Neuropsykologinen tutkimus

Kävin työterveyslääkärin lähetteellä ja työnantajan piikkiin neuropsykologisessa tutkimuksessa. Minkä työnantajan, ihmettelee lukija. No sen, jonka palveluksesta jäin opintovapaalle vuonna 2015 enkä ole sen koommin kustannuspaikalla näyttäytynyt.

Tutkimus kesti kolme tuntia. Alkuhaastattelun jälkeen sain monenlaisia tehtäviä. Tutkimuksen tekijä, neuropsykologian dosentti, jatkossa dos., antoi minun katsoa kuvioita muutaman sekunnin ajan (aika oli tietysti tarkoin määritelty, en vain enää muista montako sekuntia se oli), minkä jälkeen minun piti piirtää ne tyhjälle paperille. Kaikkein monimutkaisimman kuvion sain piirtää niin, että malli oli koko ajan näkyvillä. Seuraavassa tehtävässä sivun vasemmassa laidassa oli kuvio ja sen vieressä koko rivin täydeltä kuvioita, joiden joukosta piti mahdollisimman nopeasti merkata se laitakuvio (tai merkata ettei sitä ole rivillä ollenkaan). 

Dos. luetteli joukon sanoja ja minun piti toistaa niin monta kuin muistin. Muutaman toiston jälkeen vaihdettiin uuteen sanajoukkoon. Sen toistojen jälkeen testattiin, mitä muistin ensimmäisestä sanajoukosta. Dos. luetteli sarjan numeroita ja minun piti toistaa. Ja sitten toistaa lopusta alkuun päin. Ja sitten laittaa numerot järjestykseen pienimmästä suurimpaan. Seuraavaksi dos. luki ääneen rauhallisesti ja huolellisesti artikuloiden kertomuksen, minkä jälkeen minun piti kertoa mitä siitä muistin. Tätä toistettiin myös muutama kerta, kunnes vaihdettiin kertomusta. Sen toistojen jälkeen dos. kysyi: "mitä muistat ensimmäisestä kertomuksesta?"

Sain käsiini punavalkoisia kuutioita, ensin neljä, sitten kuusitoista, ja minun piti niiden avulla mahdollisimman nopeasti toistaa edessäni näkemäni yhä monimutkaisemmat kuviot. Tässä tehtävässä olin monta kertaa aivan hilkulla menettää hermoni - todennäköisesti ajanoton vuoksi.

Ja sitten - aaaargh - matemaattisia tehtäviä. Sanallisia, juuri niitä, mitä aina olen matikassa eniten inhonnut. Kallella on seitsemän omenaa ja Hilkalla kahdeksan. Montako omenaa Erkillä on kun hänellä on kuusi kertaa niin paljon omenia kuin Kallella ja Hilkalla yhteensä ja lisäksi hän saa Leenalta viisi omenaa ja niin edelleen ja ketä kiinnostaa.

Paperiarkki oli täynnä eri värisiä rinkuloita, neljää eri väriä. Minun piti mahdollisimman nopeasti luetella niiden värejä ääneen. Seuraava paperi se vasta vekkuli oli: siinä oli samat värit mutta sanoina. Värien niminä. Sana punainen oli kirjoitettu sinisellä, sana sininen keltaisella, sana keltainen vihreällä ja niin edelleen. Minun piti jälleen luetella sanojen värit - ei sanoja - mahdollisimman nopeasti.

Ja jälleen: "mitä muistat ensimmäisestä kertomuksesta?"

Sain myös lukea muutaman kappaleen tekstiä ääneen. Kai siinä katsottiin kuinka paljon sekoilen sanoissani.

Ja kauniiksi lopuksi: piirräpä ne alun kuviot paperille!

Täytin jälleen myös BDI-kyselyn. Tulos viittaa kohtalaiseen depressioon. Oli tutkimuksessa paljon muutakin. Tuon verran muistan. Ja sen, että pois lähtiessä olin kuin kuivaksi puristettu tiskirätti.

Lausunto tuli pari päivää myöhemmin, pituutta kaksi aanelosta. Tiiviste: "Asiakkaan kognitiivinen suorituskyky vastaa kokonaisuudessaan keskitasoa, mikä vastannee hänen primaarikapasiteettiaan. Muistitoiminnot vastaavat ikäryhmässä selvästi yli keskitasoa eikä tältä osin ole todettavissa heikentymistä. Attentionaalisissa funktioissa tulee esille lievää fluktuointia. Asiakas väsyy huomattavasti tutkimuksen loppua kohden."

Pari päivää myöhemmin alkoi kuntoutuspsykoterapia. Minulla oli aika videovastaanotolle. En - tietenkään! - saanut yhteyttä toimimaan. Näin terapeutin mutta hän ei nähnyt minua. Ääni ei kulkenut suuntaan eikä toiseen. Keskustelimme puhelimitse. Kesken kaiken ovikello soi: naapuri kylän toiselta laidalta tuli kertomaan että hänellä on meidän koirat autonsa perässä. Nappasin hihnat naulakosta ja tokaisin terapeutille puhelimeen: "tervetuloa mun elämään".

Merkillisiä muutoksia

Perheohjaajat leipoivat lasten kanssa piparkakkutalon. Tuosta noin vain, vähän kaulittiin valmistaikinaa, vapaalla kädellä hahmoteltiin seinät, katto, ikkunat, ovi, paistettiin, juotiin glögiä ja laulettiin joululauluja. Lapset saivat koristella osat oman maun mukaan. Pienin laittoi katolle vihreää sokerikuorrutetta ja ranskanpastilleja kolmeen kerrokseen. Minä purin hammasta ja olin hiljaa, ei ole minun projektini. Osat jätettiin hyllyn päälle odottamaan seuraavaa tapaamista, jolloin taideteos kootaan. Minun versioni - jota olen ymmärtänyt olla kokeilematta käytännössä - menisi suunnilleen näin: tehdään edellispäivänä taikina äidiltä perityn ohjeen mukaan. Käydään kesken taikinanteon ostamassa jokin unohtunut ainesosa. Seuraavana päivänä hakataan kirveellä pala taikinasta, lämmitetään kärsivällisesti käsissä, syödään puolet ja loput kaulitaan. Minä olen hommannut tarkat kaavat ja niiden mukaan yritetään muotoilla osat. Tai minä yritän. Lapset haluavat olla luovia, minä kiellän, selitän ja neuvon, lapset saavat raivarin ja heittävät kaulimen menemään. Yritän koristella osat niin hiljaa etteivät lapset vain huomaa ja tule osallistumaan. Osat syödään ennen kuin talo ehditään koota.

Viikko sitten, kun tulehtuneet korvakäytävät turposivat kokonaan tukkoon, ajattelin kipaista terveyskeskuksessa hakemassa korvatipat. Terveyskeskuslääkäri olikin sitä mieltä, että minut pitää laittaa antibioottitippaan vuodeosastolle! Hän pisti sairaanhoitajan soittelemaan lähikuntien vuodeosastot läpi. Sinne passitetaan mistä löytyy paikka. Taivaan kiitos, paikkoja ei löytynyt, joten sain lähetteen yliopistolliseen sairaalaan. Erikoislääkäri tutki, huuhteli, imuroi, penslasi metyleenisinellä, ihmetteli korkeaa kipukynnystäni, määritteli vaivan krooniseksi, ilmoitti että korviin ei saa päästä yhtään vettä - ja kirjoitti ne korvatipat. Niiden jälkeen aloitan pysyvän lääkityksen kerran viikossa. Tämän vaivan takia tehdään leikkauksiakin, mutta minä en kuulemma ole niin vaikea tapaus. Kiva.

Työnantajalta tuli kuin tulikin maksusitoumus. Menen jouluviikolla neuropsykologiseen tutkimukseen. Ehkä siinä saadaan ainakin suljettua joitain muistiongelmien syitä pois.

Hukkasin paperin, johon olin merkinnyt fysioterapia-ajan. Kun soitin ja tarkistin, terapeutti samalla kyseli millaisia oireita jalassani on ja uskalsi veikata että vaiva saattaa olla helpostikin hoidettavissa. Kiertävä, paikasta toiseen hyppelehtivä kipu oli hänelle ihan tuttu juttu. Minä olin tietysti jo mielessäni nähnyt kuinka selitän vaivaa vastaanotolla ja fysioterapeutti katsoo kuin Iltalypsyn karjakko. Ilmeni, että terapia on samana päivänä kuin neuropsykologinen tutkimus. Onneksi kuitenkin eri aikaan.

Psykiatri soitti ja kyseli kuulumisia. Hänen mielestään olemme saaneet kolmessa kuukaudessa aikaan merkillisiä muutoksia. Nojaudun siihen tietoon, että hänen äidinkielensä ei ole suomi ja toivon, että hän tarkoitti merkittäviä. Hoitosuhde joka tapauksessa jatkuu, koska hän haluaa nähdä että asiani tulevat kuntoon. Sen minäkin haluaisin nähdä. Toivomuksestani lääkkeisiin ei nyt kajottu, vaikka Escitalopram onkin vähennys- ja lopetusuhan alla. Ville soittaa jälleen tammikuun alussa. 

Keijunmekon kylvöaika lähestyy. Siemenet ovat hukassa. Joulu lähestyy. Kaksi valosarjaa on hukassa. Merkillinen muutos on kuitenkin nähtävissä: tilasin himmeliemmeet kaksi vuotta sitten eikä tähän asti ole tullut mieleenikään edes avata pakettia vaikka olen muistanut sen olemassaolon. Sunnuntaina avasin ja tein ykskaks himmelin. Mallin otin omasta päästä. Tänään vielä jatkan vähän. Keskeneräisiä töitä ei saa näyttää hulluille eikä herroille. Arvoisat lukijat, koska kumpikaan teistä ei kuulu näihin ryhmiin, vualaa, himmelihommeli:

Tietokone vs. tukihenkilö 6-0

Kävin työterveyslääkärillä, uudella. Rukouksiini on vastattu: hän noudattaa aiemman lääkärin hoitosuunnitelmaa ja jatkoi sairauslomaani helmikuun alkuun asti. Hän pyysi pitkään jatkuneiden muistiongelmieni vuoksi kysymään hoitotaholta, järjestyisikö siellä neuropsykologinen tutkimus osana työkykykartoitusta. Ei onnistu, eikä hoitavan lääkärin, alias Villen mukaan ole tarpeenkaan, koska muistiongelmat johtuvat selkeästi masennuksesta. Työterveyslääkäri ei anna periksi. Seuraavaksi kysytään työnantajalta maksusitoumusta. Tutkimuksen hinta on tonnin pintaan, joten rohkenen epäillä työnantajan halukkuutta.

Samalla reissulla kävin toisen lapsen asioissa sairaalassa tapaamassa lääkäriä, psykologia ynnä muita häntä tutkineita ammattilaisia sekä sosiaalityöntekijää ja perheohjaajaa. Taas yksi sotkuinen kerä kierähti auki ja sain kuulla diagnoosin: ADHD. Tämäkään ei tullut yllätyksenä, onhan minulla lähes toimivat silmät ja korvat ja tunnen potilaan kohtuullisen pitkältä ajalta. Kuun vaihteessa käymme sairaalassa lääkityksen aloituksen merkeissä. Tämän jälkeen lapsi siirretään samaan yksikköön ja saman lääkärin potilaaksi kuin asperger-lapsemme on. Tolkun väkeä lastenpsykiatrialla.

Tänään istuin metsäretken jäljiltä hikiseen urheilualusasuun sonnustautuneena keittiön pöydän ääressä puhdistamassa jäisiä suppilovahveroita kuivuriin ja keräämässä voimia suihkuun menoon, kun lapsen ammatillinen tukihenkilö pamahti ovesta sisään. Kalenteristani puuttui merkintä. Olin vastikään luvannut lapselle tietokoneelle pääsyn eikä mikään mahti maailmassa voinut sitä asiaa muuttaa, ei edes monessa liemessä keitetty ammattilainen. Niinpä varta vasten häntä tapaamaan tullut tukihenkilö käytti ajan minun ja muiden lasten kanssa keskusteluun. Aika ei mennyt hukkaan millään muotoa mutta harmitti silti vähän. Toisaalta hyvä, että tukihenkilö näki, miten älylaitteiden hallitsema hänen asiakkaansa on. 

Puoli tuntia tukihenkilön poistumisen jälkeen ovesta lehahti kaksi perheohjaajaa. Toinen jutteli vanhempien kanssa perheen arki-iltojen helpottamisesta samalla kun toinen heitteli palloa kuopuksen kanssa. Kuopus oli onnellinen jakamattomasta huomiosta ja tuli ohjaajalle kertoneeksi tapauksesta, josta ei ollut viitsinyt vanhemmille mainita: lapsi oli ystävänsä kanssa näyttänyt kavereille judoheiton. Pienokaisemme oli heitettävä osapuoli ja alustana toimi paljas maa. Päähän oli kuulemma sattunut vain vähän aikaa. Yhdessä kuopus ja ohjaaja kertoivat asian vanhemmille.

Arki-iltojen aikatauluksi kaavailimme seuraavaa: kahdella nuorimmalla laitteet poistuvat käytöstä klo 19. Illan pakolliseen riehumiseen ja iltatoimiin on aikaa noin puolitoista tuntia.  Klo 21 loppuu iltalukeminen ja alkaa nukkuminen. Teinin laitteet poistuvat käytöstä viimeistään klo 22 minkä jälkeen hän pissattaa koirat ja käy nukkumaan. Puhelin ei yövy samassa huoneessa lapsen kanssa. Tarvittaessa pelisalin oveen asennetaan lukko, jota ei saa auki voiveitsellä. Lisäksi puoliso tutkii laitteiden lukitussovelluksien käyttömahdollisuuksia. Ongelma piilee siinä, että teini tarvitsee admin-oikeudet pystyäkseen toimimaan. Tälle adminille pitäisi pystyä asettamaan yliadmin. Vinkkejä vastaanotetaan.

Hoitava lääkäri soitti sovitusti tasan viikko tapaamisemme jälkeen. Kerroin etten ole ollut vihainen, varsin surumielinen kyllä. Painonhallinnasta puhuttaessa Ville kysyi olenko aiemmin harrastanut liikuntaa. Joo, sanoin. Tanssin kymmenen vuotta kilpaa, treenasin neljä iltaa viikossa plus valmennukset päälle, päälajin tueksi kävin kuntosalilla ja maastolenkeillä sekä ohjasin tanssiryhmiä. Ei ollut painonhallintaongelmia. Ai niinkö! Mutta tällainen harrastushan olisi hyvä elvyttää, tuumi Ville. Niin kai. Hän sääti jälleen tapansa mukaan lääkitystä: Escitalopram-annos säilyi onneksi ennallaan 10 milligrammassa mutta Pregabalinia lisättiin 300:sta 450 milligrammaan (3x150 mg). Kun olemme löytäneet naulan, pitää käyttää vasaraa, hän sanoi. Vai liekö ollut toisinpäin. Hän mainitsi jossain yhteydessä, ettei voi tietää kun hänellä ei ole lapsia, mihin oitis lupasin että voin lainata. Luurista kuului epämääräistä köhinää.

Jopa eutyyminen

Aloituskäynnin jälkeen psykiatri on soittanut neljästi ja joka kerralla on lääkitystä säädetty hieman. Tänään näimme toista kertaa kasvokkain. Koko loppupäiväni sujui hyvän tuulen vallitessa ja ajoittain leveän virnistyksenkin. Kerroin, että hän on mukavuusalueellani. Kerroin myös, että olin kehunut häntä työterveyspsykiatrille, joka vastasi kuulleensa samaa muiltakin potilailta. Psykiatri, sanokaamme häntä Villeksi (nimi muutettu), ilahtui positiivisesta palautteesta. Yleensä kuulemma tulee vain negatiivista. Ihmettelin. Joo joo, sanoi Ville, hänet on haastettu oikeuteenkin. Wooot? No, minulle hän on edelleen paras lääkäri ikinä. Kehitän jo mittavaa ahdistusta siitä ajatuksesta että mitä jos lääkäri vaihtuu!

(Sain näet tänään kuulla että työterveyslääkäri on vaihtunut aivan yllättäen. Taivahan vallat, taas on vastassa uusi ihminen. Nyt kaikki sormet, varpaat ja muut soveltuvat ruumiinosat ristiin sen puolesta, että uusi katsoisi hyväksi pitäytyä entisen laatimassa hoitosuunnitelmassa. Menen parin päivän päästä vastaanotolle. Sairauslomaa on joulukuun alkuun, mutta työnantaja toivoo jatkokäyntiä jo tässä vaiheessa, jotta sijaisen työsopimusta saadaan jatkettua ajoissa.)

Omakanta on näpsä paikka. Sieltä on helppo käydä tsekkaamassa missä olenkaan käynyt ja millainen käsitys hoitavalle taholle on kulloinkin jupinoistani jäänyt. Ensikäynnin jälkeen Ville oli kirjannut paljon asioita täysin oikein, mikä on yllättävää ottaen huomioon vuodatukseni laajuuden ja lääkärin hieroglyfejä muistuttavat muistiinpanot paperin marginaalissa. Ja sen, ettei hänen äidinkielensä ole suomi. Tänään yritin selittää hänelle mitä tarkoittavat sellaiset sanat kuin himmeli ja havukranssi. Yritin taas selittää myös sen, miten mahdotonta minun on saada lapsia tekemään asioita. (Ymmärrän, että se kuulostaa älyttömältä, ellei näitä tilanteita ole nähnyt itse.) Ensikäynnillä olen näköjään ollut avoimessa kontaktissa, jopa eutyyminen. (Ja sivumennen sanoen tk:n mukaan jalkaani vaivaa metatarsalgia: aristusta mediaalimalleolin dorsaalipuolelle, metatarsaali I-II:n distaalipään alueelle sekä distaalisen jalkaholvin seutuun, lateraalipuolella lievempi arkuus metatarsaali V:n proks.pään kohdalla. Okei.)

Lääkitystä säädettiin taas. Viime viikot on mennyt Pregabalin 2x150 mg ja Voxra 300 mg. SSRI Escitalopram, jota kevättalvesta asti olen napsinut 20 mg, vähennettiin ensin 15:een ja nyt 10:een milligrammaan. Joskus olisi kuulemma hyvä olla vihainenkin. Pregabalin selkeästi toimii ja siinä on vielä nostamisen varaa. Se on kysytyimpiä aineita katukaupassa Suomessa, kertoi Ville. Arvelin, että syön omani kuitenkin itse.

Hermoilu on vähentynyt, kerroin. Olen vuosikausia järsinyt kynsiäni mutta nyt ne ovat päässeet vähän kasvamaan. Rapsuttelin siinä puhellessani kynsinauhoja taaksepäin. Ville löi sormille ja komensi ettei saa. Haastanko sen oikeuteen?

Viikon sisään olen saanut kaksi nuorinta tenavaa pari kertaa mukaani koiralenkille metsään. Ensimmäisellä kerralla emme osanneet varautua valtavaan suppilovahverolöytöön. Niinpä palasimme kotiin korvat punaisina, pipot täynnä sieniä. Toisella kerralla muistimme ottaa ämpärin mukaan. Kasvikuivuri pöhisee pöhisemistään, makoisat joululahjat siellä rapsakoituvat.

Hiljalleen keriytyvät auki käsittämättömyyden kiemurat. Yksi lapsista sai vastikään diagnoosin Aspergerin oireyhtymä. Osasin odottaa sitä ja diagnoosin saaminen oli pelkästään helpotus. Kun kerroin asiasta lapselle, hän otti tiedon vastaan mutkattomasti. Monet oireyhtymässä esiintyvistä piirteistä kuvaavat hyvin myös minua.

Myös Savu sai diagnoosin: maksashuntti. Sillä on nyt maksapotilaan erikoisruoka, joka on ilmeisen hyvää, sillä sitä haluaisi ahmia koko zoo. Nähtäväksi jää, miten pitkälle sillä pärjätään. Korjausleikkaus ei tietenkään ole meidän resursseilla mahdollinen. Koetan olla kantamatta murhetta tulevasta ja iloita siitä, että koira näyttää voivan hyvin nyt.

Surumielisesti hymyilee

Lapsiperheiden kotipalvelun työntekijä hoputtaa ja saattaa runeberginomaisen kuopuksen kouluun kerran viikossa. Kolme perheohjaajaa edistää ja tukee muulla tavoin perheen hyvinvointia kerran viikossa. Myös syyslomalla. (Mies on tietenkin syyslomankin töissä ja minä mietin mistä hakisin turvapaikkaa.) Se hyvä, että henkilöt ovat nyt tovin pysyneet samoina ja ovat taitavia ammattilaisia ja mainioita persoonia. "Oman" ohjaajani kanssa alan seuraavaksi etsiä sopivaa terapeuttia Kelan pitkäkestoista terapiaa varten.

Työterveyden laaja B-lausunto tuli postissa. Sen mukaan olen ollut nykyisellä työnantajalla töissä vuoteen 2000 asti ja minulla on ollut virkasuhteen aikana neljä äitiyslomaa. Ynnä muuta pienempää hutaisua. Kai se seiskan taso sitten riittää lääkärinkin työssä. Pääasia, että hän osaa kohdata potilaan, kuunnella ja päätyy oikeisiin ratkaisuihin hoidon suhteen. Hämmentävin maininta lausunnossa oli "hieman surumielisesti hymyilee ilman selkeää syytä". Kuulostaa enemmän kioskikirjallisuudelta kuin lääkärinlausunnolta. Liitteenä oli työterveyspsykiatrin lausunto, jonka mukaan potilaan mieliala asettuu keskivaikean, toimintakyky vaikean masennuksen puolelle.

Ensi viikonlopuksi lapset menevät lomaperheeseen. Sosiaalityöntekijä muistutti taannoin ties monennenko kerran, että voin itsekin soitella perheeseen ja kysyä milloin voisi tulla. Hetken jo luulin että sossu on kärryillä tilanteestani, mutta ei. Jos pystyisin soittelemaan ympäriinsä ja järjestelemään asioita, voisin saman tien mennä töihin. (Lisäksi hän ei taida vieläkään ymmärtää että perheessä on myös kommunikointikykyinen isä.)

Nilkka ja jalkaterän sisäsyrjä ei vieläkään kestä kävelyä. Puolison ja perheohjaajien ohjastamana varasin ajan omalääkärille, vaikka tiedän ettei sille mitään voi tehdä. Pitkällinen lepo ja ystävän neuvoma tennispallohieronta on auttanut niin, että kotona pystyn kävelemään - mutta autapa armias kun välttämättömyyden pakossa tein lyhyen koiralenkin. Tänään onnutaan taas. Kaiken kukkuraksi yöllä heräsin käsittämättömän voimakkaaseen kipuun polvessa. Jalkaa oli täysin mahdoton vähänkään liikauttaa. Onneksi nukahdin ja aamulla herätessä ei polvessa ollut mitään vikaa. Näitä polviheräämisiä on tapahtunut vuosien mittaan harvakseltaan muutamia. Muistaisinko kysyä niistä samalla?

Eläinlääkäri halusi koiralta virtsanäytteen. Ulkoilutimme puolison kanssa Savua eilen kahdestaan puoli kuuden aikaan aamulla, toisella koira, toisella löylykauha. Koira suhtautui epäilevästi. 40 minuutissa saimme kokoon noin kymmenen millilitran kulta-aarteen. Näytteen jälkeen ell ilmoitti olevansa edelleen kuutamolla ja ohjaa meidät isommalle klinikalle ultraäänitutkimukseen. Koska klinikoilla on tapana vaatia käteismaksua eikä minulla ole rahaa, ell lupasi tälle klinikalle, että maksaa laskuni itse jos minä en maksa. Kohtuullista palvelua. (Konsultaation jälkeen haiman vajaatoiminta palasi epäiltyjen listalle. Se ei välttämättä näy verikokeissa sairauden alkuvaiheessa.) Laihtumisen lisäksi koira pissailee olohuoneen lattialle aivan kainostelematta. Ihanat Supershaggyni ovat mennyttä.

Teimme (käytännössä perheohjaaja aloitti ja puoliso jatkoi) syyskuulta toimeentulotukihakemuksen. Pieleen meni. Sain valmistujaisissa stipendin. Takautuvasti toimeentulotukea ei sitten muuten voi hakea, niin että kannattaa rustata hakemus visusti valmiiksi saman kalenterikuukauden puolella jonka ajalta tukea hakee. Tällä tavoin etukäteen hakiessa taas on hyvä olla kristallipallo, sillä hakemukseen pitäisi ilmoittaa kaikki tuen piiriin kuuluvat laskut.

 

Selkenevää

Maailman paras työterveyshuolto, saanko mainostaa? Mainostan silti. Aava. Ainakin se toimipiste ja se työterveyslääkäri, joiden potilas minä olen.

Menin maanantaiaamuna vastaanotolle perheohjaaja-tukihenkilöni kanssa. Lääkäri oli saanut viikon aikana työterveyshoitajalta varsin ansiokkaan yhteenvedon tilanteestani ja ilmoitti oitis, että hänen mielestään minun ei kannata palata nykyiseen työpaikkaani edes kokeilumielessä. Hän esitteli suunnitelman, jonka mukaan jään pitkälle sairauslomalle, joka aloitetaan lyhyemmissä kahden kuukauden pätkissä "Kelan vuoksi". Sairausloman aikana hakeudun (perheohjaajan tukemana) hyvälle terapeutille pitkäkestoiseen terapiaan. Aikanaan, kun stressitekijät ovat vähentyneet ja vointini on jo hyvä, edetään työkokeiluun puutarha-alalle. Yritykseen, joka sitoutuu palkkaamaan minut töihin, mikäli kokeilu sujuu hyvin. 

Jääkauden aikainen siirtolohkare vierähti sydämeltäni.

Lääkäri muistutti vielä, että kun työsuhteeni alkaa lokakuun alussa, työterveyspalvelut ovat käytettävissäni muissakin asioissa aina siihen asti kun työnantajani päättää työsuhteen. Työnantajalla on siihen kuulemma oikeus, en sen tarkemmin käynyt selvittämään millä aikataululla ja millaisen lausunnon perusteella. Jo heti ensimmäiseen sairauslomatodistukseen tuli suostumuksellani lausunto työssäjatkamismahdollisuuksista: "Hoito ja kuntoutus kesken, ei palaa näillä näkymin nykyiseen työhönsä".

BDI-testin tulos livahti jälleen vaikean masennuksen puolelle. Sain lokakuun alkuun ajan työterveyspsykiatrille, joka voi sitten tarkentaa diagnoosia. Myös fibromyalgia merkittiin lääkärintodistukseen.

Vastaanottokäynnin jälkeen olo oli kuin keväisellä peipposella, mutta tämä oli vasta alkua. Torstai-iltana meille rantautui perheohjaajien kolmikko, joista uusin, pitkä ja kovaääninen mies, valloitti lapset saman tien. Jumppasi ja pelasi Unoa heidän kanssaan, ihaili trampoliinitemppuja, lupasi viedä retkille ja uimahalliin ja kokata lasten kanssa pizzaa meille kaikille. Toinen, jo pitkältä ajalta tuttu ohjaaja jatkaa keskusteluja vanhempien kanssa ja kolmas tulee kerran viikossa aamuisin auttamaan lasten kouluun lähettämisessä. Sosiaalitoimen päätöksellä tällä poppoolla jatketaan ainakin tammikuun puoliväliin asti. Kiitos, veronmaksajat.

Clematis 'Ville de Lyon' pilvikirsikan oksistossa

Jatkan terassilla nukkumista jääpussi nilkan ympärillä, kuorsaava kissa pinon päällimmäisenä. Viime yönä oli kahdeksan astetta lämmintä ja minun tuli kuuma, piti heittää peittoa välillä sivuun. Hankin terassille Clas Ohlsonin alesta aurinkokennolla toimivan kauniin valoketjun. Myös lahdenpoukaman joutsenet jatkavat yhä kesänviettoa huudellen ja loiskien. 

Pelargonit ovat vielä ulkona ja ahkeraliisan pistokkaat ottamatta. Neljäkymmentä perennan ja puun tainta odottaa istuttajaansa. Kaksi istutusaluetta pitäisi uusia, kolmas, keskeneräinen, saattaa valmiiksi. Paljon olisi poistettavaa perennaa mutten viitsi enää kylän väelle vastineetta jakaa eikä ostajia löydy. Postittamalla löytyisi, mutta siihen ei ole voimavaroja.

Mielialani on paljon paljon parempi. Mahdotonta kuitenkaan sanoa, mikä osuus on uudella lääkkeellä ja mikä tulevaisuuden selkenemisellä. Olen nyt nostanut Pregabalinin täyteen annokseen, 2 x 75 mg/vrk. Toimeliaisuuden aste on ennallaan. Päivät kuluvat samaisella terassin sohvalla enimmäkseen. Kun olen keittänyt puuron ja saanut lapset koulutielle, kääriydyn peittoihin ja vedän pienet kolmen-neljän tunnin tirsat. 

Jotta huolet eivät loppuisi, Savulla on jotain ongelmia. Se laihtuu laihtumistaan, on enää vain luuta ja nahkaa - ja karvaa. Ruokahalun kanssa ei ole ongelmaa. Koira on myös melko pirteä. Matokuurin on saanut. Huomenna eläinlääkärille verikokeisiin kolmen vuorokauden kakkanäytteet taskussa. 

 Luikku

Mielenkiintoinen potilas

Uudet tuulet puhaltavat niin että sukat pyörivät jaloissa. Kävin perjantaina julkisella puolella psykiatrilla, siinä tyhjänpäiväisessä heittopussiputiikissa, jota muistaakseni täälläkin olen ankarasti arvostellut. Ja vastassa oli - rumpujen pärinää - paras lääkäri ikinä! Viidessä päivässä en ole löytänyt oikeita sanoja kuvaillakseni häntä. Yritän silti: Eloisa, valoisa, kiinnostunut, kiireetön, kokonaisvaltainen, samalla taajuudella ja samalla tasolla potilaan kanssa, vapaa kaikista ennakko-oletuksista. Tuntuu kuin olisin parantunut vähän pelkästä vastaanotolla käymisestä. No eikä se ollut mikään käyminen, viivyin puolitoista tuntia. En tiedä paljonko aikaa oli varattu mutta koko putiikki oli jo kiinni kun lähdin ja lääkärin piti tulla avaamaan minulle ulko-ovi.

Hän vain katsoi suoraan ja avoimin kasvoin ja odotti, ei kysellyt eikä johdatellut. Vasta kun runosuoneni jo pulppusi pitkin seiniä, hän esitti tarkentavia kysymyksiä. Hän innostui jostain sanomastani ja riensi tietokoneensa ääreen niin vauhdikkaasti että minua nauratti. Hän korjasi tohkeissaan poninhäntäänsä ja selitti, että olen niin mielenkiintoinen potilas. Hän on tavannut tuhansia mielenterveyspotilaita, joiden oireet ovat yleensä varsin samankaltaisia. Mutta minä olen mielenkiintoinen. Meriittihän se kai on tuokin. (Tulee mieleen Heikki Kinnusen sketsihahmo.) Muistiongelmani ovat kuulemma aivan poikkeuksellisia. Niin olen ajatellutkin. Joka kerta kun joku kuittaa että "kuule, samanlaista se minullakin on, aina on avaimet ja lompakko hukassa tai seison jääkaapin ovella miettimässä mitä oikein tulin hakemaan", mietin itsekseni, että ei taatusti ole samanlaista. Ei tällaista toljailua. Lääkärille mennessäkin ajoin muutaman kilometrin ohi risteyksen - ydinkeskustaan asti - ennen kuin aloin miettiä minne olinkaan menossa. En tiedä missä mieleni vaeltaa mutta läsnä se ei tunnu olevan koskaan.

