Olisin katsonut tässä vaiheessa tarkan osoitteen kännykästä, jos se olisi ollut mukana. Koska se ei ollut enkä muistanut työterveysaseman nimeäkään, kävelin sisään ensimmäiseen minkä näin. Ystävällinen henkilö infotiskillä osasi onneksi kertoa, missä tavoittelemani lääkäri (jonka nimen muistin!) on töissä ja neuvoi yksityiskohtaisesti (näytin varmaan siltä että se on tarpeen) mistä sinne pääsee. Kiittelin häntä neuvoista ja itseäni siitä, että olin lähtenyt reissuun ajoissa. Linkutin työterveyslääkärin ovelle juuri kun hän tuli huoneestaan etsimään lisää tuoleja.
Tämä uusin lääkäri, kiitos Luojan, pitäytyi kahden edellisen linjalla. Hän oli lukenut lähettämäni kootut teokset jo aiemmin. Haastateltuaan minua 20 minuuttia hän kutsui sisään esimieheni ja perheohjaajan, joka tuli tukihenkilökseni. Tai muistitikuksi, niin kuin hän itse sanoo. Tai olisi tullut, jos ei olisi eksynyt. Hän tietenkin soitti minulle tarkistaakseen osoitteen, mutta en vastannut, koska kännykkä... Viitisen minuuttia myöhemmin hän syöksyi paikalle. Lyhyen palaverin jälkeen lääkäri totesi: "Aika selvältähän tämä näyttää. Työkokeiluun ei voi lähteä kun toimintakykysi on vielä tällä tasolla. (Enkä pysty kuvittelemaankaan, että etsisin työpaikan edes tuettuna.) Kirjoitan sairauslomaa huhtikuun loppuun asti. Senhän voi keskeyttää, jos toimintakyky olennaisesti kohentuukin. Kela varmaan haluaa erikoislääkärin lausunnon, niin että varaa aika työterveyspsykiatrille mahdollisimman pian. Selvitä Kelasta, paljonko sairauspäivärahaoikeutta on jäljellä ja tule helmikuussa käymään minun vastaanotollani. Varaa tupla-aika."
Ennen palaveria kerroin pari valaisevaa käytännön esimerkkiä harvapäisyydestäni ja kyselin miksi en muista mitään. Lääkäri tuumi voisiko olla kyse käyttäytymismallista. Pakenenko jotakin muistamattomuuden huomaan? Hän jäi pohtimaan tekisikö lähetteen muistitutkimuksiin. Pään kuvaukseen ja verikokeisiin.
Muutamaa tuntia myöhemmin minä pohdin ällistyneenä, onko minulla ADHD. Luin näet jalkafysioterapeutin odotushuoneessa artikkelin, jossa kuvatut oireet ovat aivan samoja kuin minulla lukuun ottamatta yliaktiivisuutta ja huonoa koulumenestystä. Tuumailin eespäin: Niin, jos yliaktiivisuus puuttuu, sehän on ... ADD! Ei muuta kuin diagnosointikriteereitä tavaamaan. Ruksi tuli lähes jokaiseen kohtaan. Seuraavaksi tein testin. 78 pistettä. 95 prosentin todennäköisyys.
On selvää, ettei ADD:tä lähdetä tutkimaan, koska minulla on masennus. Masennuksessa on hyvin samanlaiset oireet. Mietin vain, voiko tämän kääntää toisinpäin. Jos minulla ei olekaan koko aikana ollut masennus vaan ADD? No joo, ehkä se ei puhkea tuolla tavoin lyhyessä ajassa aikuisiällä. Nyt en vain saa tätä ajatusta pois. Kun mieleen itsepintaisesti soimaan jäävä laulu on korvamato, mikä aivomato minulla nyt mahtaa olla?
Jalkafysioterapeutti painoi sormensa syvälle säären etuosan lihakseen ja liu'utti sitä nilkkaa kohti. Siinä lähti niin madot kuin aivotkin. Luultavasti myös asiakkaat odotushuoneesta, sen verran tuskainen rääkäisy suustani pääsi. Nilkan ja jalkaterän vaeltava kipu on kuulemma heijastetta näistä ylemmistä jumahtaneista lihaksista. Kuulin sanat, joita en mitenkään olisi osannut fysioterapeutin suusta odottaa: "Kävele crocseilla."
Katselin ensi viikon kalenteria. Kaupunkiin neljänä päivänä. Psykoterapeutille. Psykiatrille. Lastenpsykiatrian osastolle. Psykologille. Töissä ollessa kalenterini ei ollut koskaan näin täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti