Yhdeksän ehjää varvasta

Lähes kolmen viikon unelias kotielämä päättyi vauhdikkaaseen paluuseen ihmisten ilmoille. Aamulla kyyditsin läheiseni kaupunkiin. Pois lähtiessä jonotin aikani 18 asteen pakkasessa automaatilla maksaakseni yhden (1) euron pysäköintimaksun. Maksun jälkeen on vartti aikaa suoriutua parkista ulos. Kävelin autolle ja totesin, että kuljettajan oven etäisyys naapuriautoon on noin 40 cm. Juuri silloin puhelin soi. Yleensä en vastaa kuin tutuille, mutta nyt hätäpäissäni vastasin outoon numeroon.

Psykiatri soitti. Se, jolle minusta tehtiin kiireellinen lähete. Hän kysyi, mahtoiko minulla olla varattuna aika hänelle tälle aamulle. Vastasin ettei minulla ole tietoa moisesta. Ujuttauduin samalla varovasti enkä ehkä kovinkaan sujuvasti kuskinpukille. Toinen jalka jumittui auton oven ja kynnyksen väliseen rakoon samalla kun hanskat putosivat maahan. Lääkäri kertoi mihin osoitteeseen vastaanottoaika oli lähetetty. Olen asunut siinä osoitteessa kyllä, 17 vuotta sitten. Niihin aikoihin en ollut mielenterveyspalvelujen asiakas. Sen jälkeen olen asunut kolmessa muussa osoitteessa, joista nykyisessä kymmenen vuotta. Osoitteeni on salainen.

Irrotin jalan yhdellä kädellä, kurkotin hanskat kapeasta ovenraosta ja ihmettelin, mistä lääkäri on saanut puhelinnumeroni, joka myös on salainen. Fonectasta kuulemma. Aha. Kiva. Minulle varattu aika on lähetetty myös tekstiviestinä, mutta epäselväksi jäi, kenelle.

Kerroin psykiatrille voimassa olevat yhteystiedot ja hän lupasi, että minulle lähetetään tuota pikaa uusi akuuttiaika. Puhelun jatkuessa peruutin ja pujottelin autoni yhdellä kädellä puomille ja ulos parkista ja lähdin ajamaan koululle. Kytkimen painaminen sattui, koska kytkinjalan varpaassa on mitä todennäköisimmin murtuma. Kaaduin alkuviikosta koiralenkillä. Koirilla ei ole osuutta asiaan, polanteen liukkaudella ja mieheltä lainatuilla viisi numeroa liian isoilla talvisaappailla kyllä. Oikea polvi mustana, vasen pottuvarvas murtunut. Diagnoosi on omani, koska terveyskeskus ei ottanut vastaan.

Kun puolitoista tuntia myöhemmin kurvasin koulun pihaan, opettaja, jonka tunneille olin menossa, ajoi vastaan ja vilkutti mennessään. Minulla oli kiire lounaalle, ennätin viime tipassa. Syötyäni hakeuduin lukujärjestykseen merkittyjä opetustiloja kohti. Liikuntarajoitteisena ajelin röyhkeästi autolla ympäri kampusta, kaikkien rakennusten ovien eteen. Luokan ovi oli lukossa eikä ketään näkynyt missään. Koetin muutamaan otteeseen soittaa opettajalle mutten saanut vastausta. Parikymmentä minuuttia myöhemmin hän soitti ja kertoi missä ollaan. Siellä, missä piti olla vasta huomenna. Huomenna ollaan siellä missä piti olla tänään. 

Noissa kahdessa puolikkaassa koulupäivässä taisikin olla kylliksi, seuraavaksi on uudet kaksi viikkoa "lomaa".

Sain uuden ajan tekstiviestinä jo seuraavana päivänä. Pääsen lääkäriin ensi keskiviikkona. Ei hetkeäkään liian aikaisin. Tämän päivän olen viettänyt lähes kokonaan sängyssä peiton alla. Ei vain jaksa. Eikä kiinnosta.

Kaupan talipallot ovat pahoja. Omatekemät maistuvat.