Harmaata

Sairastelu jatkuu. Pienimmät sentään palasivat tänään kouluun oltuaan puolitoista viikkoa poissa. Kolmasluokkalainen ei voinut ymmärtää miksi hänen pitää mennä kouluun vaikka isoveli saa jäädä kotiin. Samalla kun jonotin terveyskeskuksen ajanvaraukseen (28 ja puoli minuuttia), järjestelin toisella kädellä koululaista matkaan. Venytti ensin lähtemistään ja kiukutteli kun pitää sairaana mennä ja sen jälkeen kiukutteli että nyt kello on jo niin paljon että hän myöhästyy.

Heräsin yöllä kammottavaan korvakipuun, tai oikeastaan puolen pään kipuun. Ihmettelen lapsia, jotka korvatulehduksen iskiessä vain sanovat että korvaan sattuu. Itsellä teki mieli huutaa että voisiko joku repiä mun pään irti, pian. Grammalla parasetamolia ja 400 milligrammalla ibuprofeenia sain kipua sen verran pois että nukkuminen onnistui. Aamulla soitin siis itselleni ja esikoiselle lääkäriaikaa, itselleni sain lääkärin ja antibioottikuurin, lapselle labra-ajan ja sairaanhoitajan. Ja kehotuksen pitää hänet kotona ainakin keskiviikkoon asti.

Nenäkannu on taas näyttänyt tehonsa. Hengitän nenän kautta täysin vapaasti. Aloin ahkeran kannuttamisen heti kun ensimmäiset kurkkukiputuntemukset ilmestyivät. Pöpöt joutuivat viemäriin sitä mukaa kun lisääntyivät. Mitä nyt joku nokkela onnistui livahtamaan korvaan. Kurkkukivun olen jo selättänyt kokonaan ja nuhaa on tuskin nimeksikään. Sinkkiä ja d-vitamiinia olen popsinut kaksin käsin. Ja juonut mustaherukkamehua.

Luulin että kaksi kuukautta olisi taloudellisesti hieman helpompaa kun puolisolla on töitä. Mitä vielä, entistä tiukempaa! Molemmilla tilit tyhjinä, laskuja jonossa ja lapsilisän tuloon on vielä monta päivää. Asuntolainan lyhennysvapaalle onneksi saimme taas vuoden jatkoa. Toimeentulotuen saamiseen olemme yhä liian varakkaita. Viikonloppuna roikuin etuovi.comissa selaamassa omakotitaloja. Jos miehen työttömyys jatkuu ja minusta tulee joku kausityöläinen, voisimme hyvin muuttaa halvempaan taloon vielä enemmän maalle, isommalle tontille. Minne päin Suomea vain pohjoisinta kaamosaluetta lukuun ottamatta. Laitettaisiin kunnon kasvimaa ja kanala. Ehkei lehmää sentään - tai miksei. Onhan puoliso lypsytaitoinen. Paljon hyviä kohteita löytyi. Puolisokin suostui katselemaan suosikkikohteitani ja alkoi miettiä paljonko talostamme saisi. Tuskin mitään, ei tällaisina aikoina taida löytyä ostajia. Mutta haaveilla saa, se tuntuu tekevän hyvää.

Helmikuun harmaus hämmästyttää. Eikö helmikuussa ole aina paistanut aurinko täydeltä laidalta? Nyt on tuskin vilahtanutkaan. Lunta vain satelee tai on muuten vain harmaata. Mutta lumi on hyvä sekin, kiitos siitä. Lapset pääsevät hiihtämään, luonto on kaunis, koirat puhtaita ja kasvit saavat suojaa.

Puuduksissa

Päättymätöntä sairastelua. Toissa viikolla kaksi lapsista oli sairaana. Kuume sahaili ylös ja alas. Viime viikolla samat kaksi - oltuaan välillä pari päivää koulussa. Tällä viikolla samat kaksi. Tänä aamuna sain terveyskeskukseen toiselle lääkäriajan ja molemmille labra-ajan. Crp molemmilla 14. Lääkäri totesi pienemmällä tulehduksen molemmissa korvissa. Isommalta mitattiin vain lämpö ja kehotettiin nauttimaan hunajaa, se helpottaa kurkkukipua ja yskää. Illalla isompikin alkoi valittaa korvaansa. Kipulääkettä oli onneksi kotona. Huomenna siis jälleen terveyskeskukseen. Ja jos et soita heti klo 8.00, lääkäriajat ovat jo menneet.

Pöllähtänyt olo. Toissa viikolla ehdin pikkuväen sairasteluiden välissä puoleksitoista päiväksi kouluun. Viime viikko oli etäviikko. Tällä viikolla en ehkä pääse kouluun lainkaan, sitten onkin hiihtoloma ja heti perään etäviikko. Joulun aikaan oli juuri kuukauden tauko opinnoissa, nyt näyttäisi tulevan toinen. Työssäoppimispaikasta ei ole tietoakaan. Henkilökohtaistamishaastattelut pitämättä. Traktoritukiopetus pitämättä. Tomaatinistutuksesta jäin kokonaan paitsi. Päivystysviikko siirtyi sairaanhoitotehtävien vuoksi. Vedän ison ruksin seinään jos joskus valmistun tuosta oppilaitoksesta.

Viikonloppuna kaksi isointa oli ensimmäisellä lomaperhevierailullaan. Pienin ei päässyt, koska oli silloinkin sairaana, mutta saipahan ainakin vanhempien jakamattoman huomion. Lomailijat menivät vierailulle lauantaina puoliltapäivin ja tulivat sunnuntaina iltapäivällä takaisin. Olivat kierrelleet lomavanhempien kanssa tutustumassa paikkakuntaan, käyneet kodalla paistamassa makkaraa, rakentaneet monta lumiukkoa, ahmineet mustikkapiirakkaa ja kotiin tulivat ihmeteltävän hyväntuulisina ja hymyileväisinä.

Omat voimat ovat vähissä. Kotityöt hoidan, lapset ruokin, koirat ulkoilutan, muun ajan päivästä nukun. Ja päälle täyspitkät yöunet. Enkä virkisty yhtään. Välillä on yleiskehno olo, mittasin kuumettakin kun tuntui niin heikolta, mutta lämpö oli normaali. Flunssaoireita ei ole, mikä on suoranainen ihme tässä pöpölässä. Välillä tulee kodin 19 asteen lämpötilassa niin kuuma että on pakko riisua alusvaatteisilleen. Hiki nousee pintaan. Syön mitä sattuu, en kuitenkaan mitään kunnollista, vaikka perheelle tarjoilen. Olisiko nämä nyt niitä vaihdevuosia sitten. En ole hyvän- enkä huonotuulinen. Olen puuduksissa. Pökkelö. Ehkä tilanne muuttuu jos aurinko rupeaa paistamaan. Viime aikoina on taas tuntunut kuin emme olisi aurinkoa kiertävällä radalla enää. Eihän helmikuussa kuulu olla pilvistä ja hämärää. Eikä varsinkaan kuulu sataa vettä.

Onneksi talvi tuli takaisin!

 

Hajussa kasvaa

Siemenkirjeitä tulee ja menee, kylvöjä on tehty ja vähän jo koulittukin. Koululla tomaatteja ja yrttejä, kotona pelargoneja, heliotrooppia ja ahkeraliisaa. Välillä on pitänyt lähteä kesken koulupäivän hoitamaan pirttiviljelyksiä - sairastaminen alkoi samana päivänä kuin puolison työt - mutta nyt ovat taas kaikki terveinä. No, vähän nuhaisia kyllä.

Eskariopettajan huoli saatiin yksilöityä oppilashuoltoryhmän palaverissa: hänen mielestään lapsella oli syksyllä liian kevyt vaatetus. Ja mitä tekee opettaja? Soittaa sosiaalitoimistoon eikä edes mainitse sanaa vaatetus. Ainoastaan perushoito. No, sosiaalityöntekijä tuntee perheemme eikä nähtävästi katso tarpeelliseksi tulla tarkistamaan perushoidon niinjanäinyyttä - eikä edes ilmoita meille opettajan huolesta. Niinpä ei tullut lapsellekaan lisää vaatetta päälle. 

Jokin tässä haiskahtaa. Mikä esti esimerkiksi suoraan huoltajan kanssa keskustelemisen - tai voisihan vaikka laittaa koko ryhmän huoltajille wilma-viestin ja pyytää että lasten vaatetus tarkistettaisiin, huomaattehan että säät ovat viilenneet. Tekee mieli kaivaa esiin rasismikortti ja tasa-arvokortti. Häiritseekö opettajaa se, että meillä lapsia hoitaa isä, kun äiti huitelee maailmalla. Siis mies, ja vielä ulkomaalaistaustainen mies. Onko hänen mielestään jo lähtökohtaisesti oletettava, ettei lapsilla näissä olosuhteissa voi olla asiat kunnossa?

Minullakin on monen mielestä liian kevyt vaatetus. Kun seison teepaitasillani puutarhaluokan avoimen ikkunan edessä viilentämässä oloani, takapenkin nuori poika vetää hupparia tiukemmin päällensä ja tärisee. Monilla luokkakavereilla on samassa luokkahuoneessa villapaita päällä, parilla untuvatakki.

Joku haiskahtaa myös meidän olohuoneessa. Viikko sitten haisi vielä niin että silmiä kirveli. Puoliso osti joulun alla koirille saksalaistaustaisen päivittäistavarakaupan myymää kuivamuonaa. Koirat alkoivat pian haista eltaantuneelta. Samoin olkkarin uusi, ihana, suuri Super Shaggy -matto, jonka päällä koirilla on tapana makoilla. Joulupäivänä kämppä haisi jo niin järkyttävästi että heitin koko kolmikon pihalle. Vaihdoin koirien ruuan ja aloin antaa niille helokkiöljyä. Haju hävisi niiden turkeista saman tien. Matto sen sijaan toi sisään päästessään julmetun löyhkän mukanaan, vaikka oli viettänyt pihalla kuukauden. Olen ripotellut matolle kolme purkillista ruokasoodaa viikon sisään ja ihme kyllä, haju on hiukan heikentynyt. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että voin asua samassa huoneessa maton kanssa.

Etäviikko edessä, ryhmäkasveja ja kylvökukkia opeteltavana. Sitten viikko koulua ja kaksi viikkoa vapaata. Päivä pitenee, aurinko paistelee, siemenpussit rapisevat. Mieli ja askel olisivat kevyet, ellei painaisi huoli työssäoppimispaikan saannista. Ei kai kenenkään valmistuminen ole TOPista kiinni jäänyt, mutta tietäähän sen, että stressaan silti. 

Niin ja näin

Vatsatautia odotellessa. Tässä taudissa on kyllä jotain vikaa: se ei alkanut yöllä vaan aamulla juuri kun muutenkin heräiltiin. Eikä kuopuksen ensimmäinen satsi tullut sänkyyn vaan paljaalle lattialle. Muita uhreja ei toistaiseksi ole, mutta turha kuvitella ettei tulisi.

Tunnelma on syvällä maan alla. Paljon syvemmässä kuopassa kuin itse jaksaisin kaivaa. Ei ole haluja edes avautua kenellekään. Tietenkään asiat eivät - onneksi - ole niin pyllyllään kuin minusta tuntuu, mutta juuri nyt on vaikea ajatella asiaa siltä kannalta.

Ensi alkuun kyselin - sosiaalitoimiston toimeksiannosta - Pelastakaa Lapset ry:ltä mitä tukiperhehakemuksellemme kuuluu. Se on jäissä, koska meillä on lomaperhe. Kysyin, sulkevatko nämä kaksi toisensa pois. Eivät kuulemma sulje, mutta tukiperhettä ei kuitenkaan nyt meille haeta kun meillä on lomaperhe. Se ei olisi lasten edun mukaista. Ilmoitin Pelan rouvalle ja myöhemmin myös sosiaalityöntekijälle, ettei minun roolini ole toimia tulkkina ja sanansaattajana heidän instanssiensa välillä. Kehotin heitä puhumaan keskenään, kunhan sosiaalitoimi edes pääsee ensin selville siitä, onko se tässä mukana vai ei. Tuntuu olevan kovin vaikeasti selvitettävä asia. Lue: raha.

Puoliso tapasi kuopuksen eskariopettajan koulun pihalla. Opettaja kertoi, että kuopuksen itsetunto on kovin matalalla ja hän väittää ettei osaa mitään. Täsmälleen siis kuten keskimmäinenkin. Puoliso kertoi että keskimmäinen odottaa psykologin testeihin pääsyä ja piti päästä jo joulukuussa, mutta mitään ei ole kuulunut. Opettaja kysyi että mitä jos hän tekisi koulun puolelta lastensuojeluilmoituksen, se yleensä vauhdittaa avun saantia. Puolison mielestä ajatus oli hyvä. Kun perjantai-iltana kuulin tästä, minustakin ajatus oli hyvä.

Maanantaina sain kesken oppitunnin sosiaalitoimesta viestin: pitää tavata, koululta on tullut lastensuojeluilmoitus. Minä, joka en tietenkään muistanut perjantaina käytyä keskustelua lainkaan, menin aivan kuralle, paniikkiin, totaalisen kauhun valtaan, mitä nyt on tapahtunut. Mitä nyt taas? Sain perhetyöntekijän puhelimitse kiinni ja hän luki ilmoituksen minulle. Vasta silloin käsitin että niin joo, juurihan tästä oli perjantaina puhe. 

Ja toden totta - auttoipa ilmoitus tai ei - keskimmäinen sai kolme psykologiaikaa tälle ja ensi viikolle. Eilen samalla kun lapsi meni psykologille, menimme puolison kanssa sosiaalitoimeen keskustelemaan opettajan tekemästä ilmoituksesta. Mutta kas, se ei ollutkaan ainoa! Opettaja on soittanut sossuun jo lokakuussa  huolestuneena, koska kuopuksen perushoito on vähän niin ja näin. Lisäksi lasta ei ollut yhtenä päivänä haettu iltapäivähoidosta sovittuun aikaan. Äiti haki vasta kolme varttia myöhemmin eikä ollut yhtään huolestunut. Tämä puhelu siis lokakuussa ja meille kerrottiin vasta nyt. Sosiaalityöntekijä on odottanut opettajalta kirjallista ilmoitusta, muttei ole saanut.

Tuona myöhästymispäivänä puoliso muisti työvuoronsa väärin ja meni vahingossa aamuvuoroon. Teki sitten luonnollisesti sen iltavuoronsakin siihen perään, muttei muistanut ilmoittaa minulle. Sellaista sattuu. Joitakin kertoja hän on mennyt vahingossa töihin myös vapaapäivänään. Minulla oli etäviikko, olin kotona ja huomasin kyllä, ettei isää ja lasta kuulunut kotiin tavanomaiseen aikaan. Osapuolet tuntien arvelin että he ovat jääneet koulun pihan leikkivälineisiin tai poikenneet lähikauppaan. Vasta julmetut puoli tuntia myöhemmin soitin puolisolle: missä te olette? Silloin puoliso tajusi ettei ole ilmoittanut minulle, että minun pitäisi hakea lapsi hoidosta. Ryntäsin tietysti hakemaan ja selitin iltapäivähoitajalle mitä oli sattunut. Mutten ymmärtänyt että minun olisi pitänyt olla myös huolissani. Olen käynyt pari vuotta terapiassa ja syönyt kolme vuotta kaksin käsin lääkkeitä, jotta en olisi koko ajan niin huolestunut kaikesta. Ei ei ei, kyllä pitäisi ymmärtää olla huolestunut.

