Unta kuulaan

Uusi vuosi. 20-luku, charlestonin vuosikymmen, eiku.

Kun kysytään mitä minulle kuuluu, huomaan kertovani perheen ja lasten kuulumisista. Ehkä minulle ei sitten kuulu mitään? Blogia ei tule niin päivitettyä, kun oma kirjoittamisen tarve on laantunut. Lasten kuulumiset eivät sinänsä sovi blogin otsikon alle enkä katso oikeudekseni edes kirjoittaa niistä julkisesti.

Mieliala aaltoilee. Aallonharjalla teen töitä, syön terveellisesti, kuntoilen. Aallonpohjassa en. Kaksi mielialalääkettä on edelleen käytössä ja Kelan psykoterapian viimeinen vuosi menossa. Tapaamisia on harvennettu enkä niitä enempää kaipaakaan. Koetan keskittyä riittävään yöuneen ja kunnolliseen ravintoon ja hoidan uniapneaa tunnollisesti. Joinakin päivinä en silti jaksa mitään.

Kuopus sai juuri oman huoneen. Puoliso maalasi sen valkoiseksi ja yhden seinän asukkaan toivevärillä. Hankittiin uusi kappaverho, matto, lipasto ja valaisin. Kirjahylly sävy sävyyn löytyi roskalavaryhmästä. Aiemmin nepsyt, vilukissa ja kuumis, asuivat samassa huoneessa. Nyt helpottaa: toisella on patteri täysillä, toisella ikkuna auki.

Huonemuutoksen johdosta tietokone muutti olohuoneeseen. Tai ei kokonaisuudessaan muuttanut, vaan puoliso rakensi kokonaan uuden keskusyksikön. Kun kuumiksen huone saadaan järjestykseen, kone muuttaa sinne. Damokleen atk roikkuu kuitenkin koko ajan yllämme: puoliso ja lapset ovat sitä mieltä, että tarvitsemme kolmannen pelikelpoisen kokonaisuuden. Olen ilmoittanut, että muutan siinä vaiheessa pois.

Kirjoitin eilen pitkän blogitekstin Wordiin, koska en päässyt kirjautumaan blogiini. Kesken kirjoittamisen ryhdyin ruokkimaan lapsia ja unohdin koko tekstin. En tallentanut eikä tallentanut kukaan muukaan. Tänään pääsin kirjautumaan blogialustalle, joka tekee automaattitallennuksia muutaman minuutin välein. Jää edes jotain.

Luen Matthew Walkerin kirjaa Miksi nukumme. Kirja on paikoin unettava, mikä sille eduksi katsottakoon, mutta sisältää myös paljon herättävää tietoa unen voimasta. Sallinette suoran lainauksen:

 "Tutkijat ovat kehittäneet vallankumouksellisen uuden hoitomenetelmän, joka jatkaa elämääsi. Se parantaa muistiasi ja lisää luovuuttasi, Se saa sinut näyttämään viehättävämmältä. Se pitää sinut solakkana ja vähentää ruokahaluasi. Se suojaa sinua syövältä ja dementialta. Se torjuu vilustumiset ja flunssan. Se pienentää sydänkohtausten ja aivohalvausten riskiä - diabeteksesta puhumattakaan. Se saa sinut tuntemaan itsesi onnellisemmaksi, vähentää masennuksen oireita ja taipumusta ahdistukseen. Oletko kiinnostunut?"

Kyseessä ovat riittävän yöunen todistetut hyödyt. Väitteiden todistusaineistona on yli 17 000 huolellisesti tarkastettua tutkimusraporttia.

Pelargonin ja keijunkukan siemenet odottavat kylvämistä. Viime vuonna lupasin itselleni, etten enää kasvata perennoja siemenestä ja muutenkin alan supistaa puutarhan perennavalikoimaa. En pitänyt lupaustani. Siemeniä on jo tullut kahdesta osoitteesta ja vielä toisista kahdesta on tulossa. Kylvöinto vielä puuttuu. Ehkä sekin tulee valon ja auringon myötä.

Lunta on tänä talvena ollut parina päivänä. Soisin sitä olevan - tai koirien vuoksi edes pakkasta. Metsässä lenkkeily on silti mielekästä. Siellä on puhdasta, kaunista ja tyyntä. Viikonloppuisin saan myös yhden lapsista mukaani. Toimivat, kivuttomat jalat ovat suuri ilo.

 

Näppäimistön ropinaa

Mies jäi syksyllä täysin yllättäen työttömäksi. Tänään hän jo onneksi meni kirjoittamaan uutta työsopimusta.Olen paiskinut silmittömästi töitä saadakseni kokoon ne muutamat roposet mitä minun on mahdollista saada. Pidän työstäni edelleen. Nopeuteni on kehittynyt ja yritän valita litteroitavaksi vain laadultaan siedettäviä äänitteitä, mutta liika on silti liikaa. Ranteen vanha rasitusvamma alkoi muistutella itsestään ja selkäkin suuttui. Eipä silti, kaikesta koneen ääressä istuskelusta huolimatta kummankaan jalkapohjan plantaarifaskiitti ei myöskään anna unohtaa itseään. Sain jalkaterapeutilta hyvät teippausohjeet. Aamuisin pitäisi teipata ja illalla poistaa. Kuka jaksaa tai edes ehtii?

Kävin terveyskeskuslääkärillä lausuntoasioissa. Kelan psykoterapian kolmas ja viimeinen vuosi on alkamassa (siis jos Kela suo) ja kuntoutustuelle anon jatkoa myös. Latasin pöytään testituloksia: BDI 29, DEPS 16, BMI 41. Mieliala ja ruokavalio romahtivat vaihteeksi epätoivon puolelle kun mies jäi työttömäksi. Sain lähetteen verikokeisiin ja niiden tuloksista riippuen myös ylävatsan ultraan. Mielialalääkitys saattaa aiheuttaa maksaongelmia. Sain myös ajan ravitsemusterapeutille. Suhtaudun vähän epäilevästi. Onhan minulla aika hyvinkin hallussa painonhallinnan teoria. Se kai on se, minkä kanssa ravitsemusihminen lähinnä pystyisi auttamaan.Yritin nostaa lääkärin vastaanotolla esiin myös vaihdevuosia ja niiden vaikutuksia mielialaan sekä hormonikorvaushoitoa, mutta lääkäri viittasi niille kintaalla.

Nyt olen alkanut pinnistellä riittävän pitkien yöunien puolesta. En enää edes vilkaise kännykkää iltaisin, sillä aivan liian monesti olen huomannut, että hups, tunti-pari meni kun piti vain vilkaista. Uusi iltahuvini on Jane the Virgin johon törmäsin Netflixiä selaillessani. Täysin tolkuton mutta hauska kaksikielinen saippuasarja, jossa on suunnilleen yhtä paljon romantiikkaa, rikollisuutta ja murhia. Tuon parissakin valvoin lasten syysloman aikaan öitä kolmeen asti, mutta nyt keskityn lopettamaan klo 22. Toistaiseksi on onnistunut kohtuullisen hyvin. Kirjan lukeminen olisi tietysti vielä parempi.

Huomenna on koulupalaveri, johon tulevat lapsen ja vanhempien lisäksi erityisopettaja, luokanvalvoja, terveydenhoitaja, nepsyvalmentaja ja toimintaterapeutti. Kun puolison työt alkavat, se olen sitten taas vain minä kaikissa palaverissa ja terapiakuskina. Kaikella on puolensa.

Sorbus koehneana, helmipihlaja

·       

Koulu alkoi, taivaan kiitos

Kouluarki on alkanut. On taas herättävä aivan ruokottoman varhain, mutta palkinnoksi päivällä on hetki rauhaa. Keskustelu taksikuljetuksesta käytiin sivistysjohtajan kanssa jo alkukesästä. Taksi hakee omalta portilta ja tulee joka aamu samaan aikaan, mikä helpottaa elämää huomattavasti. Kuopus aloitti nelosluokan uuden opettajan hoivissa ja monen oppiaineen osalta integroituna. Toistaiseksi näyttäisi sujuvan hyvin syömistä lukuunottamatta. Toisin kuin vielä viime keväänä, lapsi osallistuu oman ikäistensä välituntileikkeihin. Hänellä alkaa kunnan kustantama viikoittainen ryhmäkuntoutus, jossa harjoitellaan sosiaalisia taitoja. Eilen illalla autoin matikan läksyissä. Makasimme olohuoneen lattialla ja hermoromahdusten, hihhulointien ja kynän viskomisien välissä kynä myös osui jokusen kerran vihkoon niin, että hyvällä tahdolla tehtävät voi katsoa tehdyiksi. Sanoin lapselle, että hän on kuin villihevonen. Nyt tiedän, millaista on tehdä matikan tehtäviä villihevosen kanssa.

Keskimmäinen lapsi aloitti seiskaluokan. Tämä oli se juttu, jota stressasin eniten. Tämä on myös se juttu, joka on osoittautunut sujuvan aivan erityisen hyvin! Kävimme koulun alkua edeltävänä päivänä sillä keikalla, jota olin pyydellyt noin vuoden ajan, eli tutustumassa opettajaan ja koulun tiloihin. Osinhan tilat ovat samat alakoulun kanssa ja erityisopettajakin keskimmäiselle jo hiukan tuttu, koska opetti kuopusta viime lukuvuoden. Heti kun sain tietooni muut opettajat, joiden tunneille lapsi osallistuu, lähetin heille aanelosen mittaisen "käyttöohjeen", jossa kerroin Aspergerin oireyhtymästä ja mitä se käytännössä tämän lapsen kohdalla tarkoittaa. Painotin kolmea kohtaa: 1. Kyseessä on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö. 2. On vaikea uskoa, että lapsi ei ole tahallaan hankala. 3. Kun hän saa asiat tietoonsa etukäteen, ne sujuvat useimmiten hyvin. Viestini otettiin  hyvin vastaan. Luokanvalvoja paneutui asiaan perusteellisesti ja esitteli lapsen oireyhtymineen luokalle heti alkuunsa tilanteessa, jossa kaikki saivat kertoa jotain itsestään. Luokka otti lapsen hyvin vastaan. Lapsi viihtyy, on innokas ja osallistuu. Luokka kannustaa. Luokanvalvoja ja erityisopettaja ovat haltioissaan. Äiti hymyilee onnellisena vaikka salaa ihmettelee kenen lapsesta ne puhuvat. Tänään laitoin 5.-6. luokkien erityisopettajalle Wilma-viestin, jossa kerroin tästä kaikesta ja kiitin taitavasta (ja paljosta) työstä, jolle tämän hetken tilanne pohjautuu. Koulunkäynninohjaaja haluaa tehdä lapsesta opinnäytetyön. Myös keskimmäisellä alkaa Kelan vaativa kuntoutus, eri kaupungissa ja eri palveluntuottajalla mutta aihepiiri liippaa samaa, sosiaalisia taitoja.

Teoriassa on mahdollista, että saamme jossain vaiheessa Kelan vakiotaksin ainakin toiselle kuntoutettavalle, mutta siihen asti minä hoidan kyydit. Lisäksi kumpaankin terapiaan kuuluu myös vanhempaintapaamisia ja koulutapaamisia. Lastenpsykiatriankin vanhempaintapaamiset jatkuvat ja kohta on sairaalassa verkostopalaveri, johon olen kutsunut myös erityisopettajat. Lastenpsykiatrialta on tulossa sairaanhoitaja kotikäynnille, mahdollisesti useammallekin. Nepsyvalmentaja käy edelleen kerran viikossa per lapsi. Sosiaalitoimi kustansi lapsille ammatillisen tukiperheen, koska vapaaehtoisen jonotus ei ole tuottanut hedelmää. Paljon parempi näin. Kesällä lapset viettivät perheessä neljä kahden yön jaksoa ja jatkossa yhden viikonlopun joka toinen kuukausi. Jopa asperger-lapsi lähtee perheeseen mielellään. Kyseessä on maatila, jossa on monenlaisia eläimiä ja jossa pääsee navettaan vastasyntyneitä vasikoita juottamaan, traktorin kyytiin pellolle, uimaan, paljuun ja metsäretkille. Matkaa sinne on vähän toistasataa kilometriä.

Esikoinen aloitti lukion. Hoitaa homman itsenäisesti ja on tyytyväinen. Väittää tekevänsä läksynsä ja tuntuu olevan hyvin perillä kaikesta mistä pitääkin. On jotenkin paljon aikuismaisempi kuin vielä keväällä. Suunnittelemme autokoulun ja omatoimisen ajoharjoittelun aloittamista, opettajana minä.


Pääni on täysin sekaisin kaikkien tukitoimien hyörinässä, kuka, missä, milloin. Roikun kalenterissa kuin hukkuva oljenkorressa. Tavoitteita pitäisi asetella. Ehkä tähän palettiin ei enää se Kelan perhekuntoutus mahdu, jota meidän myös oli määrä hakea. Omaishoidontukihakemukseen ei ole kuulunut vastausta. Oma psykoterapia ja akillesjänteen kuntoutus sekä tietenkin uniapnean laitehoito jatkuvat. Pystyn kävelemään kohtuullisen hyvin, mutta puoleen vuoteen en ole käyttänyt kuin crockseja. Pregabalinia olen vähentänyt niin, että kahden viikon päästä loppuu kokonaan. En ole huomannut mitään muutosta voinnissa. Litterointihommia paiskin silloin kun niitä on. Kesällä ei ollut. Eilen litteroin pikana englanninkielisen puhelinhaastattelun. Nyt osaan sanoa niinku myös englanniksi.