Eskariopettajan huoli saatiin yksilöityä oppilashuoltoryhmän palaverissa: hänen mielestään lapsella oli syksyllä liian kevyt vaatetus. Ja mitä tekee opettaja? Soittaa sosiaalitoimistoon eikä edes mainitse sanaa vaatetus. Ainoastaan perushoito. No, sosiaalityöntekijä tuntee perheemme eikä nähtävästi katso tarpeelliseksi tulla tarkistamaan perushoidon niinjanäinyyttä - eikä edes ilmoita meille opettajan huolesta. Niinpä ei tullut lapsellekaan lisää vaatetta päälle.
Jokin tässä haiskahtaa. Mikä esti esimerkiksi suoraan huoltajan kanssa keskustelemisen - tai voisihan vaikka laittaa koko ryhmän huoltajille wilma-viestin ja pyytää että lasten vaatetus tarkistettaisiin, huomaattehan että säät ovat viilenneet. Tekee mieli kaivaa esiin rasismikortti ja tasa-arvokortti. Häiritseekö opettajaa se, että meillä lapsia hoitaa isä, kun äiti huitelee maailmalla. Siis mies, ja vielä ulkomaalaistaustainen mies. Onko hänen mielestään jo lähtökohtaisesti oletettava, ettei lapsilla näissä olosuhteissa voi olla asiat kunnossa?
Minullakin on monen mielestä liian kevyt vaatetus. Kun seison teepaitasillani puutarhaluokan avoimen ikkunan edessä viilentämässä oloani, takapenkin nuori poika vetää hupparia tiukemmin päällensä ja tärisee. Monilla luokkakavereilla on samassa luokkahuoneessa villapaita päällä, parilla untuvatakki.
Joku haiskahtaa myös meidän olohuoneessa. Viikko sitten haisi vielä niin että silmiä kirveli. Puoliso osti joulun alla koirille saksalaistaustaisen päivittäistavarakaupan myymää kuivamuonaa. Koirat alkoivat pian haista eltaantuneelta. Samoin olkkarin uusi, ihana, suuri Super Shaggy -matto, jonka päällä koirilla on tapana makoilla. Joulupäivänä kämppä haisi jo niin järkyttävästi että heitin koko kolmikon pihalle. Vaihdoin koirien ruuan ja aloin antaa niille helokkiöljyä. Haju hävisi niiden turkeista saman tien. Matto sen sijaan toi sisään päästessään julmetun löyhkän mukanaan, vaikka oli viettänyt pihalla kuukauden. Olen ripotellut matolle kolme purkillista ruokasoodaa viikon sisään ja ihme kyllä, haju on hiukan heikentynyt. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että voin asua samassa huoneessa maton kanssa.
Etäviikko edessä, ryhmäkasveja ja kylvökukkia opeteltavana. Sitten viikko koulua ja kaksi viikkoa vapaata. Päivä pitenee, aurinko paistelee, siemenpussit rapisevat. Mieli ja askel olisivat kevyet, ellei painaisi huoli työssäoppimispaikan saannista. Ei kai kenenkään valmistuminen ole TOPista kiinni jäänyt, mutta tietäähän sen, että stressaan silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti