Kelaa hei vähä

Täyttelin äsken Kelan hakemusta. Tarvitsin pankin avainlukua. Lähdin hakemaan, mutta matkalla vastaan tulvehti tuoksu josta muistin että saaristolaisleivät 7, 8 ja 9 ovat uunissa. Menin keittiöön tsekkaamaan leipien hyvinvoinnin. Samalla huomasin olutlasini pöydällä, kas olen unohtanut juoda tuon. Ilmankos on niin jano. Otin lasini ja palasin tietokoneelle. Ai niin. Avainluku. Palaa ruutuun yksi. Tällä kertaa en turhautunut säätämisestäni ollenkaan vaan aloin nauraa ääneen. Mutta tavaroiden etsiminen, varsinkaan kattilankansien ja housujen, ei naurata vieläkään. Päiväkodin leipää varten kirjoittamani kortin löysin leivän viemisen jälkeen kaapista, josta olin etsinyt rei'itintä kiinnittääkseni kortin paperinaruun. Puoliso antoi rei'ittimen minulle juuri siitä korista mistä minäkin olin sitä hetkeä aiemmin etsinyt. Mutten tarvinnut sitä enää, koska kortti oli jo hukassa. Ja niin edelleen.

Se olut on muuten alkoholitonta tummaa lageria. Suosittelen.

Sain Kelasta viestin että sittenkin tarvitaan uusi lääkärintodistus. Puhelimitse sain ihan vastakkaista tietoa. Juuri olin vastaanotolla ja lääkäri kysyi tarvitsenko. Minä siihen kirkkain silmin että ei ei. Taisin aiemmin jorista jotain että joudun korjaamaan käsityksiäni Kelasta. Enpä taida.

Kuusi on haettu, kinkku on likoamassa (liiat suolat pois) ja pukki kävi tänään ovella hiomassa vierailuaikaa. Joulu tulee tänä vuonna kovin äkkiä, en ole ehtinyt asennoitua ollenkaan. Eikä vallitseva säätilakaan helpota tunnelmaan pääsemistä. Mutta kyllähän lapset kihisevät ihan aidosti. Jeesus-lapsi on seimiasetelmasta jo hukassa eikä lampaita ja aasia löytynyt alunperinkään. Keskimmäinen asetti niiden tilalle mursun.

Kaikki eivät ota sairastamistani tosissaan. En toki minäkään aina. Muistelen, miten itsekin olen salaa hymähdellyt muka uupuneille tuttaville yhdessä toisten kanssa. Miten vähän olenkaan koskaan ymmärtänyt ketään, joka on heikko sellaisesta kohdasta mistä itse olen vahva. Sävähdyttävintä on huomata miten vähän ymmärrän ihmistä, jolla on sama vaiva mistä itse olen päässyt eroon. Olisi luullut että ymmärrys venyisi edes siihen.

Hupsista, meinasi päästä unohtumaan. Suhtaudun itseeni rakastavasti ja hyväksyvästi. Ei minun tarvitse olla mikään äiti Teresa.

Perhe on ollut pian kolme tuntia naapuruston yhteisessä puurojuhlassa. Minä en halunnut mennä, pidän omaa hiljaisuutta luottaen siihen että ihmiset ymmärtävät. Pitäisi siivota jouluksi ja raivata mummola anopin kotiinpaluuta varten. Koetan suhtautua hyväksyvästi ja ymmärtävästi siihen etten millään viitsi.

Tänään olen erityisen kiitollinen hetken hiljaisuudesta.