Varaston nurkalla

Uudet kuulokkeet päähän ja Ed Sheeran soimaan. Litteroitavaa ei ole tänään ilmaantunut. Mikä on ihan hyvä, sillä aamupäivään on jo mahtunut yksi terveyskeskuskäynti. Tiistaina oli alakoulun ja yläkoulun välinen siirtopalaveri ja perjantaina menee nelisen tuntia psykoterapiareissulla. Eilen sain juuri ja juuri työn valmiiksi ennen kuin piti lähteä parkouriin. Siinä tapoin sentään kaksi kärpästä yhdellä ajolla: sillä välin kun kuopus urheili, löysimme asperger-lapselle kesäkengät. Se ei ole aivan yksinkertaista, sillä esimerkiksi minkäänlaiset nauhakengät eivät tule kysymykseen eikä lapsen(kaan) pinna riitä kovin pitkään etsintään. Nyt kuitenkin onnisti: heti ensimmäinen kauppa ja toiset lapsen sovittamat kengät. Tänään ne olivat jo käytössä. Liikuntatunnilla pelattiin pesistä ja hyvin kuulemma toimivat.

Muutenkin assin kanssa on saanut leijua: siirtopalaveri sujui kivasti ja jätti luottavaisen olon. Opettaja kertoi, että hyvinä päivinä lapsen kanssa on todella ilo työskennellä. Wilmaan paukkuu plussaa niistä hyvistä päivistä nyt aika usein, kokeista tulee kymppejä, lapsi hoitaa läksynsä ja kotityönsä oma-aloitteisesti ja hyvillä mielin - ja kaiken huipuksi tänään teki itse itselleen välipalan.

Parisuhdeaikaa pääsiäisen pyhinä. Puoliso askarteli kierrätyslaudoista kukkavaraston edustalle uudet portaat ja pienen seinäkkeen, joka peittää muoviruukkuröykkiöt ohikulkijoiden katseilta. Minä koulin kesäkukan taimia siinä vieressä kuulosuojaimet päässä, hiukset sirkkelinpurussa. Yhdessä teimme marjapensaille uudet tuet ja pidimme pieniä puutarha-aiheisia aivoriihiä, joista yhden tuloksena päätimme hävittää tyrnipensaat. Lapset vetelehtivät pääsiäisen tietysti enimmäkseen sisällä katsomassa Netflixiä, mitä nyt muutaman kerran poikkesivat trampoliinilla.

Uudesta porrasnurkkauksesta taitaa tulla minulle mieleinen oleskelupaikka. Eilen illalla istuskelin siellä tuulettamassa hermojani sillä välin kun puoliso paimensi nepsyjä yöpuulle.

Escitalopram loppui. Apteekissa ei ollut, meni tilaukseen. Pääsiäinen kiilasi väliin. Kun lääke viimein oli noudettavissa, puoliso unohti hakea. Olen nyt ollut ilman niin monta päivää että lopettaminen jo houkuttelee. Olossa en ole havainnut mitään muutoksia ellei oteta lukuun tavallista viihdyttävämpiä juonellisia unia.

Akillesjänne on kiukkuinen. Fysioterapeutti antoi jumppaohjeet, ison laskun sekä uuden ajan vappuaatoksi. Olen jumpannut ja yrittänyt lepuuttaa ohjeiden mukaan, mutta metsään on päästävä ja koiria lenkitettävä. Puutarhakin kutsuu seireenin lailla. Mietin miten vähän olenkaan osannut arvostaa nilkkojani ja jänteitäni niinä vuosina kun tein satoja ja tuhansia pehmeitä ja liukuvia nousuja ja laskuja vaikkapa foksin tai valssin pyörteissä. Miten vähän huomaankaan iloita (ja huolehtia!) niistä kehon osista, jotka yhä hoitavat hommansa valittamatta: sydän, keuhkot, ruuansulatus, valtaosa nivelistä ja niin edelleen. Olen sentään aika onnekas.

Lopputili tuli ja painelimme välittömästi huonekaluliikkeeseen. Uusi sänky tulee näinä päivinä. Sillä toivottavasti sitten pärjäilläänkin seuraavat 10-15 vuotta. Uusi ruohonleikkuri tuli toissapäivänä. Sillekin toivotaan pitkää ikää. Maksoin myös käyttöluoton pois ja visan nollille ensimmäisen kerran sitten vuoden 2011. On kovin vapauttavaa elää pienen pieni hetki niin, ettei ruokakaupassa tarvitse miettiä pankkitilin saldoa. Niitä hetkiä jatkossa tuskin tulee. 

Entinen (nepsy) poikaystävä soitti vahingossa. Hauska puhelu siitä tuli, vaikka kilpailimmekin siitä, kummalla menee kurjemmin. Uskomatonta kyllä, kaveri voitti. Ääni, jutut ja vauhti eivät olleet 20 vuodessa muuttuneet miksikään. Tunsin itseni hetken nuoreksi jälleen. Nuoreksi, jolla nilkat toimii.

Tangoa tanssimassa elokuussa 1994

Sananraivausta

Pudotin Pregabalinin puoleen. Jos kerran lääkäri ei ota kantaa, otan sitten itse. Ajattelin vähitellen purkaa lääkitystä käänteisessä järjestyksessä. Lopetan ekana sen minkä olen viimeisenä aloittanut. Nyt menee vielä 300 mg/vrk.

Akillesjänteen kipu ei hellitä ainakaan pelkällä levolla. Sain lopulta aikaiseksi ontua lääkärin vastaanotolle. Hän osoitti piirroskuvasta pienen tyynymäisen pehmusteen akillesjänteen ja kantaluun välistä ja arveli että siinä on tulehdus - ja kehotti edelleen lepäilemään. Huomenna menen sairaalaan jalkojen ultraäänitutkimukseen ja siitä viikon päästä jalkafysioterapeutille. Painoa on tässä lepäillessä tullut taas muutama kilo lisää, mikä tuskin edistää jalan paranemista. Puoliso parka saa nousta puoli tuntia entistäkin aikaisemmin ja kipaista koirien kanssa aamulenkille. Keskimmäinen tenava hoitaa päivälenkin ja esikoinen iltalenkin. Kauniina päivinä vien karvakaverukset muutamaksi tunniksi takapihalle.

Kuusiaita ja omenapuut on leikattu ja perennojen varret siivottu istutusalueilta, sinnikkäästi ja ehkä epäviisaasti, tuskaisin ilmein ja välillä ääneen valittaen. Kesäkukkien kylvöt eivät ole lähteneet käyntiin. Ensimmäinen kerta ikinä. Vain hontelot revonhäntävauvat huojuvat valoa kohti. Tomaatit puskevat ensimmäisiä kasvulehtiä. Puoliso ruuvailee uutta terassia.

Tietokoneellani asuva käenpoika löysi isänsä varastosta uuden joutuisan näppäimistön entisen vähän tahmean tilalle. Sekä näppäimistön rapinaääni että litterointinopeuteni kasvoivat ihan merkittävästi. Ja hiiren nopeus. Kun siirrän hiirtä puoli milliä, kursori on jo puolimatkassa kirkonkylälle. Työaikani on nyt kuusi tuntia päivässä. Hirvittää vähän. Ei ehkä muuten, mutta kalenterissa on melkein joka päivälle, keskelle päivää, jokin häiriötekijä. Psykoterapia tai sairaalakäynti, joka vie tunnista neljään. Ja kaikki voimat. Iltaisin työnteko häiriintyy pahasti nuorista henkilöistä jotka ravaavat vaatimassa omaa vuoroaan. Siis koneelle, ei äidin seuraan tietenkään.

Verven tyyppi soitti eilen ja ihasteli, kun kerroin miten työnteko on sujunut ja millaisia 14 henkilön tunnistamista vaativia tiedostoja olen litteroinut. Sanoi, ettei minun pidä hermostua jos työnantajasta johtuvista syistä jää joku päivä väliin. Kuten juuri nyt, kun litteroitavaa ei ole. Tsekkasin äsken, että maaliskuun saldoksi tuli kymmenen tiedostoa, noin yksitoista tuntia tekstiksi muutettua puhetta. Ei löisi leiville. Olen alkuun litteroinut liikaa niinku- ja tavallaan -tyyppisiä täytesanoja. Tämän kuun alusta aloin karsia loputkin. Visiiri päähän ja raivaussaha käyntiin.

Kuopus aloitti eilen erityiskorvattavan adhd-lääkkeen kokeilun. Toivon, että lääke toimisi, mutta vielä enemmän toivon, ettei siitä aiheutuisi tyhmiä haittavaikutuksia. Pään nykimisiä, hallusinaatioita, itsetuhoisuutta ja niin edelleen. Ensimmäisenä iltana lapsi tavalliseen tapaansa lenteli viserrellen seinästä seinään ja minä nauroin sohvalla, että hyvin näyttää lääke rauhoittavan. Kuukauden lääkkeet maksoivat Kela-korvauksen jälkeen noin 90 euroa. Onneksi on maksukatto. 
 
Voisin katsella tätä koko päivän. Ja kuunnellakin tietysti. Mutta varsinkin katsella. Olen rakastunut. Mutta ei, näkemiin Ed, sain uutta litteroitavaa. Työpäivän jälkeen onnun vähäksi aikaa takapihalle kuuntelemaan lintujen laulua.