänyt työttömäksi. Eleenä se on paljon enemmän kuin 70 euron arvoinen. Meistä pidetään huolta.

Tilasin marraskuun alussa anopille valokuva-albumin netistä. Eilen aloin kysellä perään kun ei ole näkynyt. Sanoivat lähettäneensä ja voi olla että postilakon takia on viipynyt, mutta he tekevät nyt joka tapauksessa uuden. Jos sitten tuleekin kaksi, saan pitää ne ja maksan vain yhdestä. Reilu meininki Smartphotolla.

Puoliso haki kiinnostavaa työpaikkaa. Lähdin mukaan maalikylille kun hän vei hakemuksensa suoraan putiikin pääkonttoriin johtajan käteen. Sen jälkeen ajelimme vielä potentiaaliselle työmaalle ja hän kävi esittäytymässä lähiesimiehelle. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin että hän saisi paikan.

Koululla käytiin kolmasluokkalaisen arviointikeskustelu. Englannista pukkaa kiitettävää, mutta opettajan mukaan kaikista muistakin oppiaineista tulisi tietojen ja taitojen perusteella kiitettävä, jos lapsi vain vähänkin suostuisi yhteistyöhön, suostuisi näyttämään taitonsa tunneilla ja kokeissa. Kaikki hänen opettajansa tietävät että hän osaa, mutta jos se ei näy dokumenteista, kiitettävää on mahdotonta antaa. Opettajat ovat yhtä ymmällään ja avuttomia kuin me täällä kotona. Voimme vain toivoa että psykologi saisi lapsen lukot auki. Lomakkeessa oli täydennettävä lause: Kevätlukukaudella haluan oppia... lentämään, vastasi lapsi. Opettaja muistutti että rehtori on kieltänyt koulun ilmatilassa lentämisen. Luojan kiitos lapsella on hyvä opettaja. Hän kertoo nähneensä jopa lapsen hymyn, valloittavan ihanan hymyn, jota mielellään näkisi useamminkin. Kotona sitä onneksi näkee.

Kasvinsuojelua pitäisi opiskella ja viikon päätteeksi tenttiä. En halua olla missään tekemisissä kasvinsuojelun kanssa, paitsi korkeintaan petopunkkien. Oikeastaan en halua olla tekemisissä koko opiskelun kanssa. Pitkä joululoma tulee hyvään saumaan. Motivaatio luultavimmin nousee auringon myötä. (Pssst. Itseltäni salaa tilasin tänään vähän pelargonin siemeniä Ruotsista.)

Vaaleajouluruusu, Helleborus niger

 

Alastonkuva

Vilkas viikko takana. Piti olla etäopintoja ja pysyin kyllä hyvinkin etäällä opinnoista. Maanantaina kävimme maalikylillä hakemassa uudet passit ja (lasten rahoilla) ruokakaupassa. Iltapäivällä soitti Pelastakaa Lapset ry:n työntekijä ihan puskasta. Hän kysyi kiinnostaisiko lomakotitoiminta. En tiennyt sellaisen olemassaolosta. Kiinnostaisi tietysti. Se on epäsäännöllisempää (enintään 21 päivää vuodessa) ja vapaamuotoisempaa kuin tukiperhetoiminta. Tukiperhettä voi joutua jonottamaan vuoden kun taas lomaperheen voi saada heti. Tai siis me kuulemma voimme saada.

Tiistaina kävin labrassa. Kilpirauhasarvot P-T4-V 10.9 ja P-TSH 0.99. Odottelen lääkärin vastausta miten jatketaan. 

Keskiviikkoaamuna pidettiin puolison ja kahden psykologin kanssa palaveri lapsen asioista. Olen iloinen että puhumme ammatti-ihmisten kanssa samaa kieltä ja asiat etenevät. Iltapäivällä Pelastakaa-henkilö pyrähti tutustumiskäynnille. Rivakkaa toimintaa. Hän kertoi 40 kilometrin päässä asuvasta perheestä, joka on valmis tutustumaan lapsiimme ja ottamaan heidät lomalapsikseen. Jälkikasvu suhtautui yllättävän tyynesti tähän uuteen vauhdikkaaseen käänteeseen.

Torstaiaamuna piti tulla henkilö sosiaalitoimesta, mutta tulikin kaksi. Oli mukava kertoa asioiden etenemisestä näin monella rintamalla. Kävimme läpi kuulumiset ja saimme ohjeet miten hakea toimeentulotukea. Minua viehättää erityisesti se missä muodossa asia meille esitettiin: kannattaa selvittää onko meillä edellytykset tukeen, jota veronmaksajina itsekin rahoitamme.

Perjantaina jalka toimi jo sen verran että virittelimme puolison kanssa jouluvalot kuistille, terassille ja okakuuseen. Kuusi on kasvanut salaa. Tarvittiin harjanvarsia ylimpien valojen asetteluun. Ensi vuonna tarvitaan ongenvapaa. "Ostin" nettikirppikseltä kahvipaketilla pitkän, kapean pöydän keväiseksi esikasvatuspöydäksi. Jalat on helppo irrottaa, joten kaluste vie varastossa hyvin vähän tilaa.

Löysin juuri jotain aivan ihmeellisen ihanaa. Daniela Andrade. Hänen laulunsa ja kitaransa soivat taustalla koko ajan kun häärään tietokoneella.

Alla kuva sinisenpunaisenkeltavihreänkirjavasta turvonneesta nilkastani kaksi viikkoa pohjelihaksen revähtämisen jälkeen. Ymmärrän, että veri valuu alaspäin, mutta silti kummastelen tätä näkyä. Jos saan kuhmun otsaan, mustelma ei ilmesty leukaan. Saati niskaan. Nämä mustelmat ovat paitsi ihan eri korkeudella, myös eri puolella jalkaa kuin vamma.

Jalkapuolena

Selviteltiin koulutusohjaajan avulla ryhmän sisäisiä ristiriitoja. Tuntuu että se auttoikin. Kerroin samalla koko ryhmälle, että minulla on todettu sellainen vika, että etuaivolohkoni ylikuormittuu sosiaalisissa tilanteissa. Ei siis pidä ymmärtää väärin, jos hakeudun ruokalassa eri pöytään tai muutoin viihdyn omissa oloissani. Lepuutan lohkoani jotta jaksan taas opiskella. En käyttänyt sanaa masennus, koska ihmiset luulevat tietävänsä mitä se on.

Lääkärireissuun meni viisi tuntia koska sain ajan vain lähiopetusviikolle. Menomatkalla harmitti ylimääräinen ajelu, mutta lääkäri oli taas niin yliveto ettei vastaanoton jälkeen harmittanut enää yhtään. Perusverenkuva on hyvä. Turvotusten ja juilimismerkintöjä sisältävän kipupäiväkirjan perusteella lääkäri arveli, että minulla saattaa olla myös fibromyalgia. Paneudumme asiaan jahka tyroksiinilääkitys on säädetty kohdilleen. Paneutumisella ei ole kiire, olenhan elänyt juilimisteni kanssa sujuvasti tähänkin asti.

Lääkäri uusi kaikki reseptini ja kirjoitti jatkuvan lähetteen kilpirauhasarvojen tsekkaamista varten. Hän myös lupasi soittaa reseptin sen paikkakunnan apteekkiin missä kulloinkin huomaan unohtaneeni reseptin kotiin. Lähdin vastaanotolta melko myöhään ja yllätyin, kun seuraava potilas oli odottamassa. Kysyin lääkäriltä kuinka myöhään hän oikein on töissä. Viimeinen potilas tulee kello yhdeltä, vastasi lääkäri. Paluumatkalla kuuntelin Maaret Kallion haastattelua ja matka sujui viihtyisästi. Ylihuomenna käyn tyroksiinikokeessa.

Koulussa opiskeltiin kasvutekijöitä ja leikkokukkia, tentittiin ruukkukasveja, korjattiin ruususatoa, leikattiin syysvadelmia, pestiin porkkanoita, tutustuttiin maalajeihin, sidottiin spiraalikimppuja ruusuista, ajettiin traktoria, peruuteltiin peräkärryn kanssa. Lämmittelin ajovuoroa odotellessa palelevia luokkakavereita opettamalla heille jenkkitanssien perusaskelia. Pohjelihakseni sanoi poks. Niin paljon kuin olen vuosien mittaan jauhanut kaikille kuinka tärkeää alkuverryttely on, lähdin nyt itse potkimaan ihan kylmiltään. 

Ehdin juuri ja juuri vääntäytyä konehalliin istumaan, kun luokkakaveri oli jo inventoinut ensiapukaapin ja sitonut pohkeeseen kylmäpussin ynnä mennyt kertomaan opettajalle. Kun opettaja tuli, sanoin älä naura. Nauroi se peijooni ja ihmetteli mitä kirjoitetaan tapaturmailmoitukseen. Jos ruusukimppupäivänä olisi tehty ilmoitus, siinä olisi lukenut että opiskelija veti käteen. Kahdesti. Ja seuraavana päivänä opiskelija revähdytti pohjelihaksen tanssiessa. Traktoritunnilla. Tämä on nähkääs sitä monimuoto-opiskelua.

Viikkoa myöhemmin pohje on yhä julmetun kipeä ja koko jalka polvesta alaspäin vihertävän keltainen. Meni pahemmin kuin aluksi luulinkaan. Vertyy kyllä kun päivän mittaan liikun mutta pienenkin paikallaan olon jälkeen on taas aivan juntturassa. Puhumattakaan aamuista. Tasapainon vuoksi otin jäykkäkouristusrokotuksen saman puolen käsivarteen.

Puoliso sai isänpäivälahjaksi kauko-ohjattavan ampiaisen. Aiemmin hän on saanut lentävän lehmän ja nauravan koiran.

Ainoa seuraamani tv-sarja Vain elämää päättyi. Tuota porukkaa olisi seurannut mielellään pitempäänkin. Minun elämääni sieltä tarttuivat Anssi Kelan Facebook-livelähetykset ja Elämän nälkä jonka olen tänäkin iltana kuunnellut arviolta kolmeenkymmeneen kertaan.