Ja tuo perushoito. Niin ja näin. Siis mitä? Opettaja tarkoittanee sitä, että lapsi kaipaa aikuista seuraa, hänellä on aikuisen nälkä. Tietenkin. Äiti on 2/3 viikoista poissa, isällä on työpäivän jälkeen kaksi muutakin yhtä paljon - ja pahoina päivinä enemmän - huomiota vaativaa lasta käsissään. Kuitenkin epämääräisestä ilmaisusta perushoito niin ja näin minulle syntyy lähinnä kuva että lapsi käy eskarissa likaisena, unisena ja nälissään, silloin kun nyt sattuu käymään. 

Niin työlästä ja ajoittain liki mahdotonta kuin se onkin, lapsemme ruokitaan ja laitetaan ajoissa nukkumaan. Hampaat pestään aamuin illoin tai vahditaan että pesevät itse. Kännykät isä panee talteen yöksi. Puhtailla lapsilla on puhtaat, ehjät vaatteet. Isä painii ja tekee jättikutihirviöhyökkäyksiä. Pienintä pidetään sylissä ja isompia halataan, jos se heille sopii. Joka päivä kysytään jokaiselta, mitä kuuluu ja kuunnellaan vastaus myös. Joka päivä syödään päivällinen yhdessä ja yritetään myös huolehtia läksyistä. Lapsille luetaan iltasatu ja lauletaan iltalaulu joka ilta. Eilen illalla laitoin kurkunviipaleet jokaisen silmille.

Ensi keskiviikkona puoliso tapaa koululla oppilashuoltoryhmän: opettajan, kuraattorin, rehtorin, erityisopettajan ja sosiaalityöntekijät. Minä en onneksi pääse paikalle. Toivon että puoliso muistaa pyytää tarkennusta niin ja näihin ja kysyä mistä minun olisi pitänyt olla huolestunut.

Kilpirauhasarvot ovat P-T4-V 13.5 ja P-TSH 0.30 ja samalla lääkityksellä jatketaan. Huhtikuussa seuraava kontrolli. Sen sijaan v*tutuslääkkeen annostusta olisi kai syytä nostaa.

Mummo

Vuosikurssimme on jaettu erikoistumisryhmiin. Minä valitsin puutarhatuotannon. Ensi töiksemme me tuotannon opiskelijat koulimme pikkuruisia tomaatintaimia sekä kylvimme paprikaa ja yrttejä. Kotona pelargoneista puolet on jo itänyt, myös se ainokainen siemen, jonka viime syksynä sain itse kasvattamastani pelakuusta. Minusta on siis tullut mummo!

Opintojen henkilökohtaistamishaastatteluja varten kaivelin tänään esille koulu- ja työtodistukseni. Voi hyvän tähen sitä kiitettävien arvosanojen määrää. Saksan kielestäkin monena vuonna ysiä ja parina viimeisenä kymppi. Jonkun erityisen atk-koulutuksenkin olen käynyt kauppiksessa ja saanut kiitettäviä arvosanoja. Arvaa osaanko saksaa tai ymmärränkö jotain atk:sta. Juu, en. Saati että kauppiksen käyneenä osaisin tehdä liiketoimintasuunnitelman, mikä myös kuuluu puutarhuriopintoihin. Mutta onhan se hienoa paperista lukea että joskus on ollut taitava ja osaava.

Erityisherkkyyteen tutustuminen on selittänyt paljon: Miksi en halua osallistua juhliin ja väenkokouksiin, miksen nuorenakaan käynyt baarissa tai kartsalla, miksi en käytä koruja, jakkuja tai paitapuseroita, miksi olin lapsena "nirso" syömään, miksi en halua katsoa kauhu- tai väkivaltaelokuvia, miksi mokat ja epäoikeudenmukainen kohtelu jää vuosikausiksi mieleeni pyörimään, miksi olen itseltäni kohtuuttomia vaativa perfektionisti, miksi noudatan pilkuntarkasti sääntöjä, miksi lapseni ei suostu yöpymään kesäleirillä, käyttämään alusvaatteita (eikä paljon päällysvaatteitakaan), opettelemaan uusia asioita, osallistumaan ryhmätöihin, syömään ruokaa joka on sekoittunut toiseen ruokaan ja niin edelleen.

Etäviikko alkamassa. Erikoistumisopintojen kasviluetteloja voisin hieman vilkaista. On mielettömän ihanaa saada olla kotona yksin! Kunpa lasten koulupäivät olisivat pitempiä! Lomaperheen äiti laittoi viestiä että heille sopii helmikuussa mikä viikonloppu vain. Kunpa viikonloput olisivat pitempiä!

Auringosta virtapiikki

Loppiaisaatto, pakkasta 20 astetta. Lunta ja havuja aivan liian vähän. Keväällä on kukkapenkeissä hiljaista. Hiljaista on myös sosiaalitoimistossa. Ja koululla: tämän vuoden etäviikoista ei ole tullut tietoa vieläkään. Lukujärjestyksenkin olemme saaneet vain ensi viikoksi. Jospa ihmiset tulisivat työpaikoilleen loppiaisen jälkeen.

Ryntäsin hammasharja suussa terassille kuvaamaan auringonnousua. Ruokin kissat ja piipahdin koirien kanssa metsässä. Sulatin pakastimen. Poistin keittiön ikkunoista joulukoristeet, pesin sisäpinnat ja vaihdoin esikoisen avulla verhot. Pyykkäsin korin tyhjäksi. Kävin varastossa tarkistamassa lämpötilan (+5) ja seurustelemassa pelargonieni kanssa. Täytin lintulaudan auringonkukan ja kauran siemenillä ja pähkinärouheella. Luin kuopukselle kirjan päivästä ja yöstä, auringosta, maasta ja kuusta. Näytin taivaalta haloilmiön. Ilahduin, kun posti toi vuoden 2015 valokuva-albumimme. Laitoin kolmannen joulukinkun likoamaan. (Ostin kun halvalla sain. Paistamme ja paloittelemme pakastimeen.) Kuskasin lasi-, metalli-, pahvi- ja paperijätteet auton perään ja kylvömullan sisälle lämpiämään. Valokuvasin "pieneksi" jääneitä lastentarvikkeita nettiin myyntiin. Laitoin takkaan tulen.

Leivoin elämäni (muistaakseni) ensimmäisen lihapiirakan, josta tuli hyvä mutta hiukan kuivakka verrattuna siihen mitä ex-anoppini tarjoili lauantaisin saunan jälkeen. 4/5 perheestä tykkäsi, viidennen mielestä oli roskaa, kuten miltei kaikki muukin ruoka nykyään. Nyt kun viimein olen päässyt lihapiirakkahomman alkuun, jatkan etsintöjä. Ensi kerralla teen sellaisen, johon tulee rahkaa. Koetan vähin äänin vaihtaa pullaperinteen lihisperinteeseen. 

Vetäydyin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja lukemaan kirjastosta lainaamaani Elaine N. Aronin Erityisherkkää lasta. Kirjan perusteella perheessämme on kolme erityisherkkää. Minä olen yksi heistä. Pieni papupata tuli viekkuun ja teki lukemisen mahdottomaksi. Nukahdin kahdeksi tunniksi ja näin erityisen herkkää unta 20 vuoden takaa.

Hartaasti odottamani lasten lomaperhevierailu siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Esikoinen oli liian räkäinen lähetettäväksi kylään eivätkä pienet suostuneet lähtemään ilman häntä. Höyryhengityksellä on onneksi ollut tehoa ja lapsi on nyt paljon paremmassa kunnossa. Samoilla höyryillä saatiin mustapäät murkun nenänpäästä pois. 

Puoliso vei tenavat tänäänkin luistelemaan. Mistä lie siperiasta geenit heillä, ei ollut kuulemma yhtään kylmä. Hyvin oli kentällä tilaa.

Ja sitten: mikä ihana puhelu! Puolison viime syksyisestä työpaikasta soitettiin tulisiko hän töihin, tarvittaisiin leveitä hartioita. Pariksi kuukaudeksi vain, mutta se on paljon enemmän kuin ei mitään. Pian selvinnee loppuvuodesta haetun työpaikan kohtalo. Jos sinne ei pääse, pääsee kuitenkin tuonne. Huojentavaa; asuntolainan lyhennysvapaan päättymisen aiheuttama katastrofi siirtyy näin ainakin parilla kuukaudella. Juuri nyt masentaa aika vähän.

Eläimellistä menoa

Hyvää alkanutta vuotta, mahdollinen (ja mahdoton) lukijani! 

Meillä sairastelu jatkuu. Minä aloitin flunssaputken joulukuun alussa. Välillä melkein paranin, mutta joulunpyhät kiskoin taas jo antibioottia ja yskin niin että kylkiluut olivat murtua. En siis tehnyt mitään niistä asioista joita olin "vapaaviikolleni" kaavaillut. Vasta tänään olin ensimmäisellä kunnon lenkillä, tunti 20 minuuttia ja sen verran vauhtia että lihaksissa edes vähän tuntuu. Kaksi pienintä tenavaa on jo saanut silmätippoja ja antibioottikuurin, teini on sairastanut 11. joulukuuta alkaen ja jatkaa yhä, viimeksi tänään lääkäri katsoi korvat. Puoliso kävi lasten kanssa luistelemassa ja makasi sen jälkeen loppuillan sohvalla untuvatakki päällään ja paleli. Myös hän saa silmät pullistavia yskänkohtauksia. Toivottavasti mummolareissulta ei tullut tuliaisina uutta virusta.

Viikolla tulin yhtäkkiä ajatelleeksi että emme varmaan ole käyneet kuopuksen kanssa kuusivuotisneuvolassa. Samoin muistin että Savu pitää viedä yksivuotisrokotukseen. Yllättäen molemmat onnistuivat saman tien, neuvolakäynti siksi, että pari äitiysneuvolan asiakasta oli lähtenyt synnyttämään ja saimme peruutusajan. Muistin ottaa kummallekin reissulle "neuvolakortin" mukaan. Lapsi sai  MPR-rokotteen (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ja päästi juuri ja juuri kuultavan ähkäisyn. Muistin myös lähettää perhetyöntekijälle tiedon, ettei hänen lupaamansa lahjakortti ole tullut meille asti. Liekö hukka syönyt matkalla. Sen sijaan vasta nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleeni, että koiralle olisi pitänyt antaa matokuuri ennen rokotusta. O-ou. Se on jäänyt antamatta, kun olen odotellut että maa jäätyy.

Olen ihmetellyt koirista tulevaa inhottavaa hajua. Haju tuntuu erityisesti olohuoneen matossa, jonka päällä koirat makoilevat. Jouluna jouduin raahaamaan maton pihalle, en kestänyt enää. Päättelin, ettei haju voi johtua hengityksestä eikä peräpäästä. Sen täytyy tulla ihosta tai turkista, koska se tarttuu mattoon niin hyvin. Juolahti mieleen, että koirien ruokamerkkiä vaihdettiin muutama viikko sitten ja haju ilmestyi sen jälkeen. Eläinlääkäri nuuhki Savua ja sanoi ettei tämä ainakaan sairauden haju ole (kyllä, hän tunnistaa sairaan koiran sen hajusta!). Hän päätyi kanssani samaan lopputulokseen. Ruuassa ovat rasvahapot epätasapainossa, siitä tulee turkkiin eltaantunut haju. Vaihdoin oitis ruuan. Lisäksi lääkäri neuvoi lisäämään ruokaan helokkiöljyä. Tavallinen rypsiöljy ajaa saman asian, mutta sitä pitää lutata runsain määrin.

Piki on ihana koira. Olen pitkään yrittänyt opettaa sille, että heittämäni keppi pitää tuoda minulle käteen eikä pudottaa jalkoihini. Eikä antaa sitä käteeni mutta pitää hampaat irvessä kiinni toisesta päästä. Nyt se oppi! Se haki kepin kerta toisensa jälkeen (taitavasti löysi mättäiköstä), toi minulle ja kun sanoin irti, irrotti otteensa. Joka kerta. Tuntuu suhteettoman hienolta, kun saa yhteistyön koiran kanssa toimimaan. 

Yksikään lemmikeistämme ei piitannut tuon taivaallista uudenvuodentulituksista. Mutta muunlaisesta sirkuksesta saamme toki nauttia ympäri vuoden. Esimerkki tältä aamulta: Ramses-kissa raapi makuuhuoneen ovea herättääkseen minut ja päästäkseen ulos. Kun avasin ulko-oven, kissa pakeni sängyn alle. Huokaisin, suljin oven ja kaivauduin takaisin vällyihin. Kului kaksi minuuttia. Raaps raaps. Haluan ulos. Raaps raaps RAAPS! Nousin taas, avasin oven taas ja kissa sujahti pihalle. Kävelin saman tien avaamaan ulko-oven myös olohuoneesta, jotta koiratkin pääsevät ulos. Koirat luikahtivat ulos ja Ramses samalla oven avauksella takaisin sisään. Huokaisin, annoin kissoille aamupalan (sitä annostellessani nostin kissan kolme kertaa pöydältä lattialle) ja kaivauduin takaisin peiton alle. Kului ehkä viisi minuuttia. Raaps raaps, olen syönyt ja haluan ulos.

 Kiisut ruokintapöydällä

Otimme viimein puoli vuotta sitten hankitun jäätelökoneen käyttöön. Eilen teimme ranskalaista vaniljajäätelöä, tänään banaanijäätelöä. Paremmalta maistuvat kuin kaupan jätskit. Ties mihin kokeiluihin tässä vielä intoonnutaankaan. Tänään leivottiin lasten kanssa pipareita, edelliset ovat kadonneet johonkin.. Tänä jouluna käytimme ensimmäistä kertaa valmistaikinaa äidiltä perityn reseptin sijaan. Kyllä kannatti, ihan jo tämän paketin kyljestä bongaamani ohjeen vuoksi: 

Jos taikina tarttuu pöytään, ripottele vähän jauhoja alle. 

Aloitin uudenvuodenpäivästä taas kerran uuden elämän, sokerilakon ja ainakin kymmeneksi päiväksi NeoLifen, jota minulla onneksi on varastossa monta laatikollista. Sen käyttöhän tyssäsi syksyllä koulun tarjoamiin ilmaisiin aterioihin. Uskon että valon lisääntyessä ja kylvöjen ja pistokashommien alkaessa on helppo innostua myös lenkkeilystä ja pitää pintansa suklaan viettelystä vastaan. Aika näyttää.

Lomaperheessä odotetaan jo tenaviamme kylään. Olen enemmän kuin valmis toimittamaan heidät sinne vaikka koko loppulomaksi, mutta realistisempaa lienee toivoa että pysyvät siellä edes yhden yön yli.

Paras joululahjani, puolison korjaama olohuoneen valaisin.