Merkillisiä muutoksia

Perheohjaajat leipoivat lasten kanssa piparkakkutalon. Tuosta noin vain, vähän kaulittiin valmistaikinaa, vapaalla kädellä hahmoteltiin seinät, katto, ikkunat, ovi, paistettiin, juotiin glögiä ja laulettiin joululauluja. Lapset saivat koristella osat oman maun mukaan. Pienin laittoi katolle vihreää sokerikuorrutetta ja ranskanpastilleja kolmeen kerrokseen. Minä purin hammasta ja olin hiljaa, ei ole minun projektini. Osat jätettiin hyllyn päälle odottamaan seuraavaa tapaamista, jolloin taideteos kootaan. Minun versioni - jota olen ymmärtänyt olla kokeilematta käytännössä - menisi suunnilleen näin: tehdään edellispäivänä taikina äidiltä perityn ohjeen mukaan. Käydään kesken taikinanteon ostamassa jokin unohtunut ainesosa. Seuraavana päivänä hakataan kirveellä pala taikinasta, lämmitetään kärsivällisesti käsissä, syödään puolet ja loput kaulitaan. Minä olen hommannut tarkat kaavat ja niiden mukaan yritetään muotoilla osat. Tai minä yritän. Lapset haluavat olla luovia, minä kiellän, selitän ja neuvon, lapset saavat raivarin ja heittävät kaulimen menemään. Yritän koristella osat niin hiljaa etteivät lapset vain huomaa ja tule osallistumaan. Osat syödään ennen kuin talo ehditään koota.

Viikko sitten, kun tulehtuneet korvakäytävät turposivat kokonaan tukkoon, ajattelin kipaista terveyskeskuksessa hakemassa korvatipat. Terveyskeskuslääkäri olikin sitä mieltä, että minut pitää laittaa antibioottitippaan vuodeosastolle! Hän pisti sairaanhoitajan soittelemaan lähikuntien vuodeosastot läpi. Sinne passitetaan mistä löytyy paikka. Taivaan kiitos, paikkoja ei löytynyt, joten sain lähetteen yliopistolliseen sairaalaan. Erikoislääkäri tutki, huuhteli, imuroi, penslasi metyleenisinellä, ihmetteli korkeaa kipukynnystäni, määritteli vaivan krooniseksi, ilmoitti että korviin ei saa päästä yhtään vettä - ja kirjoitti ne korvatipat. Niiden jälkeen aloitan pysyvän lääkityksen kerran viikossa. Tämän vaivan takia tehdään leikkauksiakin, mutta minä en kuulemma ole niin vaikea tapaus. Kiva.

Työnantajalta tuli kuin tulikin maksusitoumus. Menen jouluviikolla neuropsykologiseen tutkimukseen. Ehkä siinä saadaan ainakin suljettua joitain muistiongelmien syitä pois.

Hukkasin paperin, johon olin merkinnyt fysioterapia-ajan. Kun soitin ja tarkistin, terapeutti samalla kyseli millaisia oireita jalassani on ja uskalsi veikata että vaiva saattaa olla helpostikin hoidettavissa. Kiertävä, paikasta toiseen hyppelehtivä kipu oli hänelle ihan tuttu juttu. Minä olin tietysti jo mielessäni nähnyt kuinka selitän vaivaa vastaanotolla ja fysioterapeutti katsoo kuin Iltalypsyn karjakko. Ilmeni, että terapia on samana päivänä kuin neuropsykologinen tutkimus. Onneksi kuitenkin eri aikaan.

Psykiatri soitti ja kyseli kuulumisia. Hänen mielestään olemme saaneet kolmessa kuukaudessa aikaan merkillisiä muutoksia. Nojaudun siihen tietoon, että hänen äidinkielensä ei ole suomi ja toivon, että hän tarkoitti merkittäviä. Hoitosuhde joka tapauksessa jatkuu, koska hän haluaa nähdä että asiani tulevat kuntoon. Sen minäkin haluaisin nähdä. Toivomuksestani lääkkeisiin ei nyt kajottu, vaikka Escitalopram onkin vähennys- ja lopetusuhan alla. Ville soittaa jälleen tammikuun alussa. 

Keijunmekon kylvöaika lähestyy. Siemenet ovat hukassa. Joulu lähestyy. Kaksi valosarjaa on hukassa. Merkillinen muutos on kuitenkin nähtävissä: tilasin himmeliemmeet kaksi vuotta sitten eikä tähän asti ole tullut mieleenikään edes avata pakettia vaikka olen muistanut sen olemassaolon. Sunnuntaina avasin ja tein ykskaks himmelin. Mallin otin omasta päästä. Tänään vielä jatkan vähän. Keskeneräisiä töitä ei saa näyttää hulluille eikä herroille. Arvoisat lukijat, koska kumpikaan teistä ei kuulu näihin ryhmiin, vualaa, himmelihommeli: