Varaston nurkalla

Uudet kuulokkeet päähän ja Ed Sheeran soimaan. Litteroitavaa ei ole tänään ilmaantunut. Mikä on ihan hyvä, sillä aamupäivään on jo mahtunut yksi terveyskeskuskäynti. Tiistaina oli alakoulun ja yläkoulun välinen siirtopalaveri ja perjantaina menee nelisen tuntia psykoterapiareissulla. Eilen sain juuri ja juuri työn valmiiksi ennen kuin piti lähteä parkouriin. Siinä tapoin sentään kaksi kärpästä yhdellä ajolla: sillä välin kun kuopus urheili, löysimme asperger-lapselle kesäkengät. Se ei ole aivan yksinkertaista, sillä esimerkiksi minkäänlaiset nauhakengät eivät tule kysymykseen eikä lapsen(kaan) pinna riitä kovin pitkään etsintään. Nyt kuitenkin onnisti: heti ensimmäinen kauppa ja toiset lapsen sovittamat kengät. Tänään ne olivat jo käytössä. Liikuntatunnilla pelattiin pesistä ja hyvin kuulemma toimivat.

Muutenkin assin kanssa on saanut leijua: siirtopalaveri sujui kivasti ja jätti luottavaisen olon. Opettaja kertoi, että hyvinä päivinä lapsen kanssa on todella ilo työskennellä. Wilmaan paukkuu plussaa niistä hyvistä päivistä nyt aika usein, kokeista tulee kymppejä, lapsi hoitaa läksynsä ja kotityönsä oma-aloitteisesti ja hyvillä mielin - ja kaiken huipuksi tänään teki itse itselleen välipalan.

Parisuhdeaikaa pääsiäisen pyhinä. Puoliso askarteli kierrätyslaudoista kukkavaraston edustalle uudet portaat ja pienen seinäkkeen, joka peittää muoviruukkuröykkiöt ohikulkijoiden katseilta. Minä koulin kesäkukan taimia siinä vieressä kuulosuojaimet päässä, hiukset sirkkelinpurussa. Yhdessä teimme marjapensaille uudet tuet ja pidimme pieniä puutarha-aiheisia aivoriihiä, joista yhden tuloksena päätimme hävittää tyrnipensaat. Lapset vetelehtivät pääsiäisen tietysti enimmäkseen sisällä katsomassa Netflixiä, mitä nyt muutaman kerran poikkesivat trampoliinilla.

Uudesta porrasnurkkauksesta taitaa tulla minulle mieleinen oleskelupaikka. Eilen illalla istuskelin siellä tuulettamassa hermojani sillä välin kun puoliso paimensi nepsyjä yöpuulle.

Escitalopram loppui. Apteekissa ei ollut, meni tilaukseen. Pääsiäinen kiilasi väliin. Kun lääke viimein oli noudettavissa, puoliso unohti hakea. Olen nyt ollut ilman niin monta päivää että lopettaminen jo houkuttelee. Olossa en ole havainnut mitään muutoksia ellei oteta lukuun tavallista viihdyttävämpiä juonellisia unia.

Akillesjänne on kiukkuinen. Fysioterapeutti antoi jumppaohjeet, ison laskun sekä uuden ajan vappuaatoksi. Olen jumpannut ja yrittänyt lepuuttaa ohjeiden mukaan, mutta metsään on päästävä ja koiria lenkitettävä. Puutarhakin kutsuu seireenin lailla. Mietin miten vähän olenkaan osannut arvostaa nilkkojani ja jänteitäni niinä vuosina kun tein satoja ja tuhansia pehmeitä ja liukuvia nousuja ja laskuja vaikkapa foksin tai valssin pyörteissä. Miten vähän huomaankaan iloita (ja huolehtia!) niistä kehon osista, jotka yhä hoitavat hommansa valittamatta: sydän, keuhkot, ruuansulatus, valtaosa nivelistä ja niin edelleen. Olen sentään aika onnekas.

Lopputili tuli ja painelimme välittömästi huonekaluliikkeeseen. Uusi sänky tulee näinä päivinä. Sillä toivottavasti sitten pärjäilläänkin seuraavat 10-15 vuotta. Uusi ruohonleikkuri tuli toissapäivänä. Sillekin toivotaan pitkää ikää. Maksoin myös käyttöluoton pois ja visan nollille ensimmäisen kerran sitten vuoden 2011. On kovin vapauttavaa elää pienen pieni hetki niin, ettei ruokakaupassa tarvitse miettiä pankkitilin saldoa. Niitä hetkiä jatkossa tuskin tulee. 

Entinen (nepsy) poikaystävä soitti vahingossa. Hauska puhelu siitä tuli, vaikka kilpailimmekin siitä, kummalla menee kurjemmin. Uskomatonta kyllä, kaveri voitti. Ääni, jutut ja vauhti eivät olleet 20 vuodessa muuttuneet miksikään. Tunsin itseni hetken nuoreksi jälleen. Nuoreksi, jolla nilkat toimii.

Tangoa tanssimassa elokuussa 1994