Vietin pääsiäisen alla kymmenen päivää putkeen koululla. Ensin olin seitsemän päivää kasvihuonepäivystäjänä, sen jälkeen yhden päivän oppitunneilla, toisen kasvihuoneella työssäoppimassa ja kolmannen (ja sitä edeltävän yön) oksennustaudissa. Perhe kävi luonani viikonloppuna ja toi taudin tuliaisena. Silti olen sitä mieltä että hyvä kun kävivät. Näkivät kämppäni, oppimisympäristöni, kasvihuoneetkin. Nyt lapsetkin tietävät missä olen silloin kun en ole kotona.
Pääsiäisen jälkeen kävin ensi töikseni näytössä. Pääsin läpi, jopa traktorinäytöstä, vaikka tein tyhmän ja ainakin omasta mielestäni aika vakavan virheen: unohdin laittaa käsijarrun päälle kun lähdin kiinnittämään peräkärryä. Eivät näytön vastaanottajat minua sinne traktorin taakse tietenkään päästäneet vaan kiljuivat että karkaako. Seuraavaksi yritinkin sitten vastaavasti lähteä ajoon käsijarru päällä. Kyllä otti päähän. Auton kanssa en tee ikinä käsijarrumokia. Näyttöjännitystä se kai oli. Koetin ja koetan olla itselleni lempeä ja armollinen. Teimme näytössä myös kasvintunnistusta ja kylvöjä, koulimme taimia sekä keräsimme ja hoidimme leikkoruusut. Päivä oli kiva, tunnelma mukava. Hiki tuli. Kämpille päästyä jalat olivat painavat ja mieli keveä.
Keväältä tuoksuu, näyttää ja kuulostaa. Näyttöpäivänä näin ensimmäiset leskenlehdet ja ensimmäisen perhosen. Valtava määrä kurkiauroja lensi ylitseni pohjoista kohti. Parasta ovat kuitenkin joutsenet, jotka ovat saapuneet lahdellemme ja mekastavat siellä nyt yötä päivää. Valo on lisääntynyt valtavasti vaikka aurinko pysyttelee paksun pilviverhon takana. Herään varhain hyväntuulisena ja toimeliaana. Olo on kevyt, sielu vapaa ja huoleton kuin kaksikymppisellä. Hirvittää miten voimakkaasti sää- ja valo-olot vaikuttavat mieleeni ja fysiikkaani. Silti en vaihtaisi pohjoisia vuodenaikojamme mihinkään.
Naakat maaliskuisessa auringonlaskussa
Tänään leikkelin omenapuut, mustikka-, herukka- ja karviaispensaat, kanukat ja heisiangervot. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, tosin en tiedä ovatko pensaat. Tai varsinkaan puut. Aika paljon näet lähti. Koulussa olen tullut rohkeammaksi kajoamaan kasveihin.
Erehdyin lukemaan sosiaalitoimesta allekirjoitettavaksi tulleen pöytäkirjan, tai mikä se on, palvelutarpeen kartoitus. Iloinen keväinen mieli kaikkosi. En mitenkään osaa lukea noita muistiinpanoja sillä mielellä että sosiaalitoimi yrittää auttaa meitä. Minusta näyttää pikemminkin siltä kuin he veetuilisivat. Muistiin on kirjattu kummallisia yksityiskohtia ja jätetty paljon olennaista kirjaamatta. Tekstistä syntyy varsin omalaatuinen kuva perheestämme. En aio allekirjoittaa paperia. Voin vain kuvitella miten oikeasti vihamieliset ja aggressiiviset tosiongelmaiset asiakkaat suhtautuvat sosiaalityöntekijöihin jos minäkin, hyväntahtoinen lauhkea liiankiltti lammas, tunnen tarvetta rähjätä ja heittäytyä hankalaksi.
Muutakin postia tänään tuli. Ystävä lähetti yllätyskukkia. Hyvin pakattuja, reippaita elinvoimaisia taimia jotka tulivat kirjeenä päivässä perille. Myös kaupallinen yritys lähetti tilaamani kukan. Se oli pakattu valtavaan pahvilaatikkoon, viipyi matkalla viikon ja saapui perille katkenneena ja murskaantuneena.
Puoliso sai taas uuden työnpätkän, elokuun loppuun asti. Helpottavaa, mutta kuopusta käy sääliksi ihan suruksi asti. Minulla on kesäkuu koulua, puolisolla töitä, lapsi joutuu käymään hoidossa ja menemään sinne kuudelta aamulla. Onhan se tietysti kesällä helpompaa kuin talvella, mutta ei se mikään lapsen kesä ole. Oi olisipa mummola!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti