perjantai 18. toukokuuta 2018

Nojailua

Viidesluokkalaisen erityisopettaja pääsi tällä kertaa mukaan sairaalan verkostopalaveriin. On hienoa ja arvokasta, että hän osallistui. Nautin, kun lääkäri saa tuoreen tiedon suoraan opettajalta, ilman välikäsiä. Liikutun, kun näin moni ihminen tekee töitä lapseni hyväksi. Koulu sujuu monelta osin todella hyvin ja tähän asti omissa oloissaan viihtynyt lapsi on keväällä alkanut jopa osallistua suosittuun välituntileikkiin, polttopalloon. Pienessä päässä kehittyy kuitenkin mystisiä jumeja. Lapsi on päättänyt, että maanantait ovat huonoja päiviä. Niinpä hän ei suostu maanantaisin tekemään koulussa mitään. Hän on päättänyt, että kouluruoka on pahaa. Niinpä hän ottaa vain näkkärin ja lasin maitoa. Teen hänelle eväät aivan kuin äitini aikoinaan minulle. Hän on päättänyt, että uskonto on syvältä. Siis myös oppiaineena. Niinpä hän ei suostu koskemaan ussankirjaan ja nappasi kokeesta nelosen. Nähtävästi päädymme erottamaan hänet kirkosta, jotta hän voi siirtyä opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Hän on luvannut opiskella sitä. Murrosikä on myös tyhmä ja jyrkästi kieltäydyttävä asia. Sen kanssa meille voi tulla vielä hiki, siitä kun ei voi erota.

Mainitsin palaverissa tokaluokkalaisen koulukiusaamisesta. Suunsoitosta ja nimittelystä. Nyt kun kuulin asiasta toisen lapsen äidiltä, kävi selväksi, ettei ole kysymys pelkästään siitä että lapseni kokee (äitinsä tavoin) asiat itseensä kohdistetuiksi silloinkin kun ne eivät sitä ole. Nepsyvalmentaja¹ tarttui asiaan heti ja kertoi, että lapsi on puhunut siitä myös hänelle. Valmentaja pyysi opettajan puhelinnumeron ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, hän oli sopinut tapaamisen koululle. Valmentaja, kiusaajat, kiusatut ja erityisopettaja kokoontuivat ja keskustelivat kiusaamisesta. Minun ei tarvinnut kuin nojautua taakse ja huokaista syvään. Valmentaja sanoi, että jos tällä palaverilla ei ole toivottua vaikutusta, seuraavaan kutsutaan kiusaajien vanhemmat mukaan. Enempää emme ehtineet asiasta keskustella, kun hän jo kiiruhti viemään lapset uimaan. Pitkään ja riemullisesti he polskivat 15-asteisessa vedessä. Minä nojauduin taakse ja huokaisin syvään. Seuraavana iltana isä vei lapset uimaan. Kiitän siitä, että uimakelpoinen ranta on näin lähellä.

Aamuisin en ole nojaillut taakse. Huokaillut kylläkin. Adhd-lapsi vie viimeisetkin mehut. Herätys klo 7, lapsi nousee hyvässä lykyssä rapsuttelun ja selkähieronnan jälkeen klo 7.30, ehkä pesee hampaat ja syö puuron kun minä syötän. Pukeutumiseen menee muistuttelemalla seuraavat puoli tuntia, muistuttelematta seuraavat puoli vuotta. Tänään sain lapsen ovesta pihalle klo 8.23, koulu alkaa klo 8.30 ja matkaan menee määrittelemätön aika, minimissään 20 minuuttia. Taivas, armahda. Mikään diagnoosi ei selitä tätä. Mikään muukaan ei selitä tätä. Lapsen järjessä ei ole vikaa. Kuulossakaan ei ole. En kerta kaikkiaan ymmärrä enkä varsinkaan jaksa. Adhd-sopeutumisvalmennuskurssi tulee tarpeeseen.

Sitä ennen on kuitenkin asperger-sopeutumisvalmennuksen jälkimmäinen jakso, viisi päivää poissa kotoa. Yksi naapuri on nakitettu kastelemaan taimet ja kissat. Toinen on luvannut hoitaa koirat niin että ne asuvat työpäivän ajan kotonaan ja illat ja yöt heillä. Olisipa kissanluukku ja koiranluukku. Ja ruokinta-automaatit kuin lehmillä navetassa.

Floran ja faunan osalta asiat ovat siis jotakuinkin kunnossa. Erityislapset ja teini eivät ainakaan ääneen vastusta reissua. Puoliso on onnellinen saadessaan huilata viikon töistä ja päästessään valmiiseen ruokapöytään. Minä sen sijaan en mitenkään jaksaisi mennä. Olla sosiaalinen. Keskustella ja askarrella ja ties mitä. Vaikka on tuttu paikka ja mukaviksi havaitut ihmiset. Kunpa voisi vain heiluttaa perheen matkaan ja huljua viikon yksin kotona. Sillä pian, aivan pian loppuvat nämä lyhyetkin hengähdystauot, koulupäivän mittaiset.

Koulujen kesälomasta selviytymiseni avainhenkilöt ovat nepsyvalmentaja ja kunnan perheohjaaja. Ainakaan jälkimmäisellä ei ole paljonkaan kesälomaa.

Nuori etäpsykiatrini on nähtävästi tehnyt lähetteen endokrinologille, sillä sain keskussairaalan sisätautiosastolta kutsukirjeen. Kävinpä siis eilen sekä työterveyden että keskussairaalan määräämissä verikokeissa. Sairaala oli ohjeita antaessaan unohtanut, ettei maaseudun labroissa olla töissä joka päivä. Labrahoitaja ilmoitti ensi töikseen että minun on käytävä sairaalassa otattamassa osa kokeista. Sitten hän päätyi kuitenkin yrittämään, ehtisikö sekä lingota että jäädyttää näytteen työpäivänsä puitteissa. Jos näyte ei ole kunnolla jäässä, se menee pilalle kierrellessään ympäri maaseutua. Nähtävästi jäädyttäminen kuitenkin tällä kertaa onnistui. Valtaosa 20 arvosta näkyy jo kanta.fi:ssä ja kaikki ovat viitearvojen sisällä. Kilpirauhasarvotkin: T3 5,4; T4 12,3 ja TSH 0,45.

¹https://sannisshining.fi/nepsy-valmennus/




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti