Äitisorsa

Nyt on sitten kilpirauhaskokeet otettu ja työterveyshoitaja soittaa huomenna normaalit tulokset. Samana päivänä kävin myös toiseksi viimeisen kerran psykoterapeutilla. Hän on sitä mieltä että olen terve, olen selättänyt masennuksen. Melkein suututti. Tuntui kuin hän olisi sanonut: kuule, tämän laatimani aikataulun mukaan sä olet nyt parantunut, niin että älä yritä mitään. En näet ole aivan vakuuttunut toipumisestani. Toisaalta sekin kuulunee taudinkuvaan. Minun ei tarvitse osallistua eikä harrastaa, voin antaa itseni vapaasti kontata mullassa, saan hyvillä mielin pysyä puutarhassani, jos se kerran on se "mun juttu". Niin niin mutku.

Tiistaina tulin myöhään kotiin ja lähdin saman tien koirakouluun. Vaikka siellä on ollut hauskaa, on ollut hienoa nähdä että koira oppii ja minä opin opettamaan sitä ja vaikka minusta tuntuu että olisi kiva jatkaa tokoilua, niin viimeisen tunnin päätyttyä huokaisin onnellisena, että se on ohi, ei tarvitse enää mennä! Haluaisin mutta en jaksa! Näkeekö terapeutti muka jostain että ihan oikeasti en haluakaan vaikka luulen haluavani?

Se, etten saa itseäni tekemään töitä, johtuu terapeutin mukaan jumista. Saman tapaisesta jumista, defenssistä, kuin on koululaisella joka väittää ettei osaa eikä opi ikinä ja menee pöydän alle itkemään ja pureskelemaan kynää. Terapeutti ei kertonut miten pääsen siitä eteenpäin. Vai kertoiko? En muista.

Tapani mukaan huokaisin äitiydestä ja lapsista että ei tästä tulisi yhtään mitään ellei puoliso ottaisi heistä niin paljon vastuuta. Terapeutin vastaus yllätti. Hän sanoi että lapsi tarvitsee äidin ja isän. Sekä äidin että isän. Kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa jotka ovat eri sukupuolta keskenään. Aika rohkeasti sanottu tänä suvaitsevaisuuden aikakautena. Epäilemättä lausunto perustuu siihen mitä terapeutti on työssään nähnyt. Ikävä kyllä. Mutta hienoa että hän sanoi sen!

Luin keskiviikkona Aamulehteä. Tai ehkä se oli tiistaina. Lukijalta-palstalla Erkki Jänkä kirjoittaa:

Kun yli puoli miljoonaa suomalaista on antanut valtakirjan ottaa maahanmuutto vakavan keskustelun aiheeksi, niin sen sivuuttaminen olan kohautuksella on silmien ummistamista realismilta. Kaikkialla Euroopassa, jopa naapurissa Ruotsissa, hallitsemattoman maahanmuuton ongelmat pahenevat. Pitääkö meidän kokea sama? Mielestäni ei.

Maahanmuuton kohdalla pitää kokonaisvaltaisesti tehdä jotain, eikä vain kieltää siitä puhuminen. Kysymys ei ole rasismista, vaan asioiden hoitamisesta yhteisesti sovittavien pelisääntöjen mukaan niin, että se takaa kaikkien tänne tulevien ja täällä asuvien hyvän olon ja turvallisuuden. Jos, niin kuin näyttää, tämä asia "lakaistaan maton alle", niin se on lyhytnäköistä politiikkaa ja vanhoille puolueille peiliin katsomisen paikka.

Go Erkki, go! Kirjoittaja osaa muotoilla asian selkeämmin kuin minä. Vieläkö tuostakin voi joku vetää hernesopat nenäänsä? Miten tästä asiasta voi olla niin mahdotonta puhua? Miten voi olla niin vaikea nähdä että tämä ei miltään osin ole rasismia?

Tarhakylmänkukka, Pulsatilla vulgaris

Vappuviikonlopun vietin aamusta iltaan ulkona. Kuuntelin koirien kanssa lintukonserttia metsässä, pelasin futista ja nännikuminheittoa, käänsin kompostin, viskelin valmiin ja puolivalmiin kompostin kukkamaille ja pensaanalusille ynnä haravoin valtoimenaan leveilleen viimekesäisen perennakasan kompostilaatikon kannen alle piiloon. Kärräsin päättymättömällä matkallaan olevia kiviä. Aikanaan urakoin niitä otsasuonet pullistuen etupihalta takapihan äärimmäiseen nurkkaan ja nyt kuskaan niitä ylämäkeen takaisin etupihalle. (En sentään kaikkia.) Rakensin risuaitaa, kitkin *kirosanat sensuroitu* suolaheinää, voikukkaa ja pikkutalviota, ihastelin esikoita ja vahtasin milloin kylmänkukka aukeaa. Kävin naapurin kanssa ex tempore kaivamassa sinivuokkomättäitä heidän kesämökkinsä parkkipaikalta.

Lukija voi ihmetellä missä lapset ovat. No tynnyrissä. Se on sesongin paras leikkipaikka nyt kun kaivosta ei vielä ole pumpattu vettä lämpiämään eikä trampoliinissa ole vielä mattoa.

Työpaikan ulko-oven vieressä, keskellä kaupunkia, äitisorsa hautoo muniaan viimesyksyisten kanervien katveessa ja sisustaa, asettelee pesän untuvia parempaan järjestykseen.