Auringosta virtapiikki

Loppiaisaatto, pakkasta 20 astetta. Lunta ja havuja aivan liian vähän. Keväällä on kukkapenkeissä hiljaista. Hiljaista on myös sosiaalitoimistossa. Ja koululla: tämän vuoden etäviikoista ei ole tullut tietoa vieläkään. Lukujärjestyksenkin olemme saaneet vain ensi viikoksi. Jospa ihmiset tulisivat työpaikoilleen loppiaisen jälkeen.

Ryntäsin hammasharja suussa terassille kuvaamaan auringonnousua. Ruokin kissat ja piipahdin koirien kanssa metsässä. Sulatin pakastimen. Poistin keittiön ikkunoista joulukoristeet, pesin sisäpinnat ja vaihdoin esikoisen avulla verhot. Pyykkäsin korin tyhjäksi. Kävin varastossa tarkistamassa lämpötilan (+5) ja seurustelemassa pelargonieni kanssa. Täytin lintulaudan auringonkukan ja kauran siemenillä ja pähkinärouheella. Luin kuopukselle kirjan päivästä ja yöstä, auringosta, maasta ja kuusta. Näytin taivaalta haloilmiön. Ilahduin, kun posti toi vuoden 2015 valokuva-albumimme. Laitoin kolmannen joulukinkun likoamaan. (Ostin kun halvalla sain. Paistamme ja paloittelemme pakastimeen.) Kuskasin lasi-, metalli-, pahvi- ja paperijätteet auton perään ja kylvömullan sisälle lämpiämään. Valokuvasin "pieneksi" jääneitä lastentarvikkeita nettiin myyntiin. Laitoin takkaan tulen.

Leivoin elämäni (muistaakseni) ensimmäisen lihapiirakan, josta tuli hyvä mutta hiukan kuivakka verrattuna siihen mitä ex-anoppini tarjoili lauantaisin saunan jälkeen. 4/5 perheestä tykkäsi, viidennen mielestä oli roskaa, kuten miltei kaikki muukin ruoka nykyään. Nyt kun viimein olen päässyt lihapiirakkahomman alkuun, jatkan etsintöjä. Ensi kerralla teen sellaisen, johon tulee rahkaa. Koetan vähin äänin vaihtaa pullaperinteen lihisperinteeseen. 

Vetäydyin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja lukemaan kirjastosta lainaamaani Elaine N. Aronin Erityisherkkää lasta. Kirjan perusteella perheessämme on kolme erityisherkkää. Minä olen yksi heistä. Pieni papupata tuli viekkuun ja teki lukemisen mahdottomaksi. Nukahdin kahdeksi tunniksi ja näin erityisen herkkää unta 20 vuoden takaa.

Hartaasti odottamani lasten lomaperhevierailu siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Esikoinen oli liian räkäinen lähetettäväksi kylään eivätkä pienet suostuneet lähtemään ilman häntä. Höyryhengityksellä on onneksi ollut tehoa ja lapsi on nyt paljon paremmassa kunnossa. Samoilla höyryillä saatiin mustapäät murkun nenänpäästä pois. 

Puoliso vei tenavat tänäänkin luistelemaan. Mistä lie siperiasta geenit heillä, ei ollut kuulemma yhtään kylmä. Hyvin oli kentällä tilaa.

Ja sitten: mikä ihana puhelu! Puolison viime syksyisestä työpaikasta soitettiin tulisiko hän töihin, tarvittaisiin leveitä hartioita. Pariksi kuukaudeksi vain, mutta se on paljon enemmän kuin ei mitään. Pian selvinnee loppuvuodesta haetun työpaikan kohtalo. Jos sinne ei pääse, pääsee kuitenkin tuonne. Huojentavaa; asuntolainan lyhennysvapaan päättymisen aiheuttama katastrofi siirtyy näin ainakin parilla kuukaudella. Juuri nyt masentaa aika vähän.

Eläimellistä menoa

Hyvää alkanutta vuotta, mahdollinen (ja mahdoton) lukijani! 

Meillä sairastelu jatkuu. Minä aloitin flunssaputken joulukuun alussa. Välillä melkein paranin, mutta joulunpyhät kiskoin taas jo antibioottia ja yskin niin että kylkiluut olivat murtua. En siis tehnyt mitään niistä asioista joita olin "vapaaviikolleni" kaavaillut. Vasta tänään olin ensimmäisellä kunnon lenkillä, tunti 20 minuuttia ja sen verran vauhtia että lihaksissa edes vähän tuntuu. Kaksi pienintä tenavaa on jo saanut silmätippoja ja antibioottikuurin, teini on sairastanut 11. joulukuuta alkaen ja jatkaa yhä, viimeksi tänään lääkäri katsoi korvat. Puoliso kävi lasten kanssa luistelemassa ja makasi sen jälkeen loppuillan sohvalla untuvatakki päällään ja paleli. Myös hän saa silmät pullistavia yskänkohtauksia. Toivottavasti mummolareissulta ei tullut tuliaisina uutta virusta.

Viikolla tulin yhtäkkiä ajatelleeksi että emme varmaan ole käyneet kuopuksen kanssa kuusivuotisneuvolassa. Samoin muistin että Savu pitää viedä yksivuotisrokotukseen. Yllättäen molemmat onnistuivat saman tien, neuvolakäynti siksi, että pari äitiysneuvolan asiakasta oli lähtenyt synnyttämään ja saimme peruutusajan. Muistin ottaa kummallekin reissulle "neuvolakortin" mukaan. Lapsi sai  MPR-rokotteen (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ja päästi juuri ja juuri kuultavan ähkäisyn. Muistin myös lähettää perhetyöntekijälle tiedon, ettei hänen lupaamansa lahjakortti ole tullut meille asti. Liekö hukka syönyt matkalla. Sen sijaan vasta nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleeni, että koiralle olisi pitänyt antaa matokuuri ennen rokotusta. O-ou. Se on jäänyt antamatta, kun olen odotellut että maa jäätyy.

Olen ihmetellyt koirista tulevaa inhottavaa hajua. Haju tuntuu erityisesti olohuoneen matossa, jonka päällä koirat makoilevat. Jouluna jouduin raahaamaan maton pihalle, en kestänyt enää. Päättelin, ettei haju voi johtua hengityksestä eikä peräpäästä. Sen täytyy tulla ihosta tai turkista, koska se tarttuu mattoon niin hyvin. Juolahti mieleen, että koirien ruokamerkkiä vaihdettiin muutama viikko sitten ja haju ilmestyi sen jälkeen. Eläinlääkäri nuuhki Savua ja sanoi ettei tämä ainakaan sairauden haju ole (kyllä, hän tunnistaa sairaan koiran sen hajusta!). Hän päätyi kanssani samaan lopputulokseen. Ruuassa ovat rasvahapot epätasapainossa, siitä tulee turkkiin eltaantunut haju. Vaihdoin oitis ruuan. Lisäksi lääkäri neuvoi lisäämään ruokaan helokkiöljyä. Tavallinen rypsiöljy ajaa saman asian, mutta sitä pitää lutata runsain määrin.

Piki on ihana koira. Olen pitkään yrittänyt opettaa sille, että heittämäni keppi pitää tuoda minulle käteen eikä pudottaa jalkoihini. Eikä antaa sitä käteeni mutta pitää hampaat irvessä kiinni toisesta päästä. Nyt se oppi! Se haki kepin kerta toisensa jälkeen (taitavasti löysi mättäiköstä), toi minulle ja kun sanoin irti, irrotti otteensa. Joka kerta. Tuntuu suhteettoman hienolta, kun saa yhteistyön koiran kanssa toimimaan. 

Yksikään lemmikeistämme ei piitannut tuon taivaallista uudenvuodentulituksista. Mutta muunlaisesta sirkuksesta saamme toki nauttia ympäri vuoden. Esimerkki tältä aamulta: Ramses-kissa raapi makuuhuoneen ovea herättääkseen minut ja päästäkseen ulos. Kun avasin ulko-oven, kissa pakeni sängyn alle. Huokaisin, suljin oven ja kaivauduin takaisin vällyihin. Kului kaksi minuuttia. Raaps raaps. Haluan ulos. Raaps raaps RAAPS! Nousin taas, avasin oven taas ja kissa sujahti pihalle. Kävelin saman tien avaamaan ulko-oven myös olohuoneesta, jotta koiratkin pääsevät ulos. Koirat luikahtivat ulos ja Ramses samalla oven avauksella takaisin sisään. Huokaisin, annoin kissoille aamupalan (sitä annostellessani nostin kissan kolme kertaa pöydältä lattialle) ja kaivauduin takaisin peiton alle. Kului ehkä viisi minuuttia. Raaps raaps, olen syönyt ja haluan ulos.

 Kiisut ruokintapöydällä

Otimme viimein puoli vuotta sitten hankitun jäätelökoneen käyttöön. Eilen teimme ranskalaista vaniljajäätelöä, tänään banaanijäätelöä. Paremmalta maistuvat kuin kaupan jätskit. Ties mihin kokeiluihin tässä vielä intoonnutaankaan. Tänään leivottiin lasten kanssa pipareita, edelliset ovat kadonneet johonkin.. Tänä jouluna käytimme ensimmäistä kertaa valmistaikinaa äidiltä perityn reseptin sijaan. Kyllä kannatti, ihan jo tämän paketin kyljestä bongaamani ohjeen vuoksi: 

Jos taikina tarttuu pöytään, ripottele vähän jauhoja alle. 

Aloitin uudenvuodenpäivästä taas kerran uuden elämän, sokerilakon ja ainakin kymmeneksi päiväksi NeoLifen, jota minulla onneksi on varastossa monta laatikollista. Sen käyttöhän tyssäsi syksyllä koulun tarjoamiin ilmaisiin aterioihin. Uskon että valon lisääntyessä ja kylvöjen ja pistokashommien alkaessa on helppo innostua myös lenkkeilystä ja pitää pintansa suklaan viettelystä vastaan. Aika näyttää.

Lomaperheessä odotetaan jo tenaviamme kylään. Olen enemmän kuin valmis toimittamaan heidät sinne vaikka koko loppulomaksi, mutta realistisempaa lienee toivoa että pysyvät siellä edes yhden yön yli.

Paras joululahjani, puolison korjaama olohuoneen valaisin.

Koulun ilmatilassa lentäminen kielletty

Jouluvalmisteluja ei paljon ole. Ostin lapsille pienet lahjat ja puolisolle myös. Sellaiset, jotka saa helposti pakattua mukaan mummolan kuusen alle vietäväksi. Joulukalenterina on toistakymmentä vuotta vanha itse ommeltu säkkikangastekele pikku pussukoineen. Tonttu ei voi käydä yöllä niin kuin ennen, koska silloin lapset ramppaisivat vähän väliä katsomassa onko kalenterin taskuun ilmestynyt jotain. Hän käy vasta iltapäivällä lasten ollessa koulussa. Tänään tonttuäidin sydän särkyi kaikkien kolmen lapsen puolesta. Esikoinen tuli ensimmäisenä kotiin ja söi kaikkien kolmen namit. Sitä lohdutonta itkua kun toiset tulivat kotiin eikä pussissa ollut heille mitään! Tonttu ei tuonutkaan heille mitään! Puhuttelimme puolison kanssa namirosvoa pitkään. En nähnyt hänessä katumusta. Olen hirveän surullinen.

Perhe lähtee siis viikoksi mummolaan. Koirat, kissat ja minä jäämme kotiin. Viikon jouluretriitti, ei hullumpaa! Kinkkua, punaviiniä, suklaata, takkatuli, hiljaisuus ja hyvä kirja. Luulen että näillä pärjään. Veronpalautuksella sain maksettua velat lapsille ja Visalle. Se on velaton ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Sosiaalitoimesta soitettiin ja kysyttiin saako meille lähettää 70 euron lahjakortin jouluostoksia varten. Kyllä saa! Saimme moisen myös vuonna 2009 kun meillä oli keskosvauva ja puoliso oli juuri jäänyt työttömäksi. Eleenä se on paljon enemmän kuin 70 euron arvoinen. Meistä pidetään huolta.

Tilasin marraskuun alussa anopille valokuva-albumin netistä. Eilen aloin kysellä perään kun ei ole näkynyt. Sanoivat lähettäneensä ja voi olla että postilakon takia on viipynyt, mutta he tekevät nyt joka tapauksessa uuden. Jos sitten tuleekin kaksi, saan pitää ne ja maksan vain yhdestä. Reilu meininki Smartphotolla.

Puoliso haki kiinnostavaa työpaikkaa. Lähdin mukaan maalikylille kun hän vei hakemuksensa suoraan putiikin pääkonttoriin johtajan käteen. Sen jälkeen ajelimme vielä potentiaaliselle työmaalle ja hän kävi esittäytymässä lähiesimiehelle. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin että hän saisi paikan.

Koululla käytiin kolmasluokkalaisen arviointikeskustelu. Englannista pukkaa kiitettävää, mutta opettajan mukaan kaikista muistakin oppiaineista tulisi tietojen ja taitojen perusteella kiitettävä, jos lapsi vain vähänkin suostuisi yhteistyöhön, suostuisi näyttämään taitonsa tunneilla ja kokeissa. Kaikki hänen opettajansa tietävät että hän osaa, mutta jos se ei näy dokumenteista, kiitettävää on mahdotonta antaa. Opettajat ovat yhtä ymmällään ja avuttomia kuin me täällä kotona. Voimme vain toivoa että psykologi saisi lapsen lukot auki. Lomakkeessa oli täydennettävä lause: Kevätlukukaudella haluan oppia... lentämään, vastasi lapsi. Opettaja muistutti että rehtori on kieltänyt koulun ilmatilassa lentämisen. Luojan kiitos lapsella on hyvä opettaja. Hän kertoo nähneensä jopa lapsen hymyn, valloittavan ihanan hymyn, jota mielellään näkisi useamminkin. Kotona sitä onneksi näkee.

Kasvinsuojelua pitäisi opiskella ja viikon päätteeksi tenttiä. En halua olla missään tekemisissä kasvinsuojelun kanssa, paitsi korkeintaan petopunkkien. Oikeastaan en halua olla tekemisissä koko opiskelun kanssa. Pitkä joululoma tulee hyvään saumaan. Motivaatio luultavimmin nousee auringon myötä. (Pssst. Itseltäni salaa tilasin tänään vähän pelargonin siemeniä Ruotsista.)

Vaaleajouluruusu, Helleborus niger

 

Alastonkuva

Vilkas viikko takana. Piti olla etäopintoja ja pysyin kyllä hyvinkin etäällä opinnoista. Maanantaina kävimme maalikylillä hakemassa uudet passit ja (lasten rahoilla) ruokakaupassa. Iltapäivällä soitti Pelastakaa Lapset ry:n työntekijä ihan puskasta. Hän kysyi kiinnostaisiko lomakotitoiminta. En tiennyt sellaisen olemassaolosta. Kiinnostaisi tietysti. Se on epäsäännöllisempää (enintään 21 päivää vuodessa) ja vapaamuotoisempaa kuin tukiperhetoiminta. Tukiperhettä voi joutua jonottamaan vuoden kun taas lomaperheen voi saada heti. Tai siis me kuulemma voimme saada.

Tiistaina kävin labrassa. Kilpirauhasarvot P-T4-V 10.9 ja P-TSH 0.99. Odottelen lääkärin vastausta miten jatketaan. 

Keskiviikkoaamuna pidettiin puolison ja kahden psykologin kanssa palaveri lapsen asioista. Olen iloinen että puhumme ammatti-ihmisten kanssa samaa kieltä ja asiat etenevät. Iltapäivällä Pelastakaa-henkilö pyrähti tutustumiskäynnille. Rivakkaa toimintaa. Hän kertoi 40 kilometrin päässä asuvasta perheestä, joka on valmis tutustumaan lapsiimme ja ottamaan heidät lomalapsikseen. Jälkikasvu suhtautui yllättävän tyynesti tähän uuteen vauhdikkaaseen käänteeseen.

Torstaiaamuna piti tulla henkilö sosiaalitoimesta, mutta tulikin kaksi. Oli mukava kertoa asioiden etenemisestä näin monella rintamalla. Kävimme läpi kuulumiset ja saimme ohjeet miten hakea toimeentulotukea. Minua viehättää erityisesti se missä muodossa asia meille esitettiin: kannattaa selvittää onko meillä edellytykset tukeen, jota veronmaksajina itsekin rahoitamme.

Perjantaina jalka toimi jo sen verran että virittelimme puolison kanssa jouluvalot kuistille, terassille ja okakuuseen. Kuusi on kasvanut salaa. Tarvittiin harjanvarsia ylimpien valojen asetteluun. Ensi vuonna tarvitaan ongenvapaa. "Ostin" nettikirppikseltä kahvipaketilla pitkän, kapean pöydän keväiseksi esikasvatuspöydäksi. Jalat on helppo irrottaa, joten kaluste vie varastossa hyvin vähän tilaa.

Löysin juuri jotain aivan ihmeellisen ihanaa. Daniela Andrade. Hänen laulunsa ja kitaransa soivat taustalla koko ajan kun häärään tietokoneella.

Alla kuva sinisenpunaisenkeltavihreänkirjavasta turvonneesta nilkastani kaksi viikkoa pohjelihaksen revähtämisen jälkeen. Ymmärrän, että veri valuu alaspäin, mutta silti kummastelen tätä näkyä. Jos saan kuhmun otsaan, mustelma ei ilmesty leukaan. Saati niskaan. Nämä mustelmat ovat paitsi ihan eri korkeudella, myös eri puolella jalkaa kuin vamma.

Jalkapuolena

Selviteltiin koulutusohjaajan avulla ryhmän sisäisiä ristiriitoja. Tuntuu että se auttoikin. Kerroin samalla koko ryhmälle, että minulla on todettu sellainen vika, että etuaivolohkoni ylikuormittuu sosiaalisissa tilanteissa. Ei siis pidä ymmärtää väärin, jos hakeudun ruokalassa eri pöytään tai muutoin viihdyn omissa oloissani. Lepuutan lohkoani jotta jaksan taas opiskella. En käyttänyt sanaa masennus, koska ihmiset luulevat tietävänsä mitä se on.

Lääkärireissuun meni viisi tuntia koska sain ajan vain lähiopetusviikolle. Menomatkalla harmitti ylimääräinen ajelu, mutta lääkäri oli taas niin yliveto ettei vastaanoton jälkeen harmittanut enää yhtään. Perusverenkuva on hyvä. Turvotusten ja juilimismerkintöjä sisältävän kipupäiväkirjan perusteella lääkäri arveli, että minulla saattaa olla myös fibromyalgia. Paneudumme asiaan jahka tyroksiinilääkitys on säädetty kohdilleen. Paneutumisella ei ole kiire, olenhan elänyt juilimisteni kanssa sujuvasti tähänkin asti.

Lääkäri uusi kaikki reseptini ja kirjoitti jatkuvan lähetteen kilpirauhasarvojen tsekkaamista varten. Hän myös lupasi soittaa reseptin sen paikkakunnan apteekkiin missä kulloinkin huomaan unohtaneeni reseptin kotiin. Lähdin vastaanotolta melko myöhään ja yllätyin, kun seuraava potilas oli odottamassa. Kysyin lääkäriltä kuinka myöhään hän oikein on töissä. Viimeinen potilas tulee kello yhdeltä, vastasi lääkäri. Paluumatkalla kuuntelin Maaret Kallion haastattelua ja matka sujui viihtyisästi. Ylihuomenna käyn tyroksiinikokeessa.

Koulussa opiskeltiin kasvutekijöitä ja leikkokukkia, tentittiin ruukkukasveja, korjattiin ruususatoa, leikattiin syysvadelmia, pestiin porkkanoita, tutustuttiin maalajeihin, sidottiin spiraalikimppuja ruusuista, ajettiin traktoria, peruuteltiin peräkärryn kanssa. Lämmittelin ajovuoroa odotellessa palelevia luokkakavereita opettamalla heille jenkkitanssien perusaskelia. Pohjelihakseni sanoi poks. Niin paljon kuin olen vuosien mittaan jauhanut kaikille kuinka tärkeää alkuverryttely on, lähdin nyt itse potkimaan ihan kylmiltään. 

Ehdin juuri ja juuri vääntäytyä konehalliin istumaan, kun luokkakaveri oli jo inventoinut ensiapukaapin ja sitonut pohkeeseen kylmäpussin ynnä mennyt kertomaan opettajalle. Kun opettaja tuli, sanoin älä naura. Nauroi se peijooni ja ihmetteli mitä kirjoitetaan tapaturmailmoitukseen. Jos ruusukimppupäivänä olisi tehty ilmoitus, siinä olisi lukenut että opiskelija veti käteen. Kahdesti. Ja seuraavana päivänä opiskelija revähdytti pohjelihaksen tanssiessa. Traktoritunnilla. Tämä on nähkääs sitä monimuoto-opiskelua.

Viikkoa myöhemmin pohje on yhä julmetun kipeä ja koko jalka polvesta alaspäin vihertävän keltainen. Meni pahemmin kuin aluksi luulinkaan. Vertyy kyllä kun päivän mittaan liikun mutta pienenkin paikallaan olon jälkeen on taas aivan juntturassa. Puhumattakaan aamuista. Tasapainon vuoksi otin jäykkäkouristusrokotuksen saman puolen käsivarteen.

Puoliso sai isänpäivälahjaksi kauko-ohjattavan ampiaisen. Aiemmin hän on saanut lentävän lehmän ja nauravan koiran.

Ainoa seuraamani tv-sarja Vain elämää päättyi. Tuota porukkaa olisi seurannut mielellään pitempäänkin. Minun elämääni sieltä tarttuivat Anssi Kelan Facebook-livelähetykset ja Elämän nälkä jonka olen tänäkin iltana kuunnellut arviolta kolmeenkymmeneen kertaan.

 

Mennyttä

Tänään viimein saatiin odotettu - pelätty - tieto. Puolison työt loppuvat viikon kuluttua. Pomo olisi halunnut pitää kiinni luotettavasta ja osaavasta työntekijästä jolla on asenne kohdillaan, mutta kun firmalla ei ole rahaa, sitä ei ole. Eikä ole kohta meilläkään. Vain kaksi kuukautta lisää niin olisi päässyt edes ansiosidonnaiselle. Pomo oli kysynyt saako lähettää puolison cv:n muutamalle tutulle alan esimiehelle. Oli lähettänyt ja soitellut perään ja kehunut hyvää työntekijää. Nyt voimme vain toivoa että "suhteet" poikisivat töitä.

Lääkkeet tuppaavat olemaan aina eri paikassa kuin minä. Ensin loppui tyroksiini. Olin tietoinen loppumisesta mutta ajattelin rehvakkaasti hakevani opiskelupaikkakunnan apteekista uuden purkin. En vain muistanut ettei se resepti olekaan sähköinen. Nyt on lopussa Voxra. Sitä on kyllä täysi purkillinen opiskelukämpän pöytälaatikossa, mutta reseptillä sitä ei ole jäljellä. Olen ollut viikon ilman. Ehkä vain kuvittelen tai ehkä johtuu säästä tai muusta, mutta alkaa olla vaikea saada mitään aikaan, vaikea edes aloittaa. Melkein toivon ettei se johtuisi lääkkeen puuttumisesta. En haluaisi olla niin riippuvainen. Ensi viikolla menen yksityislääkärilleni. En haluaisi olla riippuvainen hänestäkään.

Vein lapset maalikylille passikuvaan. Kovasti on sekin homma muuttunut viidessä vuodessa. Kuva tulee tietokoneen näytölle ja päälle piirtyvät merkit osoittavat onko se kelvollinen passiin. Jos sekä ohjelma että asiakas hyväksyvät kuvan, se lähtee suoraan lupahallinnon palvelimelle ja asiakas saa mukaansa kuvatunnuksen, jonka merkitsee netissä tehtävään passihakemukseen.

En ole tajunnutkaan miten hyvin kirjoitan kymmensormijärjestelmällä. Opintoihin kuuluu atk:ta ja atk:hon kymmensormijärjestelmän harjoittelu netissä. asdfjklö alkoi aika pian tökkiä, joten hyppäsin suoraan loppukokeeseen. Sain tulokseksi 340 lyöntiä minuutissa. 100 prosenttia lyönneistä oli oikein. Hyväksyttävän saa jos lyöntejä on 50 minuutissa ja niistä 60 prosenttia oikein. Tai jotain sinne päin. Hain koulutusohjaajalta vapautusta sormiharjoituksista. Paluupostissa tuli yllättäen opintorekisterimerkintä, jonka mukaan olen suorittanut koko atk-opinnot kiitettävällä arvosanalla. Yritin piipittää että eikö atk ole vähän muutakin kuin pelkkää näppäimistön hallintaa, mutta siellä se merkintä yhä vain seisoo. Koululla taitaa kyllä seisoa koko koneisto: ensi viikon lukujärjestystä ei ole tullut.

Aamulla, jos jaksan nousta sängystä, menen keräämään suppilovahveroita. Luulin jo ettei niitä tänä kuivakkana syksynä tulekaan, mutta tänään bongasin koiralenkillä muutaman hyvän esiintymän.

 

Kirjeenvaihtoa

Lokakuu. Paljon on koulussa tähän mennessä tehty ja opittu, hiki päässä paiskittu hommia puutarhassa, pellolla ja kasvihuoneissa. Käytetty päältä ajettavaa leikkuria, harjakonetta ja raivaussahaa, enimmäkseen hienossa säässä. Tentitty kukkia, pensaita ja puita elävistä kasvinosista. Onneksi tosi vähän istuttu luokassa huonossa sisäilmassa, mutta talvella sitäkin tietysti on luvassa. Jännittää miten pysyn hereillä. Viime viikolla käytiin EA1-ensiapukurssi ja taidoille tulikin heti käyttöä kun pienokaisen pottuvarvas jäi tuolin jalan alle. Meillähän ei saa keikkua tuoleilla mutta jotenkin se tuoli vain hyökkäsi kimppuun.

Etä- ja syyslomaviikoilla yritän saada pelargonit ja niiden varmuuskopiot, verenpisarat, enkelinpasuunat, murattimikaniat, ruukkukärhöt, keijunmekot ja lumihiutaleet talviteloille ja viimeiset taimet kotipihassa maahan. Ja suorittaa ensimmäisen näyttökokeen. Niin hurjia yöpakkasia on, että maa on jäässä pitkälle iltapäivään ja näyttöä jo kertaalleen siirretty säätilan vuoksi. Puolison betonivalun kohtalokin jännitti, mutta kyllä se näyttäisi onnistuneen. Etupihan patio tuli valmiiksi, minä painelin pienillä pyöreillä kivillä reunukseen tekstin 

Vaikuttaa siltä että olen yhtäkkiä jonkinlainen mallioppilas. Koulutusohjaaja kysyi saako kopioida työselosteeni toiselle opiskelijalle. Jäi kysymättä miksi juuri minun. Samainen ohjaaja järjesti valokuvauskilpailun, johon lähetin parikymmentä kuvaa. Ne ovat kuulemma kaikki täydellisiä. Minusta tuossa on kyllä vahvaa liioittelun makua. Kuvausaikaa on vielä jäljellä, ehkä ehdin ottaa jonkun oikeasti hyvänkin kuvan.

Tänä aamuna aloin viimein kirjoittaa kuukausitolkulla suunnittelemaani kirjettä anopille. Iltapäivällä posti toi häneltä kirjeen, jossa hän kutsuu lapsenlapsia jouluksi luokseen. Muut ovat tulossa jouluksi Suomeen kuten aina, mutta hän ei jaksa matkustaa. Vastasimme saman tien että tulevat jos mies saa lomaa. Olettaen että hänellä on tuolloin työpaikka. 

Kävin aamulla labrassa ja tulokset tulivat parin tunnin kuluttua kännykkään. En ole jaksanut vielä perehtyä. Hemppa näytti olevan 128. Lääkäri vastasi viimein viestiini ja antoi minulle sopimattoman ajan. Täytyy vääntäytyä sellaiselle mutkalle että se sopii.

Vietin päivän kaksin kuopuksen kanssa maalikylillä. Ihan oikeaa laatuaikaa. Lapsi ei kitissyt vaikka reissu kesti monta tuntia. Ei valittanut varvastaan vaikka selvästi varoi sitä. Ei pitkästynyt eikä väsynyt. Piti äidin kädestä kiinni ja pulputti vuolaana virtana havaintojaan elämästä. Pisteli tyytyväisenä poskeensa salaatit, majoneesit ja dippikastikkeet, jotka nähdessään vanhemmat sisarukset olisivat kiivenneet seinille. Kotiin tuomisina hyvä mieli, facekirppistreffeillä lunastettu pikakokki, ruokaa, kolme tuubia vaahtoamatonta hammastahnaa, pari kirpparilöytöä sekä heijastinliivi toisellekin koiralle. Arvelin että Savu saa hepulin kun puen liivin sille, mutta otus yllätti eikä ollut moinaankaan. Minä sen sijaan sain megahepulin kun löysin valtavan kaivannon pilvikirsikan alta paikasta, jossa vielä eilen kasvoi variegata varjorikkoa ja valkoista kuunliljaa.

 Ai eikö olis saanu?