Samalla reissulla kävin toisen lapsen asioissa sairaalassa tapaamassa lääkäriä, psykologia ynnä muita häntä tutkineita ammattilaisia sekä sosiaalityöntekijää ja perheohjaajaa. Taas yksi sotkuinen kerä kierähti auki ja sain kuulla diagnoosin: ADHD. Tämäkään ei tullut yllätyksenä, onhan minulla lähes toimivat silmät ja korvat ja tunnen potilaan kohtuullisen pitkältä ajalta. Kuun vaihteessa käymme sairaalassa lääkityksen aloituksen merkeissä. Tämän jälkeen lapsi siirretään samaan yksikköön ja saman lääkärin potilaaksi kuin asperger-lapsemme on. Tolkun väkeä lastenpsykiatrialla.
Tänään istuin metsäretken jäljiltä hikiseen urheilualusasuun sonnustautuneena keittiön pöydän ääressä puhdistamassa jäisiä suppilovahveroita kuivuriin ja keräämässä voimia suihkuun menoon, kun lapsen ammatillinen tukihenkilö pamahti ovesta sisään. Kalenteristani puuttui merkintä. Olin vastikään luvannut lapselle tietokoneelle pääsyn eikä mikään mahti maailmassa voinut sitä asiaa muuttaa, ei edes monessa liemessä keitetty ammattilainen. Niinpä varta vasten häntä tapaamaan tullut tukihenkilö käytti ajan minun ja muiden lasten kanssa keskusteluun. Aika ei mennyt hukkaan millään muotoa mutta harmitti silti vähän. Toisaalta hyvä, että tukihenkilö näki, miten älylaitteiden hallitsema hänen asiakkaansa on.
Puoli tuntia tukihenkilön poistumisen jälkeen ovesta lehahti kaksi perheohjaajaa. Toinen jutteli vanhempien kanssa perheen arki-iltojen helpottamisesta samalla kun toinen heitteli palloa kuopuksen kanssa. Kuopus oli onnellinen jakamattomasta huomiosta ja tuli ohjaajalle kertoneeksi tapauksesta, josta ei ollut viitsinyt vanhemmille mainita: lapsi oli ystävänsä kanssa näyttänyt kavereille judoheiton. Pienokaisemme oli heitettävä osapuoli ja alustana toimi paljas maa. Päähän oli kuulemma sattunut vain vähän aikaa. Yhdessä kuopus ja ohjaaja kertoivat asian vanhemmille.
Arki-iltojen aikatauluksi kaavailimme seuraavaa: kahdella nuorimmalla laitteet poistuvat käytöstä klo 19. Illan pakolliseen riehumiseen ja iltatoimiin on aikaa noin puolitoista tuntia. Klo 21 loppuu iltalukeminen ja alkaa nukkuminen. Teinin laitteet poistuvat käytöstä viimeistään klo 22 minkä jälkeen hän pissattaa koirat ja käy nukkumaan. Puhelin ei yövy samassa huoneessa lapsen kanssa. Tarvittaessa pelisalin oveen asennetaan lukko, jota ei saa auki voiveitsellä. Lisäksi puoliso tutkii laitteiden lukitussovelluksien käyttömahdollisuuksia. Ongelma piilee siinä, että teini tarvitsee admin-oikeudet pystyäkseen toimimaan. Tälle adminille pitäisi pystyä asettamaan yliadmin. Vinkkejä vastaanotetaan.
Hoitava lääkäri soitti sovitusti tasan viikko tapaamisemme jälkeen. Kerroin etten ole ollut vihainen, varsin surumielinen kyllä. Painonhallinnasta puhuttaessa Ville kysyi olenko aiemmin harrastanut liikuntaa. Joo, sanoin. Tanssin kymmenen vuotta kilpaa, treenasin neljä iltaa viikossa plus valmennukset päälle, päälajin tueksi kävin kuntosalilla ja maastolenkeillä sekä ohjasin tanssiryhmiä. Ei ollut painonhallintaongelmia. Ai niinkö! Mutta tällainen harrastushan olisi hyvä elvyttää, tuumi Ville. Niin kai. Hän sääti jälleen tapansa mukaan lääkitystä: Escitalopram-annos säilyi onneksi ennallaan 10 milligrammassa mutta Pregabalinia lisättiin 300:sta 450 milligrammaan (3x150 mg). Kun olemme löytäneet naulan, pitää käyttää vasaraa, hän sanoi. Vai liekö ollut toisinpäin. Hän mainitsi jossain yhteydessä, ettei voi tietää kun hänellä ei ole lapsia, mihin oitis lupasin että voin lainata. Luurista kuului epämääräistä köhinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti