Karjalan kunnailla karanteenissa

Vietimme tuetun lomaviikon kylpylässä. Järjestettyyn ohjelmaan emme osallistuneet kertaakaan. Perhe pysytteli hotellihuoneistossa kännyköittensä ääressä, minä luin Esko Salmisen elämäkertaa. Kylpylässä pienin kävi vanhempien kanssa joka päivä, isoin kiristämällä kahdesti ja keskimmäinen kerran. Hotellin ravintolassa oli tarjolla neljä ateriaa päivässä. Melkein kaikki saatiin syömään ainakin kerran päivässä, kaksi lapsista tosin useimmiten vain vettä ja leipää. Ja suklaakakkua.

Jatkoimme kaupan kautta matkaa vuokramökille 60 kilometrin päähän. Samana iltana kuopus alkoi valitella kurkkukipua ja seuraavana päivänä olikin jo sairaana. Minä olin seuraava potilas ja siitä pikkuhiljaa koko perhe, isä viimeisenä. Mökkilomakin meni siis enimmäkseen kännyköiden ääressä. Saunaa ei lämmitetty eikä uimassa käyty kertaakaan. Kuopus kävi isänsä kanssa kerran soutelemassa. Loppuviikosta alettiin selvitellä testiin pääsyn mahdollisuutta. Kotikunnasta saatiin testiaika lauantaille klo 8, minkä johdosta palasimme lomalta kotiin vuorokauden etuajassa. Onneksi olin jo toennut sen verran, että jaksoin ajaa. 

Testiin "pääsi" perheestä vain viimeisenä sairastunut eli puoliso. Tulosta odoteltiin tulevaksi maanantain kuluessa. Turhaan. Naapuri kävi meille kaupassa. Tiistaina jatkoimme edelleen lomailua koko perheen voimin, sillä töihin ja kouluun ei voinut lähteä ilman testitulosta. Puoliso viimein soitti terveyskeskukseen ja sai sitä kautta tiedon negatiivisesta tuloksesta.

Naapurin 15-vuotias poika huolehti florasta ja faunasta lomareissun ajan. Hän hoiti hommansa erinomaisen tunnollisesti. Koirilla palvelu huononi heti kun isäntäväki palasi: meidän kanssa ei pääse juoksulenkeille.

Arki hyökkii silmille. Wilma laulaa taas, kovaa ja korkealta. Keskimmäisen luokanvalvoja soitti. Aamulla tapasin psykoterapeuttini etänä. Kesäkuulumiset kuultuaan hän ehdotti, että ottaisimme selvää mahdollisuuksistani päästä ihan omalle kuntoutuslomalle Kelan tai Mielenterveyden keskusliiton kautta. Toki, kyllä kiitos, kunhan saamme tänne jonkun klo 6:30 aamuisin patistamaan lapset kouluun. 

Eilen meillä kävivät nepsyvalmentajan työpari ja kunnan kotipalvelutyöntekijä. Ensin mainittu vei kuopuksen geokätköilemään. Jälkimmäinen kokkasi makaronilaatikkoa ja ihmetteli kun kehotin laittamaan kaksi sipulia ja kolme kynttä valkosipulia. Yleensä lapsiperheissä ei kuulemma missään nimessä saa laittaa ruokiin sipulia. Kavalasti kätkimme laatikkoon myös kesäkurpitsan, raastettuna. Täydestä meni. Tämän kunnallisen avun on nyt määrä käydä meillä kaksi kertaa viikossa vuoden loppuun asti.

Tänään tapasimme asperger-nuoren kanssa ensimmäistä kertaa nuorisopsykiatrian kriisityöryhmän lääkärin. Myös nepsyvalmentaja oli mukana. Tällä kertaa nuori istui lattian sijaan tuolilla kasvot muihin päin ja sanoi muutaman sanan. Koska tilanne on hieman helpottunut ja ensimmäinen kouluaamu ja -päivä sujuivat hyvin, sovimme uuden tapaamisen syyskuun loppuun. Kriisin iskiessä voimme tietysti ottaa yhteyttä milloin vain.

Huomenna nepsyvalmentajan työpari tulee klo 6:30 ja kotipalvelutyöntekijä klo 12:30. Vähän kuin rautatieasemalla asuisi. Maanantaina on vuorossa palaveri sosiaalityöntekijän kanssa.

Viinimarjat on kerätty ja pakastettu. Sato oli niukka ja sen verran ylikypsä, että puolet varisi nurmikkoon. No, ensi vuonna paremmalla onnella.

Karjalan kunnailla on Markku Pölösen draamasarja, jota flunssaa potiessani katselin Yle Areenasta vuokramökin aitassa. Yksi yö vaihtui aamuksi sarjaa katsellessa aivan huomaamatta. Sarjan tunnelmakuvat soittelevat sieluani samalla tavoin kuin Pölösen leffatkin, kuin harmonikan sävelet nuoruuden kesäiltojen tanssilavalla lammen rannalla. Ja yksi näyttelijöistä hivelee sieluani kuin potku stilettikorolla akillesjänteeseen. Lämpimät suositukseni siitäkin huolimatta.