Sumuaivolla oli jouluaatto

Heräsin maanantaiaamuna puoli viideltä. Ilmiselvä stressiherätys. Kampasin hiuksia kylppärin peilikaapin edessä, sellaisen jonka peileistä näkee myös taaksensa. Laskin kamman hetkeksi kädestäni enkä löytänyt sitä enää. Tiesin että olin seissyt samoilla jalansijoilla koko ajan ja seisoin yhä. Ei, ei missään. Absurdia.

Koska puolisolla oli etäpäivä, sain ajella töihin omia aikojani ennen kaupungin aamuruuhkia. Työpäivä meni mukavasti, tosin hukkasin yhdeksän laatikollista (noin 250 kpl) kirjoja. Työkaveri löysi ne juuri sieltä missä niiden pitikin olla ja mistä olin äskettäin niitä etsinyt. 

Tiistaiaamunakin heräsin ennen viittä. Avaimet olivat hukassa mutta vastapainoksi löysin eilisen kamman. Peilikaapin etureunassa on luola jonne se oli paennut. Siellä oli paljon kaikenlaista muutakin. Ennätin töihin ennen kahdeksaa vaikka osuinkin ruuhkaan. Päivä meni muuten mukavasti mutta kun puheeksi tulivat tietyt työtehtävät, koin aika voimakkaita ahdistus-lamaannustuntemuksia. Niitä työtehtäviä en kaikeksi onneksi kuitenkaan saanut. Kollega hoitaa vaikka ne kuuluisivat työnkuvaani.

Hain puolison ja uuden puhelimeni. Vanha olikin - yllätys yllätys - unohtunut aamulla kotiin. Puhelin on hieno mutta iso, kai siihen tottuu. Harvoinhan minä puhelimessa puhun, lähinnä vain lääkärinaikoja varatessa. Yleensä lähetän tekstareita ja surffailen netissä. Masiina salakuljetettiin kotiin lasten huomaamatta ja sujautettiin vaatekaappiin latautumaan.

Kysyin eikö ostettaisi samalla reissulla callunat parvekelaatikoihin viereisestä kausikukkamyymälästä. Se olikin kiinni, keskellä viikkoa ja keskellä päivää! Kotimatkan varrelle osui toinenkin puutarhamyymälä. Olimme juuri menossa kassalle callunoiden kanssa kun näin kyltin: PERENNAT -70 %. Se oli menoa se. Nappasin mukaan muutamia aarteita ja kaiken kukkuraksi vielä puoleen hintaan tämän. Mikä ihana päivä! Suljettuna olleeseen liikkeeseen pitäisi oikeastaan lähettää kiitokset hyvästä palvelusta.

Päätin että tänään ryhdyn taistoon sen huuto.net-myyjän kanssa joka väittää postittaneensa ostokseni. Avasin sähköpostin kirjoittaakseni hänelle, mutta häneltä olikin viesti: Posti palautti lähetyksen tänään, lähetän sen uudessa kuoressa matkaan. Haiskahtaa pahalta.

Olin keräämässä pyykkiä narulta kun päivän ainoa yskänkohtaus yllätti. Vesissä silmin yskin, oksensin ja hinguin kun en saanut kunnolla hengitettyä, jokin meni kurkussa väärään asentoon. Kerran aiemmin on sattunut samanlainen kohtaus, minkä ansiosta tiesin jo mikä auttaa: juominen. Äkkiä keittiöön ja hanasta kylmää vettä. Tilanne laukesi mutta alkoi pelottaa: mitä jos tämä tapahtuu jossain missä juotavaa ei heti ole saatavilla? Esimerkiksi haukottelu tai liika puhuminen saattaa aiheuttaa kohtauksen ja jokainen yskähdys vain pahentaa sitä.

Vartin päästä alkaa lokakuu ja toistaiseksi kaikkien aikojen tiukimmasta kuukaudesta on selviydytty. Lokakuussa Kela maksaa sairauspäivärahat syyskuun kolmelta viikolta.

Pähkinäpensas, Corylus avellana

 
 

Taikapeura

Kylläpä meitä nyt hemmotellaan suloisilla syyspäivillä. Aurinko paistaa, tuultakin on vain nimeksi, päivälämpötila taisi olla yli 15 astetta. Tyhjentelin puolison avustuksella kesäkukkaruukut, ripottelin mullat perennapenkkeihin ja pesaisin ruukut. Keräsin kesäkukkien ja perennojen siemeniä omasta ja naapurin puutarhasta. Yllättäen salkoruusukin on ehtinyt kypsyttää siemenensä. Kesän ruukussa viettänyt Arabella-kärhö löysi viimein paikkansa puutarhasta. Lapsetkin viihtyivät leikeissään pihalla ja köynnösmajan katolla. Kunpa elämä olisikin tällaista.

Metsässä heitin keppiä Pikille. Aivan kuin keppi olisi maahan pudotessaan muuttunut isoksi urospeuraksi. En ollut huomannut otusta eikä Pikikään ollut sitä vainunnut vaikka se oli vain noin kymmenen metrin päässä meistä. Peura sai jalat alleen ja Piki lähes yhtä vauhdikkaasti perässä. Tiesin että koiraa on turha hetkeen huudella. Onneksi se tuli takaisin samaa reittiä kuin oli mennytkin. Keppiä etsiessään koira etenee mättäikössä hassunkurisesti samanlaisin tasajalkahypyin kuin peura.

Taistelin tänä viikonloppuna luottamuspulaa vastaan. Neuvolan herttainen terveydenhoitaja on perheemme pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ollut mukana auttamassa monessa käänteessä. Sairauteni on saanut minut perjantain tapaamisen jälkeen ajattelemaan että hän on vihamiesteni asialla ja ojentaa minua. Tietenkään ei ole. Mutta miten pääsisin tästä tunteesta irti. Koetan pidättäytyä huomauttamasta häntä harmaalle alueelle lipsahtamisesta vaitiolovelvollisuuden suhteen. Koetan päästää irti ajatuksesta etten halua käydä hänen vastaanotollaan enää.

Huomenna töihin. Onpa tässä ollut hulvatonta menoa välissä. Olen ehtinyt unohtaa senkin vähän mitä ehkä ehdin oppia niinä parina päivänä jotka olen ehtinyt työelämässä tänä syksynä olla. Tuntuu kuin olisin taas palaamassa puolen vuoden sairausloman jälkeen. Jotenkin toivoisin ettei mitään akuuttia enää tälle vuodelle tulisi. Ensimmäistä kertaa tuntuu että saan kiinni elämän jatkumisen ajatuksesta. Siitä että elämä ei lopu kun työelämä alkaa. Kohta on taas vapaata. Lokakuun ajan teen vielä 60-prosenttista työaikaa. Umpisuolitoipilasaika päättyy ja ehdin vielä istutushommiinkin. Ei uusia taimia vaan vanhojen siirtelyä paikasta toiseen hyvän näköisten kokonaisuuksien luomiseksi.

Syksyn hienoin päivä

Tilasin illalla nettikaupasta itselleni kännykän. Aamulla puoliso halusi kantaa euronsa kekoon ja muutimme tilaustani hieman kalliimpaan mutta kuulemma paljon parempaan suuntaan. Olen viime aikoina itsekseni miettinyt miksi ihmisillä on erikseen kännykät ja tabletit ja miksei markkinoilla ole kovinkaan paljon laitteita jotka toimisivat molempina. Ja kas: minulle on nyt tulossa juuri sellainen puhelin joka yhdistää nämä molemmat värkit. Huonompiakin päivän avauksia on nähty.

Ja yhä paremmaksi päivä kehkeytyi. Pakkasimme eväät reppuun ja perheen autoon. Muutaman kilometrin jälkeen pysäköimme metsätien päähän ja patikoimme muutaman sata metriä kodalle. Teimme tulet, paistoimme makkarat paitsi sen yhden jonka koira ehti varastaa. Kiertelimme kauniissa maastossa, ihailimme ruskan värejä ja muutaman sienenkin löysimme. Lapset ulkoilivat ja liikkuivat luonnostaan, patistamatta. Juoksivat, hyppivät, kiipeilivät kivillä. Kenelläkään ei ollut mitään valittamista eivätkä ikävät asiat pyörineet mielessä. Lasten ja koiran riemua oli ihana katsella. Tällaisia retkiä pitäisi tehdä paljon useammin.

Esikoinen jäi taas kerran kiinni naahimisesta. Viikonlopuksi ostamani herkut olivat sulaneet parempiin suihin. Perheen säännöt valuvat hänestä kuin vesi hanhen selästä. Rangaistukseksi hän sai tehdä pullataikinan. Hyvinhän se sujui ja lapsi näytti pitävän rangaistuksestaan. Paistoin taikinasta kaksi pellillistä omenapiirakkaa. Kenenkään maha ei veny niin paljon ettei huomiseksi jäisi.

Katsottiin Vain elämää, Paula Vesalan päivä. Synkkiä ja ahdistavia lauluja. Ihan hirveitä. Ajattelin jo etten voi enempää katsoakaan, mutta juuri silloin tunnelma keveni. Moni moittii ohjelmaa valmiiksi itketyksi ja teennäiseksi. Minulle se on upea musiikkiohjelma. Kuulen tarinoita laulujen takaa ja vuosien takaa. Saan nauttia loistavasta bändistä. Näen ehkä ihastuttavan puolen laulajasta jota olen etäältä inhonnut. Tutustun artisteihin ja biiseihin joita olen kuunnellut vain puolella korvalla. Esimerkiksi Lautturi kasvoi aivan uusiin mittoihin nyt kun tiedän sen syntytarinan. Paula oli myös oikeassa sanoessaan että Jenni Vartiaisen tulkinta on parempi kuin alkuperäinen. Oikein paljonkin parempi. Tämän jakson kuluessa tajusin miksi Paula on niin tutun oloinen. Hänellä on minun äitini silmät.

Hyökkäys puskan takaa

Viisivuotisneuvolassa kaikki hyvin. Aurinkoinen ja napakka lapsi teki annetut tehtävät sekuntiakaan epäröimättä ja täsmälleen ohjeiden mukaisesti. Kasvaa oman käyränsä mukaisesti ja vaikka pikkuruisesta 44-senttisestä piipiäisestä aloitettiin, on odotettavissa keskimittainen aikuinen. Olin iloinen ja tyytyväinen. Sain selkeän ohjeen ottaa yhteyttä lääkäriin leikkaushaavan takia. Olin tyytyväinen. Sen jälkeen terveydenhoitaja alkoi kysellä että mites teillä siellä muuten, naapureiden kanssa on vissiin jotain. Tehän olette kaikki mukavia, järkeviä ihmisiä, eikö sen saisi jotenkin sovittua. Tämä toinen perhe ottaa nämä teidän välinne kovin raskaasti. Eikö nyt sentään kumminkin voisi edes tervehtiä. Onhan se nyt ihan kamalaa että lapsille pitää sanoa että tuohon pihaan ette voi mennä, noiden kanssa ei olla tekemisissä. Lapsille on aika iso juttu joutua kokemaan tällaista pois sulkemista.

Kuulin miten verenpaineeni nousi. Valotin hoitajalle hiukan mitalin toista puolta. Harmittaa ettei puoliso ollut mukana, hän olisi varmasti osannut kuvailla asiaa selkeämmin. Menin vähän lukkoon, hyökkäys tuli ihan puskasta tilanteessa jonka piti olla rauhoittava ja turvallinen. Ihmiseltä, jonka pitäisi kaikissa tilanteissa olla puolellani. Hoitajalla on ilmiselvästi se käsitys (mikä minullakin ensimmäisen vuoden ajan oli) että kyse on tavallisista, herttaisista ja hyväntahtoisista ihmisistä. Kerroin hänelle että jossain se sietämisen raja kulkee meillä jokaisella. Eikä aikuisen, mukavan ja järkevänkään tarvitse sietää ihan mitä tahansa. 

Koko päivä meni pilalle, kenties koko viikonloppu. Tekee mieli käyttää rekisteriini kuulumattomia sanoja. He ovat nyt kannelleet pahuudestani kirkkoherralle ja terveydenhoitajalle. Mitä seuraavaksi? Presidentti? Paavi? Ei tarvitse kauan miettiä mistä heidän lapsensa ovat saaneet sen mallin että jos muut eivät tee niin kuin minä haluan, menen kertomaan äidille ja isälle että ne kiusaavat. Minä en halua tuolta perheeltä mitään muuta kuin että oma perheeni saisi elää heiltä rauhassa. Kokonaan rauhassa. Arvaa jäikö neuvolakäynnistä paska fiilis?

Iltapäivällä kävin näyttämässä napaani terveyskeskuksessa. Se on ihan hyvä, sanottiin. Kontrolliaika varattiin maanantaiksi. Tarpeettoman iso numero tästä tuli. Ja tarpeettoman iso 98 euron lasku aluesairaalasta, jossa kävin vain saamassa lähetteen yliopistolliseen. Poikkesin kotimatkalla ruokakaupassa. Mikä ihana hieman epäuskoinen vapauden tunne kun tietää että tilillä on riittävästi rahaa, voin ostaa kaiken mitä tarvitsen ja vähän ekstraa lapsille.

Kylälle on hiljattain muuttanut uusi collie. Täsmälleen saman näköinen kuin Piki. Tänään näin sen ensimmäistä kertaa. Se odotti isäntäväkeään kaupan edessä ja haukkui taukoamatta. Voi miten ylpeä olen omasta koiranpoikasestani joka osaa samassa paikassa odottaa tyynesti ja hiiren hiljaa.

Poissa ollessani naapurin nuori mies oli tullut meille kitaran kanssa ja opetti keskimmäiselle - niin, en tiedä mitä, kun en halunnut mennä häiritsemään. Hän myös jätti lapselle toisen kitaransa. Toivottavasti saamme pidettyä sen ehjänä. Hiljaa hengittämättä ihmettelen aikooko valan tehnyt vastarannankiiskemme todella antautua soitto-oppilaaksi. Se olisi ihanaa. Äiti olisi aikoinaan maksanut minulle pianotunnit mutten suostunut menemään. Harvaa asiaa olen jälkeenpäin katunut yhtä paljon.

Häivyin soittotunnin ajaksi Pikin ja ämpärin kanssa metsään. Suppilovahveroita oli paljon ja tulossa vielä enemmän. Ämpäri täyttyi hetkessä. Koira vouhotti kaukokiitoa pitkin mättäikköjä, kävi välillä ilmoittautumassa ja rymysi takaisin pöpelikköön. Pois lähtiessä huomasin että kaulapanta on pudonnut. Voi itku. Kallis, uusi nahkainen panta. Se voi olla missä vain. Mahdoton löytää mustikanvarpujen seasta. Mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, panta löytyi! En ehtinyt montakaan minuuttia etsiä kun osuin kohdalle.

Naapurin nuori neiti vei Pikin iltakävelylle. Puoliso rakensi roskakatosta. Minä siivilöin siemeniä. Vain elämää jäi katsomatta, koska kumpikaan telkkarimme ei suostunut näyttämään kanavaa. Ehkä senkin voi katsoa netistä.

Hanhikkireservaatti

Tänään ei satu yhtään vaikken ottanut kipulääkettä. Haava punertaa mutta kuulemma paljon vähemmän kuin eilen. En sittenkään soittanut vielä sairaalaan. Menen huomenna kuopuksen viisivuotisneuvolaan ja vilautan napaani siellä.
 
Saattelin hyväntuulisen tokaluokkalaisen koulun nurkille. Piki saa aina hepulin kun lapset erkanevat laumasta ja lähtevät kouluun. Mukaan pitäisi päästä. Keräilin ja siivoilin perennansiemeniä. Jotkut eivät meinaa kypsyä millään. Onneksi on luvattu lämmintä säätä, ehkä vielä ennättävät. Pelasin Pikin kanssa jalkapalloa. Kaivelin hiekkakäytävälle salaa kasvaneet reunuspäivänkakkaran siementaimet purkkiin ja vein ystävälle.  

Siivosin olkkarin, ts. kaivoin sohvan esille vaatevuoren alta siltä varalta että saamme lähiaikoina vieraan. Etsin puolisen tuntia kahta täkkiä. Sellaista täysikokoista aikuisen täkkiä jonka alla nukutaan. Löysin yhden, toinen jäi kadoksiin. Kyllähän tämä huusholli on sekainen ja täynnä mutta silti, miten tämä on edes mahdollista? Yksi vaeltelevista nukkujista vaikuttaisi viimein valinneen yhden sängyn omakseen. Sijasin sen hänelle ja samalla koko huoneesta tuli hänen omansa.

Ja sitten se viimeinen niitti. Nyt minut saa kuskata hullujenhuoneelle. Huomasin tien pientareella pienen pensashanhikin siementaimen ja poimin sen mukaani. Kävi niin sääliksi. Ensi kesänä kunnan leikkuri olisi vetänyt sen maan tasalle. Mutta kun hanhikki on toinen niistä kasveista joita en luvannut kuunaan pihaani huolia! Toinen on tämä.

Laitoin tokaluokkalaiselle kuulakärkikynän poikittain suuhun kun hän alkoi tehdä läksyjä. Hänen mielestään se auttoi. Pitäisi kuulemma kuitenkin olla puinen, jotta siitä saisi pureskeltua paloja irti.

Illalla kylvyssä pienokainen toimitti että jos jalassa on umpisuoli niin sitten pitää leikata se jalka. Hän oli myös huolissaan vatsassani olevasta kamerasta. Vakuuttelin että lääkäri otti kyllä kameransa talteen toimenpiteen päätteeksi.

Tästäkin kuusta sitten selviydyttiin vaikka oli ehkä tiukinta ikinä. Huomenna tulee lapsilisä. Vaikka päivät solisevat sormien välistä ja ovat illassa ennen kuin huomaankaan, lapsilisäpäivä on ollut ikuisuuksien takana.

 

Tokaluokkalaisesta

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Illalla siirtelin rahapuita, paprikoita, ananaskirsikoita, pelargoneja, keijunmekkoja ja verenpisaroita sisälle enkä ollenkaan suotta. Napsin verenpisaroista pistokkaita viinilaseihin. Lopuksi raivasin keittiön, mikä ei ollutkaan mikään ihan pikkujuttu. Aamulla oli tosi mukava mennä siistiin keittiöön jossa on vaakasuoria pintoja nähtävissä.

Tässä sitä vaan tuijotellaan omaa rupista napaa. Toinen päivä antibioottia menossa.  Jos tulehdus ei huomisaamuksi vaalene, soitan sairaalaan. En halua tietää mitä sitten tapahtuu. Aamulla pitkät kalsarit koskettivat haavaa aivan kuin olisi neulalla pistetty. Koukussa kävellen sain jotenkuten pissatettua koiran. Iltaa kohti helpotti.

Eilen oltiin puolison kanssa terapeutilla. Jotenkin turhauttava käynti, päässä ei liikkunut mikään. Pyynnöstäni keskusteltiin keskimmäisestä lapsesta, tokaluokkalaisesta. Tultiin samaan tulokseen kuin olen itseksenikin arvellut. Lapsi on pienenä jäänyt vähälle huomiolle koska oli niin vaivaton, aina terve ja hyväntuulinen samaan aikaan kun esikoinen oli melkoinen työmaa. Kun keskimmäinen vuorostaan täytti kolme (ja oli edelleen aina terve,  ja hyväntuulinen), meille syntyi keskosvauva, toisenlainen mutta yhtä iso työmaa. Nyt keskimmäinen näkee vuoronsa tulleen, rähjää ja on mahdollisimman vaikea saadakseen vanhempien koko huomion. Samaan aikaan on kuitenkin välillä vahingossa myös oma suloinen itsensä. Ei pysty kuulemma nukkumaankaan kuin isän tai äidin vieressä.

Terapeutin mukaan lapsi ei pysty ottamaan kiitosta vastaan koska on joutunut turruttamaan itsensä. On ehkä koulussa saanut toisten kuullen sen verran liikaa negatiivista palautetta että on joutunut rakentamaan suojamuurin jotta ei tuntuisi niin pahalta. Sama muuri estää myös positiivisen palautteen perillepääsyn. Nyt pitää vain halia, kehua ja olla kärsivällinen. Kehua nimenomaan ilman mitään erityistä syytä, ilman ansioitumista, jotta lapsi huomaa kelpaavansa juuri sellaisena kuin on. Mahdottomanakin.

Eilen wilma lauloi että tunnilla lapsi ei ollut suostunut tekemään tehtäviä eikä vielä tukiopetuksessakaan. Suhtaudun varauksellisesti hänen opettajaansa ja pyysin puolisoa, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, keskustelemaan opettajan kanssa positiivisesta lähestymisestä. Koulussa on varmaan kuitenkin jotain joka sujuu lapselta hyvin. Sitä voisi nyt painottaa ja pitää esillä. Keskittymiskyvyn parantamiseksi ja kynien syömisen vähentämiseksi voisi kokeilla hassua kikkaa: lapselle poikittain suuhun joku vähän lyijykynää kovempi kapistus, vaikka kuulakärkikynä, vaahteran oksa tai hammasharjan varsi. Sitä purressaan hän käyttää samoja lihaksia kuin hymyillessä. Mielihyvälihakset aktivoituvat. Tehtävien teko saattaa alkaa yhtäkkiä sujua. Kuulostaa hullulta mutta jostain syystä uskon siihen silti.

Tänään lapsi oli yhtäkkiä yhtä auringonpaistetta. Lähti ajoissa itsekseen kouluun ja huuteli heipat ja mukavat päivät. Palasi hymyilevänä ja kertoi että koulupäivä meni hyvin ja matikankoekin luultavasti meni hyvin. Partioon lähtökin sujui, viran puolesta piti toki mainita että inhoaa partiota vielä enemmän kuin koulua, mutta myötäkarvaan lähti. Saatoin hänet Pikin kanssa perille asti. Partiostakin lapsi palasi iloisena.

Illalla teetin puolisolla puutarhatöitä. Kolme kärhöä tuli istutettua omalle paikalleen, muut kasvit valeeseen. Uusien ja vanhempienkin kärhöjen juurelle kipattiin hiekkalaatikon hiekkaa. Kesäkukkalaatikoista kaivettiin siemenestä kasvattamani hopeaputoukset talvetusyritykseen. Laitoin ne varhain kevättalvella itämään ja syyskuuhun mennessä ne ovat kasvaneet jo miltei paljain silmin nähtäviksi. Yhden kaatuneen jättiauringonkukan pelastin sisälle maljakkoon. Kuopus ihmetteli että onpas iso voikukka, miksi se on sisällä.

Siemeniä kirjahyllyn päällä kuivumassa

Napa paljaana

Tänään tuli syksy. Ei olisi enää läheskään yhtä kivaa olla purkamassa aitaa maastosta. Lasten on vaikea hyväksyä se ettei kouluun voi lähteä enää t-paidassa ja crocseissa. Keskimmäinen puki sateenpitävän takin päälleen ja jupisi että huomenna vasta on housupäivä. Suotakoon hänelle tämä sopeutumisaika.

Kävin terveyskeskuksessa näyttämässä napaani. Muut leikkaushaavat ovat siistejä mutta navassa oleva on aika räjähtäneen näköinen, ollut alusta saakka. Nyt se on myös alkanut epäilyttävästi punertaa. Lääkäri kirjoitti antibioottikuurin. Mitäs minulla näitä pillereitä aamiaispöydässä nyt onkaan: kaksi verenpainelääkettä, kaksi mielialalääkettä, antibiootti, kipulääke, kaksi kalaöljykapselia, sinkki ja d-vitamiini. Äkkiä laskien kymmenen. Sairaalassa käyttäydyin kuin lapset: piilotin aamulääkkeet kurkkupastillirasiaan. Otin ne vasta iltapäivällä leikkauksen jälkeen, jolloin sain nieltyä ne ruuan kanssa. Nielemisvaikeuksien ja herkän oksennusrefleksin syy lienee "aktiivinen kieli" niin kuin hammaslääkärini sanoo. Hän puuduttaa kielen ensimmäisenä jotta saa työrauhan. Potilaan olo helpottuu samalla huomattavasti. Aika monta hammaslääkäriä piti tavata ennen kuin näin fiksu löytyi.

Kilpirauhassodasta lukiessani aloin taas miettiä näitä oireitani. Masennus, muistamattomuus, keskittymiskyvyttömyys, väsymys, korkea diastolinen verenpaine, keskivartalolihavuus, huono kuulo, tasapaino-ongelmat, lihasten ja jänteiden jäykkyys ja hidas palautuminen, sappivaivat.. kaikki ovat myös kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Mutta arvot ovat kunnossa, sanoo lääkäri. Niin on sanottu monelle muullekin ja kuitenkin vajaatoiminta on myöhemmin, vuosien sairastamisen jälkeen todettu.

Kiireen vilkkaa pitäisi nykäistä verenpisarat sisälle ja ottaa niistä pistokkaat sekä istuttaa neljä ruukkukärhöä maahan pakkasilta suojaan. Kolmelle köynnöstävälle on paikka valmiina, Arabellalle ei. Kaivamaanhan minä en pysty varmaan pariin viikkoon, enkä nostelemaan juuripaakkuja. Pitää pehmitellä puolisoa. Lisäksi työlistalla on kirsikka, humala, pari juurrutuskokeilun tuloksena syntynyttä aroniantainta ja talvivalkosipulin istukkaat, viimeisten omenoiden kerääminen sekä kesäkukkaruukkujen tyhjentäminen. Mutta en valita. Umpisuoliprojekti olisi voinut iskeä paljon pahemmallakin hetkellä, vaikkapa silloin kun istutuspöytä notkui taimia. Tai silloin kun olin raskaana. Tai puolison toisessa kotimaassa.

Huusin Huuto.netistä kaksi paitaa. Sain yhden. Ikävä kyllä, nyt huomaan myyjän saamista palautteista että monelta ostajalta on jäänyt tuote saamatta. Laitoin ylläpidolle palautetta, saa nähdä vastaavatko ja mitä. Vahinko ei ole rahallisesti iso, mutta horjuttaa luottamusta postitse tapahtuvaan yksityisten väliseen kaupankäyntiin. Elektroniikkaa tai muuta hintavampaa en toki huutaisikaan, paitsi jostain niin läheltä että voi mennä itse hakemaan ja maksamaan. Olen myynyt ja ostanut huutiksessa siitä lähtien kun tulin äidiksi yksitoista vuotta sitten ja kaupat ovat sujuneet tähän asti oikein hyvin.

Lapsi sai wilmaan +-merkinnän! Ensimmäisen kautta aikojen! Kun kerroin hänelle siitä, hän suuttui, alkoi raivota ettei hänelle voi tulla mitään plussaa ikinä, hän on maailman huonoin kaikessa eikä osaa mitään. Ja piiloutui peittoni alle mököttämään puoleksi tunniksi. On kovin vaikea ymmärtää mitä hänen päässään liikkuu. Illalla lapsi pakersi taas läksyjensä ja vanhemmat omenoidensa kanssa saman pöydän ääressä. Toinen koululainen oli tekevinään läksyjä maaten olohuoneen matolla ja kaikki kolme tenavaa riitelivät ja viisastelivat keskenään niin että jouduin lopulta poistumaan paikalta komennusäänen ja hermojen menettämisen vuoksi.