Paras mahdollinen ahdistava uutinen

Perjantai-iltana se tuli, paras mahdollinen uutinen. Puoliso on saanut työpaikan ja aloittaa 1. kesäkuuta. Hän sai työpaikan jota ei ollut edes hakenut. Monipuolisen työn, jolla on merkitystä. Siitä maksetaan ihan oikeaa palkkaakin, ei paljon, mutta maksetaan. No, hypinkö riemusta, loistanko onnesta? Ehheheei. Pohdiskelen synkkänä että kyllä tähän varmaan tulee joku Mutta. Tai Eiku. Peruuntuu, kaatuu koko homma.

Juhlittiin perheen kesken, tein kääretortun ja kurpitsasuklaakakun, laulettiin onnittelulaulukin. Kysyin lapsilta tiedättekö mitä juhlitaan. Pikkuruinen osasi heti vastata: isä on saanut töitä! Myöhemmin myös lapsen Leppäkerttu sai töitä. 

Viikonlopun vietin puutarhassa, paitsi lauantaiaamuna kiidätin kylmälaukullisen liikoja omenasoseita ja kurpitsaa ystävälle ja kävin taas taimivaihdossa: vein kaksi laatikollista taimia ja toin saman verran uusia kotiin. Sain pähkinän taimenkin, ja naapurille kultapallon. Kitkin, koulin, ruukutin, ulkoilutin, istutin kesäkukat parvekelaatikoihin, jaoin perennoja ja rakensin harkoista ja kanaverkosta karmean koiraesteen uusien istutusten ympärille. Tomaatit ja sisällä kasvaneet perennojen siementaimet muuttivat pikkukasvihuoneeseen. Peitot ja tyynyt viettivät päivän ulkona, lakanat kävivät pesussa ja pedattiin illalla takaisin sänkyyn. Sunnuntai-iltana ihmettelin naaman hehkuvan punaista väriä. En ollut ajatellutkaan että auringolla olisi jotain vaikutuksia - enemmänhän minulla oli takapuoli aurinkoon päin kuin naama.

Maanantaiaamuna kävin työterveyspsykiatrilla. Kerroin etten saa palkkatöitäni tehtyä, työn merkityksettömyys ahdistaa, työn ilo on vähissä, katastrofiajatukset vellovat. Näen vankilan portin viimein olevan raollaan puolison työllistymisen ansiosta, paitsi että puihinhan se duuni menee. Suunnittelen kouluttautumista uudelle alalle mutta olen jo valmiiksi sitä mieltä ettei siitä kumminkaan mitään tule, en saa opiskelupaikkaa tai rahoitusta ja jos saankin, en jaksa opiskella ja jos jaksankin ja ihmeen kaupalla valmistun, en saa töitä. 

Psykiatri totesi että työni on muuttunut ja aiheuttaa pohdintaa, joka ei välttämättä liity masennukseen. Masennusoireista ovat jäljellä erityisesti kognitiiviset oireet, minkä vuoksi minun on vaikea hahmottaa ja järjestellä töitäni. Muistikaan ei ole vielä täysin toipunut. Negatiivisia ajatuksia synnyttävillä alueilla on ylivalta aivoissa, sen pystyisi toteamaan kuvantamisellakin. Aivojen tilannetta pyritään tasapainottamaan lääkityksellä. Kelan terapiassa pystyisin jatkamaan ajattelutapojeni työstämistä, negatiivisten kierteiden estämistä. Sen omavastuu tekisi noin neljäkymmentä euroa viikossa. Hirveä summa. Jätimme sen vielä hautumaan. Katsotaan ensin millaiseksi perheen tulotaso kehittyy ja mitä seuraa työterveysneuvottelusta. Essitalopram-annosta nostetaan kokeeksi 10 milligrammasta 15:een. 

Siitepölyn vaikutus mielialaan saattaa olla mahdollista, mutta asiaa ei ole tutkittu. Kevätväsymys on yleistä ja vaikuttaa myös mielialaan. Vaihdevuositäkyyn lääkäri ei tarttunut, kilpirauhasesta en viitsinyt mainitakaan. Mahdollisiin opintoihin lääkäri arveli minun saavan opintovapaata ja aikuisopintorahaa. Kun vain jaksaisin selvittää...

Pääkallonpaikan suuri päällikkö kävi vaatimattomassa majassamme. Kävi kanssani läpi pieru Saharassa -tason hommiani ja ihmetteli että onpas tyhmää, miten tämä ohjelma voi olla näin kökkö, eihän tätä kestä erkkikään. Onnekseen ei sentään kysynyt että mikset sä oo aikaisemmin sanonu, sillä silloin olisin luultavasti heittänyt jollakin painavalla esineellä. Ymmärrän kyllä että valittajia ja kiirettä riittää. Ymmärrän jopa sen, etteivät ongelmat ole päällikön syytä. Sen sijaan en ymmärrä miten hän ei ole jo aikapäiviä palanut loppuun tai vaihtanut tolkullisempaan työpaikkaan. Hänen alallaan valinnanvaraa riittäisi.

Vein työkaverille superruokaa, kimpun nokkosia. En muistanut että hän ei ole maanantaina töissä. Tiistaina hän voi sitten miettiä millaisissa väleissä olimmekaan, kun työpöydällä odottaa kimppu kuihtuneita nokkosia. Tervetuloa töihin.