Tokaluokkalaisesta

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Illalla siirtelin rahapuita, paprikoita, ananaskirsikoita, pelargoneja, keijunmekkoja ja verenpisaroita sisälle enkä ollenkaan suotta. Napsin verenpisaroista pistokkaita viinilaseihin. Lopuksi raivasin keittiön, mikä ei ollutkaan mikään ihan pikkujuttu. Aamulla oli tosi mukava mennä siistiin keittiöön jossa on vaakasuoria pintoja nähtävissä.

Tässä sitä vaan tuijotellaan omaa rupista napaa. Toinen päivä antibioottia menossa.  Jos tulehdus ei huomisaamuksi vaalene, soitan sairaalaan. En halua tietää mitä sitten tapahtuu. Aamulla pitkät kalsarit koskettivat haavaa aivan kuin olisi neulalla pistetty. Koukussa kävellen sain jotenkuten pissatettua koiran. Iltaa kohti helpotti.

Eilen oltiin puolison kanssa terapeutilla. Jotenkin turhauttava käynti, päässä ei liikkunut mikään. Pyynnöstäni keskusteltiin keskimmäisestä lapsesta, tokaluokkalaisesta. Tultiin samaan tulokseen kuin olen itseksenikin arvellut. Lapsi on pienenä jäänyt vähälle huomiolle koska oli niin vaivaton, aina terve ja hyväntuulinen samaan aikaan kun esikoinen oli melkoinen työmaa. Kun keskimmäinen vuorostaan täytti kolme (ja oli edelleen aina terve,  ja hyväntuulinen), meille syntyi keskosvauva, toisenlainen mutta yhtä iso työmaa. Nyt keskimmäinen näkee vuoronsa tulleen, rähjää ja on mahdollisimman vaikea saadakseen vanhempien koko huomion. Samaan aikaan on kuitenkin välillä vahingossa myös oma suloinen itsensä. Ei pysty kuulemma nukkumaankaan kuin isän tai äidin vieressä.

Terapeutin mukaan lapsi ei pysty ottamaan kiitosta vastaan koska on joutunut turruttamaan itsensä. On ehkä koulussa saanut toisten kuullen sen verran liikaa negatiivista palautetta että on joutunut rakentamaan suojamuurin jotta ei tuntuisi niin pahalta. Sama muuri estää myös positiivisen palautteen perillepääsyn. Nyt pitää vain halia, kehua ja olla kärsivällinen. Kehua nimenomaan ilman mitään erityistä syytä, ilman ansioitumista, jotta lapsi huomaa kelpaavansa juuri sellaisena kuin on. Mahdottomanakin.

Eilen wilma lauloi että tunnilla lapsi ei ollut suostunut tekemään tehtäviä eikä vielä tukiopetuksessakaan. Suhtaudun varauksellisesti hänen opettajaansa ja pyysin puolisoa, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, keskustelemaan opettajan kanssa positiivisesta lähestymisestä. Koulussa on varmaan kuitenkin jotain joka sujuu lapselta hyvin. Sitä voisi nyt painottaa ja pitää esillä. Keskittymiskyvyn parantamiseksi ja kynien syömisen vähentämiseksi voisi kokeilla hassua kikkaa: lapselle poikittain suuhun joku vähän lyijykynää kovempi kapistus, vaikka kuulakärkikynä, vaahteran oksa tai hammasharjan varsi. Sitä purressaan hän käyttää samoja lihaksia kuin hymyillessä. Mielihyvälihakset aktivoituvat. Tehtävien teko saattaa alkaa yhtäkkiä sujua. Kuulostaa hullulta mutta jostain syystä uskon siihen silti.

Tänään lapsi oli yhtäkkiä yhtä auringonpaistetta. Lähti ajoissa itsekseen kouluun ja huuteli heipat ja mukavat päivät. Palasi hymyilevänä ja kertoi että koulupäivä meni hyvin ja matikankoekin luultavasti meni hyvin. Partioon lähtökin sujui, viran puolesta piti toki mainita että inhoaa partiota vielä enemmän kuin koulua, mutta myötäkarvaan lähti. Saatoin hänet Pikin kanssa perille asti. Partiostakin lapsi palasi iloisena.

Illalla teetin puolisolla puutarhatöitä. Kolme kärhöä tuli istutettua omalle paikalleen, muut kasvit valeeseen. Uusien ja vanhempienkin kärhöjen juurelle kipattiin hiekkalaatikon hiekkaa. Kesäkukkalaatikoista kaivettiin siemenestä kasvattamani hopeaputoukset talvetusyritykseen. Laitoin ne varhain kevättalvella itämään ja syyskuuhun mennessä ne ovat kasvaneet jo miltei paljain silmin nähtäviksi. Yhden kaatuneen jättiauringonkukan pelastin sisälle maljakkoon. Kuopus ihmetteli että onpas iso voikukka, miksi se on sisällä.

Siemeniä kirjahyllyn päällä kuivumassa