Neuropsykologinen tutkimus

Kävin työterveyslääkärin lähetteellä ja työnantajan piikkiin neuropsykologisessa tutkimuksessa. Minkä työnantajan, ihmettelee lukija. No sen, jonka palveluksesta jäin opintovapaalle vuonna 2015 enkä ole sen koommin kustannuspaikalla näyttäytynyt.

Tutkimus kesti kolme tuntia. Alkuhaastattelun jälkeen sain monenlaisia tehtäviä. Tutkimuksen tekijä, neuropsykologian dosentti, jatkossa dos., antoi minun katsoa kuvioita muutaman sekunnin ajan (aika oli tietysti tarkoin määritelty, en vain enää muista montako sekuntia se oli), minkä jälkeen minun piti piirtää ne tyhjälle paperille. Kaikkein monimutkaisimman kuvion sain piirtää niin, että malli oli koko ajan näkyvillä. Seuraavassa tehtävässä sivun vasemmassa laidassa oli kuvio ja sen vieressä koko rivin täydeltä kuvioita, joiden joukosta piti mahdollisimman nopeasti merkata se laitakuvio (tai merkata ettei sitä ole rivillä ollenkaan). 

Dos. luetteli joukon sanoja ja minun piti toistaa niin monta kuin muistin. Muutaman toiston jälkeen vaihdettiin uuteen sanajoukkoon. Sen toistojen jälkeen testattiin, mitä muistin ensimmäisestä sanajoukosta. Dos. luetteli sarjan numeroita ja minun piti toistaa. Ja sitten toistaa lopusta alkuun päin. Ja sitten laittaa numerot järjestykseen pienimmästä suurimpaan. Seuraavaksi dos. luki ääneen rauhallisesti ja huolellisesti artikuloiden kertomuksen, minkä jälkeen minun piti kertoa mitä siitä muistin. Tätä toistettiin myös muutama kerta, kunnes vaihdettiin kertomusta. Sen toistojen jälkeen dos. kysyi: "mitä muistat ensimmäisestä kertomuksesta?"

Sain käsiini punavalkoisia kuutioita, ensin neljä, sitten kuusitoista, ja minun piti niiden avulla mahdollisimman nopeasti toistaa edessäni näkemäni yhä monimutkaisemmat kuviot. Tässä tehtävässä olin monta kertaa aivan hilkulla menettää hermoni - todennäköisesti ajanoton vuoksi.

Ja sitten - aaaargh - matemaattisia tehtäviä. Sanallisia, juuri niitä, mitä aina olen matikassa eniten inhonnut. Kallella on seitsemän omenaa ja Hilkalla kahdeksan. Montako omenaa Erkillä on kun hänellä on kuusi kertaa niin paljon omenia kuin Kallella ja Hilkalla yhteensä ja lisäksi hän saa Leenalta viisi omenaa ja niin edelleen ja ketä kiinnostaa.

Paperiarkki oli täynnä eri värisiä rinkuloita, neljää eri väriä. Minun piti mahdollisimman nopeasti luetella niiden värejä ääneen. Seuraava paperi se vasta vekkuli oli: siinä oli samat värit mutta sanoina. Värien niminä. Sana punainen oli kirjoitettu sinisellä, sana sininen keltaisella, sana keltainen vihreällä ja niin edelleen. Minun piti jälleen luetella sanojen värit - ei sanoja - mahdollisimman nopeasti.

Ja jälleen: "mitä muistat ensimmäisestä kertomuksesta?"

Sain myös lukea muutaman kappaleen tekstiä ääneen. Kai siinä katsottiin kuinka paljon sekoilen sanoissani.

Ja kauniiksi lopuksi: piirräpä ne alun kuviot paperille!

Täytin jälleen myös BDI-kyselyn. Tulos viittaa kohtalaiseen depressioon. Oli tutkimuksessa paljon muutakin. Tuon verran muistan. Ja sen, että pois lähtiessä olin kuin kuivaksi puristettu tiskirätti.

Lausunto tuli pari päivää myöhemmin, pituutta kaksi aanelosta. Tiiviste: "Asiakkaan kognitiivinen suorituskyky vastaa kokonaisuudessaan keskitasoa, mikä vastannee hänen primaarikapasiteettiaan. Muistitoiminnot vastaavat ikäryhmässä selvästi yli keskitasoa eikä tältä osin ole todettavissa heikentymistä. Attentionaalisissa funktioissa tulee esille lievää fluktuointia. Asiakas väsyy huomattavasti tutkimuksen loppua kohden."

Pari päivää myöhemmin alkoi kuntoutuspsykoterapia. Minulla oli aika videovastaanotolle. En - tietenkään! - saanut yhteyttä toimimaan. Näin terapeutin mutta hän ei nähnyt minua. Ääni ei kulkenut suuntaan eikä toiseen. Keskustelimme puhelimitse. Kesken kaiken ovikello soi: naapuri kylän toiselta laidalta tuli kertomaan että hänellä on meidän koirat autonsa perässä. Nappasin hihnat naulakosta ja tokaisin terapeutille puhelimeen: "tervetuloa mun elämään".