Joitakin asioita lienee tapahtunut maaliskuun jälkeen. Tietenkään en muista paljonkaan. Koetan kaivella sedimenteistä jotain olennaista. Taitaa tulla lyhyt postaus.
Keväällä olin kuuden viikon työssäoppimisjaksolla. Paiskin hommia sekä kasvihuoneessa että perenna-, pensas- ja puukentillä. Oli todella rankkaa ja hyvin hauskaa. Työpäivät sujahtivat huomaamatta, aina sai ihmetellä, että miten kello voi olla jo neljä, vastahan tulin töihin. Rankin urakka oli havukuorman purku. Ison tuijan pienen näköinen juuripaakku painaa melko paljon - viimeistään siinä vaiheessa kun niitä on siirtänyt sata.
Käsien oireilu alkoi samana päivänä kuin työssäoppimisjakso. Aamuisin puuduksissa ja turvoksissa, iltapäiväksi tokenevat. Kipuja ei toistaiseksi ole. Sain tk-fysioterapeutilta lainaksi rannetuet, joita pidän öisin. Ihmeen paljon ne auttavat. Luultavasti kyseessä on alkava rannekanavaoireyhtymä. Saan siis ammattitaudin ennen kuin ammatin.
Autooni tuli kallis vika. Juuri kun tuskailimme mistä saamme luotettavan, kohtuuhintaisen käytetyn tilalle, naapuri tuli kyselemään tietäisimmekö ketään joka haluaisi ostaa hänen autonsa. Oli saamassa työsuhdeauton. Kampesimme hinnan maksukykyämme vastaavaksi ja niin minulla on nyt hyväkuntoinen kymmenvuotias matkaseuralainen. Asioilla on taipumus järjestyä.
Puolison työpesti loppuu elokuun lopussa mutta hänellä on jo kolme vaihtoehtoista työmaata odottamassa. Paremmalla palkalla kuin tähänastinen. Asioilla on taipumus järjestyä.
Pidin kuuden viikon kesäloman. En muista mitä tein, mutta koko ajan hääräsin jotain pihalla. Kaksi viikkoa kävin päivittäin kuopuksen uimakoulussa. Loman päättyessä olin kuunnellut lasten kitinää ja tappelua siinä määrin, että hermoni olivat riekaleina ja masennus huuteli rotkon toisella puolen, että vedettäisiinkö köyttä.
Anoppi tuli kuudeksi päiväksi käymään! Tyttärentytär toi. Saimme kuulla edellisenä iltana. Ihana, ihmeellinen, viisas, kirkassilmäinen 88-vuotias anoppini, jonka täällä asuessa en uskaltanut tehdä haaveilemaani isoa perennapenkkiä keskelle nurmikkoa. Nyt penkki on kaksivuotias ja niin hieno, ettei anopin ylistyspuheesta meinannut tulla loppua. Kunto vaihtelee mutta yhtenä päivänä hän jaksoi kävellä kanssani puutarhaa ihmettelemässä.
Emme osallistuneet avoimiin puutarhoihin. (Ehkä vielä joskus.) Siitä huolimatta meille rantautui kolmen rouvan seurue heti kello 12 kun tapahtuma alkoi. Eipä siinä mitään, esittelin heille puutarhaa kolme varttia, minkä jälkeen ohjasin heidät edelleen siihen puutarhaan, joka oikeasti oli vieraille avoinna. En korjannut heidän käsitystään.
Lääkitykseni on ennallaan. Ja lääkkeet loppumassa. Tk-lääkäri uusi kaiken paitsi tyroksiinin. Kun ei näy olevan mitään vikaa veriarvoissa. Ai että keittää. Voin vain toivoa että yksityislääkärini uusii reseptin ilman että käyn vastaanotolla, sillä siihen minulla ei ole varaa. Olen saanut opintotukea viimeksi kesäkuussa ja seuraava tulee elokuun lopussa.
Olen jälleen nukkunut terassilla koko kesän ja yhä jatkuu. Köynnökset ja riippapelargonit tekevät "makuuhuoneestani" suojaisan ja tietenkin myös hyvin kauniin. Ulkona nukkuminen on ehkä ihaninta koko kesässä.
Sosiaalitoimen perhetyöntekijä kutsui itsensä kylään maanantaiaamuna. Haluaa päivittää kuulumisia. Kun sosiaalityöntekijä kuuli tästä, hän ilmoittautui mukaan. Sanoin että onko pakko. Perhetyöntekijä lupasi tulla yksin. Mielenkiintoista nähdä kysyykö hän syytä. (Lukija löytää syyn edellisestä kirjoituksestani.) Tämän tapaamisen jälkeen säntään sairaalaan lapsen asioissa. En voi toisen ihmisen asioista kirjoittaa enempää kuin että ne kuormittavat minua juuri nyt aika paljon. Sairaalakäynnin jälkeen alkaa uusi työssäoppimisjakso, joka jatkuu lokakuulle asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti