Normipäivä

Puolisolla on selittämätön kiputila joka vei kävelykyvyn moneksi päiväksi käytännössä kokonaan. Hänet on lähetetty työterveydestä kahdesti ensiapuun. Toisella kerralla hän jäi neljäksi päiväksi tarkkailuun ja koko selkäranka magneettikuvattiin. Crp oli korkeimmillaan 168. Myös maksa-arvot ovat koholla. Tänään hän lähti taas kerran verikokeisiin. Mies sai siis viiden vuoden työttömyyden jälkeen työpaikan ja joutui saman tien kolmen viikon sairauslomalle. Magneettikuvat kertoivat että ruoto on priima. Hyvä sekin. Kukaan ei vain osaa sanoa mikä miestä vaivaa.

Mies siis mateli autolle. Viiden sentin askelmitta ja ahtisaari-style. Kuopus juoksi isänsä perään ja halusi mukaan. Isä kysyi tietääkö äiti. Joo, vastasi lapsi ja lähti isän kyydissä kaupunkiin. Isän puhelin ei lähtenyt.

Pesin toista ja ripustin ensimmäistä koneellista pyykkiä. Terassilla leikki joukko omia ja naapurin lapsia. Jossain kohtaa laskin lapset ja huomasin että kuopus puuttuu. Kysyin tietävätkö lapset missä hän on. Eivät tienneet. Tutkin oman ja naapurin pihan, autotallit, varastot, leikkimökit. Huutelin, kurkin huoneisiin, kaappeihin, saunaankin. Lapset etsivät kylältä, vintistä, katolta. Naapurista tuli aikuinen apuun, sitten toinen ja kolmas. Vapepalainen naapuri organisoi oman perheensä ja ison joukon muuta kylän väkeä etsintöihin. Rannat tutkitiin ensimmäisenä. Käytiin läpi oma ja naapurien talot, pihat ja laitumet moneen kertaan, kaiveltiin uudestaan kaapit ja sängynaluset, käytiin kaupalla, koululla ja päiväkodilla. Poikettiin pihoihin ja kyseltiin asukkailta. Kulkupelit inventoitiin. Huomasin, että potkupyörä puuttuu. Lapsihan on voinut ehtiä sillä vaikka kuinka kauas! Haravoin takapihaa varmistaakseni pyörän puuttumisen. Lumipalloheiden takana ryömiessäni muistin, että olen myynyt pyörän jo pari kuukautta sitten.

Hätäkeskuseen ilmoitettiin. Rouva 112: "Siis ymmärsinkö oikein että sä et tiedä onko sun viisivuotiaasi lähtenyt isänsä kyydissä? Miten se on mahdollista?" Pelkäsin että 112 kysyy seuraavaksi mieheni auton rekisterinumeroa - en nimittäin olisi tiennyt sitäkään. Rouvasta jäi hyvin tympeä olo.

Soiteltiin työterveyshuollon laboratorioon ja rautakauppaan, joihin tiesin puolison menevän. Kummassakin paikassa arveltiin, että vaikeasti kävelleen asiakkaan mukana saattoi olla pieni poika. Rautakauppias katsoi kassakuitista että asiakas on maksanut ja poistunut 20 minuuttia sitten. Etsintöjä jatkettiin kunnes mies kurvasi kotipihaan pienokainen kyydissään.

Juuri kun puhuin lainapuhelimessa hätäkeskuksen kanssa, poliisi soitti omaan, välillä mykistyneeseen puhelimeeni. Harmi kyllä, sanoin heille että lapsi on löytynyt ja kaikki kunnossa. Olisin voinut kutsua heidät meille kertomaan esikoiselle miksi toisten Visa-kortteja ei saa käyttää. Sosiaalitoimesta soitettiin ja luvattiin tulla käymään huomenna. Hätäkeskus oli katsonut sen tarpeelliseksi. Toivottavasti lapset silloinkin raivoavat päät punaisina, hyppivät sohvilla, kieltäytyvät kaikesta, juoksevat toistensa perässä puukko kädessä ja tyhjentelevät toisten tilejä. Ja puoliso on hukassa ilman puhelinta.

Maarianohdake