perjantai 27. tammikuuta 2017

Erikoinen päivä

Kutsua lääkärille ei ole kuulunut mutta olo on silti hiukan valoisampi. Kävin vuodattamassa huoleni koulutusohjaajalle, joka lupasi auttaa itse ja järjestää käytännön apua siltä osin kuin pystyy. Aloin arvostaa kyseistä ammattikuntaa ihan uudella tavalla kuultuani hänen kysyvän
Oletko mahdollisesti aika vaativa itseäsi kohtaan?
vaikka olin vasta pääsemässä valittamisen alkuun. Muutenkin hän tuntui olevan heti kartalla ja kyselevän oikeita kysymyksiä. Väitti ettei kirjallisia tehtäviä tarvitse ottaa niin vakavasti, vähempikin työ niiden eteen riittää.

Viljelysuunnitelma nytkähtikin olennaisesti eteenpäin, kun sain apua ihan oikealta kasvihuoneyrittäjältä. Helpotti kummasti. Liiketoimintasuunnitelmaa en ole vilkaissutkaan tämän etäviikon aikana. Olen laiskotellut. Nukkunut yötä päivää. Arvelin, että se saattaa auttaa olotilaan. Taisin olla oikeassa.

Asuntolainalle saatiin taas yksi vuosi lyhennysvapaata. Kannattavaa liiketoimintaahan se pankin kannalta on, mikäs ettei. Korot ovat kuitenkin koko ajan kopisseet ajallaan.

Väsymys, masennusoireet, painonnousu jne. eivät välttämättä johdu kilpirauhasen vajaatoiminnasta mutta niillä voi silti hyvinkin olla tekemistä kilpirauhashormonin kanssa: soluissani ei ehkä ole riittävästi reseptoreita hormonille. Ei vastaanottoa. Mitä todennäköisimmin olen ns. säästöliekkitilassa. En nyt ala sönkätä aiheesta enempää, kun asiat löytyvät oikein ja selkeästi esitettyinä jo mainostamastani Kaisa Jaakkolan kirjasta Hyvän olon hormonidieetti. Hyvin motivoiva kirja. Ensimmäiset asiat joihin ryhdyn on 

*riittävä nukkuminen
*verensokerin heilahtelun hillintä ruokavaliolla
*päivittäin D3-vitamiini, Omega 3 -kalaöljykapselit, magnesiumtauraatti (iltaisin) ja sinkki

Jääkaappiin on ilmestynyt paljon vihreitä asioita ja rahkaa, kuivakaappiin pellavansiemeniä ja linssejä. Pakastimen marjavarasto hupenee niin että ropina käy. Suolistobakteerikanta pitää saada kuntoon, siksi ruokalusikallinen hapankaalia joka päivä. Maksaa pitää avittaa, siksi parsakaalia ja vihreää teetä. Ja niin edelleen. Kysyin puolisolta tuntuuko hänestä koskaan että menen äärestä laitaan. Kyllä, todellakin. Mutta näyttää siltä että hän on pikkuisen lähtemässä mukaan.

Tänään oli erikoinen päivä. Esikoinen kokkasi kotona ensi kertaa: laittoi päivälliseksi spagettia ja jauhelihakastiketta. Hänellä on seiskaluokalla kotitaloutta ja mikä yllätys, hän on innostunut siitä. Itse tehdyt ruuat ovat ihan sairaan hyviä. No juu, tämä ainakin oli. Teini aikoo ottaa kotitalouden myös kasiluokalle valinnaisena. Lukija ei ehkä osaa ihmetellä tätä riittävästi ennen kuin kerron, että kyseessä on entinen pullasorsa ja nirsoilun maailmanmestari. 

Keskimmäinen muru, kieltäytymisen maailmanmestari, tyhjensi tiskikoneen iloisesti hyräillen - raivottuaan tietenkin ensin ettei tyhjennä ollenkaan, ei tyhjennä kuin yläkorin ja ettei edes tiedä mihin mikäkin astia kuuluu. 

Puoliso laittoi iltapalaksi rahkapannarin takariviin unohtuneesta maitorahkasta, joka oli parasta ennen viime marraskuuta. Meillähän ei ruokaa heitetä pois ennen kuin se itse kävelee. Pannari oli taivaallisen hyvää.

Ja mitä minä tein sillä välin kun perhe uurasti? Hoivailin pari tuntia pelargonikokoelmaani talvetustilassa ja luin tuoreen puutarhalehden. Siinä on pitkä juttu pelargoneista.


1 kommentti:

  1. Hyvältä kuulostavat nuo pienet elämäntapamuutokset, toivottavasti niistä on apua. Etenkin tuo nukkuminen. Se on itselläkin ihan retuperällä. Pitäisi päästä petiin heti kun väsyttää, mutta kun odottelet koska pyykinpesukone piippaa tai koska kissa ilmestyy kaiteelle sisäänpääsyä odottamaan, niin hups minne se väsymys katosikaan.

    Tuota kotitalouden kotiläksyasiaa ihmettelen kyllä. Ei Noormarkussa moista ole, ainakaan kahdella ensimmäisellä ollut. Toki koulun opettaja vaihtui juuri, joten ehkä nuoremmalla on uudet metkut.

    VastaaPoista