Kohteessa vilkasta yöelämää

Yhdentoista maissa illalla takavarikoin esikoisen kännykän ja hankkiuduin terassille nukkumaan. Pienin nukkui jo sillä pienemmällä sohvalla. Peittelin hänet. Olin miltei nukahtanut kun esikoinen raahasi patjansa terassille ja sai koiran innostumaan. Neuvoin että mene tuonne päätyyn ja laita tuolit eteen ettei koira tule syömään patjaa. Keskimmäinen vaati päästä samalle 80-senttiselle patjalle. Nahinaa ja kikatusta. Koira mönki tuolien alta kolmanneksi. Peittelin pienimmän, poistin koiran ja hinasin kaikki paprika- ja petuniaruukkuni tuolien alle ja vieruksille esteeksi. Ilmoitin lapsille että kuljette sitten tuolta makuuhuoneen ovesta ettekä näiden kukkien yli. Peittelin pienimmän. Kävin vessassa. Koira löytyi lasten patjalta. Komensin koiran sisään (mitähän juuri tästä eilen illalla sanoinkaan) ja laitoin oven niin kapealle rakoselle ettei se päässyt ulos. Siellä se vinkui, haukahteli ja törmäili oveen. Peittelin pienimmän. Lapset jatkoivat kihinää ja kiekumista. Muistutin että on yö, ihmiset nukkuvat, ja latelin hirveitä tietokonekieltouhkauksia. Kävin nukkumaan. Koira vinkui. Hyttyset inisivät korvissa. Mistä juuttaasta niitäkin nyt on tullut. Kahden maissa yöllä väsyin taputtamaan hyttysille. Peittelin pienimmän ja lähdin sisälle. Näin, miten isojen lasten päädyssä kännykän näyttö äkkiä pimennettiin. 

Sisällä oli kuuma. Riisuin yöpuvun ja nukahdin omaan sänkyyni. Heräsin siihen kun nälkäinen kissa työnteli ruokakuppeja pitkin pöytää. Ruokin kissan. Kuuntelin miten se narskutteli. Nukahdin. Kolmelta heräsin siihen kun puoliso etsi puhelintaan. Koululaiset olivat pöllineet sen. Olisivat saaneet aamukuudelta herätyksen töihin. Puoli neljältä heräsin ukkosen jyrinään ja sateen ropinaan. Herätin koululaiset ja komensin heidät sisälle. Kiskoin patjan, peitot ja tyynyt sisälle. Lähdin hakemaan pienintä mutta huomasin että puoliso on ehtinyt ensin. Sohva oli jo peitelty uima-altaan muovilla. Tsekkasin kaikki makuuhuoneet ja olkkarin sohvat mutten löytänyt kuopusta. Kävin kysymässä puolisolta. Siellä sohvalla, sanoi puoliso. Siellä muovin alla. Haukoin henkeäni ja komensin miehen nostamaan lapsen äkkiä sisälle. Eihän siellä enää sada, sen muovin voi nyt ottaa pois. Ukkonen jyrisi. Minä jyrisin. Mies nosti lapsen sisälle. Peittelin sohvan. On siinä muovissa sentään ilmareikiä. Esikoinen oli hiipinyt minun sohvalleni nukkumaan. Täällä ukkostaa, huomautin. Mmm, sanoi esikoinen ja käänsi kylkeä.

Aamulla väsytti. Kun esikoinen tuli pyytämään kännykkäänsä, kehotin viemään ensin koiran pissalle. Venyin sängyssä kymmeneen asti eikä virtaa ole ollut kehuttavasti koko päivänä. Tiskivuori keittiössä, ei mitään mistä voisi tehdä lounasta, kämppä siinä kunnossa kuin sen siisteydestä huolehtisivat alaikäiset lapset ja eläimet. Sain sijaisen töihin, tarvitsisin sijaisen myös kotiin. Kaikkein eniten tarvitsisin kasvatus- ja kurinpitosijaisen. Oikeastaan tarvitsen sijaisen koko elämääni.

Kaivoin kottikärryllisen viiruhelpiä maasta ja annoin uuteen kotiin. Kävin puolison kanssa tutustumassa naapurien idearikkaaseen puutarhaan. Sain helpin näköistä viirullista mutta lähes valkoista heinää kotiinviemisiksi. Rakensin pyykkitelineistä ja terassituoleista entistä vakuuttavamman koiraesteen terassille. Lapset tekivät leirin sen taakse. En tiedä kuvittelenko vain vai hiljenikö leiri jo nyt, ennen puoltayötä.

Isotähtiputki, Astrantia major