Psykoterapeutilla on tapana kysyä mitä minulle kuuluu. Yleensä seuraa syvä hiljaisuus. Ei mitään tietoa. Uskomaton fiilis. Aivan tyhjät aivot. Mitä olen tehnyt viime aikoina? Kalenterimerkintöjä muistellen yleensä lähtee lopulta jotain purkautumaan. Samaan tapaan yritän nyt vääntää kokoon blogipäivityksen.
Maanantaina meille asennettiin hälytysjärjestelmä. Nyt meille ei kannata enää murtautua. Ei sen puoleen että aiemminkaan olisi kannattanut. Systeemiä kaupattiin ovelta ovelle ja olin täysin varma että puoliso sanoo kiitos ei. Olin väärässä. Nyt on joka ovessa tunnistin, kukkavarastoa myöten. On savutunnistin ja vesitunnistin. Liiketunnistinkamera. On lasin särkymisäänen tunnistin. On kulkuavaimet ja älypistorasia. Kauko-ohjaus kännykällä ja mahdollisuus asettaa 24 tunnin koodi vaikkapa lemmikkien hoitajalle. Ja kolme lasta, jotka osasivat ja muistivat ekasta päivästä lähtien käyttää järjestelmää.
Tiistaina käytiin kuopuksen kanssa verikokeessa ja sydänfilmissä. Odotellaan
uuden lääkkeen erityiskorvattavuutta. Ensi viikolla käydään vielä
tapaamassa lastenpsykan lääkäriä ennen kuin aloitetaan kokeilu.
Minultakin otettiin verikoe, psykiatrin vastahakoisesti määräämä
ferritiini. Lapset kävivät nepsyvalmentajan kanssa isossa kaupungissa kissakahvilassa ja minä psykoterapiassa. Lapset olivat ihastuksissaan: olivat nähneet kaikki kahvilan kissat ja paijanneet niitä. Minä näin vilaukselta entisiä työkavereita.
Keskiviikosta en muista mitään. Lue: kalenterissa ei ole merkintöjä.
Torstaina kävin sairaanhoitajalla luomenpoistossa. Sen jälkeen mentiin pizzalle koko perhe joulupukilta saadun lahjakortin turvin. Hyvää oli, ei voi kiistää. Kiitos, pukki.
Tänään perjantaina 1. maaliskuuta aloitin työkokeilun. Tutkimushaastattelujen litterointia etätyönä. Suomenkieliset litteroitavat oli juuri eilen jaettu tekijöille mutten jäänyt nuolemaan näppejäni vaan tein englanninkielisen testilitteroinnin. Juuri äsken sain jo palautteenkin, hyvin kuulemma meni ja englanti on lisätty toiseksi työskentelykielekseni. Ensimmäisen kuukauden ajan työaikani on neljä tuntia päivässä.
Ystävä arvuutteli eilen millä laululla hän yllättäisi minut SuomiLOVE-ohjelmassa (jota en ole katsonut). Veikkasin jotain Nylon Beatin tuotannosta. Ehei, se olisi Tehosekoittimen Vaikeudet. Verraton hyvän mielen biisi joka saa nauramaan vieläkin, vuosikymmenien jälkeen, ja tuo muistoja yhteisistä seikkailuistamme.
Aurinko paistaa. Ensi kuun jälkeen on toukokuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti