maanantai 19. kesäkuuta 2017

Sinivaloissa

Lapsen kolme päivää työssäoppimassa ja kolme yötä opiskelija-asuntolassa sujuivat yllättävän hyvin. Saan lapset tekemään kanssani yhteistyötä, kun olen heidän kanssaan kahden. Jos paikalla on kaksi tai kolme ipanaa, peli on menetetty. Hänellä oli omia hommia taimistolla: kuljetti kasveja maitokärryllä ja kasteli hajottajalla, no, jotakuinkin kaiken. Kollegani järjesti hänelle bambukepeistä esteradan, saippuakuplia, ennätysaikojen juoksemista ja ties mitä viihdykettä. 

Kotona ahdistun. Samat sotkut ja romppeet lattioilla ja sohvilla viikosta toiseen, vessa kerta kerralta tahmaisempi, tiskipöytää ei näy ryönävuoren alta vaikka meillä on tiskikone, kaikki pestyt pyykit huojuvana pinona keinutuolissa, lapset syövät mitä sattuu ja milloin sattuu, alkavat riekkua silloin kun pitäisi rauhoittua aterialle tai iltatoimiin ja makaavat pimeässä peiton alla kännykkäzombeina silloin kun pitäisi riekkua. Näen selkeästi miten puolison jaksaminen vähenee ja vähenee. Ei jaksa enää piitata kodin kunnosta ja organisoida lapsia siivoamaan jälkensä. Puolison työnkuva on muuttunut, yhtenäkään päivänä ei enää saa kuitattua kaikkea työlistalla olevaa eikä ylitöitä saa tehdä, joten lista pitenee päivä päivältä. Kotona mies on poissaoleva, hajamielinen tai unessa. Lapset eivät saa kontaktia, minusta puhumattakaan.

Totesin etten jaksa suoriutua työpaikalle puhumaan esimiehen kanssa ja päätin, ettei minun tarvitsekaan. Lähetin sähköpostin, jossa pyysin varautumaan siihen, etten ehkä palaa työhön vaan jään sairauslomalle - ja irtisanoudun jos onnistun saamaan muuta työtä. Esimies otti tiedon vastaan ihan hyvin. Olihan masennus hänellä tiedossa ennestään.

Suurin ponnistuksin sain hoidettua asioita. Lopetin kaikki postimyyntitilaukseni (vitamiinit ja hivenaineet) ja lähetin Kelaan opintotukihakemuksen. Tosin sieltä ei ole kuulunut mitään. Sittemmin selvisi, että kannattaisi hakea opintotukea myös heinäkuulta, saattaisin saada sillä perusteella että teen lopputyötä.

Viime viikonloppu oli epätavanomaisen vauhdikas mutta samalla yllättävän uuvuttamaton. Heti kun olin päässyt koulusta kotiin, pakkasin auton täyteen viime aikoina ruukuttamiani perennoja ja lähdin kahdeksi tunniksi paikkakunnan kesätorille myymään niitä. Tienasin reilut sata euroa, jotka luovutin puolisolle ja kehotin ostamaan ruokaa. Yöllä pesin pyykkiä ja pakkasin laukkua. Lauantaiaamuna lähdin monen tunnin ajomatkan päähän puutarhaharrastajien kesäretkelle. Reissu olisi jäänyt rahattomalta väliin, mutta pääsin ilmaiseksi ystävällisen hörhökollegan kyydissä. Yövyimme isolla porukalla kotkalaisen puutarhaystävän kotona. Puhuimme vähän kasveista ja paljon elämästä. Nauroimme paljon, nukuimme vähän ja sunnuntaina kiersimme käsittämättömän upeat Kotkan puistot. Hulppeat alppiruusut ja räiskyvän kirkasväriset atsaleat olivat juuri nyt täydessä kukassa. Myöhään illalla pääsin kotiin, purin ja pakkasin laukun, halasin perheen ja lähdin koululle.

Puolen yön aikaan ajelin koulukaupungin sisääntulotiellä. Vilkaisin ärtyneenä peilistä, että taas joku #¤%&:n idiootti ajaa peräpuskurissa kiinni. Pian välähti sininen valo ja perään punainen. Poliisi pysäytti minut ja teki tiettäväksi, että autoni määräaikaiskatsastus olisi pitänyt hoitaa viimeistään viikko sitten, toisin sanoen rouvan kaara on ajokiellossa. Eipä ole moinen käynyt mielen vieressäkään. Konstaapeli jätti kuitenkin ystävällisesti sakon kirjoittamatta. Kysyi kyllä haluanko, mutta lupasin pärjätä ilman. Lupasin myös hoitaa asian saman tien. Niinpä kävin tänään katsastuksessa kesken näytön. Autosta ei löytynyt huomautettavaa, sata euroa kiitos.

Näytössä lisätään kasveja. Kivikkotuhkapensasta, varjoyrttiä, timjamia, herttavuorenkilpeä, mustaherukkaa, ohotanmarunaa... Siemenestä, pistokkaasta, juuriversosta... Työpäiviä on yhdeksän, tehtäväkokonaisuuksia viisi. Yhden sain valmiiksi tänään ja toisen alulle, vaikka menin aamulla tehtävät saatuani sisäiseen paniikkiin. Melkein kuulin hätäännyksen ja räpiköinnin, kun ajatukset syöksyivät pakoon ja piiloutuivat mikä minnekin. Yritän hengitellä syvään ja löytää huomiseen mennessä edes jokusen.