Lääkäri lehahti eteeni ja kysyi saako testata fibromyalgian kipupisteet. Viittoili, että tässä menee rajani, hän ei voi ylittää sitä ilman lupaa. Kyllä, sai testata ja kyllä, niihin sattui. Minulla on fibromyalgia. Se on yhteydessä ahdistukseen ja masennukseen. Se oireilee reumakivun tyyppisenä juilivana kipuna, joka minulla vaeltaa ranteista nilkkoihin ja takaisin. Tällaista kipua minulla on ollut lapsesta lähtien. Välillä se on uinunut vuosikausia (kun harrastin kilpaurheilua) mutta on vanhemmiten palannut takaisin. Reumakokeet on tehty kahdesti eikä reumaa ole löytynyt. Tästä riemastuneena lääkäri määräsi minulle pregabaliinilääkityksen kokeiluun. Ensin kolmen päivän ajan 25 mg, sitten kolmen päivän ajan 50 mg ja siitä edespäin 75 mg/vrk. Ensi maanantaina hän soittaa ja kysyy miten menee. Vasemmalla kädellä hän hommasi minulle erityiskorvattavuuden verenpainelääkkeisiin, joita olen popsinut jo kahdeksan vuotta peruskorvauksella. Määräsi kilpirauhaskokeet ja sydänfilmin. Pyysi toimittamaan potilaskertomuksen työterveydestä. Ja lupasi kirjoittaa b-lausunnon. Odotan sitä kuin Enni Mustosen uusinta teosta. Jännä nähdä miten tämä ihminen kuvailee tilanteeni. Pregabaliinin sivuoireluettelo on mittava mutta itsessäni olen huomannut ainoastaan huoletonta hyväntuulisuutta. En tosin ole varma onko lääkkeellä sen kanssa mitään tekemistä.

Kaksi suurta stressinaiheuttajaa on selätetty. Ensin kävin liiketoimintasuunnitelma-haastattelussa. Vastassa oli kolmihenkinen haastattelijaporukka. Toivoin korvat punaisina että työni menee läpi. Meni se. Sain kiitettävän. Sinisilmäistä sakkia.

Maanantaina kävin työterveyshoitajalla. Perheohjaaja oli mukanani tukemassa. Hoitajan kanta tuli selväksi: ei töihin vaan sairauslomalle ja intensiiviseen, pitkäkestoiseen terapiaan. Hoitaja kirjoittaa yhteenvedon tilanteestani työterveyslääkärille, jonka tapaan ensi maanantaina. Perheohjaaja tulee jälleen mukaan. Hoitaja oli niin vakuuttava, etten jaksa pelätä että lääkäri voisi olla toista mieltä. Vai pitäisikö?

Uusi perheohjaaja kävi meillä tänään tutustumiskäynnillä. Olin yksin kotona. Vuodatin suu vaahdossa perheen tippaleivänomaista tilannetta puolitoista tuntia ja kysyin lopuksi että no, vieläkö ajattelit tulla toiste. Kyllä tulee, ja tulee vielä kolmaskin: lapselle oma ammatillinen tukihenkilö. Tänään tapaamani ohjaaja tulee meille tästedes yhtenä aamuna viikossa tukemaan lasten aamutoimissa ja kouluun saamisessa. Kunta todella panostaa meihin. En voi edes kuvitella mitä tämä kaikki tulee veronmaksajille maksamaan. Ison kaupungin asukkaina emme osaisi edes uneksia kaikesta tästä tuesta.

Jos nyt jostain haluaa valittaa, niin pelargonikokoelmastani on löytynyt lyhyellä aikavälillä neljä bakteeriäkämän vaivaamaa kasvia, jotka täytyy heittää pois. Kolme näistä on niin uusia ja nuoria yksilöitä, etten ole leikellyt niitä koskaan, en puhtailla enkä likaisilla välineillä. Kaikilla on myös ollut oma alustansa. Mutta niinhän se on kaiken elollisen kanssa. Tauteja piisaa. Pitää keskittyä olemaan iloinen niistä noin 150 kasvista, jotka toistaiseksi vaikuttavat terveiltä. Ei sillä, etteikö taudin mahdollisuus ahdistaisi.

Iloa päivääsi, sinä mahdollinen tai mahdoton lukija!