Eläin lääkärillä

Piki sai eilen ensimmäisen rokotuksen. Lääkäri myös tutki suuta, silmiä, korvia, paineli sieltä ja täältä ja kuunteli stetoskoopilla. Se hetki, kun lääkäri kuuntelee aivan hiljaa naama vakavana ja otsa kurtussa, on aina säväyttävä, oli sitten kyse omista keuhkoista, sikiön sydänäänistä tai uudesta lemmikistä. Kaikki oli kunnossa. Vaaka näytti reilun kahdeksan kilon lukemat. Kotimatkalla poikettiin tartuttamassa ystäväperheeseen koirakuume. Naapurustossa kuulemma vaivaa sama tauti.

On treenattu istumista, makaamista, tulemista, autossa matkustamista, tien reunassa kulkemista (kylän väki varmaan luulee että pöliä emäntä on antanut koiralleen nimeksi Reuna), kuraisten kinttujen pesemistä, harjaamista ja ulkona asioilla käymistä. Lisäksi treenataan sitä että kissoja ei haukuta, ihmisen käsiä ja lahkeita ei purra eikä päin hypitä. Tänään käytiin naapurin takapihalla temmeltämässä kahden toistaiseksi saman kokoisen koirakaverin kanssa. Suunnitteilla on myös toisen naapurin lampaisiin tutustuminen, jotta niistä ei tarvitse laidunkauden alkaessa kohtuuttomasti innostua. Huomenna varmaankin totutellaan myös pyöräileviin lapsiin, antaa lasten nyt ensin totutella pyöräilyyn rauhassa "talven" jälkeen. Tai välissä.

Korvavalot ja tietoisen läsnäolon harjoitukset ovat olleet tauolla hiihtoloman ajan. Mieli liehuu laidasta laitaan. Välillä, viimeksi eilen, olen valmis ottamaan eron perheestäni, työstäni, elämästäni. En jaksa laittaa vaatteita kaappiin enkä pestä tukkaa. Välillä taas viihdyn ihan hyvin ja puuhastelen pirteänä, olen läsnä lapsille ja iloitsen heidän olemuksestaan ja touhuistaan. Tänään on ollut tuollainen hyvä päivä. Olimme pitkään ulkona ja nautimme keväisestä säästä. Kukaan ei raivonnut eikä tapellut. Illansuussa nelivuotias kuopus popsi tuoretta puolukkapiirakkaa, kyseli milloin elämä loppuu ja kertoi että hänen sydämensä kuuluu minulle.

En ole aloittanut lapsuuden valokuvien katselua ja aktiivista muistelua, mutta huomaan mielen nyt usein karkaavan itsekseen lapsuuteen. Muistan leikit joen partaalla, lankkusillat, muovipussilampaat hankikannolla, majan tiheässä kuusikossa, muistan puutarhan tarkalleen, autotallin kuuman kattohuovan, natisevan lattialuukun jonka alla oli kulku kellariin. Toissayönä näin hyvin yksityiskohtaisen unen, jossa järjestin ison seminaarin rintamamiestalomme yläkerrassa. Ihmeen paljon sinne mahtui porukkaa.

Lapsuuden mielipaikka, jonne halusin isona rakentaa talon.

Huomenna alkaa kuu kasvaa. Yritän malttaa etten saman tien kylväisi kovin isoja määriä ainakaan aivan kaikkea. Ehkä huhtikuussakin vielä ehtii. Tänään haimme kuopuksen kanssa kottikärryillä lunta metsän pohjoisrinteeltä ja peittelimme paljastuneet hankikylvökset. Leikkasin muutaman oksan omenapuista. Samaan aikaan toisella puolen taloa puoliso leikkasi sirkkelillä sormeensa.