Harmaata

Sairastelu jatkuu. Pienimmät sentään palasivat tänään kouluun oltuaan puolitoista viikkoa poissa. Kolmasluokkalainen ei voinut ymmärtää miksi hänen pitää mennä kouluun vaikka isoveli saa jäädä kotiin. Samalla kun jonotin terveyskeskuksen ajanvaraukseen (28 ja puoli minuuttia), järjestelin toisella kädellä koululaista matkaan. Venytti ensin lähtemistään ja kiukutteli kun pitää sairaana mennä ja sen jälkeen kiukutteli että nyt kello on jo niin paljon että hän myöhästyy.

Heräsin yöllä kammottavaan korvakipuun, tai oikeastaan puolen pään kipuun. Ihmettelen lapsia, jotka korvatulehduksen iskiessä vain sanovat että korvaan sattuu. Itsellä teki mieli huutaa että voisiko joku repiä mun pään irti, pian. Grammalla parasetamolia ja 400 milligrammalla ibuprofeenia sain kipua sen verran pois että nukkuminen onnistui. Aamulla soitin siis itselleni ja esikoiselle lääkäriaikaa, itselleni sain lääkärin ja antibioottikuurin, lapselle labra-ajan ja sairaanhoitajan. Ja kehotuksen pitää hänet kotona ainakin keskiviikkoon asti.

Nenäkannu on taas näyttänyt tehonsa. Hengitän nenän kautta täysin vapaasti. Aloin ahkeran kannuttamisen heti kun ensimmäiset kurkkukiputuntemukset ilmestyivät. Pöpöt joutuivat viemäriin sitä mukaa kun lisääntyivät. Mitä nyt joku nokkela onnistui livahtamaan korvaan. Kurkkukivun olen jo selättänyt kokonaan ja nuhaa on tuskin nimeksikään. Sinkkiä ja d-vitamiinia olen popsinut kaksin käsin. Ja juonut mustaherukkamehua.

Luulin että kaksi kuukautta olisi taloudellisesti hieman helpompaa kun puolisolla on töitä. Mitä vielä, entistä tiukempaa! Molemmilla tilit tyhjinä, laskuja jonossa ja lapsilisän tuloon on vielä monta päivää. Asuntolainan lyhennysvapaalle onneksi saimme taas vuoden jatkoa. Toimeentulotuen saamiseen olemme yhä liian varakkaita. Viikonloppuna roikuin etuovi.comissa selaamassa omakotitaloja. Jos miehen työttömyys jatkuu ja minusta tulee joku kausityöläinen, voisimme hyvin muuttaa halvempaan taloon vielä enemmän maalle, isommalle tontille. Minne päin Suomea vain pohjoisinta kaamosaluetta lukuun ottamatta. Laitettaisiin kunnon kasvimaa ja kanala. Ehkei lehmää sentään - tai miksei. Onhan puoliso lypsytaitoinen. Paljon hyviä kohteita löytyi. Puolisokin suostui katselemaan suosikkikohteitani ja alkoi miettiä paljonko talostamme saisi. Tuskin mitään, ei tällaisina aikoina taida löytyä ostajia. Mutta haaveilla saa, se tuntuu tekevän hyvää.

Helmikuun harmaus hämmästyttää. Eikö helmikuussa ole aina paistanut aurinko täydeltä laidalta? Nyt on tuskin vilahtanutkaan. Lunta vain satelee tai on muuten vain harmaata. Mutta lumi on hyvä sekin, kiitos siitä. Lapset pääsevät hiihtämään, luonto on kaunis, koirat puhtaita ja kasvit saavat suojaa.