Unitutkimus

Toivottavasti joulusi on ollut hyvä. Meillä joulu meni kaiketi niin hyvin kuin nepsyperheessä voi mennä. Joulukuusen virkaa meillä toimittaa tänä vuonna kuopuksen valitsema jouluviisi. Sen hennot oksat kantavat vain kaikkein kevyimmät koristeet. Kynttilät on keskitetty rungon tuntumaan. Alaoksissa ei ole neulasia lainkaan. Kinkku unohtui uuniin ja on todella riittävän kypsä. Savulohi tuli syötyä jo aatonaattona ja piparit - noh, leivoin uusia aattona vähän ennen joulusaunaa.

Joulupäivänä tein tavallista pitemmän koiralenkin tikkametsän takaisessa metsässä. Edellisen kerran olen kulkenut siellä vuosia sitten, silloin kun jalat vielä kantoivat. Tiesin että joudun miettimään joissakin peuranpolkujen risteyksissä. Tapasimme lenkillä yhden ainoan kulkijan. Mustiin pukeutunut mies tuli takaamme juuri kun saavuimme ensimmäiseen pohdintaa aiheuttaneeseen risteykseen. Hän hali koirat ja kertoi määränpäänsä olevan samalla suunnalla kuin meidänkin, ja niin me seurasimme miehen jälkiä tutummille poluille asti.

Ikiaikaiseen tapaan puoliso ja lapset lähtivät joulupäivänä sukulaisten luo yökylään. Tämä tapahtuu vuosi vuodelta suuremman kitinän kanssa, mutta tapahtuu vielä kuitenkin. Sain vuorokauden mittaisen loman. Katsoin Netflixistä yhteen menoon kolme elokuvaa, vai neljäkö niitä oli? Ainakin The Best of Me, jonka nuori ja aikuinen miespääosan esittäjä olivat häiritsevän eri näköiset, Hiljaiset sillat, jonka sivuosakärpäset hymyilyttivät ja jonka kaatosadekohtaukseen tiivistyy pakahduttavia muistoja omasta elämästäni ja Out of Africa, jonka edellisestä katselukerrasta on vuosikymmeniä. Muistan silloin ihastuneeni Klaus Maria Brandaueriin. Ai niin, se neljäs (näköjään aivan unohtumaton) oli Pieni suklaapuoti, ahdistava hömppä, jonka pormestari muistuttaa huvittavassa määrin erästä tuttua. Aattoiltana katsottiin lasten kanssa The Christmas Chronicles, jossa pääosaa esitti lapsuuteni ensimmäisessä Suosikki-julisteessa komeillut ihana Kurt Russell. Katsottiin tietysti myös Yksin kotona 2. Aatonaattona tapitetiin putkeen aika monta jaksoa Ronja ryövärintytärtä, jonka parasta antia on Loviisa, Ronjan äiti. Ronja ja hänen isänsä ovat tulistuvaa sorttia. Kysyin kuopukselta tuleeko hänelle ketään mieleen ja lapsi totesi hymyillen tunnistaneensa kyllä itsensä. Aikamoinen urakka hoitaa melkein koko vuoden töllöttäminen kolmessa päivässä.

Niin kuin kaikki liittyy kaikkeen, masennuksen, korkean verenpaineen, huonon muistin, ahtaiden ylähengitysteiden, väsymyksen ja ylipainon piirileikissä on mukana uniapnea. Mukaan pyrkivät muun muassa aivoverenkiertohäiriöt, sepelvaltimotauti ja tyypin 2 diabetes, tosin eivät ehdi vielä tämän vuoden tapanintansseihin.

Minulle tehtiin yhden yön pituinen unitutkimus, yöpolygrafia. Sain sairaalasta mukaani laitteiston, josta osa oli jo kiinnitetty minuun valmiiksi, loput kiinnitin itse silkkiteipin avulla nukkumaan mennessäni. Laitteisto oli ohjelmoitu tallentamaan liikehdintääni, nukkumisasentoani, hengitystäni, sykettäni ja vereni happipitoisuutta klo 22-06. Se tallensi tuolta ajalta myös kaikki äänet muutaman metrin säteeltä selvittääkseen kuorsaanko. Mukaan tuli siis myös miehen ja kahden kissan kuorsaus, mutta hoitaja väittää että ne erottuvat kyllä omastani. Piuhojen ja happiviiksien kanssa oli yllättävän helppo nukkua. Sääriin kiinnitettyjä piuhoja piti aluksi vähän suojella jalkoja leipovalta kissalta.

Alustava löydös ilmoitettiin jo seuraavana iltapäivänä: keskivaikea uniapnea. Erikoislääkäri käy tallenteet, kaiketi myös unipäiväkirjat ja kyselyvastaukset, läpi ja asettaa niiden pohjalta diagnoosin noin kuukauden kuluttua, todennäköisesti potilasta näkemättä. Tätä emme kuitenkaan jää odottelemaan vaan saan jo tammikuun puolivälissä käyttööni CPAP- eli ylipainehengityslaitteen. Pystyn hyvin kuvittelemaan miten tuskastuttavaa sen käytön opettelu voi olla, mutta onnistuessaan CPAP-hoito kuulemma auttaa dramaattisesti.