10018

Kymmenentuhatta sivunkatselua Suomesta. On siinä sinulla ystäväni ollut klikkailemista. Tiedän nimittäin kolme (3) henkilöä jotka lukevat tätä blogia. Kymppätonni oli se raja jonka jälkeen ajattelin lopettaa tilastojen seuraamisen, saa nähdä onnistuuko. Blogin tavoitehan on mielenterveyden hoitaminen eikä laaja levikki. Vaikka olenkin pienestä pitäen halunnut kirjailijaksi. Ensimmäinen kässäri oli valmis jo 12-vuotiaana, harmi vaan että hukkasin sen.

Olin eilisen päivän sairauslomalla esimiehen luvalla ja tämän päivän työterveyshoitajan luvalla. Loppuviikonhan olenkin sitten mielenterveyslomalla. Ei uskoisi että voi olla ilman kuumetta niin kipeä kuin tänään olin. Hämmästyin todella kun mittari näytti normaalilämpöä. Eilen oli mittarit yhtaikaa molemmissa kainaloissa, toinen näytti 37.2 ja toinen 40.3. Taidan palauttaa tuon jälkimmäisen apteekkiin ennen kuin koululaiset keksivät käyttöä sille.

Enimmäkseen olen vain nukkunut. Hereillä ollessa olen huuhdellut nenää ja syönyt valkosipulilla päällystettyä ruisleipää, palanpainikkeena oman pihan mustaviinimarjoista keitetty mehu ja punahattu-uute. Ääni ei kestä puhumista kunnolla vieläkään. Yskänpuuskia tulee harvoin mutta kun tulee, ne jatkuvat oksennusrefleksiin asti. Ja juu, nukun edelleen ulkona.

Keräsin valokuva-albumeistani koosteen isän elämästä. Samanlaisen tein äidistä äidin muistotilaisuuteen. Minulla on kuva isästä vauvana vuodelta 1930 (löytyy täältä blogistakin) mutta seuraavassa hän onkin jo aikuinen mies. Varmaan hänestä on lapsuuskuviakin mutten tiedä missä. Muistan vain kaksi tarinaa jotka hän on kertonut lapsuudestaan. Kun hän oppi kävelemään, hän ensi töikseen karkasi ja putosi ojassa kasvaneeseen nokkospuskaan. Ilman vaatteita. Hoitovapaista ja päiväkodeista ei silloin tiedetty mitään vaan kun äiti lähti töihin, hän käski lasten olla kunnolla ja laittoi oven ulkoa säppiin. Äidin häivyttyä naapurin lapset tulivat avaamaan oven ja yhdessä leikittiin pihamaalla koko päivä. Joku tunsi jo kellon ja tiesi milloin pitää mennä takaisin sisään. Naapurin lapset laittoivat säpin kiinni.

Keräämissäni kuvissa isä harvoin poseeraa vaan enimmäkseen on työn touhussa. Valtavan klapipinon ääressä, rakennustelineillä tai vaikka omenapuussa sadonkorjuussa. Tai sitten hän leikkii ja nauraa lastenlasten kanssa. Juuri sellaisena haluan isän muistaa. Siksi olen onnellinen etten mennyt katsomaan ja häiritsemään häntä muistisairauden aggressiivisina loppuvuosina. 

Yhden kuvan olen ottanut yläkerrasta huoneeni ikkunasta. Isä on vaivihkaa leikannut nurmikon osittain niin että leikkaamatta jääneet osat muodostavat perheemme sukunimen. Isä keksi jekkuja ja toteutti niitä muina miehinä. Hänellä oli ehtymätön tarina- ja sanontavarasto, joka olisi pitänyt kerätä talteen. Eipä sellainen silloin tullut mieleen.

Ystävällinen naapuri järjesti kirkkovaatteiden täydennystä yhdelle lapselle. Nyt ne ovat kaikkien osalta vimpanpäälle kunnossa muuten paitsi minulta puuttuu sukkahousut. Varmaankaan ei ole soveliasta esiintyä siunaustilaisuudessa paljain säärin. Vihaan sukkahousuja enkä käytä niitä kuin äärimmäisessä pakkotilanteessa, siksi minulla ei ole niitä jemmassa. Ainakaan ehjiä. Yleensähän ne hajoavat viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran saan kiskottua ne tuhannen kierteelle jalkaani.

Väläyksenomaisesti tajusin eilen että siunaustilaisuudessa on tapana laskea kukkalaite. Olisipa ollut vähän noloa jos olisin muistanut sen vasta kappelissa. Ihana veljeni lupasi hoitaa kukkamme samalla kun omansakin, onneksi vielä ehti.

Kysyin viime lauantain taimenvaihtoporukalta olisiko kellään antaa lehtikaktuksen pistokasta. Nyt minulla on kahdeksan (8) erilaista lehtikaktusta kasvamassa sekä viiden muun huonekasvin alut.

Syyskuisena aamuna