Kunnon aamulenkki koiran kanssa. Juuri kun olin tullut kotiin, naapuri kysyi lähdenkö mukaan puutarhalle. Tietysti lähdin. Pesin pukeutuessa hampaat ja hotkaisin lompakkoa etsiessä aamiaisen. Puolisokin oli lähdössä mystiselle äitienpäivälahjanhakumatkalle. Hänellä ei ole tapana lahjoja hankkia, koskaan kenellekään. Jännä nähdä mitä tässä on takana. Lapset jäivät siis isoäitinsä kanssa kotiin.
Menin kantapaikkaamme ostamaan nauhusta. Kotiin palasin kolmen peikonnauhuksen, yhden ruusuesikon, kymmenen aroniantaimen ja yhden pohjantuomipihlajan kanssa. Ai niin ja Arabella-kärhön. Jokohan kärhöt nyt hetkeksi riittäisivät? Puutarhuri kysyi miksei mieheni ole mukana. Samaa hän kysyy joka kerta kun menen yksin tai ystävän kanssa. Muistaa nimen ja viime kerran kuulumiset. Tulevat hyvin juttuun keskenään.
Herkuttelin ajatuksella että lounaan jälkeen pääsen istuttelemaan. Sain kuitenkin kuulla, että vieraita oli tulossa puolentoista tunnin sisällä. Äitienpäivävieraita hieman etuajassa. Siispä pää punaisena pullataikinan tekoon, suklaakurpitsakakkua sulattamaan, pasteijoita paistamaan ja huushollia raivaamaan. Onneksi myös puoliso palasi kotiin samoihin aikoihin ja sai jo eteisessä mopin käteensä. Samalla pöhinällä paistoin myös kakkupohjat huomiseksi.
Vieraat toivat kermavaahdolla kuorrutetun karpalokääretortun tullessaan. Kahvipöytä muuttui äkkiä juhlavaksi. Anoppi oli kipeä, sattui joka paikkaan, ei pystynyt kävelemään eikä istumaan, ei pitkiä aikoja olemaan makuullakaan. En ole koskaan nähnyt häntä niin kipeänä. Annettiin parasetamolia grammakaupalla; ibuprofeeni ei sovi Marevanin kanssa yhteen. Kipu siirtyi paikasta toiseen ja laajeni. Mitattiin kuumetta, verenpainetta ja sykettä. Kaikki ok.
Puolison sisko miehineen jäi paimentamaan anoppia, lapsia ja koiraa kun lähdimme purkamaan puutavarakuormaa ja hakemaan ennalta sovittua hevonkakkakuormaa. Vaikka kakka on kevyttä, lapiointi pani huohottamaan. Puolitoista tuntia myöhemmin tulimme kukkuraisen kakkakuorman kanssa hikisinä ja tyytyväisinä kotiin. Puoliso pyysi minua avaamaan takaluukun jotta hän näkee paremmin peruuttaa. Kävelin auton taakse, katselin luukkua hetken, koettelinkin - ja totesin etten osaa. Auto on ollut meillä neljä vuotta ja olen avannut luukun satoja kertoja. Yhtäkkiä en vain enää tiennyt miten se avataan.
Anopin hermokipu ei parasetamolia pelästynyt. Soitettiin päivystykseen, josta kehotettiin tulemaan paikalle. Vieraat lähtivät samaan syssyyn auto pakattuna täyteen taimia. Jäin lasten kanssa kotiin ja mittavan taistelun jälkeen sain heidät nukkumaan. Tuskastutti.
Ajattelin täyttää kakun jo tänään niin ehtisi muhevoitua huomiseksi. Päivällä paistamani kakkupohjat olivat pudonneet terassilla kaapin päältä lattialle tuhannen nuuskaksi. Otin munat lämpenemään tehdäkseni uusia mutta äkkiä alkoi ahdistaa niin kovaa etten voinutkaan. Painelin koiran kanssa lenkille. Istutin osan ostoksista. Odottelin ulkona kunnes puoliso tuli kotiin. Anoppi oli viety oman kunnan vuodeosastolle yöksi. Kipulääkettä suoraan suoneen.
Ei kuvaa tänään. Lääkärin määräys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti