keskiviikko 8. elokuuta 2018

Kolmonen, kutonen ja ysi

Kesäkuun alussa vietimme esikoisen rippijuhlat. Enimmät siivottiin, makeat leipomukset tilasin tutulta emännältä ja suolaiset hain kaupan pakastimesta. Erityislapset jäivät kotiin katselemaan telkkaria kun lähdimme esikoisen ja puolison kanssa kirkkoon. Kaikista ohjeistuksista huolimatta ipanat istuivat yhä sohvalla yöpuvuissaan kun tulimme kirkosta. Toinen heistä ei näyttäytynyt juhlavieraille lainkaan vaan piilotteli koko päivän sängyssään peiton alla. Sukulaisia, kummeja ja perheystäviä, myös lomaperhe, tuli kirkon kautta ja ilman ja suurin osa myös poistui ennen kuin ehdin kunnolla huomatakaan. Juhlan puhahdus.

Heinäkuussa kävimme kirkkoherranvirastossa jättämässä keskimmäisen lapsen eroilmoituksen. Kirkkoherra raapi päätään ja ihmetteli että ei kai tämä voi näin mennä. Muu perhe kuuluu kirkkoon ja yksi eroaa saadakseen opiskella tiettyä oppiainetta peruskoulussa. Eikun kyllä se vaan niin menee, totesi kirkkoherra ylemmältä taholta kysyttyään. En tiedä kuinka paljon ylemmältä. Nyt on lapsi erotettu  kirkosta ja pääsee opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Toivottavasti se sujuu paremmin kuin uskonnon opiskelu, joka ei sujunut ollenkaan.

Kesä on ollut niin kuuma, että jopa minä olen käynyt uimassa luonnonvesissä ensimmäisen kerran ehkä 20 vuoteen. Paljon Jaakon päivän jälkeen. Jaakolla oli tänä vuonna sekundakivi. Oikeastaan missään muualla ei ole voinut ollakaan kuin järvessä, autossa (ilmastointi) tai olkkarissa (ilmalämpöpumppu). Puutarhaa koetin siivota Avoimet Puutarhat -tapahtumaan asti, sen jälkeen en ole siellä paljon käynytkään. Nurmikko on kadonnut, sen tilalla kasvaa voikukkaa, piharatamoa ja rönsyleinikkiä. Istutusta odottavat perennat ja pensaantaimet käristyvät ruukuissaan vaikka olen hilannut ne varjoon. Kesäkukkaistutusten suhteen olen jo luovuttanut kokonaan. Ei jaksa kastella.

Ilmalämpöpumpun vaikutuspiirissä oleskellessa tulin katsoneeksi Netflixistä The Crown -nimisen sarjan molemmat tuotantokaudet jotka tähän mennessä on julkaistu. Aivan hurmaava sarja, aivan hurmaavat näyttelijät. Yksityiskohdissa on ollut tsekkaamista, sen on täytynyt olla käsittämättömän massiivinen urakka. Hämmentävää oli, että sarjan nuori prinssi Philip muistuttaa huomattavan paljon tosielämän prinssi Harrya.

On yhtäkkiä elokuu. Selviydyin kesästä hengissä. Tiukkaa teki varsinkin silloin, kun sekä nepsyvalmentaja että psykoterapeutti olivat yhtä aikaa lomalla. Onneksi perheohjaajalla ei ollut kesällä lomaa. Hän kävi kerran viikossa liikuttamassa lapsia ja pyysi minua mukaan voimauttavan valokuvauksen projektiinsa. Suostuin. Poseerasin kukkapuskissa, kotiseutumuseolla ja koiraröykkiöissä, tai pikemminkin yritin olla poseeraamatta. Lopputulosta tuskin tullaan julkisuudessa näkemään. Koirien kanssa metsässä otetut kuvat onnistuivat parhaiten, kun en ehtinyt jäykistelemään ja edellisten sessioiden kuvat nähtyäni ymmärsin pitää suuni kiinni.

Sairauslomaa on elokuun loppuun. Sairauspäivärahapäiviä on jäljellä kuukauden verran. Viime tapaamisella työterveyslääkäri kirjoitti luvallani työkyvyn arviointiin, siihen samaan lomakkeeseen joka täytetään työhöntulotarkastuksissa, etten sovellu nykyiseen työhöni. Lisätietoihin laittoi vielä, että tilanne ei todennäköisesti tule muuttumaan ainakaan seuraavan vuoden aikana. Nyt odotetaan työnantajan seuraavaa siirtoa. Työterveyslääkärin mukaan se on irtisanominen. Esimies ei tiedä sanoa vielä mitään - henkilöstöhallinto on lomalla. Mitä kuntouttavaan työtoimintaan tulee - en ole tehnyt yhtään mitään.

Huomenna alkaa koulu. Vaatteet on katsottu valmiiksi, kenkien jalkaan mahtuminen tsekattu, todistukset allekirjoitettu ja sujautettu reppuihin. Puoliso on taivaan kiitos lomalla nyt. Yksi lapsi pitäisi saada ajoissa bussiin (matkakortti on muistettu ladata) ja kaksi taksiin. Taksikyydit on kilpailutettu, palvelun tuottaja on vaihtunut, reitit ovat vaihtuneet eikä lapsia haeta enää kotipihasta. Noutopaikka on noin kilometrin päässä meiltä, mikä on todella hyvä asia liikunnan kannalta. Ongelmaksi jää vain se, miten lapset saa sinne ajoissa, kun pihaan saaminenkin oli lähes ylivoimaista (ja kuljetusoppilaita oli tuolloin vain yksi). Samoin mietityttää miten muutoksista jumittuva asperger-lapsi saadaan vieraan auton ja kuljettajan kyytiin lainkaan. Olen laatinut itsekseni strategian: puoliso vie lapset taksille ja ajaa taksin perässä koululle. Rohkaisee aspergeria ja ekakertalaista nousemaan taksin kyytiin ja vie ekakertalaisen perille asti luokkaan (tai mihin ikinä pitääkään ekana mennä). Kolmonenhan menee uuteen kouluun, aivan vieraiden ihmisten keskelle. Vaikka kävimme keväällä koululla tutustumassa, luokkakavereita saati opettajaa emme ole nähneet. Niin no, emme tiedä onko opettajaa olemassakaan. Keväällä ei ollut. Olen odotellut jonkinlaista Wilma-viestiä siitäkin asiasta. Taksinkuljettajalta odotan puhelua selvittääkseni missä tarkalleen ottaen pitää olla ja moneltako. Voi olla että hänellä on aika monta puhelua puhuttavana tänään.

Ysiluokalle menevän esikoisen lukujärjestys on Wilmassa niin kuin pitääkin. Kuudesluokkalaisen ekasta koulupäivästä tiedetään, että se alkaa kasilta ja kaksi ensimmäistä tuntia on liikuntaa. Pikajuoksua. Kolmasluokkalaisen koulupäivästä ei tiedetä mitään muuta kuin että sekin alkaa kasilta. 

Mainitut koululaiset ja puoliso eivät tosin ole vielä Suomessakaan.

Klassikkopelargoni 'Appleblossom Rosebud'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti