Haaveilen että ehtisin viikollakin edes piipahtaa puutarhassa töiden jälkeen. Joinakin päivinä muu harrastus vie ajan, joskus päivällinen venähtää lähes iltapalaksi, minkä jälkeen onkin nukkumaanmenon aika. Maanantaina ehdin kauppareissun, makkarakeiton ja lasten liikekannallepanon jälkeen hetkeksi ulos. Ilma tuntui hyytävältä. Peittelin perennakylvökset ja vastikään istuttamani Polish Spiritin taimen. Aamulla oli hanki maassa ja ihmisellä hyvä mieli.
Yritin vielä kerran muotoilla kriittiselle, yhä kysymyksiä esittävälle ystävälleni oman näkökantani maahanmuutosta. Puolison mielestä tekstini oli liikuttavan hyvä. Laitanpa sen kunniaksi sen tähänkin. Minulla on epämääräinen tunne, että ystävä ja minä puhumme toistemme ohi, aidoista ja seipäistä, mutta ei vaan jaksa.
Sinä katsot maailmaa, suomalaisuutta ja maahanmuuttoa aivan
eri lähtökohdista kuin minä, etkä pysty ja/tai halua katsoa minun
näkökulmastani. Siksi tämä ajatustenvaihto ei ole hedelmällistä. Se ainoastaan
kuluttaa minun juuri ja juuri paranemaan lähtenyttä etuaivolohkoani. Minulla on viisihenkisen perheen ainoana elättäjänä oikeus ja velvollisuus
suojella omaa toipumistani ja työkykyäni kaikelta mikä sitä voi uhata. Siksi puolisoni
otti facessa puheenvuoron. Minun pyynnöstäni. En vieläkään halua jatkaa tätä keskustelua;
toipumiseni otti hyökkäyksesi myötä pitkän askeleen taaksepäin enkä halua
uutta. Liian kilttinä ihmisenä yritän silti vielä kerran tuoda omaa
näkökulmaani ymmärrettäväksi. Vain tämän yhden viestin verran.
Minusta on
rasismia ja kolonialismia haalia Suomeen ne ihmiset, joita kipeästi
tarvittaisiin kehittämään omia kotimaitaan. Jotka omassa maassaan saattavat
olla hyvin koulutettuja mutta Suomessa päätyvät siivoamaan helsinkiläisten
jätöksiä ja ottamaan haistatteluja ja nyrkiniskuja vastaan känniääliöiden
bussikuskina. Sodan jaloista tulevat ihmiset ovat eri asia, mutta heidänkin
tulisi palata kotimaahansa kun olot ovat normalisoituneet, kuten esimerkiksi
Somaliassa nyt on asianlaita. Maailma ei muutu paremmaksi sillä että kansa
kaikkialta maailmasta muuttaa ja jää tänne meille.
Et vastannut koskaan kysymykseeni mistä otat rahat tähän
kaikkeen. Suomessa on käsittämättömät määrät työttömiä, sekä kantasuomalaisia
että muualta tulleita. On äärimmäisen kireällä eläviä lapsiperheitä, työttömiä ja vanhuksia.
Myös ja eritoten kantasuomalaisia. Vailla riittävää ruokaa ja terveydenhoitoa.
Maamme lapset ja nuoret jonottavat mielenterveyspalveluihin niin kauan että
monen kohdalla apu tulee ratkaisevasti liian myöhään. Lastensairaalaa rakennetaan hyväntekeväisyyden varassa. Veroja yhä vain
kiristetään, palveluja heikennetään. Miten tilanne paranee sillä että tänne
tuodaan lisää väkeä muualta maailmasta?
Minulla on kolme lasta. Olen äiti ja katson maailmaa äidin
näkökulmasta yhtä sinnikkäästi kuin sinä omastasi. Lapset jatkavat sukupolvien
ketjua, kulttuuriperintöä joka minun mielestäni ei ole yhtään vähäarvoisempi
kuin minkään muun kansan kulttuuriperintö. Minulla täytyy olla oikeus toivoa
lapsilleni ja heidän lapsilleen hyvää elämää. Turvallisuutta. Mielekästä työtä.
Veroja, jotka he jaksavat maksaa. Riittävää terveydenhuoltoa. Äidit kaikkialla
maailmassa toivovat lapsilleen varmasti samaa.
Pienellä palkallani elää viisi
ihmistä, muutama eläin ja ennen kaikkea pankki ja apteekki. Jokainen uusi maahanmuuttaja korottaa
minun verojani. Kuinka pitkälle minun pitää venyä? Ja meidän perhe sentään
pärjää vielä todella hyvin verrattuna moniin moniin muihin tämän maan
kansalaisiin. Ulkomaanmatkoista, kotimaanlomista, elokuvissa, kylpylöissä,
huvipuistoissa ja konserteissa käymisistä tai lasten musiikki- tai tanssiharrastuksista
tosin on turha haaveillakaan. Rahaa ei kerta kaikkiaan ole. Ei ole, vaikka
kykenin palaamaan työelämään. Vaikka otimme vuoden lyhennysvapaan
asuntolainasta. Silti minäkin autan muuta maailmaa. Maksan näet myös
kirkollisveroa. Minulla on kummityttö Afrikassa. En usko että hän tulisi
onnellisemmaksi jos kiskoisin hänet tänne pimeään kylmään räntäsateeseen.
Maksan hänen koulutustaan siellä, hänen kotikylässään, hänen omiensa luona.
Osallistun Yhteisvastuu- ynnä muihin keräyksiin. Annan rahaa kirkossa
kolehtiin. Lähetän pieniksi jääneet jo meille tullessaan kierrätetyt vaatteet
edelleen virolaisille tarvitsijoille.
Olen syntynyt tasa-arvoiseksi ja haluan että maamme naiset
jatkossakin pysyvät sellaisina. Islamilaisessa kulttuurissa naiseen suhtaudutaan
toisin. Varsinkin ei-islamilaiseen. Olipa islamilaisesta maasta tuleva ihminen
uskova tai maallistunut, hän on joka tapauksessa kasvanut oman kulttuurinsa
vaikutuspiirissä aivan kuten minäkin omani. Ei-islamilaiset eivät ole siellä
arvossaan. Mutta omiakin naisia ja tyttöjä silvotaan ja ommellaan umpeen. En
pysty estämään sitä, mutta haluan vaikuttaa edes siihen, ettei sitä
tulevaisuudessa tehdä minun ja lasteni tuella, meidän maksamillamme verovaroilla.
Minulla ei ole muuta keinoa rauhan, naisrauhan ja tasa-arvon
turvaamisen yrittämiseksi Suomessa kuin koettaa herätellä kantasuomalaisia,
jotta islamilaisen kulttuurin edustajat eivät pääse enemmistöksi tässä maassa.
Kantasuomalaiset haluavat vähän tai ei lainkaan lapsia. Edellä mainitut
maahanmuuttajat paljon. Jos heitä lisäksi virtaa rajoituksetta rajojen yli,
viimeistään parin sukupolven päästä he ovat enemmistö. Kuinka on käynyt
kaikille - kaikille! - niille alkuperäiskansoille, joiden maihin on tullut
riittävästi maahanmuuttajia "rikastamaan" kulttuuria? Kuinka on käynyt Ruotsille? Onko se
rasismia että minä haluan elää rauhassa ja turvassa, uskoa Jumalaan ja
kasvattaa lapseni oman kulttuurini edustajiksi? Olemmeko kulttuurini, minä ja
lapseni vähäarvoisempia, jollain tavoin huonompia kuin muut maailman kulttuurit
ja ihmiset? Vai sittenkin säästämisen arvoisia? Kummalta pohjalta on tullut
enemmän sivistystä, edistystä, tiedettä ja maailmaa pelastavia keksintöjä,
länsimaiselta vai islamilaiselta?
Voit vapaasti jatkaa
keskustelua puolisoni kanssa, minä en jatka tästä. Minulla ei ole siihen varaa.
Mieheni on laajasti sivistynyt, seuraa maailmanpolitiikkaa ja tuntee historian.
Hänellä on hallussaan tavattoman paljon laajempi yleistieto kuin minulla. Hänen
muistinsa ja otsalohkonsa toimivat. Hän on yhdeksästä ammattitutkinnosta
huolimatta yhä vailla ansiotyötä, joten hänellä on aikaa. Palloile
tervejalkaisen kanssa äläkä lauo jalkapuolelle.
Ruotsidemokraatti Kent Ekerothilla on sana ja faktat hallussa, annan hänen kertoa Ruotsin tilanteesta. Jos vielä jotenkin voimme välttyä Ruotsin kohtalolta, eikö kannattaisi yrittää? Ainakin kansalaisaloite ulkomaalaisten rikollisten palauttamisesta kotiin keräsi tarpeeksi allekirjoittajia ja menee uudelle eduskunnalle. Jotain sekin.
Pimpinellaruusu Tove Jansson kohtasi koiran.