C-papin kanssa on sujunut mukavasti. Laite on unipoliklinikan etäseurannassa ja sieltä hoitaja soitteli ja kertoi, että hyvin menee. Iltaisin heti maskin laittamisen ja laitteen käynnistyksen jälkeen uloshengitys tuntuu hankalalta, mutta kun hetken malttaa rauhassa hengitellä eikä menetä hermojaan, hengitys alkaa sujua vaivattomasti ja uni tulee tuutimatta. Aamulla maskia ei enää huomaakaan. Kuvittelen hieman piristyneeni, en radikaalisti kuitenkaan. Kunhan saan itseni järjestykseen eli nukkumiseen käytettävän ajan riittäväksi ja unirytmin säännölliseksi, näen todelliset vaikutukset. Muistin paranemista nyt ainakaan ei ole havaittavissa.
Verven kanssakin on sujunut mukavasti. Ihmiseni siellä innostui kovasti löytämästäni mahdollisesta työkokeilupaikasta ja lupasi tänään ottaa selvää, kelpaako se Kevalle. Ja jos kelpaa, ottaa yhteyttä myös mahdolliseen työnantajaan. Työ olisi etätyötä, tutkimushaastattelujen litterointia kotikoneella. Testilitterointina oli Juice Leskisen haastattelu.
Myös puoliso on työpaikan vaihtopuuhissa. Kävi eilen haastattelussa ja kolmen päivän kuluttua piti tuleman tieto. Äsken sain kuitenkin häneltä viestin, että on tullut valituksi ja aloittaa kuukauden kuluttua uudessa työssä. Se on hieman kevyempää, paremmin palkattua ja parikymmentä kilometriä lähempänä kotia kuin nykyinen.
Kävin toissapäivänä gynekologilla. Papa-näytteen otto on osoittautunut hankalaksi, minkä vuoksi sain lähetteen sairaalaan. Lääkäri ei ollut eilisen teeren poika, mutta joutui koko välinearsenaalinsa kokeiltuaan toteamaan, että olen ainutlaatuinen tapaus. Kohtua ei löydy, kohdunsuuta ei tavoiteta, näytettä ei pystytä ottamaan. Hihitellen poistuin vastaanotolta. Hienoahan se on olla ainutlaatuinen.
Psykiatrin aikaa odottelen yhä, sieltä suunnalta ei ole kuulunut pihahdustakaan. Kai se lähettää minut magneettikuvaukseen, jossa todetaan, että otsalohkoja ei löydy. Mieliala on ollut kohtalaisen valoisa ja kepeä viime aikoina joitakin syviä kuoppia lukuun ottamatta.
Optikollekin pitäisi varmaan mennä. Luulin taannoin litistettyä pillimehupakkausta lapsen kännykäksi. Nyt hänellä on loputtoman hauskaa mehupurkki korvallaan.
Viime viikkoina olen käyttänyt kaiken mahdollisen ajan Netflixissä Gilmoren tyttöjen parissa. Olen ahminut kaikki seitsemän kautta putkeen ja jatkona ilmestynyt minisarja on juuri ahminnan alla. Sarja on varmaan aikanaan tullut tv:stä. Rakastan sitä, ettei tarvitse odottaa viikkoa nähdäkseen seuraavan jakson. Ja sitä seuraavan, ja vielä yhden.. Eikä tarvitse katsella mainoksia.
Ulkona on puhdasta, raikasta ja aivan valkoista. Lunta on paljon. Pidän lumitöistä ja nautin aikaansaamistani ehyistä korkeista valleista pihan kulkuteiden reunoilla. Kunnes kuopus tulee koulusta. Jostain syystä aina valleja ja umpihankea pitkin, 120-senttisen koira-aidan ja istutusten yli. Metsässä ei ollut käynyt tänään kukaan, polku oli ummessa. Kahlasin sen aamulla koirineni koko matkalta. Puissakin lunta on paljon, on ollut monta päivää tyyntä ja pakkasta. Epätodellisen kaunista. Tuntuu kuin kulisseissa kulkisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti