torstai 2. huhtikuuta 2015

Soppavaras ja sivuvaunu

Aamulla puoli seitsemän aikaan, kun tulin koirien kanssa lenkiltä, kuistilta ampaisi karkuun vieras kissa. Kuistille jäähtymään jätetyn kanakeittokattilan kansi oli pois paikoiltaan. Mahtoiko katti maistaa vai maustaa keittoa? Yhtäkkiä minulla ei olekaan nälkä.

Tähän aikaan vuodesta netissä ja yleisönosastoissa velloo kiivas koirankakkakeskustelu. Tottakai jätökset pitää siivota, mieluusti taajaman ulkopuolellakin jos ovat keskellä tietä. Mutta minusta on aivan kauheaa, että kakkaa pakataan muoviin ja kärrätään sekajätteenä kaatopaikalle. Kestämätöntä, luonnonvastaista, maapallonvastaista!

Kuopuksen päiväkotikuvat tulivat. Pieni ei sentään onneksi ole vielä murjotus- eikä irvistelyiässä. Sarjasta löytyi peräti kaksi ihan kelpo kuvaa. Mietin tarvitsenko kaikkia paketin kuvia. Mitenkään helpoksi karsimista ei ole tehty, vaikka FAQ mainosti että menet vain siihen ja klikkaat tätä niin saat helposti lisättyä tai poistettua tuotteita. Samaan syssyyn sain tekstarin operaattoriltani: ilmainen spotifyni (siis mikä?) loppuu ja tilaukseni (siis MIKÄ?) jatkuu kymmenen euron kuukausihinnalla. Jos haluat lopettaa tilauksesi mene omille sivuillesi. Pyydä sitä ennen uusi salasana kahteen eri palveluun ja yhdistä ne. (En todellakaan tiedä mitä yhdistin ja miksi.) Löydä kahdeksan vuotta sitten vanhentuneet yhteystietosi, jotka eivät ole päivittyneet, koska sinulla on maistraatissa kielto päällä. (Siis osoitteenluovutuskielto, ei vielä porttikieltoa. Tietääkseni.) Huomaa että osoitetta ei voi päivittää itse. Etsi pää punaisena kohtaa josta voit lopettaa "tilauksen". Jonota yhdeksännellä sijalla chattiin josta viimein saat ohjeen. Pyydä vaihtamaan osoite.

Jipii, saan viettää pääsiäisen nelistään lasten kanssa. Puolison kaveripiiri on viimein saanut järjestettyä pian 51-vuotiaalle sankarille 50-vuotisjuhlat ja nämä kolmipäiväiset kalaasit järjestetään nyt. Tervetuloa meille pääsiäiseksi, kaikki supernannyt. Lupaan tarjota mämmit. Jos tuletta ajoissa, punaviiniäkin saattaa olla vielä jäljellä. Myös psyko- ja fysioterapeutit ynnä kiropraktikot ovat tervetulleita.

Selviydyin kiirastorstain eli ruoka loppuu maailmasta -päivän kauppareissusta ihmeen vähin vammoin vaikka olin liikkeellä ruuhkahuipun aikoihin. Ensimmäisinä lastasin kärryyn 20 metriä verkkoaitaa, yhden viinikärhön ja 16 litraa maitoa. En nähnyt aitarullien takaa mitään, joten kuljetin kukkuraista kärryä ruuhkassa vieressäni kuin sivuvaunua. Moottoritiellä mietin miten lyhyt ihmisen elämä onkaan. Miten pienessä hujauksessa se on eletty alusta loppuun. Laskin että peruskoulu- ja lukioaikaiset opettajani ovat nyt vähintään 80-vuotiaita jos ovat elossa. Ajoin hyvän matkaa oman liittymän ohi. Ehkä ajatukset sikisivät siitä ällistyttävästä tiedosta että työpaikalleni tuleva kesäharjoittelija on syntynyt 1990-luvulla. Tai tästä laulusta joka soi aika usein autoradiossa ja jonka olen viiltävästi yhdistänyt tiettyyn menneisyyden ihmiseen. Tai siitä että saimme tällä viikolla kutsun lähisukulaisten 120-vuotissynttäreille.

Kurvasin kukkakauppaan kahdeksan minuuttia sen sulkemisajan jälkeen. Ehdin kuin ehdinkin ostaa portille ja kuistille narsissit. Kauppias neuvoi kastelemaan nuppuiset kukat lämpimällä vedellä ja jättämään ne yöksi saunan jälkilämpöön tai lattialämmityksen päälle, niin huomenna ne ovat täydessä kukassa. Puutarhojen ja kauppiaiden puuha sesonkikukkien kanssa on vähän kuin nuorallatanssia. Kukkien pitää olla parhaimmillaan juuri oikealla hetkellä. Pidä pimeässä, pidä valossa, pidä viileässä, pidä lämpimässä, pidä kuivana, kastele.. Niitä pitäisi riittää kaikille halukkaille ja kun parin päivän sesonki on ohi, kukaan ei enää osta. 

Siunattua pääsiäisen aikaa sinulle. Lepoa, rauhaa ja virkistystä. Tuoreeks, terveeks.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti