Hikeä, verta ja veronpalautusta

Verkkojen irrotusta ja kiinnitystä. Siistimpää koira-aitaa. Harjausta ja saksimista. Siistimpää koiraa. Soran poistoa, sen saman jonka aivan hiljattain hiki päässä levittelimme etupihalle. Perennanvarsiakin löytyi vielä siivottavaksi kompostin takaa. On niin kylmä että kevätkukkaset pitävät itsensä tiukasti supussa. Urheita sipulikukkia ja perennoja pulpahtelee silti kuolleen näköisen maan pintaan. Se on aina yhtä suuri ihme ja ilahdus.

Veronpalautusta luvassa! Joulu pelastettu! Mutta ilo loppui lyhyeen: puoliso saa lähes saman verran mätkyjä. Työtön mies, joka on joka vuosi nostanut veroprosenttiaan tämän välttääkseen. Ja mätkyjä tulee yhä, ties monettako vuotta. Pitäisikö nostaa sataan prosenttiin saman tien, riittäisikö sitten mitä häh? Liian rikkaitahan tässä kieltämättä ollaan. Tilillä on yhä viisikymppiä vaikka seuraavaan palkkapäivään on enää 17 päivää. Sehän tekee lähes 60 senttiä päivässä per nuppi, jos eläimet ja auto jätetään ruokkimatta ja muutama lasku maksetaan vähän myöhässä. No, itsepähän ostin hierontakortin, multaa ja betonilaattoja. Onneksi on pakastin.

Paistaa se päivä välillä mätkyjen allekin: opettaja ilmoitti että olemme saaneet peruutusajan koulupsykologille ensi perjantaiksi! Aiempi tieto oli ettei tälle keväälle ole enää aikoja. Tuskin psykologilla mitään patenttiratkaisua ongelmiimme on mutta on huojentavaa saada kertoa huolistaan ammattilaiselle. Laskea osa vastuusta hänen ammattimaisille harteilleen. Tuntuu hassulta että lapset tuntuvat nykyään tarvitsevan jos vaikka millaista tukea, apua ja nupintutkintaa. Minun aikoinani koulu vain käytiin ja sillä siisti. Joillekin se oli helppoa, toisille vaikeampaa. Opettaja hoiti homman, ei ollut avustajia eikä moniammatillisia konklaaveja. Ainoa mitä kontrolloitiin oli hemoglobiini. Olenko kertonut siitä jo?

Tippatäti kurvasi maalaiskoululle kerran viikossa. Aloin jännittää heti kun näin hänen autonsa kaukana tiellä. Tuntui että se merkitsi joka kerta joko rokotusta tai verikoetta. Tuskin meitä nyt kumminkaan joka viikko piikitettiin, mutta pelko on jäänyt mieleen. Maija perusti labransa opettajan kateederille ja jokainen oppilas kävi vuorollaan pistettävänä. Odotin vuoroani pitkään ja olin lähellä pyörtymistä. Siitä lähtien ja yhä vieläkin olen lähellä pyörtymistä ja tarvitsen makuupaikan kun otetaan verikoe sormenpäästä. Nykyajan tippatädit ja neulat ovat hienovaraisempia ja tiedän ettei se satu. Sitä tuskin huomaakaan. Tiedolla ei ole minkäänlaista vaikutusta jännittämiseen ja heikotukseen. 

Painonhallintapäivitys. Kuudessatoista viikossa:

paino -14,9 kg
vyötärö -16 cm
lantio -14 cm
reiden yläosa -9 cm ja
käsivarren yläosa -3 cm.

Maanantaina pitää edustaa töissä. Nykymitoilla saattaa olla että löydän jonkun vaatteen joka mahtuu päälle!

Yöpöydän sedimentistä kaivautui esiin ystävältä lainattu Martti Lindqvistin kirja Kuolemaa väkevämpi. Lindqvist on liikauttanut mieltäni neitoaikoinani voimakkaasti. Vetäydyn katsomaan miten käy nyt.