lauantai 2. tammikuuta 2016

Eläimellistä menoa

Hyvää alkanutta vuotta, mahdollinen (ja mahdoton) lukijani! 

Meillä sairastelu jatkuu. Minä aloitin flunssaputken joulukuun alussa. Välillä melkein paranin, mutta joulunpyhät kiskoin taas jo antibioottia ja yskin niin että kylkiluut olivat murtua. En siis tehnyt mitään niistä asioista joita olin "vapaaviikolleni" kaavaillut. Vasta tänään olin ensimmäisellä kunnon lenkillä, tunti 20 minuuttia ja sen verran vauhtia että lihaksissa edes vähän tuntuu. Kaksi pienintä tenavaa on jo saanut silmätippoja ja antibioottikuurin, teini on sairastanut 11. joulukuuta alkaen ja jatkaa yhä, viimeksi tänään lääkäri katsoi korvat. Puoliso kävi lasten kanssa luistelemassa ja makasi sen jälkeen loppuillan sohvalla untuvatakki päällään ja paleli. Myös hän saa silmät pullistavia yskänkohtauksia. Toivottavasti mummolareissulta ei tullut tuliaisina uutta virusta.

Viikolla tulin yhtäkkiä ajatelleeksi että emme varmaan ole käyneet kuopuksen kanssa kuusivuotisneuvolassa. Samoin muistin että Savu pitää viedä yksivuotisrokotukseen. Yllättäen molemmat onnistuivat saman tien, neuvolakäynti siksi, että pari äitiysneuvolan asiakasta oli lähtenyt synnyttämään ja saimme peruutusajan. Muistin ottaa kummallekin reissulle "neuvolakortin" mukaan. Lapsi sai  MPR-rokotteen (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ja päästi juuri ja juuri kuultavan ähkäisyn. Muistin myös lähettää perhetyöntekijälle tiedon, ettei hänen lupaamansa lahjakortti ole tullut meille asti. Liekö hukka syönyt matkalla. Sen sijaan vasta nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleeni, että koiralle olisi pitänyt antaa matokuuri ennen rokotusta. O-ou. Se on jäänyt antamatta, kun olen odotellut että maa jäätyy.


Olen ihmetellyt koirista tulevaa inhottavaa hajua. Haju tuntuu erityisesti olohuoneen matossa, jonka päällä koirat makoilevat. Jouluna jouduin raahaamaan maton pihalle, en kestänyt enää. Päättelin, ettei haju voi johtua hengityksestä eikä peräpäästä. Sen täytyy tulla ihosta tai turkista, koska se tarttuu mattoon niin hyvin. Juolahti mieleen, että koirien ruokamerkkiä vaihdettiin muutama viikko sitten ja haju ilmestyi sen jälkeen. Eläinlääkäri nuuhki Savua ja sanoi ettei tämä ainakaan sairauden haju ole (kyllä, hän tunnistaa sairaan koiran sen hajusta!). Hän päätyi kanssani samaan lopputulokseen. Ruuassa ovat rasvahapot epätasapainossa, siitä tulee turkkiin eltaantunut haju. Vaihdoin oitis ruuan. Lisäksi lääkäri neuvoi lisäämään ruokaan helokkiöljyä. Tavallinen rypsiöljy ajaa saman asian, mutta sitä pitää lutata runsain määrin.

Piki on ihana koira. Olen pitkään yrittänyt opettaa sille, että heittämäni keppi pitää tuoda minulle käteen eikä pudottaa jalkoihini. Eikä antaa sitä käteeni mutta pitää hampaat irvessä kiinni toisesta päästä. Nyt se oppi! Se haki kepin kerta toisensa jälkeen (taitavasti löysi mättäiköstä), toi minulle ja kun sanoin irti, irrotti otteensa. Joka kerta. Tuntuu suhteettoman hienolta, kun saa yhteistyön koiran kanssa toimimaan. 


Yksikään lemmikeistämme ei piitannut tuon taivaallista uudenvuodentulituksista. Mutta muunlaisesta sirkuksesta saamme toki nauttia ympäri vuoden. Esimerkki tältä aamulta: Ramses-kissa raapi makuuhuoneen ovea herättääkseen minut ja päästäkseen ulos. Kun avasin ulko-oven, kissa pakeni sängyn alle. Huokaisin, suljin oven ja kaivauduin takaisin vällyihin. Kului kaksi minuuttia. Raaps raaps. Haluan ulos. Raaps raaps RAAPS! Nousin taas, avasin oven taas ja kissa sujahti pihalle. Kävelin saman tien avaamaan ulko-oven myös olohuoneesta, jotta koiratkin pääsevät ulos. Koirat luikahtivat ulos ja Ramses samalla oven avauksella takaisin sisään. Huokaisin, annoin kissoille aamupalan (sitä annostellessani nostin kissan kolme kertaa pöydältä lattialle) ja kaivauduin takaisin peiton alle. Kului ehkä viisi minuuttia. Raaps raaps, olen syönyt ja haluan ulos.

 Kiisut ruokintapöydällä

Otimme viimein puoli vuotta sitten hankitun jäätelökoneen käyttöön. Eilen teimme ranskalaista vaniljajäätelöä, tänään banaanijäätelöä. Paremmalta maistuvat kuin kaupan jätskit. Ties mihin kokeiluihin tässä vielä intoonnutaankaan. Tänään leivottiin lasten kanssa pipareita, edelliset ovat kadonneet johonkin.. Tänä jouluna käytimme ensimmäistä kertaa valmistaikinaa äidiltä perityn reseptin sijaan. Kyllä kannatti, ihan jo tämän paketin kyljestä bongaamani ohjeen vuoksi: 


Jos taikina tarttuu pöytään, ripottele vähän jauhoja alle. 

Aloitin uudenvuodenpäivästä taas kerran uuden elämän, sokerilakon ja ainakin kymmeneksi päiväksi NeoLifen, jota minulla onneksi on varastossa monta laatikollista. Sen käyttöhän tyssäsi syksyllä koulun tarjoamiin ilmaisiin aterioihin. Uskon että valon lisääntyessä ja kylvöjen ja pistokashommien alkaessa on helppo innostua myös lenkkeilystä ja pitää pintansa suklaan viettelystä vastaan. Aika näyttää.

Lomaperheessä odotetaan jo tenaviamme kylään. Olen enemmän kuin valmis toimittamaan heidät sinne vaikka koko loppulomaksi, mutta realistisempaa lienee toivoa että pysyvät siellä edes yhden yön yli.


Paras joululahjani, puolison korjaama olohuoneen valaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti