Auringosta virtapiikki

Loppiaisaatto, pakkasta 20 astetta. Lunta ja havuja aivan liian vähän. Keväällä on kukkapenkeissä hiljaista. Hiljaista on myös sosiaalitoimistossa. Ja koululla: tämän vuoden etäviikoista ei ole tullut tietoa vieläkään. Lukujärjestyksenkin olemme saaneet vain ensi viikoksi. Jospa ihmiset tulisivat työpaikoilleen loppiaisen jälkeen.

Ryntäsin hammasharja suussa terassille kuvaamaan auringonnousua. Ruokin kissat ja piipahdin koirien kanssa metsässä. Sulatin pakastimen. Poistin keittiön ikkunoista joulukoristeet, pesin sisäpinnat ja vaihdoin esikoisen avulla verhot. Pyykkäsin korin tyhjäksi. Kävin varastossa tarkistamassa lämpötilan (+5) ja seurustelemassa pelargonieni kanssa. Täytin lintulaudan auringonkukan ja kauran siemenillä ja pähkinärouheella. Luin kuopukselle kirjan päivästä ja yöstä, auringosta, maasta ja kuusta. Näytin taivaalta haloilmiön. Ilahduin, kun posti toi vuoden 2015 valokuva-albumimme. Laitoin kolmannen joulukinkun likoamaan. (Ostin kun halvalla sain. Paistamme ja paloittelemme pakastimeen.) Kuskasin lasi-, metalli-, pahvi- ja paperijätteet auton perään ja kylvömullan sisälle lämpiämään. Valokuvasin "pieneksi" jääneitä lastentarvikkeita nettiin myyntiin. Laitoin takkaan tulen.

Leivoin elämäni (muistaakseni) ensimmäisen lihapiirakan, josta tuli hyvä mutta hiukan kuivakka verrattuna siihen mitä ex-anoppini tarjoili lauantaisin saunan jälkeen. 4/5 perheestä tykkäsi, viidennen mielestä oli roskaa, kuten miltei kaikki muukin ruoka nykyään. Nyt kun viimein olen päässyt lihapiirakkahomman alkuun, jatkan etsintöjä. Ensi kerralla teen sellaisen, johon tulee rahkaa. Koetan vähin äänin vaihtaa pullaperinteen lihisperinteeseen. 

Vetäydyin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja lukemaan kirjastosta lainaamaani Elaine N. Aronin Erityisherkkää lasta. Kirjan perusteella perheessämme on kolme erityisherkkää. Minä olen yksi heistä. Pieni papupata tuli viekkuun ja teki lukemisen mahdottomaksi. Nukahdin kahdeksi tunniksi ja näin erityisen herkkää unta 20 vuoden takaa.

Hartaasti odottamani lasten lomaperhevierailu siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Esikoinen oli liian räkäinen lähetettäväksi kylään eivätkä pienet suostuneet lähtemään ilman häntä. Höyryhengityksellä on onneksi ollut tehoa ja lapsi on nyt paljon paremmassa kunnossa. Samoilla höyryillä saatiin mustapäät murkun nenänpäästä pois. 

Puoliso vei tenavat tänäänkin luistelemaan. Mistä lie siperiasta geenit heillä, ei ollut kuulemma yhtään kylmä. Hyvin oli kentällä tilaa.

Ja sitten: mikä ihana puhelu! Puolison viime syksyisestä työpaikasta soitettiin tulisiko hän töihin, tarvittaisiin leveitä hartioita. Pariksi kuukaudeksi vain, mutta se on paljon enemmän kuin ei mitään. Pian selvinnee loppuvuodesta haetun työpaikan kohtalo. Jos sinne ei pääse, pääsee kuitenkin tuonne. Huojentavaa; asuntolainan lyhennysvapaan päättymisen aiheuttama katastrofi siirtyy näin ainakin parilla kuukaudella. Juuri nyt masentaa aika vähän.