Koulun ilmatilassa lentäminen kielletty

Jouluvalmisteluja ei paljon ole. Ostin lapsille pienet lahjat ja puolisolle myös. Sellaiset, jotka saa helposti pakattua mukaan mummolan kuusen alle vietäväksi. Joulukalenterina on toistakymmentä vuotta vanha itse ommeltu säkkikangastekele pikku pussukoineen. Tonttu ei voi käydä yöllä niin kuin ennen, koska silloin lapset ramppaisivat vähän väliä katsomassa onko kalenterin taskuun ilmestynyt jotain. Hän käy vasta iltapäivällä lasten ollessa koulussa. Tänään tonttuäidin sydän särkyi kaikkien kolmen lapsen puolesta. Esikoinen tuli ensimmäisenä kotiin ja söi kaikkien kolmen namit. Sitä lohdutonta itkua kun toiset tulivat kotiin eikä pussissa ollut heille mitään! Tonttu ei tuonutkaan heille mitään! Puhuttelimme puolison kanssa namirosvoa pitkään. En nähnyt hänessä katumusta. Olen hirveän surullinen.

Perhe lähtee siis viikoksi mummolaan. Koirat, kissat ja minä jäämme kotiin. Viikon jouluretriitti, ei hullumpaa! Kinkkua, punaviiniä, suklaata, takkatuli, hiljaisuus ja hyvä kirja. Luulen että näillä pärjään. Veronpalautuksella sain maksettua velat lapsille ja Visalle. Se on velaton ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Sosiaalitoimesta soitettiin ja kysyttiin saako meille lähettää 70 euron lahjakortin jouluostoksia varten. Kyllä saa! Saimme moisen myös vuonna 2009 kun meillä oli keskosvauva ja puoliso oli juuri jäänyt työttömäksi. Eleenä se on paljon enemmän kuin 70 euron arvoinen. Meistä pidetään huolta.

Tilasin marraskuun alussa anopille valokuva-albumin netistä. Eilen aloin kysellä perään kun ei ole näkynyt. Sanoivat lähettäneensä ja voi olla että postilakon takia on viipynyt, mutta he tekevät nyt joka tapauksessa uuden. Jos sitten tuleekin kaksi, saan pitää ne ja maksan vain yhdestä. Reilu meininki Smartphotolla.

Puoliso haki kiinnostavaa työpaikkaa. Lähdin mukaan maalikylille kun hän vei hakemuksensa suoraan putiikin pääkonttoriin johtajan käteen. Sen jälkeen ajelimme vielä potentiaaliselle työmaalle ja hän kävi esittäytymässä lähiesimiehelle. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin että hän saisi paikan.

Koululla käytiin kolmasluokkalaisen arviointikeskustelu. Englannista pukkaa kiitettävää, mutta opettajan mukaan kaikista muistakin oppiaineista tulisi tietojen ja taitojen perusteella kiitettävä, jos lapsi vain vähänkin suostuisi yhteistyöhön, suostuisi näyttämään taitonsa tunneilla ja kokeissa. Kaikki hänen opettajansa tietävät että hän osaa, mutta jos se ei näy dokumenteista, kiitettävää on mahdotonta antaa. Opettajat ovat yhtä ymmällään ja avuttomia kuin me täällä kotona. Voimme vain toivoa että psykologi saisi lapsen lukot auki. Lomakkeessa oli täydennettävä lause: Kevätlukukaudella haluan oppia... lentämään, vastasi lapsi. Opettaja muistutti että rehtori on kieltänyt koulun ilmatilassa lentämisen. Luojan kiitos lapsella on hyvä opettaja. Hän kertoo nähneensä jopa lapsen hymyn, valloittavan ihanan hymyn, jota mielellään näkisi useamminkin. Kotona sitä onneksi näkee.

Kasvinsuojelua pitäisi opiskella ja viikon päätteeksi tenttiä. En halua olla missään tekemisissä kasvinsuojelun kanssa, paitsi korkeintaan petopunkkien. Oikeastaan en halua olla tekemisissä koko opiskelun kanssa. Pitkä joululoma tulee hyvään saumaan. Motivaatio luultavimmin nousee auringon myötä. (Pssst. Itseltäni salaa tilasin tänään vähän pelargonin siemeniä Ruotsista.)

Vaaleajouluruusu, Helleborus niger

 

Alastonkuva

Vilkas viikko takana. Piti olla etäopintoja ja pysyin kyllä hyvinkin etäällä opinnoista. Maanantaina kävimme maalikylillä hakemassa uudet passit ja (lasten rahoilla) ruokakaupassa. Iltapäivällä soitti Pelastakaa Lapset ry:n työntekijä ihan puskasta. Hän kysyi kiinnostaisiko lomakotitoiminta. En tiennyt sellaisen olemassaolosta. Kiinnostaisi tietysti. Se on epäsäännöllisempää (enintään 21 päivää vuodessa) ja vapaamuotoisempaa kuin tukiperhetoiminta. Tukiperhettä voi joutua jonottamaan vuoden kun taas lomaperheen voi saada heti. Tai siis me kuulemma voimme saada.

Tiistaina kävin labrassa. Kilpirauhasarvot P-T4-V 10.9 ja P-TSH 0.99. Odottelen lääkärin vastausta miten jatketaan. 

Keskiviikkoaamuna pidettiin puolison ja kahden psykologin kanssa palaveri lapsen asioista. Olen iloinen että puhumme ammatti-ihmisten kanssa samaa kieltä ja asiat etenevät. Iltapäivällä Pelastakaa-henkilö pyrähti tutustumiskäynnille. Rivakkaa toimintaa. Hän kertoi 40 kilometrin päässä asuvasta perheestä, joka on valmis tutustumaan lapsiimme ja ottamaan heidät lomalapsikseen. Jälkikasvu suhtautui yllättävän tyynesti tähän uuteen vauhdikkaaseen käänteeseen.

Torstaiaamuna piti tulla henkilö sosiaalitoimesta, mutta tulikin kaksi. Oli mukava kertoa asioiden etenemisestä näin monella rintamalla. Kävimme läpi kuulumiset ja saimme ohjeet miten hakea toimeentulotukea. Minua viehättää erityisesti se missä muodossa asia meille esitettiin: kannattaa selvittää onko meillä edellytykset tukeen, jota veronmaksajina itsekin rahoitamme.

Perjantaina jalka toimi jo sen verran että virittelimme puolison kanssa jouluvalot kuistille, terassille ja okakuuseen. Kuusi on kasvanut salaa. Tarvittiin harjanvarsia ylimpien valojen asetteluun. Ensi vuonna tarvitaan ongenvapaa. "Ostin" nettikirppikseltä kahvipaketilla pitkän, kapean pöydän keväiseksi esikasvatuspöydäksi. Jalat on helppo irrottaa, joten kaluste vie varastossa hyvin vähän tilaa.

Löysin juuri jotain aivan ihmeellisen ihanaa. Daniela Andrade. Hänen laulunsa ja kitaransa soivat taustalla koko ajan kun häärään tietokoneella.

Alla kuva sinisenpunaisenkeltavihreänkirjavasta turvonneesta nilkastani kaksi viikkoa pohjelihaksen revähtämisen jälkeen. Ymmärrän, että veri valuu alaspäin, mutta silti kummastelen tätä näkyä. Jos saan kuhmun otsaan, mustelma ei ilmesty leukaan. Saati niskaan. Nämä mustelmat ovat paitsi ihan eri korkeudella, myös eri puolella jalkaa kuin vamma.

Jalkapuolena

Selviteltiin koulutusohjaajan avulla ryhmän sisäisiä ristiriitoja. Tuntuu että se auttoikin. Kerroin samalla koko ryhmälle, että minulla on todettu sellainen vika, että etuaivolohkoni ylikuormittuu sosiaalisissa tilanteissa. Ei siis pidä ymmärtää väärin, jos hakeudun ruokalassa eri pöytään tai muutoin viihdyn omissa oloissani. Lepuutan lohkoani jotta jaksan taas opiskella. En käyttänyt sanaa masennus, koska ihmiset luulevat tietävänsä mitä se on.

Lääkärireissuun meni viisi tuntia koska sain ajan vain lähiopetusviikolle. Menomatkalla harmitti ylimääräinen ajelu, mutta lääkäri oli taas niin yliveto ettei vastaanoton jälkeen harmittanut enää yhtään. Perusverenkuva on hyvä. Turvotusten ja juilimismerkintöjä sisältävän kipupäiväkirjan perusteella lääkäri arveli, että minulla saattaa olla myös fibromyalgia. Paneudumme asiaan jahka tyroksiinilääkitys on säädetty kohdilleen. Paneutumisella ei ole kiire, olenhan elänyt juilimisteni kanssa sujuvasti tähänkin asti.

Lääkäri uusi kaikki reseptini ja kirjoitti jatkuvan lähetteen kilpirauhasarvojen tsekkaamista varten. Hän myös lupasi soittaa reseptin sen paikkakunnan apteekkiin missä kulloinkin huomaan unohtaneeni reseptin kotiin. Lähdin vastaanotolta melko myöhään ja yllätyin, kun seuraava potilas oli odottamassa. Kysyin lääkäriltä kuinka myöhään hän oikein on töissä. Viimeinen potilas tulee kello yhdeltä, vastasi lääkäri. Paluumatkalla kuuntelin Maaret Kallion haastattelua ja matka sujui viihtyisästi. Ylihuomenna käyn tyroksiinikokeessa.

Koulussa opiskeltiin kasvutekijöitä ja leikkokukkia, tentittiin ruukkukasveja, korjattiin ruususatoa, leikattiin syysvadelmia, pestiin porkkanoita, tutustuttiin maalajeihin, sidottiin spiraalikimppuja ruusuista, ajettiin traktoria, peruuteltiin peräkärryn kanssa. Lämmittelin ajovuoroa odotellessa palelevia luokkakavereita opettamalla heille jenkkitanssien perusaskelia. Pohjelihakseni sanoi poks. Niin paljon kuin olen vuosien mittaan jauhanut kaikille kuinka tärkeää alkuverryttely on, lähdin nyt itse potkimaan ihan kylmiltään. 

Ehdin juuri ja juuri vääntäytyä konehalliin istumaan, kun luokkakaveri oli jo inventoinut ensiapukaapin ja sitonut pohkeeseen kylmäpussin ynnä mennyt kertomaan opettajalle. Kun opettaja tuli, sanoin älä naura. Nauroi se peijooni ja ihmetteli mitä kirjoitetaan tapaturmailmoitukseen. Jos ruusukimppupäivänä olisi tehty ilmoitus, siinä olisi lukenut että opiskelija veti käteen. Kahdesti. Ja seuraavana päivänä opiskelija revähdytti pohjelihaksen tanssiessa. Traktoritunnilla. Tämä on nähkääs sitä monimuoto-opiskelua.

Viikkoa myöhemmin pohje on yhä julmetun kipeä ja koko jalka polvesta alaspäin vihertävän keltainen. Meni pahemmin kuin aluksi luulinkaan. Vertyy kyllä kun päivän mittaan liikun mutta pienenkin paikallaan olon jälkeen on taas aivan juntturassa. Puhumattakaan aamuista. Tasapainon vuoksi otin jäykkäkouristusrokotuksen saman puolen käsivarteen.

Puoliso sai isänpäivälahjaksi kauko-ohjattavan ampiaisen. Aiemmin hän on saanut lentävän lehmän ja nauravan koiran.

Ainoa seuraamani tv-sarja Vain elämää päättyi. Tuota porukkaa olisi seurannut mielellään pitempäänkin. Minun elämääni sieltä tarttuivat Anssi Kelan Facebook-livelähetykset ja Elämän nälkä jonka olen tänäkin iltana kuunnellut arviolta kolmeenkymmeneen kertaan.

 

Mennyttä

Tänään viimein saatiin odotettu - pelätty - tieto. Puolison työt loppuvat viikon kuluttua. Pomo olisi halunnut pitää kiinni luotettavasta ja osaavasta työntekijästä jolla on asenne kohdillaan, mutta kun firmalla ei ole rahaa, sitä ei ole. Eikä ole kohta meilläkään. Vain kaksi kuukautta lisää niin olisi päässyt edes ansiosidonnaiselle. Pomo oli kysynyt saako lähettää puolison cv:n muutamalle tutulle alan esimiehelle. Oli lähettänyt ja soitellut perään ja kehunut hyvää työntekijää. Nyt voimme vain toivoa että "suhteet" poikisivat töitä.

Lääkkeet tuppaavat olemaan aina eri paikassa kuin minä. Ensin loppui tyroksiini. Olin tietoinen loppumisesta mutta ajattelin rehvakkaasti hakevani opiskelupaikkakunnan apteekista uuden purkin. En vain muistanut ettei se resepti olekaan sähköinen. Nyt on lopussa Voxra. Sitä on kyllä täysi purkillinen opiskelukämpän pöytälaatikossa, mutta reseptillä sitä ei ole jäljellä. Olen ollut viikon ilman. Ehkä vain kuvittelen tai ehkä johtuu säästä tai muusta, mutta alkaa olla vaikea saada mitään aikaan, vaikea edes aloittaa. Melkein toivon ettei se johtuisi lääkkeen puuttumisesta. En haluaisi olla niin riippuvainen. Ensi viikolla menen yksityislääkärilleni. En haluaisi olla riippuvainen hänestäkään.

Vein lapset maalikylille passikuvaan. Kovasti on sekin homma muuttunut viidessä vuodessa. Kuva tulee tietokoneen näytölle ja päälle piirtyvät merkit osoittavat onko se kelvollinen passiin. Jos sekä ohjelma että asiakas hyväksyvät kuvan, se lähtee suoraan lupahallinnon palvelimelle ja asiakas saa mukaansa kuvatunnuksen, jonka merkitsee netissä tehtävään passihakemukseen.

En ole tajunnutkaan miten hyvin kirjoitan kymmensormijärjestelmällä. Opintoihin kuuluu atk:ta ja atk:hon kymmensormijärjestelmän harjoittelu netissä. asdfjklö alkoi aika pian tökkiä, joten hyppäsin suoraan loppukokeeseen. Sain tulokseksi 340 lyöntiä minuutissa. 100 prosenttia lyönneistä oli oikein. Hyväksyttävän saa jos lyöntejä on 50 minuutissa ja niistä 60 prosenttia oikein. Tai jotain sinne päin. Hain koulutusohjaajalta vapautusta sormiharjoituksista. Paluupostissa tuli yllättäen opintorekisterimerkintä, jonka mukaan olen suorittanut koko atk-opinnot kiitettävällä arvosanalla. Yritin piipittää että eikö atk ole vähän muutakin kuin pelkkää näppäimistön hallintaa, mutta siellä se merkintä yhä vain seisoo. Koululla taitaa kyllä seisoa koko koneisto: ensi viikon lukujärjestystä ei ole tullut.

Aamulla, jos jaksan nousta sängystä, menen keräämään suppilovahveroita. Luulin jo ettei niitä tänä kuivakkana syksynä tulekaan, mutta tänään bongasin koiralenkillä muutaman hyvän esiintymän.

 

Kirjeenvaihtoa

Lokakuu. Paljon on koulussa tähän mennessä tehty ja opittu, hiki päässä paiskittu hommia puutarhassa, pellolla ja kasvihuoneissa. Käytetty päältä ajettavaa leikkuria, harjakonetta ja raivaussahaa, enimmäkseen hienossa säässä. Tentitty kukkia, pensaita ja puita elävistä kasvinosista. Onneksi tosi vähän istuttu luokassa huonossa sisäilmassa, mutta talvella sitäkin tietysti on luvassa. Jännittää miten pysyn hereillä. Viime viikolla käytiin EA1-ensiapukurssi ja taidoille tulikin heti käyttöä kun pienokaisen pottuvarvas jäi tuolin jalan alle. Meillähän ei saa keikkua tuoleilla mutta jotenkin se tuoli vain hyökkäsi kimppuun.

Etä- ja syyslomaviikoilla yritän saada pelargonit ja niiden varmuuskopiot, verenpisarat, enkelinpasuunat, murattimikaniat, ruukkukärhöt, keijunmekot ja lumihiutaleet talviteloille ja viimeiset taimet kotipihassa maahan. Ja suorittaa ensimmäisen näyttökokeen. Niin hurjia yöpakkasia on, että maa on jäässä pitkälle iltapäivään ja näyttöä jo kertaalleen siirretty säätilan vuoksi. Puolison betonivalun kohtalokin jännitti, mutta kyllä se näyttäisi onnistuneen. Etupihan patio tuli valmiiksi, minä painelin pienillä pyöreillä kivillä reunukseen tekstin 

Vaikuttaa siltä että olen yhtäkkiä jonkinlainen mallioppilas. Koulutusohjaaja kysyi saako kopioida työselosteeni toiselle opiskelijalle. Jäi kysymättä miksi juuri minun. Samainen ohjaaja järjesti valokuvauskilpailun, johon lähetin parikymmentä kuvaa. Ne ovat kuulemma kaikki täydellisiä. Minusta tuossa on kyllä vahvaa liioittelun makua. Kuvausaikaa on vielä jäljellä, ehkä ehdin ottaa jonkun oikeasti hyvänkin kuvan.

Tänä aamuna aloin viimein kirjoittaa kuukausitolkulla suunnittelemaani kirjettä anopille. Iltapäivällä posti toi häneltä kirjeen, jossa hän kutsuu lapsenlapsia jouluksi luokseen. Muut ovat tulossa jouluksi Suomeen kuten aina, mutta hän ei jaksa matkustaa. Vastasimme saman tien että tulevat jos mies saa lomaa. Olettaen että hänellä on tuolloin työpaikka. 

Kävin aamulla labrassa ja tulokset tulivat parin tunnin kuluttua kännykkään. En ole jaksanut vielä perehtyä. Hemppa näytti olevan 128. Lääkäri vastasi viimein viestiini ja antoi minulle sopimattoman ajan. Täytyy vääntäytyä sellaiselle mutkalle että se sopii.

Vietin päivän kaksin kuopuksen kanssa maalikylillä. Ihan oikeaa laatuaikaa. Lapsi ei kitissyt vaikka reissu kesti monta tuntia. Ei valittanut varvastaan vaikka selvästi varoi sitä. Ei pitkästynyt eikä väsynyt. Piti äidin kädestä kiinni ja pulputti vuolaana virtana havaintojaan elämästä. Pisteli tyytyväisenä poskeensa salaatit, majoneesit ja dippikastikkeet, jotka nähdessään vanhemmat sisarukset olisivat kiivenneet seinille. Kotiin tuomisina hyvä mieli, facekirppistreffeillä lunastettu pikakokki, ruokaa, kolme tuubia vaahtoamatonta hammastahnaa, pari kirpparilöytöä sekä heijastinliivi toisellekin koiralle. Arvelin että Savu saa hepulin kun puen liivin sille, mutta otus yllätti eikä ollut moinaankaan. Minä sen sijaan sain megahepulin kun löysin valtavan kaivannon pilvikirsikan alta paikasta, jossa vielä eilen kasvoi variegata varjorikkoa ja valkoista kuunliljaa.

 Ai eikö olis saanu?

Päivät kuin helmiä nauhassa

Ei ole kirjoituttanut pitkään aikaan eikä nytkään. Kaikki on kyllä melkolailla hyvin. Mieleistä ja leppoisaa. Kaksi kouluviikkoa jälleen takana, ihania käytännön oppitunteja tomaattien alaslaskusta kuusiaidan leikkuuseen. Plakkarissa jo aika monta hienosti mennyttä tenttiä. Yhdestä sain 50 pistettä 45 mahdollisesta, hih. Ihania iltoja yksin hiljaisuudessa, omassa huoneessa. Etäviikko edessä. Työselosteita ja sään salliessa omia puutarhatöitä. Piti mennä alkavalla viikolla labraan mutten tiedä kannattaako, kun tyroksiinit unohtuivat alkuviikosta kotiin. Odotan lääkäriltä vastausta.

Sorbus frutescens, helmipihlaja

Eihän se ole paratiisi eikä mikään mistä käärme puuttuu. Niinpä puutarhakoulustakin löytyy omansa. Täydellinen ihminen, tiedäthän. Osaa kaiken, tietää kaiken, on nähnyt ja kokenut kaiken, rakastaa omaa ääntään eikä ole kiinnostunut muiden olemassaolosta, oikeuksista tai mielipiteistä. Myrsky ja mylväys jos hänen oikeuksiaan loukataan, muttei edes olankohautusta anteeksipyynnöstä puhumattakaan, jos hän aiheuttaa toiselle vahinkoa. Päästää suustaan mitä vain päin toisen naamaa. Saattaa olla että tarvitsen jatkossa kuulosuojaimia muulloinkin kuin konetunneilla.

 Actinidia kolomikta & Parthenocissus quinquefolia

Vauvani on nyt kuusivuotias. Pienokainen on kuulemma ikävöinyt äitiä, vaikka perjantaina kotiin tullessa koirat ja kissat olivat ainoat jotka panivat saapumiseni merkille. Tänään muruseni oppi ajamaan pyörällä ja yksi hammas heiluu. (Asioilla ei ole syy-yhteyttä.) Sylikkäin katsottiin Vain elämää  ja äidin viekkuun piti päästä nukkumaan. On se ihana.

Physocarpus opulifolius, lännenheisiangervo

Opiskelijaelämää

Kaksi ensimmäistä viikkoa koululla: rikkakasveja, perennoja, viljelykasveja avomaalla ja kasvihuoneessa, nupustelua ruusuhuoneessa, tomaatti- ja omenasadon korjuuta ja lajittelua, yrttikylvöjä, parsan ja ruotisellerin kauppakunnostusta, pienkoneisiin tutustumista ja pokan pitämistä kun luokkakaveri ajaa päältäajettavalla ruohonleikkurilla päin seinää. Kaksi tenttiä joissa kummassakin reilut 40 kasvia, jälkimmäisessä tieteellisine nimineen. Kolme ilmaista, kuvaamattoman herkullista ateriaa päivässä. Iltaisin meditatiivista vaeltelua näytemaalla, lankkimutinaa ja kirsikoiden napsimista iltapalaksi. Opettajat ovat kivoja, luokkakaverit ovat kivoja, aikuisia ja motivoituneita. Nautin joka hetkestä.

Clematis 'Piilu'

Seuraavat kaksi viikkoa kotona. Rauhaa ja hiljaisuutta, lapset koulussa. Yövyn yhä terassilla kuopuksen kanssa. Nukahdan hymy huulilla joutsenten tööttäyksiin ja loiskutteluun, herään venytellen auringon tuikkeeseen. Käyn koirien kanssa lenkillä peltoteillä ja metsäpoluilla. Tavaan kasvioppia, kirjoitan työselosteita ja pänttään yhä lisää tieteellisiä nimiä. Hallitsen syömisiäni pitkästä aikaa ja kroppa kiittää. Nautin joka hetkestä.

On mahdollista että tyroksiinin vaikutus on alkanut tuntua. Tunnen itseni energiseksi ja toimeliaaksi. Vain lasten kovakorvaisuus turhauttaa ja lamaannuttaa minut yhä. Syyskuun lopulla käyn kontrolliverikokeessa ja lääkärillä. Yksi lapsista on kadottanut avainnipun, jossa on lääkekaapin avain. Lääkkeeni ovat kaapissa. Toinen lapsi on kadottanut silmälasinsa. Minä olen kadottanut parittomien sukkien korin.

 Clematis 'Nelly Moser'

Eräänä aamuna lapsi ei voinut lähteä kouluun koska ei löytänyt pipoaan. Varjossa jo aamusta 23 astetta lämmintä ja aurinko räköttää täydeltä terältä. Tarjosin kolmea eri pipoa, jotka olivat tietenkin täysin kelvottomia. Kävellen ei enää ehdi kouluun ja pyöräilykypärän alle tarvitaan pipo. Lapsi seisoi eteisessä, tuijotti eteensä ja tärisi. Olin valahtaa ameebana lattiaan. Silloin ihme tapahtui, lapsi hyväksyi yhden vääristä pipoista ja lähti. Siinä menivät kaikki sen päivän voimavarani.

Clematis 'Summer Snow' & Clematis 'Lappu Hukassa'

Sosiaalitoimen perhetyöntekijä kävi eilen juttelemassa kanssani meidän terassilla. Tullessaan hän oli kuulemma vähällä ajaa ojaan kun jäi loppusuoralla tuijottamaan puutarhaamme. Savu rakastui häneen oikopäätä ja yritti vähän väliä kiivetä syliin. Perhetyöntekijä kuunteli vuolasta kuvaustani perheemme kaaoksenomaisesta arjesta ja olemattomasta tukiverkostosta ja ehdotti että hakisimme tukiperhettä. Olen haaveillut siitä ääneenkin jo pitkään, mutta olen aina ajatellut ettei tilanteemme ole läheskään tarpeeksi vaikea. Kyllä kannattaa hakea, vakuutti perhetyöntekijä. Perustelut kannattaa laatia huolellisesti. Hänen tietonsa mukaan kaikki saavat tukiperheen, mutta jonottamaan joutuu vuodesta puoleentoista. Sosiaalityöntekijä ja koulupsykologi voivat ehkä kirjoittaa lausunnot hakemukseen.

 Clematis 'Fujimusume'

Perhetyöntekijän perävalot vilahtivat ja minä painelin nettiin. Pelastakaa Lapset lupasi lähettää hakulomakkeet, jotka tulivat postissa jo tänään. Jokaisen vanhemman ja lapsen nimi kysytään niissä ainakin kuuteen kertaan. Kysellään lapsen päivärytmistä, allergioista, luonteenpiirteistä, vahvuuksista, sosiaalisista suhteista, turvaverkostosta, lempiruuista ja mitä vielä. Voi myös esittää toiveita tukiperheen suhteen.

Ja Wilma laulaa. Vain 66 prosentilla lapsistamme on ollut tänään läksyt tekemättä. Nykyään minulla on omakin Wilma, mutta se on ainakin toistaiseksi hiljaisempi. Edes työjärjestystä tai tenttituloksia ei ole sinne ilmaantunut. Monen turhan klikkailun jälkeen ketjutin viestivälineet siten, että saan omaan sähköpostiini tiedon puutarhakoulun Wilmaan ja sähköpostiin tulleista viesteistä. Vielä kun saisi omasta sähköpostista roskat pois siinä määrin että oikeat viestit erottuisivat joukosta.

 Clematis 'Warszawska Nike'

Yötä päivää pihalla

Ystävälliset ja välittömät sosiaalityöntekijät kävivät ja ymmärsivät toki heti, ettei kyse ollut lapsen hoitamisen laiminlyönnistä, vai mikä ikinä se hätäkeskuksen luonnehdinta olikaan. Sanoin että kun nyt kerran olette siinä, kyllä mulla teille töitä on. Kahden isomman murun asioita. Meille järjestyi tapaaminen elokuun alkupuolelle. Puheliaampi sossu sai kontaktin kahteen huoneisiinsa linnoittautuneeseen tenavaan. Toinen suostui jopa puhumaan hänelle, toinen näytti ylä- ja alapeukkua. Kuulemma siltä väliltä -peukkuakin.

Sateettomat hetket olen viettänyt puutarhassa. Istutellut taimivaihdossa saamiani aarteita ja omia siemenkasvatuksia. Siirrellyt perennoja sopivampiin paikkoihin. Poiminut ylimääräisiä siementaimia talteen. Kaivanut uutta istutusaluetta. Kantannut nurmea. Kitkenyt #¤%& suolaheinää. Yhden kokonaisen päivän ruukutin pelargoneja uudelleen pienempiin ruukkuihin saamani ohjeen mukaan. Ne ovat kituliaita, osa suorastaan tuonelan porteilla. Ei voi kuin toivoa parasta. Verenpisarat, isonolaanat ja ahkeraliisat näkyvät sentään viimein heräävän eloon, kasvavat ja väsäävät nuppuja. Kosmos-, auringon- ja perhoskukat näyttävät myös siltä että saattavat ehtiä kukkia ennen talvea. Revonhännistä ja liuskamiinanköynnöksistä en ole ollenkaan niin varma. Samettiruusut kukkivat jo täyttä häkää. Petuniat ovat ylivoimaisesti onnistuneimpia kesäkukkakasvattejani.

Kasvimaa on tänä kesänä hyvin pieni. Salaattia, porkkanaa, pinaattia, tarhamaltsaa ja kolmenlaista kurpitsaa. Terassin seinustalla tomaattia, paprikaa ja pari kurkun tainta. Vedän ison ruksin seinään jos kurkuista tulee satoa. Vanhassa kelkassa kasvaa piparminttua, viherminttua, anista, timjamia, rosmariinia, basilikaa ja persiljaa. Ympäri puutarhaa kasvaa onneksi kolmenlaista mansikkaa ihan omia aikojaan. Marjapensaat ovat varmasti saaneet ainakin tarpeeksi vettä tänä kesänä. Mahtisatoa odotellessa.

Puoliso palasi tänään sairauslomalta töihin. Hämmästyin, sillä mies pystyy tuskin kävelemään ja portaita meni vielä viikonloppuna takaperin alaspäin. Aamulla hän kävi taas kerran labrassa. Perästä kuuluu. Koetan muistaa iloita ja kiittää jokaisesta omasta ja perheenjäsenten terveestä päivästä. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ylihuomenna on minun vuoroni mennä labraan.

Viime päivinä on alkanut tuntua lomalta. Nukun paitasillani terassilla, valokatteen alla. Luen romaania otsalampun valossa. Kuuntelen kuulaita öisiä lintujen ääniä. Yksi lapsi nukkuu terassin lasipöydän alla ja kaksi terassille pystytetyssä teltassa. Jatkuvien sateiden takia viritimme teltan ylle pressun, jolloin se muuttui majaksi jolla on suojainen kuisti. Puoliso nukkuu sisällä kahden täkin alla.

 

Normipäivä

Puolisolla on selittämätön kiputila joka vei kävelykyvyn moneksi päiväksi käytännössä kokonaan. Hänet on lähetetty työterveydestä kahdesti ensiapuun. Toisella kerralla hän jäi neljäksi päiväksi tarkkailuun ja koko selkäranka magneettikuvattiin. Crp oli korkeimmillaan 168. Myös maksa-arvot ovat koholla. Tänään hän lähti taas kerran verikokeisiin. Mies sai siis viiden vuoden työttömyyden jälkeen työpaikan ja joutui saman tien kolmen viikon sairauslomalle. Magneettikuvat kertoivat että ruoto on priima. Hyvä sekin. Kukaan ei vain osaa sanoa mikä miestä vaivaa.

Mies siis mateli autolle. Viiden sentin askelmitta ja ahtisaari-style. Kuopus juoksi isänsä perään ja halusi mukaan. Isä kysyi tietääkö äiti. Joo, vastasi lapsi ja lähti isän kyydissä kaupunkiin. Isän puhelin ei lähtenyt.

Pesin toista ja ripustin ensimmäistä koneellista pyykkiä. Terassilla leikki joukko omia ja naapurin lapsia. Jossain kohtaa laskin lapset ja huomasin että kuopus puuttuu. Kysyin tietävätkö lapset missä hän on. Eivät tienneet. Tutkin oman ja naapurin pihan, autotallit, varastot, leikkimökit. Huutelin, kurkin huoneisiin, kaappeihin, saunaankin. Lapset etsivät kylältä, vintistä, katolta. Naapurista tuli aikuinen apuun, sitten toinen ja kolmas. Vapepalainen naapuri organisoi oman perheensä ja ison joukon muuta kylän väkeä etsintöihin. Rannat tutkitiin ensimmäisenä. Käytiin läpi oma ja naapurien talot, pihat ja laitumet moneen kertaan, kaiveltiin uudestaan kaapit ja sängynaluset, käytiin kaupalla, koululla ja päiväkodilla. Poikettiin pihoihin ja kyseltiin asukkailta. Kulkupelit inventoitiin. Huomasin, että potkupyörä puuttuu. Lapsihan on voinut ehtiä sillä vaikka kuinka kauas! Haravoin takapihaa varmistaakseni pyörän puuttumisen. Lumipalloheiden takana ryömiessäni muistin, että olen myynyt pyörän jo pari kuukautta sitten.

Hätäkeskuseen ilmoitettiin. Rouva 112: "Siis ymmärsinkö oikein että sä et tiedä onko sun viisivuotiaasi lähtenyt isänsä kyydissä? Miten se on mahdollista?" Pelkäsin että 112 kysyy seuraavaksi mieheni auton rekisterinumeroa - en nimittäin olisi tiennyt sitäkään. Rouvasta jäi hyvin tympeä olo.

Soiteltiin työterveyshuollon laboratorioon ja rautakauppaan, joihin tiesin puolison menevän. Kummassakin paikassa arveltiin, että vaikeasti kävelleen asiakkaan mukana saattoi olla pieni poika. Rautakauppias katsoi kassakuitista että asiakas on maksanut ja poistunut 20 minuuttia sitten. Etsintöjä jatkettiin kunnes mies kurvasi kotipihaan pienokainen kyydissään.

Juuri kun puhuin lainapuhelimessa hätäkeskuksen kanssa, poliisi soitti omaan, välillä mykistyneeseen puhelimeeni. Harmi kyllä, sanoin heille että lapsi on löytynyt ja kaikki kunnossa. Olisin voinut kutsua heidät meille kertomaan esikoiselle miksi toisten Visa-kortteja ei saa käyttää. Sosiaalitoimesta soitettiin ja luvattiin tulla käymään huomenna. Hätäkeskus oli katsonut sen tarpeelliseksi. Toivottavasti lapset silloinkin raivoavat päät punaisina, hyppivät sohvilla, kieltäytyvät kaikesta, juoksevat toistensa perässä puukko kädessä ja tyhjentelevät toisten tilejä. Ja puoliso on hukassa ilman puhelinta.

Maarianohdake

Elämä muuttuu, poks

Kun puoliso sai työpaikan, hain oitis opiskelupaikkaa. Sain sen! Sain myös virkavapaata ja toivottavasti saan vielä aikuisopintorahankin. Lähden tällä päivämäärällä vuosilomalle ja sieltä suoraan kahdeksi vuodeksi opiskelemaan ja jos kaikki menee hyvin, minusta tulee isona puutarhuri. Kävin jo tutustumassa kouluun ja vähän luokkakavereihinkin ja oikein hyvältä vaikutti. Monet eivät ymmärrä ratkaisuani mutta terpeutti, jonka vastaanotolla toissapäivänä kävin viimeistä kertaa, sanoi, ettei tarvitsekaan. Vain sillä on merkitystä, että puolisoni ymmärtää.

Eilen kävin yksityislääkärillä, joka "normaalien" kilpirauhasarvojeni

S-T4-V 11 - viitearvot 10-21

S-TSH 0.88 - viitearvot 0.3-4

ja oireitteni perusteella määräsi minulle välittömästi tyroksiinilääkityksen. Aloitan sen huomenna pienimmällä mahdollisella annoksella. Hän kysyi mitä työterveyslääkäri sanoi tutkittuaan kilpirauhaseni. Eihän sitä tutkittu lainkaan, koska verikokeen tuloset olivat normaalit. Lääkäri ei sanonut mitä mieli teki, mutta ymmärsin sanomattakin. Hän laittoi minut nieleskelemään vettä ja tutki samalla kilpirauhaseni ja totesi sen hieman suurentuneeksi. Ilmankos ajatuskin kaulahuivista tuntuu epämiellyttävältä. Alkoi tuntua jo 12 vuotta sitten ensimmäistä lasta odottaessani. Myös hiljattain ilmestyneet yskänkohtauksen tuomat hengenahdistukset saattavat johtua kilpirauhasesta ja mennä tyroksiinilla ohi - tai sitten ne johtuvat kurkunkannen kramppaamisesta. Pääasia että kylmän veden juominen laukaisee tilanteen.

Labralähetteeseen tuli yhdeksän ruksia: 9644 P-T3-V, 4832 P-T4-V, 4831 P-TSH, 9650 P-TPOAb, 4560 fP-PHT, 2129 S-Korsol, 1422 S-FSH, 2265 S-LH ja 2507 S-PRL. En muista mitä kaikki nämä ovat, mutta kilpirauhasesta monta arvoa, aivolisäkejuttuja, kortisoli ynnä naishormonit ainakin. Nekin oireet, joita olen pitänyt vaihdevuosioireina, saattavat johtua myös kilpirauhasesta. Menen verikokeeseen heinäkuun lopulla ja lääkärille uudestaan elokuun alussa. Kirjoittelen viimeistään sen jälkeen kuulumisia.

Olen tyrmistellyt monen ihmisen, myös eilisen lääkärin ja tämänpäiväisen apteekkarin kanssa sitä miten kelvottomalla tolalla suomalainen kilpirauhasen hoito on. Pelkästään noita kahta labra-arvoa tuijotetaan, kilpirauhasta ei edes tutkita. Syitä oireisiin etsitään kaikkialta muualta. Monet päätyvät masennus-diagnoosilla saikulle ja eläkkeelle vaikka ovat oikeasti kilpirauhaspotilaita ja saisivat uuden elämän jos vain saisivat oikean lääkityksen. Miten voi olla näin? Varsinkaan julkisen puolen lääkärit eivät noihin laajoihin labrakokeisiin lähetä, koska ne ovat kalliita. Yksityislääkärin potilaana maksan kokeeni itse. Kerron sitten mitä maksoi.

Hanki diagnoosi, hanki elämä. Jos tämän blogin ansioista yksikin ihminen hakeutuu ymmärtävälle lääkärille ja saa kilpirauhasasioihinsa asiallista hoitoa, blogini on paikkansa ansainnut. 

Ihanaa kesää sinulle! 

Mehiläinen ukkolaukkabaarissa

Hörhö matkalla

Tässä pariskunnassa on totisesti vakka kantensa löytänyt. Mies ajeli perjantaina työpaikalle asti lapsi kyydissä. Päiväkoti jäi taakse 30 kilometriä aiemmin. Miten se takapenkin pieni ruuneperi osasikin pitää suunsa säpissä niin kauan. Kaiketi nukkui.

Puoliso osti pienen dieselin työmatka-autoksi. Työmatkat tulevat lainoineen veroineen maksamaan reilut 60 euroa kuukaudessa per työläinen. Bussimatkat maksaisivat toistasataa euroa ja vuoroja kulkee silloin kun kulkee. Ja lähtee mistä lähtee. Vaan entä jos parin kuukauden päästä lähdenkin opiskelemaan? Entä jos neljän kuukauden päästä puoliso jääkin työttömäksi? Entä jos taivas putoaa? No höh. Sitten myydään auto pois.

Lauantaiaamuna varhain puoliso kyyditsi minut ison tien varteen, mistä jatkoin kahden puutarhaystävän kyydissä kohti hörhötapaamista. Viikonlopun reissu oli uskomattoman hieno, tunnelma tavattoman lämmin. Minäkin, joka tunnen ulkopuolisuutta kaikkialla, olin nyt omieni joukossa. Tapasin ensi kertaa ihmisiä, joiden kanssa olen keskustellut ja joiden puutarhoja ihastellut netissä vuosikaudet. Ihmisiä, jotka minulle ovat guruja ja legendoja. Olin heidän tietojensa, kokemuksensa, empaattisuutensa ja levollisuutensa määrästä päätellyt että heidän täytyy olla iällä. Mitä kukkua! Valtaosa varmaan nuorempia kuin minä! Ja miten hauskoja, välittömiä ja iloisia he ovatkaan! Jos nauru todella pidentää ikää, elän 150-vuotiaaksi.

Kävimme ryhmän jäsenen yksityispihassa, yhdessä laajassa julkisessa puistossa ja kahdessa omaa luokkaansa olevassa puutarhamyymälässä. Joka paikasta peräkonttiin kertyi erityisen ihanaa istutettavaa. Tosin kaikki ovat vielä karanteenissa kotiloiden varalta. 

Kotona oli poissa ollessani tapahtunut taimenvaihtoa omia aikojaan: portille jättämäni ylimääräiset kivikkokasvit ja akileijat olivat löytäneet uuden kodin ja tilalle oli ilmestynyt toivomaani ruskoliljaa. Olen jatkanut ylimääräisten vientiä portille - ainakin tarjolle ennen kompostiin heittämistä, joka on minulle aika korkean henkisen kynnyksen takana.

Esikasvatusten ulkoilutuskärsivällisyyteni loppui noin viikkoa liian aikaisin. Sepon päivän jälkeen on kuulemma lämpötilojen osalta turvallista istuttaa kesäkukat ulos. Tosin voihan pakkasta olla Suomessa vaikka juhannuksena. Minä istuttelin ensimmäiset isoihin ruukkuihin viikkoa aiemmin. Osa on  yhä laittamatta. Osa kärähti auringossa. Verenpisarat ovat räjähtäneet tuulessa. Tomaateilla on saunalämpötila eteläterassin pikkukasvihuoneessa. Ensi keväänä en esikasvata yhtään kasvia. No, ehkä keijunmekkoa ja jotain muuta köynnöstä. Ensi talvena en tee lainkaan perennojen hankikylvöjä. Ja ensi kesänä lehmät lentävät eikä kyläkouluja lakkauteta.

Illalla ruokin kissat ja istahdin kuvankäsittelyohjelman ääreen. Toinen kissa kävi oksentamassa ruuat jaloilleni. Molemmat menivät sänkyyni nukkumaan. Pääpäässä nukkui kuopus. Hain kuopuksen sängystä peiton ja vetäydyin terassin sohvalle nukkumaan. Lämpötila oli noin viisi astetta. Se oli yhtä ihanaa kuin viime kesänäkin. Taidan yöpyä ulkona koko kesän.

Blogi lähtee kesälomalle ja minä pihalle. Palaan vielä, ainakin hetkeksi. Kiitos sinulle, lukijani. Olet ollut tärkeä osa toipumisprosessiani.

 

Pääsiäiskäpyjä

Nopia viesti vain että aika hyvin sujuu. Puolison kanssa kuljetaan töihin yhtä matkaa, lähtö kuudelta, paluu neljältä, paitsi kun kuopuksen kanssa pitää joka päivä poiketa leikkipuistoon niin viideltä. Vaikka puolisolla on kolmenlaisia työvuoroja, minun lomani alkuun asti on koko ajan tämä sama 7-15 -vuoro. Työpäivät tuntuvat sujuvan tällä tavoin sukkelammin - mutta niin sujuvat illatkin. Pian pitää mennä nukkumaan. Pienokainen nukkuu jo.

Töissä on pitkästä aikaa tolkun tekemistä muutamaksi päiväksi. Osa sellaistakin mistä tunnen selviytyväni.

Lapset saivat ihan kelpo todistukset ja siirtyvät kolmannelle ja kuudennelle luokalle. Ensi syksynä alkava lukuvuosi on se ainoa jolloin kaikki kolme tenavaa ovat samassa koulussa, kun pienokainenkin menee jo eskariin.

Valmistaudun (henkisesti) ensi viikonlopun pieneen puutarhamatkaan ja kesäkuun lopun taimenvaihtotapahtumaan. Sain viimein kesäkukat ja kurpitsat kylvettyä, saa nähdä ehtivätkö kukkia ennen talvea. Olen saanut yhden (1) ötökänpistoksen, joka kutiaa viheliäisesti nyt jo neljättä vuorokautta. Olen kokeillut kaikkea pihkavoiteesta kortisoniin. Onneksi meillä on tuulinen piha ja hyvin vähän ötököitä. Kissan naamasta on poimittu ensimmäinen punkki.

Äitisorsa on nostanut viikonlopun aikana kytkintä jättäen jälkeensä kolmet munankuoret ja kasan untuvia. Kaikkea hyvää nuorelle perheelle, toivottavasti löysivät turvallisesti vesistön ääreen.

Aukioloaikaani tuli maanantaina pieni poikkeus: kesälomaraha. On se toki nyt jo käytetty - velkojen maksuun, NeoLifeen ja ruuvipaaluihin.

Viisivuotias, joka sinnikkäästi pitää Pikku Prinssin Kettu -pehmoaan oravana, tuumaili päivällispöydässä: 

Kun oravilla on pääsiäinen, ne ei saakaan pääsiäismunia vaan pääsiäiskäpyjä. Eikä niiden pääsiäiskävyissä ole suklaata vaan pähkinöitä.

Niinpä. Uuden elämän alkuhan niissäkin piilee, kävyissä ja pähkinöissä, aivan kuten munassa. Hyvin kävisivät pääsiäisemmeeksi muillekin kuin oraville.

Lopuksi ikävä uutinen ihan puskasta päin näköä: avioero lapsen parhaan ystävän perheessä. Onneksi ystävä kuitenkin jää paikkakunnalle asumaan.

Hyvää ötyä!

Malus toringo var. sargentii, marjaomenapensas

Mikä ahdistaa?

On hyvä hetki miettiä mikä työssäni ahdistaa. Huomenna on työterveyspalaveri. Sekin ahdistaa. 

Nyt tulee vanhan kertausta mutta minulle tarpeellista. Kelaan. Jauhan. Prosessoin. Kai työssä eniten mättää se, etten näe sen merkitystä. Ja se, ettei työstä jää mitään konkreettista jälkeä. Se ei näy, ei vaikuta, ei auta eikä ilahduta ketään. Useimmiten ketään ei haittaisi ja kukaan ei huomaisi vaikka jättäisin tekemättä. Nykyään jätänkin. Työtä on hirveän vähän - paitsi silloin kun sitä on liikaa. Työn ilo puuttuu, tunnen itseni tarpeettomaksi. Monet konkreettiset työtehtävät ovat häipyneet historiaan tai ulkoistettu. Koneet ja ohjelmat pissivät, mikä monesti hankaloittaa niiden vähienkään työtehtävien hoitamista kunnolla. Ja laite- ja ohjelmisto-ongelmathan ovat pääsääntöisesti osastoa ei-näille-kukaan-mitään-voi. Virkkaat nyt vaan kuule sillä lekalla mikä sulle hommattiin, se maksoi niin paljon.

Kognitiiviset kykyni eivät ole joidenkin tehtävieni tasalla. (Itse ajattelin että ehkä olen vain piittaamaton ja laiska.) Koen tehtävät jo ajatuksena niin lamaannuttavan uuvuttaviksi etten pysty edes tarttumaan niihin. Ja kun joskus yritän tarttua, en pysty keskittymään vaan ajatus luiskahtaa koko ajan hukkaan. Keskittymiskyvyn lisäksi oma-aloitteisuus on poissa, joten en todellakaan tule itse työllistäneeksi itseäni. Ellei joku muu sitä tee, olla möllötän vaan. Ei muistikaan järin häävi ole vaikkakin on parempi kuin vuosi sitten. 

Nämä ovat kuulemma jäännösoireita. 

Ehkä ahdistus ei liity varsinaisesti juuri tähän työpaikkaan ja näihin nimenomaisiin työtehtäviin vaan enemmänkin siihen, että olen saman tyyppisiä hommia tehnyt nyt 20 vuotta miinus äitiyslomat ja mietin että tätäkö aion tehdä seuraavatkin 20 vuotta. Eijei, apua! Haluan konkreettisia tehtäviä, haluan ilahduttaa ja auttaa ihmisiä - ja kohdata mielellään vain hyväntuulisia asiakkaita. 

Kerroin puolisolle että suunnittelen alanvaihtoa. Arvelin hänen kauhistuvan, pelästyvän ja sanovan ei, vaan ei. Hän ilahtui suunnitelmistani ja kannustaa opiskelemaan. Kertoo kuinka radikaalisti paremmaksi hänen elämänsä muuttui alanvaihdon myötä. Uskoo että rahoituskin onnistuu. Hemmetin optimisti.

Huikean huumaava hetki on puutarhassa juuri nyt: tulppaanit, narsissit, esikot, kevätkaihonkukat, lemmikit, vuohenjuuret, norjanangervot, tuomipihlajat ja pilvikirsikka kukkivat ja vihreä on niin koivuissa kuin havukasveissa heleimmillään. Olin ennättänyt viime keväästä unohtaa miten upea tämä hetki vuodesta onkaan. Pian kukkivat omenapuutkin. Mene ulos ja nauti!