Ranskalainen vesi

Vielä yksi uskomattoman aurinkoinen, lämmin, ruskanpalava syyspäivä. Piti kuitata jotain eilisestäkin mutten muista mitään. Paitsi sen että puhelimeni oli hukassa (yllätys) ja siitä oli virta lopussa, joten ei löytynyt soittelemallakaan. Puoliso löysi sen illalla klementiinien alta hedelmäkorista. Illalla katsottiin Vain elämää. Puoliso paineli kyynärpäillään yläselkääni samaan aikaan kun tokaluokkalainen seisoi hänen hartioillaan. Sirkus mikä sirkus.

Vaihtoehdot: Joko lorvin enkä viitsi sormea liikauttaa tai sitten teen kolmea asiaa yhtaikaa ja jonossa on yhdeksän seuraavaa. Saman päivän aikana. Tänään oli tuo jälkimmäinen vaihtoehto käytössä. Riisipuuroa keitellessä puhuin enon ja hänen vaimonsa kanssa puhelimessa. Hellanlevyn jälkilämmöllä lämmitin maidon pullataikinaa varten. Samalla keräsin suppikset kuivurista tölkkiin. Pesin yhden koneellisen astioita ja kolme koneellista pyykkiä. Ruokin lapset makaronilaatikolla ja samalla tein broilerikiusausta päivälliseksi. Kun se tuli uunista, pullat olivat valmiina sinne laitettavaksi. Väliaikoina keräsin perennansiemeniä, kuivatin timjamia, purkitin piparminttua, laitoin ruukkuja talviteloille, pelasin jalkapalloa koiran kanssa ja kävin kaksi kertaa lenkillä. Kaivelin ja annoin heisiangervon taimia parille noutajalle ja laitoin viestiä jonossa seuraaville. Leikkasin nurmikon kolmeen kertaan. Vähemmällä ei tullut siistiksi kun oli päässyt niin pitkäksi. Leikkuujätteen kasasin odottamaan huomista valkosipulin istutusta. Käyp katteeks.

Puoliso jatkoi lapsityövoiman avustamana aronianmarjojen keruuta ja keitteli pari maijallista mehua. Yllättävän hyvää siitä tuli, en ole koskaan ennen maistanut. On tiemmä myös terveellistä, alentaa verenpainettakin.

Iltapalapöydässä kahdeksanvuotias luki maitopurkin kyljestä mainostekstin:

Paha veden vihollinen.

Jalassasi on xx:n nollaprosenttisesti ranskalainen vesi. Tämän likaisen ja pahan veden ovat tuottaneet noin nolla vesitilaamme, joista se toimitetaan meijeriin huonoimmillaan vain tosi monen miljoonan mailin päähän.

Emme tiedä mistä vetemme on kotoisin ja siksi emme myöskään tiedä miksi se on niin pahaa.

Osui nauruhermoon niin ettei meinaa lakatakaan. Sama ipana saattaa koulusta tullessaan kulmat kurtussa ilmoittaa että koulupäivä meni huonosti: opettaja ei antanut yhtään miinusta. Tuossa se sama sunnuntailapsi nyt nukkuu isänsä sängyssä kasvot kasvilamppua kohti, kissa jalkopäässään ja alahuuli hampaitten välissä.

Monta päivää yhteen menoon on sujunut ilman otsasuonten pullistumista. Niin puuhakas, myötäkarvainen ja iloinen päivä kuin tänäänkin oli, ehdin silti myös jauhaa päässäni asioita joille en haluaisi uhrata ajatustakaan. Kunpa voisin vapauttaa itseni niistä. Kokonaan.